Olen muutaman päivän ajan potenut hyvinkin voimakasta järjestely-/siivousvimmaa. Liekö moinen nyt sitten jotain pesänrakennusta tulevan talven varalle, mutta joka tapauksessa nämä tällaiset päivät kannattaa käyttää aina mahdollisimman tehokkaasti hyväkseen ja niin olen tottavie nyt tehnytkin.

Järjestin itselleni lipastoon jopa yhden askartelulaatikon, vaikka en ole erityisemmin edes (vielä) hurahtanut askartelemiseenkaan! Kalenterituunaus kyllä kiinnostaisi, mutta aikaa ei oikein sellaiselle riitä.

Lapsille en moisen laatikon olemassaolosta ilmoittanut ja toivottavasti eivät sitä huomaakaan.

Järjestin myös keittiön kaapit ja heitin muovikassillisen verran tavaraa roskiin. Jes! Taas yksi ikuisuusprojekti suoritettu! On muuten todella hämmentävää, kuinka paljon ylimääräistä tavaraa vuosien varrelta löytyykään kaappien perältä. Välillä siis on hyvinkin paikallaan tehdä pientä inventaariota ja antaa tilaa uudelle krääsälle.

Keittiön pöytätasot siistin myös mainoksista, laskuista sekä piuhoista ja olipas muuten helppo pieni freesaus koko keittiön yleisilmeeseen.

Eteisen vaatekaapista roskapönttöön lensi ison Ikea-kassillisen verran roinaa. Kolmet saappaat, lasten puhki kulutettuja kenkiä, vanhoja huiveja, roskia, mainoksia, vanhoja rikkinäisiä laukkuja..

Kauppareissun jälkeen työstin koko perheelle lohikeittoa ja pitkästä aikaa ehdimme istahtaa koko jengi saman pöydän ääreen syömäänkin. Keitto valitettavasti jäi tytöiltä tällä kertaa lautaselle kylmenemään.. Sekös äitiä ketutti, mutta eipä soppaa väkisinkään voinut neitokaisten naamariin ahtaa joten tappio oli tällä(kin)kertaa nieltävä.

Pari lusikallista neiti kyllä jaksoi maistella ja vieläpä ihan itse!

Muutaman tunnin lepo-/leikkihetken jälkeen jouduin nöyrtymään ja työstämään lapsille hyvin nopean mutta satavarmasti maistuvan illallisen seuraavista aineksista.

Jos tätä en olisi tehnyt, luvassa olisi ollut äänekkäistäkin äänekkäin ilta yksin kolmen kiukuttelevan lapsen kanssa ja siitähän ei mitään olisi tullut. Nyt uinuvat jo tyytyväisinä masut täynnä eivätkä äidin hermotkaan ole riekaleina.

Puhtia blogillekin vielä riittää kivasti.

Myrskyinen syyspäivä on ihan kelpo syy vähän herkutellakin. Sipsejä ja Fazerin maitosuklaamansikoita. Ei paljoo harmita.

Oliskohan huomenna sitten pihan vuoro? Siellä muuten hommaa riittää, varsinkin tällaisen myräkän jäljiltä.

Nyt mä pengon kaapista ne suklaamansikat ja jään kuuntelemaan hiljaisuudessa yksinään ritisevää takkaa. Kivoja tapahtumia luvassa sekä viikonloppuna että tulevalla viikolla. Tuskin maltan odottaa, että pääsen tännekin niistä kirjoittelemaan.

Voimia syksyiseen loppuviikkoon kaikille!

Kuuntelin tänä aamuna puhelimen kautta musiikkia olohuoneen sohvalla – Piippis istui sohvan toisessa päässä Kaapoa katsellen. Yksi biisi kuitenkin sai esikoisen huomion hetkessä herpaantumaan ja televisio jäi toissijaiseksi tekijäksi. Tyttö alkoi pikkuhiljaa hivuttautumaan mun luokseni ja lopulta fiilistelimme biisin loppuun vieretysten. Pari muutakin laulua kyseiseltä artistilta yhdessä hyräiltiin ja yllätyin siitä, miten hienosti neitokaisella oli sanatkin jo osittain hallussa. Puhuuhan tuo jo aika kivasti, mutta että nyt on kuvioihin astunut tämä laulaminenkin. Kiitollinen olo.

"jaa jaa ja-a-a-a

jaa jaa jakkauden ketä!"

Syksyisen synkähkö päivä muuttui hetkessä kauniiksi sekä herkäksi.  Joskus tällaiset hetket on kiva jakaa myös muillekin kaikessa yksinkertaisuudessaan. Parhaimmat jutut elämässä kun yleensä ovat tosi simppeleitä.

Viikonloppu häämöttää jo nurkan takana! Sytytetään kynttilät palamaan ja antaudutaan syksylle. Ihanaa loppuviikkoa! Nähdään September festeillä.

Olen kuluneen viikon aikana nautiskellut kovasti omasta pihapiiristä, alkavasta syksystä, aurinkoisesta säästä sekä hyväntuulisista ipanoista. Haravanvarressa on tullut vietettyä aikaa paljon. Parasta terapiaa mielelle ja ruumiille onpi muuten ollut se!

Syksy on monelle muutoksen aikaa. Vuosi sitten sain aivan super puhelun Kaksplussan toimituksesta ja sen puhelun aikana mua pyydettiin mukaan KP:n portaaliblogien joukkoon. Leijuin pilvissä ja olin hyvin HYVIN onnellinen tapahtuneesta. Olen edelleen. Kulunut kesä on tuonut mukanaan kuitenkin tuntemuksia, jotka ovat saaneet mun kovasti mietiskelemään että onko paikkani täällä enää? Pitäisikö mun tehdä tilaa uusille hyville (kaupallisesti motivoituneimmille) bloggaajille ja vetäytyä taka-alalle tekemään tätä mun juttua? Ihan rauhassa ja itselleni ominaisella tyylillä.

Omasta aloitteestani lähdin tuntemuksiani jakamaan toimituksen suuntaan ja nyt olemmekin sitten tässä tilanteessa – jatkan kohti uusia tuulia. Juuri tällaisena kuin olen. Tulen jatkamaan tätä kirjoittelua niinkuin minusta hyvältä tuntuu ja tulevaisuus blogin suhteen on täysin avoinna vielä. Heittäydyn syystuulten matkaan ja menen sinne, minne puhuri johdattaa.

Mahtava vuosi takana, enkä päivääkään siitä pois vaihtaisi. Upeita kemuja olemme järkkäilleet ja ihaniin uusiin ihmisiin saaneet tutustua!  Saankin jatkaa monta kokemusta rikkaampana matkaani tästä eteenpäin. On ollut suuri kunnia olla mukana tätä hienoa joukkoa. Lämmin kiitos siis asianosaisille! Kyllä minun silmäkulmaani tänään itku tirahti, kun tämä asia varmistui. Olen aina ollut herkkä muutokselle ja tämä oli kuitenkin aika merkittävä sellainen. Aika aikansa kutakin :)

En mä kuitenkaan ihan vielä lähde, mutta lähtölaskenta on jo alkanut.

Kaikki tekstit jatkavat matkaa mun mukanani, mutta blogspotiin en mielelläni haluaisi palata. Voi olla, että vaihdan alustaa Wordpressiin tässä samalla. Katsotaan nyt. Mitään suunnitelmia mulla ei tulevaisuuden varalle ole, vaan nyt mennään just niinkuin parhaimmalta tuntuu. Saman kaavan mukaan kun tähänkin asti.

Eilen sain kuvaviestin, joka oli otettu Helsingissä sijaitsevan neuvolan odotushuoneessa. Pöydällä oli ollut avoinna vuoden 2016 ensimmäinen Kaksplus lehti. Eikä siinä vielä kaikki, vaan nimenomaan meistä tehty juttu ja aukeama oli ollut siinä joltakulta kesken jääneenä. Rakasta serkkutyttöä oli kovasti hymyilyttänyt tuossa hetkessä. Tämä pikku kevennyksenä nyt tähän loppuun. Hih. Kiitollinen näistäkin kokemuksista.

Toivottavasti pysytte mun matkassani mukana yhtä hienosti, kuin mitä olette tämän viiden vuoden aikana tehneet. Nyt kuitenkin jatketaan vielä hetki vanhaan malliin. Molempi parempi.

Jes! Vähän päälle 3 viikkoa Uuden elämän alku-sivuston Bikini Hiit-haastetta takana ja olen suoraan sanottuna jopa vähän mykistynytkin tästä reissusta. Ihan rehellisesti, en olisi ikuna uskonut miten merkittäviä tuloksia näin lyhyessä ajassa voikaan saada aikaiseksi, kun vaan sinnikkäästi jaksaa ryhtyä hommiin–jokapäivä!

Hommahan menee jotakuinkin näin: Viitenä päivänä viikossa teen sähköpostiini tupsahtaneen uuden treenin ja kahtena päivänä lepäilen (tosin olen huomannut että ainakin kävelylenkki on pakko näinä lepopäivinäkin tehdä). Aikaa päivittäiseen treeniin menee 20-30 minuuttia, eli tämä on sopinut jopa mulle, mitä aikatauluihin tulee. Kolme kertaa viikossa tehdään sykettä mukavasti nostattava treeni ja kaksi kertaa viikossa keskitytään Coren muodossa keskivartalon lihaksiin. Ja homma toimii! 30 sekuntia yhtä liikettä, 10 sekunnin tauko ja taas 30 sekuntia seuraavaa liikettä. Sarjojen välissä levähdetään minuutin ajan.

Liikunnan jälkeisestä fiiliksestä on tullut mulle pakkomielle. Muutama treeni on saanut voimaan fyysisesti ihan pahoinkin, mutta puoli tuntia jumpan jälkeen olotila on muuttunut sangen euforiseksi. Moni varmasti tietääkin mitä tarkoitan. Kokonaisvaltaisesta hyvänolontunteesta on tullut mulle tavoite, jonka olen saavuttanut ja jossa pyrin pitäytymään jatkossakin. Jumppaliikkeet on mahdollista ladata koneelle ja videot ovat käytössä nettisivulla muutaman kuukauden. Mulla treenaaminen jatkui siis automaattisesti ja samalla sykkeellä mennään tästä eteenpäinkin.. Viereinen kuva tältä päivältä. Vaa'an päällä en ole turhia käynyt seisoskelemassa ja peilikuva on ainoa, josta olen tuloksia ahkerasti tiiraillut.

Ja koska usein ihmiset haluavat itse tehdä omat johtopäätöksensä, niin laitetaan nyt minustakin before and after- kuva. Kuvissa mulla on hiuspantaa lukuunottamatta päällä täysin samat vaatteet ja pyrin välttämään pullistelua sekä vatsan sisään vetämistä.

Kokeilin vielä jälkimmäisen kuvan ottamisen jälkeen seistä peilin edessä uudestaan ja  ilman"hoikistelua". Ja kyllä vain, tuo ylävatsa on ihan oikeasti kaventunut! Ennen-kuvassa lienee kesän jälkeistä turvotusta vielä, en tiedä? Meikäläisen vatsanahka on kolmen melkein peräkkäisen raskausajan jälkeen venynyt sen verran, että ihan hetkessä sitä ei tiukaksi saada – tuskin enää koskaan (varsinkaan tuota alavatsan löllömöllöä). Silti paljon on tapahtunut ja kyljistä se on helpointa huomata. Eniten hämmentynyt olen kuitenkin tuosta pepusta?!

Kolmen viikon jälkeen olen huomattavasti tietoisempi lihaksistani ja kannan ruhoni ryhdikkäämmin. Ruokavaliossa olen lipsunut ja tulen lipsumaan jatkossakin. Totesin, että silloin tällöin herkutellen nautin tästä elämäntapamuutoksesta eniten ja saan pysyviä tuloksia aikaiseksi. Liikaa ei itseään kannata piiskata, sillä tää jumppa saa jo itsessään ihmeitä aikaiseksi! Ensimmäisen kerran koen ihan oikeasti tehneeni näkyviä tuloksia. Ja se on totta vie on jo itsessään taikaa.

Me jatkamme täällä koko perheen kesken jumppailua ja palailen taas kolmen viikon päästä näihin tunnelmiin. Ehkä jopa edestäpäin otetun kuvaparin kanssa.

Onko lukijoiden joukossa muita, jotka ovat ryhtyneet kanssani samaan projektiin? Miten on mennyt?

Olen viime aikoina useaan otteeseen raottanut täällä blogissa omaa väsähtämistäni. Tämä olkoon viimeinen postaus toistaiseksi, jossa tuskailen julkisesti. Se kun ei tee mullekaan hyvää nyt. Ja sitäpaitsi minä muuten voin jo paljon paremmin monestakin syystä.

Availlaan nyt kuitenkin hieman näitä juttuja.

