Pienen pojan suuret hetket

21.24




Ihana jätkä. Armas ja rakas. Tänään jo 3-vuotias. Niin kovin nopeasti kuluu aika, mutta jokaisen hetken yritän lujasti muistojeni syövereihin tallettaa. Olen onnellinen siitä, että minulla on tuo pieni suuri. Olen W:n myötä päässyt mukaan pienen pojan maailmaan, ja se on ihana maailma se. 

Tuosta nuppusesta on kehkeytynyt ihan huikean hieno, sekä välittävä velipoika kahdelle siskolleen. Piippis oppii kaiken veljensä vanavedessä, ja se tuntuu meistä vanhemmista aivan mahtavalta. Otetaan nyt uusimpana esimerkkinä vaikka potalla käynti. Kun W hakee potan, hakee Piippis perässä jne.

Vähän vielä tunnelmia kolmen vuoden takaa..



Rakastan sinua niin, poikani mun!





Ja sittenpä palataan hetkeksi lauantain tunnelmiin. Se pyhitettiin perheelle, sekä yhdessäololle. Kivoille jutuille. Yksi sellainen kiva juttu oli Skidit festarit, Helsingin Kalliossa. Sää suosi ja lapset tykkäsivät tuosta tapahtumasta kovasti. Kaikenlaista kivaa puuhaa siellä riitti pikkutyypeille, ja yllätykseksemme jopa ihan tuolle pienimmällekin. Senverran tarkkana saatiin kuitenkin olla lasten kanssa (ettei yksikään katoa reissun aikana juhlakansan sekaan), että valokuvien räpsiminen jäi vähäiseksi. Tässä kuitenkin muutama..



Aikaisemmista vuosista sen verran, että ruuhka paikanpäällä on ollut jokseenkin tuskainen. Se häiritsee juhlatunnelmaa, valitettavasti. 

Liekö syynä sitten se, että tapahtuma on muuttunut maksulliseksi, mutta oli huikeaa että rattaidenkin kanssa päästiin nyt kulkemaan. Me ei mitenkään selvitä ilman. Porukkaa oli just, eikä melkein sopivasti. 



Tää piirrustuskuva oli jokseenkin todella hellyyttävä. Piippis 4 vee :) Oli pakko laittaa seinälle muiden upeiden taideteosten viereen. 



Festareille oli siis järkkäilty kivaa live-lastenmusaa, ja mm. erilaisia työpajoja lapsille.  Meidän perheen lempparit löytyivät tänävuonna piirtelyn parista. Itse sain parhaimmat kiksit ihan vaan tuosta iloisesta pikkukolmikosta. Kannatti ehdottomasti lähteä tsekkaamaan tää tapahtuma! Se oli tosi piristävä twisti meidän arkeen, ja Vietnamilaista ruokaakin saatiin herkutella Siltasen puolella. Maistui perheen pienimmille myös. Ensvuonna ehdottomasti uudestaan, toivottavasti vähän rauhallisemman kolmikon kanssa ;) Kuitenkin voin käsi sydämellä luvata, että Skidit festarit toimivat täydellisen kivasti myös erityislapsiperheille.

Kotona fiilisteltiin vielä illalla festeillä itsetehtyä supersankariasua. Siitä tuli kyllä hieno! 

Piippis erittäin "herttaisena" rimpsessana siinä vieressä..



Ja mitä isosisko edellä, niin sitä pikkusisko perässä sitten..
Näin tää homma meillä näyttää menevän puolin ja toisin. 


Mun jengi. Niin tärkeä ja rakas.

Kiitos kaikille tänään kanssamme juhlineille. Koko viikonloppu oli aivan huikean ihana taasen! 
On tanssittu festareilla lasten discossa, ja on tanssittu serkkutyttöjen kanssa oman olohuoneen lattialla. Ihan parasta.

You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook