Sairastuvalla edelleen..

23.38


Näinhän se meni taas tämä homma. Koville ottaa pissipöpön taltuttaminen. Lekuri sanoi eilen puhelimessa, että tänään pitäisi olla kuumeeton päivä. Aamupäivä olikin. Ja iltapäiväkin osittain, kunnes siinä puoli viiden aikaan alkoi lämpö taas nousta. 37,5 korkeimmillaan(korvakuumemittarilla sen 38) eli ei mitään hälyyttävää verrattuna aikaisempiin päiviin. Silti ihmetyttää, että miksi tuo lämpö nyt kuitenkin hyppii ees-taas?! Tyttö on ihan pirteä. Syö ja juo kiitettävästi. 

Mä en halua sairaalaan. Pelkään sitä ihan tosissaan nyt. Sellainen ei nyt ollenkaan kuulu suunnitelmiin.

Onko tuo antibiootti nyt väärä vai mikä tässä nyt pissii? On ihan selvää, että tuo antibiootti on tehonnut jollaintavalla, sillä ennen kuurin aloittamista kuume huiteli päälle kolmeysin ihan kevyesti. Voikohan ds:lle tyypilliset imeytymishäiriöt hidastuttaa tätä paranemisprosessia? 

Jos huomenna vielä kuumetta, niin eipä siinä auta muu kun piipahtaa lekurin luona. Tää on nyt just se, mistä aikaisemmin kirjoittelin. Toipuminen kestää. Se väsyttää sekä tyttöä itseään, että meitä vanhempia. 

Sattuu. Kärsin. 

No, kyllä me tästä selvitään se on varma. Ja ensiviikko tuo tullessaan jänniä juttuja. Jos kuulut 47-palasta fb-ryhmään, ehkä tiedätkin jo mistä puhun. Palaillaan. 

Ihanaa viikonloppua <3


Pirpanan pissivaiva

22.56

Eilenillalla mulle tuli yhtäkkiä tosi voimakas tunne, että Piippis on pakko saada lääkäriin justnythetipaikalla, eikä enää odotella yhtään yötä. Mulla oli jo tovin pyörinyt mielessä ajatus siitä, että neitokaisen kuumeilu saattaisi johtua virtsatieinfektiosta, vaikka tyttö ei pahemmin valitellut pissiessään. Välillä  kuitenkin paineli alavatsaansa, joka aluksi virheellisesti tulkittiin ummetusvaivaksi. 


No, saatiin tosiaan aika puolentunnin päähän soitosta ja tänään vein pissitestin(jonka nappaaminen purkkiin ei  muuten ollut mikään "small potato") labraan. Lekuri soitti alkuillasta ja sanoi, että paha tulehdus on päällä! Ei muutakun heti apteekkiin kuuria hakemaan ja pikaisesti ekat satsit naamariin. Väkisin. Ei siinä muukaan auttanut. Ennen nukkumaanmenoa annettiin toinen satsi. Se meni alas jo helpommin.

Voin vaan kertoa nyt tässä, että ennenkun tänään silmäni suljen, ristin tiukasti käteni ja toivon, että tuo mun timanttinen tyttö saa helpotuksen tähän viheliäiseen vaivaan ja pian! Ai että minuun ihan sattuu. En mä oo vielä tottunut katsomaan mun omia noin kipiänä!

Onneksi tuo tulehdus todettiin nyt, koska ilman antibiootteja tästä olis saattanut kehkeytyä sairaalareissu parin päivän päästä.

Tällainen se oli vielä päivällä. Ihan nuutunut ja kipuinen:


Illalla tilanne alkoi muuttua parempaan suuntaan ja leikkivät velipojan kanssa melkeinpä normaaliin tapaansa. Kikattelivat ja hölmöilivät.

Nää on niitä hetkiä, kun antaa kaiken kiitollisuutensa terveille ja hyville päiville. Niitä hetkiä, kun tajuaa miten totaalisen lujasti olen kiinni näissä mun pienissä tyypeissä. Menetyksen pelko puristaa sydänalaa vahvasti, vaikka nyt kyseessä ei ole edes hengenvaarallinen tila. 

Rakkaus pursuaa ja tursuaa joka solusta, ja liikaa ei voi pussata tai halata.

Melkein itku tirahtaa.





Pirpanainen sairastaa

21.41

Mä olen lasten syntymän jälkeen ollut tosi pöpöfobinen ja yrittänyt viimeiseen asti suojella lapsiani talven viruksilta sekä muilta taudinaiheuttajilta. Joskus oon jopa kokenut, että mun ajatellaan "ylireagoivan" tai olevan liiankin suojelevainen. Se on aina harmittanut.


Tänään olen jälleen kerran saanut hyvän muistutuksen siitä, miksi tämä pöpökammo on niin iskostunut mun takaraivoon, että vältän viemästä lapsiani sellaisiin paikkoihin esimerkiksi kylään, missä on lähiaikoina jotain pöpöä sairasteltu. Vatsatauti esimerkiksi ei meillä ole mikään parin rykäsyn juttu, vaan sitä sairastellaan viikko ja kunto menee tytöllä tosi huonoksi.

Pirpanalle nousi siis tänään alkuillasta kuume. Tyttö nukahti äsken karjuen isänsä syliin ja nyt nukkuu sängyssään.  Pieni potilas on huutanut ja itkenyt inhottavaa oloaan koko illan, ja sitä on tosi kurja katsoa vierestä. Mikään ei auta. Ei edes muumi-keksit. Sain juuri ja juuri lääkkeen annettua, ja nyt pitää vaan toivoa sen tepsivän sekä antavan rakkaalle hyvät yöunet.

Pirpana ei tässä suhteessa ole niinkun "tavis"-lapset. Sairauden puhjetessa, hän kokee asiat paljon isommin ja kommunikaatiovaikeudet aiheuttaa turhautumista, joka ilmenee itkemisenä. Tämä on sellainen asia, jonka kaiken muun ohella haluaisin muiden tietävän erityislapsista ja erkkaperheen elämästä.

Piippis myös yleensä sairastaa useamman päivän, kun vaikkapa me muut. Hän harvoin meistä ensimmäisenä taudin nappaa, mutta kun nappaa niin se kestää. Ja kestää.

Toivon pikaista paranemista tuolle pienelle rakkaalle. En ole vielä karaistunut tarpeeksi. Tämä on vaan aina niin vaikeaa äiskällekkin..

Jännä nähdä, onko tämä sellainen pöppis joka käy meidät kaikki läpi. Jos on, toivottavasti iskee meihin vanhempiin eri aikaan.

Joo niin varmaan iskee..


Eilenillalla se auttoi äitiä juottamaan vauvalle iltamaidon. Nyt hoitajasta tulikin hoidettava..
<3

Tuholaiset

11.24

Eilen sain napattua pari oikein hyvin meidän arkea kuvaavaa otosta näistä meitin lapsukaisista. 

Piippis ja PikkuW ovat nykyään aikamoinen tuhokaksikko, kun sille päälle sattuvat. Luulisi, että allekirjoittanut olisi eilenaamulla hämmästynyt omituisen hiljaista yhteistä toimintaa lastenhuoneessa, mutta ei. Vauva vei kaiken huomioni ja hetkenpäästä asiaa tarkasteltuani tilanne oli tämä. Esikoisen vaatteet oli heitetty lattialle ja tyypit fiilisteli kaapissa onnellisena. Tosi hiljaa.



Aina sillointällöin vessareissulla saa myös "yllättyä", kun paperirullat on levitelty lattialle. Ja pönttöön. 

Vaikka nää tilanteet usein vähän naurattaakin äitiä, niin silti pitää yrittää olla jämpti ja kieltää tämäntyyppinen toiminta. Täytyy osata hihitellä hymyilemättä.

Tämän jälkeen päivä jatkui saman kyseenalaisen toiminnan parissa, kielloista huolimatta.



Illalla pikkujätkän piiitkä odotus palkittiin, kun hain postista tämän:


Oli helppo saada jässi kylpyyn, kun palkintona sai heittää uuden takin yllensä.  

Pieniä on lapsen ilot. 

Näistä onnellisista kuvista tulee kyllä vanhemmatkin tosi hyvälle tuulelle.  







Kivoja ja ei-niin-kivoja juttuja

15.28


Tänään tällaista :) Vähän hämyinen klippi, mutta toivottavasti jotain näkyy. Kummatkin tytöt tykkää paljon tästä Pirpanan keksimästä leikistä.