Meidän kotiin on ensimmäistä kertaa vanhemmuuden taipaleella rantautunut ihan rehellinen uhmaikä. Todella raskas ja vaikea sellainen. Tätä kirjoitellessa kello on 15.00 ja olemme tähän mennessä saaneet kuunnella jo kahden tunnin verran kuopuksen karjumista. Autossa kaupasta lähtiessämme sekä puistoreissulla aamupäivällä. Kaksi muuta takapenkkiläistä meinaa myös väsähtää näihin tilanteisiin ja tänäänkin kädet korvilla matkasivat Prismasta kotiin.

Puistoreissua jatkoin kahden kanssa itsekseni ja isi lähti pienimmän kanssa kotiin rauhoittumaan. Kävelimmekin pitkän matkan Sipooseen ja sain itse myös samalla vähän relata ;) Isi tuli PikkuH:n kanssa autolla hetkenpäästä puistoon ja tyttö oli kuin uudestisyntynyt. Tutustuin puistossa toiseen uhmiksen äitiin, ja häntäkin hymyilytti kun olin juuri kertonut meidän episodistamme ja porteista kirmasikin liukumäkeen aurinkoinen sekä onnellinen pikkutyttö.

"Ai tääkö se teidän kiukuttelija muka on?!"

;)

Siirtymätilanteet. Ne eivät mahtuisi tällähetkellä pienen tytön tohinoihin ollenkaan. Rattaissa ei istuta. Turvaistuimessa ei istuta.  Mieluummin karjutaan paikallaan tuntitolkulla. Ja miten noin pienestä suloisesta ihmisestä voikaan herranjestas sentään lähteä niin lujaa ja niin kamalaa soundia?! Tuskallisinta näissä hetkissä on se, että mikään muu kun aika ei ihan oikeasti auta. Ja sitä aikaa tarvitaan paljon, sillä tuosta pikkupimusta löytyy rutkasti temperamenttia, joka näissä tilanteissa ei ole eduksi alkuunkaan. Onneksemme nämä uhmispuuskat rajoittuvat tällähetkellä vain muutamaan kertaan päivässä. Kuluneet 5 päivää on selvitty yksillä hepuleilla, mutta tänään valitettavasti se ei riittänyt.

Kohtauksia edeltävä sekä niiden jälkeinen aika on oikein hyvää tuon pienen tytön kanssa. Perjantainen metsäreissu oli parasta laatuaan piristämään koko perheen fiiliksiä, ja nautiskelimme suunnattomasti lämpimästä loppukesän auringosta sekä metsän ihanuuksista. Kantterellejakin löytyi! Muutaman kymmenen metrin päästä meidän kodista?!

Kuollut tikka aiheutti ihmetystä ja paaaljon kysymyksiä. On ihan mahtavaa, että nää ipanat liikkuu niin reippaasti luonnossa–ihan jokainen. Siitä ollaan H:n kanssa todella onnellisia.

Meidän lapset eivät ole kärsineet koliikeista ja väittäisin jopa, että helpolla olemme vauva- sekä uhmisvuosista selvinneet tähän asti. Nyt kuopus koettelee kahden muunkin edestä ja tämä on vaan kestettävä toivoen, että uhmaikä jää mahdollisimman lyhytkestoiseksi.

Todella ristiriitaista. Niin tuhannen ihana ja suloinen, mutta kiukkupuuskissaan maailman väsyttävin. Rankkaa tuo kasvaminen on ja sitä on välillä musertavaa vierestä katsoa. Yhdessä me kuitenkin tarvotaan läpi tämän taiston ja lohdutellaan toisiamme tarpeen vaatiessa. Vaikka tämä aika nyt koettelee, saamme kuitenkin paljon nautiskella myös tuon tytön toisesta, huomattavasti suloisemmasta puolesta. Silloin kun autossa ei karjuta, niin siellä lauleskellaan hyväntuulisesti. Kotona lauleskellaan. Sängyssä lauleskellaan. Hellyyspuuskan hetkellä suukotellaan spontaanisti kaikki perheenjäsenet läpi–useaan otteeseen.

Iloa, onnea ja surua. Isosti.

Valkosipulifestareille lähdimme lauantaina suosiolla nelisteen ja veimme heti alkuunsa kiukuttelun aloittaneen pikkumimmin mummolaan lepäilemään. Tai itseasiassa hän säntäsi autosta ihan omatoimisesti mummolan rappuset ylös, isovanhempien luokse turvaan. Tämä oli hyvä ratkaisu ja näinollen me neljä saimme nautiskella markkinahumusta ilman hermojen kiristystä. Isin hermot ovat onneksi rautaa, mutta minä ja kaksi vanhinta lasta väsähdetään helpommin näissä kiukuttelutilanteissa. Sen myönnän.

