Suurin saavutukseni näkyy tuossa alapuolella.

Kun näitä omiansa katsoo, ymmärtää oman olemassaolonsa merkityksen hyvin vahvasti.

PikkuW. Hän on tosi pienestä asti pitänyt siskosta suloisella tavalla huolta. Tämä(kään) kuva ei ole lavastettu. Kun tänään käveltiin mummolaan, alkoi Piippiksen tahti vienossa ylämäessä hieman hyytyä. 

Pikkuveli keksi heti ratkaisun siihen.

Mentiin kimpassa. Käsi kädessä.

Sama onnentunne toistui aamupäiväisellä kauppareissulla, kun PikkuH suostui ensimmäistä kertaa istumaan ostoskärryssä ilman itkua, sekä pelonsekaista huutoa. Piippis oli niiiin tuhannen onnellinen. Koko kauppareissun ajan suukotteli, sekä silitteli pikkusiskoaan ja tunnelma oli hyvin rakastava.

Tämän tiimin olen luonut. Olen siis paljon saanut aikaiseksi ja tämä on suurinta, mitä koskaan tulen aikaiseksi saamaankaan. 

Erityisiä jokaikinen, kromosomimäärään katsomatta.

Olen luonnollisesti tyytyväinen. Tunne lienee monelle äidille tuttu.

<3