Oma olotilani on kuitenkin tällähetkellä sangen hyvä. Siitä kiitos jokapäiväisen treenin (tosin näin viikonloppuisin vähän kevyemmin jumpaten), kehittyvän kunnon sekä helteisen viikonlopun. Laitan tähän loppuun varsin "pullantuoksuisen" kuvan eiliseltä, kun pääsin valtaamaan ajan kanssa oman keittiöni ja leivoin koko jengille omenapiirakkaa.  Onnenhetki!

Hiuspanta: Mirkka Metsola

Otsikkokin sen kertoo, että tämä eilen startannut elämäntaparemontti tuntuu vaikuttaneen heti kahden päivän jälkeen jo hyvin merkittävästi mun olotilaani. Olen niin tyytväinen jo nyt omaan suoritukseeni ja mikä parasta, treeniohjelma tuntuu mulle todella sopivalta!

Päivittäinen jumppa kestää n.30 minuuttia mutta se on (ainakin mulle) rankka ja tehokas. Sen tunsin tänään lihaksissani. I love it!

Treenin lisäksi mun ruokavaliossa on tapahtunut merkittävä muutos eli herkut ovat nyt toistaiseksi jääneet melkeinpä kokonaan pois. Alkoholin kanssa on myös nollatoleranssi seuraavan kolmen viikon ajan. Kahvipullaa en ihan kokonaan ole pystynyt vielä skippaamaan ja esimerkiksi eilen iltapäiväkahvin kanssa söinkin palan mustikkapiirakkaa. Muutos entiseen on nyt kuitenkin niin merkittävä, että en viitsi satunnaisesta herkuttelusta huonoa omaatuntoa kantaa ja se ei ole ajatuskaan tässä projektissa. Moni saa tuloksia aikaan tällä jumpalla ilman ruokavalion muutoksiakin. Mielen keveys on tärkeintä mulle ja kropan muutokset mukavaa bonusta siinä sivussa. Tää valmennus toimii!

Tänään mulla on vatsa-päivä. Jännitin hieman etukäteen sitä kuinka treenin kestän, sillä leikkausten jälkeen en juurikaan ole uskaltanut vatsalihaksia jumpata. Kevensin sarjat tänään kuudesta neljään, jotta aloitus olisi vähän lempeämpi – mutta ainoastaan vatsojen kohdalla. Nyt tuntuu mahtavalta!

Viikonloppuna sain mitä parhaimman startin tälle elämäntaparempalle, kun ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen nukuin kellon ympäri kertaakaan heräämättä. H oli lasten kanssa vanhempiensa luona yökylässä ja minä kotiuduin hyvissäajoin ystävän polttareista peiton alle uinumaan. En liioittele yhtään sanoessani tämän: Voin paremmin kun aikoihin! Odotan myös innolla lopputulosta ja toivottavasti rohkenen sen täällä teillekin paljastamaan. Heh.

Mulla oli tänään suloinen kaksinkeskinen ulkoiluhetki kuopuksen kanssa. Voi sitä höpötystä ja pulinaa, kun kerrankin sai äidin täyden huomion! Ihana pikku mimmi!

<3

Huomenna piipahdamme erittäin tärkeissä kirjajulkkareissa ja niihin tunnelmiin palailen huomenna täällä blogissa. Olkaapa tarkkana. Mielenkiintoinen arvonta luvassa.

Hyvää oloa alkuviikkoon!

Kesäloma on vietetty ja allekirjoittaneen olotila on henkisesti sekä fyysisesti hilppasen jumissa. Arki ei meinaa startata ja kokoajan vähän kiukututtaa. Turhauttaa.

Se on tosi sääli, sillä kesääkin on vielä jäljellä eikä tällaisesta masentelusta ole mitään hyötyä kenellekään muutenkaan. Siispä päätin tarttua härkää sarvista ja näpyttelin yhteistyökyselyn TÄHÄN osoitteeseen. Jaa että miksi yhteistyön merkeissä? No siksi, että jos lupaudun tekemään jutun projektistani blogiin, mun luonteeni ei antaisi repsahdukselle sijaa ja motivaatiota olisi tuplasti enemmän. Samalla myös siellä ruudun takana mahdollisesti joku muu inspiroituisi mun tempauksestani. Liikkuminen kun nyt vaan on aina hyvästä ja siitä tulee vieläpä kaikenlisäksi ihan mahdottoman hyvä fiilis!

Ja sittenpäs mä sainkin ihan hassun, mutta mielestäni loistavan ajatuksen! Uuden elämän alku-sivuston uudet asiakkaat saavat tarjota yhdelle ystävälleen myös kolme viikkoa kestävän nettivalmennuksen ilmaiseksi. Minä ajattelin järjestää täällä blogissa pika-arvonnan teille lukijaystäville palkitsemalla yhden teistä tällä samaisella Bikini Hiit-valmennuksella, jonka itse myös aloitan maanantaina. Tsempataan toisiamme! :)

Siispä. Kommentoi postauksen alle ihan mitä vaan ja jätä sähköpostiosoitteesi. Katsotaan suosiiko arpaonni juuri sinua! Arvon voittajan tulevana perjantaina klo 21.00. Tai joku lapsista arpoo.

Onnea kilpaan kaikille!

P.S Huomioithan, että treenit alkaa myös voittajalla heti maanantaina ;)

Hiljaisuus. Rauha. Jääkaapin vaimea hurina taustalla ja sillointällöin terassin mattoa rapsuttava koira. Omituista.

H pakkasi lapset autoon ja jätti mun hetkeksi yksin. Nämäpä ovat harvinaisia hetkiä. Liian pitkään jatkuessaan ahdistavia, mutta tunti tai parikin sillointällöin on erittäin ok. Siispä kirjoitan tovin.

Tänään löimme lukkoon alkaneen viikon suunnitelmat. Kesälomareissua pukkaa siis jälleen, ja huomenna suuntaammekin auton keulan kohti Kotkaa. Loppuviikosta reissaamme Pohjanmaalle sukuloimaan ja tästä päätöksestä olenkin erityisen iloinen. Olen kaivannut juurilleni kovasti ja edellisestä reissusta on jo aivan liian kauan aikaa. 4 vuotta?!  Silloin vietimme mummoni ysikymppisiä Kauhavalla ja vatsassani potki PikkuW. Nyt nämä meidän ipanat alkaa jo olla sen ikäisiä, että uskallamme ampaista jälleen matkaan. Mummoa sekä lakeuksia on ollut ikävä. Ja mummolan pihamaan vattuja. Parempia en ole kaupasta tänä kesänä löytänyt, vaikka etsinyt olen kovasti

Kivaa on jo muuten kertoa tuolle jälkikasvullekin muistoja mun omasta lapsuudesta. Etelä-Pohjanmaa kun on ollut hyvinkin olennainen osa sitä ja ne muistot ovat kauniita.  Toivottavasti automatka sujuu ilman oksennuksia tai muitakaan epämiellyttäviä ylläreitä, heh. Naantalia kauemmaksi ei tällä kokoonpanolla olla ennen vielä ajeltukaan mutta hyvin se menee! No stress.

"Mojo, minä olin kaupassa äiti!"

Piippis sekä muu perhe on saapunut kotiin. Me lähdetään saunaan.

Auringonpaistetta kaikkien viikkoon!

Hyvältä. Joskus pahaltakin. Iloiselta. Ahdistavalta. Rentouttavalta. Helpolta. Onnelliselta. Hitaalta. Nuhaiselta. Liian nopealta. Naurettavaltakin.

Parasta meidän perheen kesälomassa ovat tähän mennessä olleet pitkät aamu-unet (siis jokatoinen aamu). Rauhalliset aamusuihkut (parhaimmassa tapauksessa jopa -saunat). Koko perheen yhteiset aamiaiset. Kiireettömyys. Suunnittelemattomuus. Hyväntuuliset lapset, jotka nauttivat täysillä kummankin vanhemman läsnäolosta. Grillailut. Kivat kesäreissut sekä niistä aiheutunut lasten (myös aikuisten) vilpitön ilo.

Pieni sadekaan ei just nyt haittaa, koska mun ylläni on täydellinen tunika, joka nappaa kesätuulen kauniisti matkaansa mukaan. #ivanahelsinki #järvenpäänvaatepuu. 

Olen tässä yrittänyt pitää kirjoittelunkin kanssa pikkuisen "kesälomaa" eli toisinsanoen postausväli on nyt ollut hieman normaalia pidempi. Nää ipanat ansaitsevatkin nyt kaiken meidän aikamme ja iltaisin olemmekin sitten yrittäneet antaa parisuhteelle myös sitä omaa aikaa. Huomenna lähdemme kaupunkiin moikkaamaan ystäväpariskuntaa ja jätämme lapset tätösen hellään huomaan. Yksi sellainenkin ilta täytyy kesälomaan kuulua.

Kaikenkaikkiaan tää kesäloma on aika nastaa aikaa. Sen todella soisi kestävän vähän pidempäänkin, mutta ei nyt vielä surra kun homma on vasta puolessavälissä.

Instagram elää jokapäivä, joten jos meidän perheen touhut kiinnostaa kuvien muodossa, niin seurailkaahan tunnusta: agu47palasta .

"Tiitiäinen metsäläinen,

Pieni menninkäinen.

Posket tehty puolukasta,

tukka naavan tappurasta.

Silmät on

siniset tähdet."

Rehellisesti, aika haikea fiilis. Meidän kaikista pienin täytti lauantaina jo 2 vuotta. Hän on haastanut, mutta hän on sitäkin enemmän meille antanut. Aamuisin hukuttaa jokaisen perheenjäsenen märkiin suukkosiin. Ihana mimmi, joka puhua pälpättää päivä toisensa jälkeen enemmän ja enemmän. Laulaa kuin pieni enkeli  ja liikuttaa meidät vanhemmat kyyneliin–joka päivä. Muistuttaa isosti mun omaa (nyt jo edesmennyttä) Lapuan mummoa. Yhdennäköisyys on hämmentävää.

Hän myös yllätti täydellisesti meidät ilmoittaessaan saapumisestaan, mutta ilmankaan emme enää osaisi olla.

Onneksi olet nyt tässä, täydentämässä meidän perhettä. Niin rakas ja tuhannen suloinen PikkuH!

Lauantai-aamuna me vanhemmat heräsimme siihen, kun Piippis ja PikkuW lauloivat lastenhuoneessa "Paljon oooooneeeaa vaan, paljoooon  onneea vaan.." tämän jälkeen vetäsivät vielä englanniksi perään. Herättivät siis tarkoituksellisesti pikkusiskon–sangen suloisissa tunnelmissa. Pinnasängyssä fanfaaria vastaanotti onnellinen sekä hymyileväinen pieni iso tyttö.

Synttärijuhlaa vieteltiin perheen sekä kummien läsnäollessa, pienessä piirissä. Päivä oli kaikinpuolin onnistunut ja lapset nukahtivat tyytyväisinä illalla peiton alle.

Joko saa nipistää? On meillä ihana jengi tässä.. Ovat toisillensa kaikki kaikessa. Ja meille vanhemmille tietysti myös, se lienee itsestäänselvyys.

Tässäpä vielä kahden vuoden takainen synnytyskertomus . Kuvat hassusti, koska kirjoittelin silloin blogspotissa, mutta olkoon..

Kivaa alkavaa viikkoa!

Koska ostimme nykyisen kotimme siskoltani, löytyy varastomme uumenista jos jonkinlaisia kaupanpäällisiä ja sepäs onkin vallan mukavaa.

Eilen löysimme jo vuosia (sekä viriilin Lapinkoiran hampaat) nähneen Mölkyn ja sitä intouduimme illalla sitten pelailemaan, kun lapset olivat nukahtaneet yöunillensa. Innostuimme pitkän tauon jälkeen lajista niin, että nyt suunnitteilla onkin järkätä kavereiden kesken leikkimielinen turnaus omalla kotipihalla. Katsotaan saammeko aikaiseksi..

Voitin ensimmäisen pelin, mutta H tasoitti seuraavalla. Kahden pelin jälkeen olikin sitten hyvä jatkaa sopuisasti unten maille.

Tää kesä. Se tekee just nyt vaan niin onnelliseksi. Jatkukoon se vielä piiiitkään!

Lauantaina meidän ihanainen kuopuksemme täyttää 2-vuotta ja tajusimmekin, että nyt jos koska kannattaa pakata autoon tarvittavat matkakamppeet ja reissata Naantaliin Muumimaailmaan, kun yksi meistä pääsee vielä ilmaiseksi. Huomenna siis vihdoin ja viimein edessä tuo kauan odotettu road trippi!

Jännittävää!

Meidän perhe ei vielä tänäkään vuonna uskaltautunut vilvoittavien vetten äärelle juhannusta viettämään, joten päädyimme jäämään kotiin juhlapyhien ajaksi. Olenpas muuten hyvin iloinen että sellainen päätös tehtiin, sillä lähiympäristöllä olikin yllättävän paljon juhannusaktiviteettejä tarjota meidän köörille. Aloitetaanpas vaikkapa tästä Varpulan luomutilasta, jossa piipahdettiin juhannusaattona vähän Polkaa poimimassa.

Maria Kotitalouskriisi-blogista oli myös eilen käynyt tuolla samaisella tilalla, ja tänään hän julkaisi tosi kattavan postauksen paikasta. En siis itse nyt enää lähde tarkemmin tilasta kertomaan, mutta käykää tsekkaamassa Marian postaus Varpulan tilasta. Tämä paikka kyllä ansaitsee huomionsa!

Sen verran nyt kuitenkin kerron, että tilan emäntä teki lähtemättömän vaikutuksen koko meidän perheeseen. Sangen poikkeuksellista sydämellisyyttä löytyi hänestä ja tilalla vallitsikin hyvin seesteinen, sekä kaunis juhannustunnelma. Lapset viihtyivät lasten omassa leikkiaitassa, mutta myös mansikanpoiminta sujui hienosti jokaiselta kolmelta. Aluksi stressasin ympärillä pörräävistä mehiläisistä, mutta loppujenlopuksi niihin ei tullut kiinnitettyä enää minkäänsortin huomiota. Heitä kun kiinnostivat vain mansikan kukat ja osoittautuivat näinollen hyvin lempeiksi kavereiksi.

Kanat sekä lampaat olivat kiva bonus maalaismaisemassa. Normaalisti ruskeita munia muniva kana oli juhannusaaton aamuna päättänyt munia yhden vaaleansinisen juhlamunan :)

Toinen erityinen seikka tuossa paikassa oli tilan päärakennus, joka on rakennettu Lapuan vanhan kirkon hirsistä. Sen kirkon, jossa mun vanhempani ovat aikanaan saaneet toisensa.

Tuntuipas hienolta tajuta, että tällainen paikka sijaitsee muutaman kilometrin päässä meidän kodista. Parin viikon päästä tehdäänkin siis toinen reissu tilalle ja haetaan talven marjat pakkaseen.

"Sinä olet sellainen keiju-tyttö" sanoi emäntä Piippikselle ja halasi lapset lähdön hetkellä. Juhannustunnelma oli läsnä.

Käytiin ennen kotiin saapumista vielä moikkaamassa pappaa sairaalassa, ja sieltä kurvattiin kotiin grillailemaan. Toivottavasti alkava viikko tuo papan takaisin kotiin mummin luokse. Sitten kesä on täydellinen meille.

Loppuilta hurahti saunoessa ja terassilla kesäiltaa istuskellessa.

Juhannuspäivää vietettiin helteisessä Korkeasaaressa mummun sekä ukin seurassa. Ensimmäistä kertaa saaren eläimet oikeasti jaksoivat kiinnostaa tätä meidän lapsikatrasta. Viihdyimme kaikki tosi mainiosti ja vaikka moni muukin oli päätynyt viettämään päiväänsä eläintarhaan, ei ihmistungosta ollut oikeastaan muualla kuin kissalaaksossa.

Nää otsot ovat mun henk.koht suosikit. Piippis esitteli itsensä kumpaisellekin nallelle, heidän tullessa aidan lähelle.

"Hei kaahu, olen Jaija!"

Aloimmekin vähän suunnittelemaan hieman pidempää kesäreissua Kuusamon suurpetokeskukseen. Olisi aivan mahtavaa tavata Juuso ja Sulo livenä. Automatka vaan mietityttää..

Nyt kyllä täytyy ihan rehellisesti sanoa, että tällä kertaa juhannuksen vietto "fiilispohjalta" toimi sangen mainiosti! Ei etukäteen tehtyjä suunnitelmia, mutta silti paljon kivoja kokemuksia vuorokauden sisään.

Ja hei, olenhan jo muistanut mainita, että meidän perheellä alkoi juuri kesäloma? ;) Näitä kivoja juttuja siis luvassa lisää roppakaupalla lähiviikkojen aikana.

Listataanpas tämän postauksen alle edullisia, mielellään jopa ilmaisia kesäaktiviteettejä Etelä- ja Keski-Suomen alueella. Meitä ainakin kiinnostaa!

Mahtavaa keskikesän jatkoa kaikille!

<3