Pahoittelen sotkua taustalla. Taiga-neiti järjesti UUDEN olohuoneenmaton pesukuntoon, ja olohuoneessa on tällähetkellä aika kolkko fiilis. Lisäksi kaikki tavarat on sikinsokin jokapuolella, niinkun näkyy. Tämä kai se on  sitä lapsiperheen rehellistä arkinäkymää. Ja koiraperheen. 

Eilen kuskasin mun vanhempien luota ison laatikollisen (näytillä myös videossa) Piippiksen vanhoja mekkoja ja yökkäreitä kotiin. Nyt on Pikku H:lla taas vaatetta kaappi pullollaan. Sitten onkin varmaan seuraavaksi aika hankkiutua pienistä vauvanvaatteista eroon. Haikeeta tavallaan, mutta toisaalta teen sen tosi mielelläni. Mun vauvani on nyt puettu ;)

Toissapäivänä meille tapahtui se kaikista pahin juttu, mitä kolmelapsiselle perheelle voipi vaan tapahtua. Pyykinpesukone meni rikki! Ja föönikin ihan oikeasti räjähti. Kipinät vaan sinkoili kun sähköjohto oli hajonnut huomaamattomasti. Ehdin jo hetkenaikaa epäillä, että alkoiko mun elämässäni nyt sitten se seitsemän vuoden epäonni vai mistä on kyse?! Mutta näinhän se menee aina, kun kaikki tärkeät kodinkoneet ja elektroniikka yleensä tuppaa hajoamaan samaanaikaan. 

Kaikenlisäksi tuo meidän hauvakin on nyt vähän kipeä ja tälläviikolla joudumme mitätodennäköisimmin kuskaamaan neitokaisen lekuriin :/ 

Noh, näitä tällaisia viikkoja varten on onneksi kotivakuutus. Ja luottokortti.

Kivojakin juttuja onneksi luvassa, kun pääsen pitkästäaikaa lepäilemään tatuoijan tuoliin. Ja sitten tietysti sinne laulutunnille! 

Mukavaa alkanutta viikkoa! 

Tässäpä vielä loppukevennykseksi kuva eiliseltä, kun Pirpana kiipesi muovailuvahasangon päälle, eikä uskaltanutkaan tulla sieltä itse alas. Siellä sitten hetkenaikaa itsekseen mökötteli..


<3












Papan synttäripäivä

0.54


Rakas pappa. Tiedät varmasti sen, kuinka paljon meille merkitset. Olet kultaa. Meille kaikille niin tavattoman tärkeä mies. 

Ihanaa syntymäpäivää!
<3



Sikiöseulonnoista

0.25

Eilen eksyin vahingossa, ja ihan oikeasti vahingossa kaksplus-sivuston keskustelupalstalle, jossa ruodittiin niskapoimu-ultran hälyyttäviä tuloksia ja pohdiskeltiin jatkotoimenpiteitä. Tulevat äidit olivat kauhistuneita, sekä järkyttyneitä. Odottelivat lapsivesibiopsian(vaimikäsenyton) tuloksia ja toivoivat parasta. Osa äideistä ilmoitti tehneensä jo lopullisen päätöksen, kuullessaan "ds-tuomiosta" ja päätyneensä aborttiin. Asia rehellisesti sanottuna järkytti mua syvästi. On varmasti helppo ymmärtää, että miksi järkytti.

En halua tuomita. En totta tosiaan. Toivoisin vaan sydämestäni, että jokainen miettisi tovin pidempään ennenkun tekee lopullisen päätöksen raskauden keskeytyksestä. Tutustuisi muihin vertaisvanhempiin ja vertaisperheiden elämään.

Melkeinpä jokainen näistä kaksplus- äideistä toivoi lasta. Tervettä lasta. Mun järkeeni ei vaan käy ajatus siitä, että on oikeutettua keskeyttää raskaus jos lapsi ei täytä toiveita "täydellisestä vauvasta". Kaikkea voi tapahtua "tavis"-lapsillekkin. Ihan kenelle vaan meistä. Elämää ei liikaa voi suunnitella..

Hei tulevat äidit, sen haluan teille kertoa, että meidän Pirpana on ollut kolmen ja puolen vuoden kokemuksella perheen suuri onni ja valonpilkahdus. Kehitysvamma ei tarkoita, että koko loppuelämä olisi jollaintavalla tuhoontuomittu. Tulevaisuus on erilainen kun olette suunnitelleet, mutta tulette saamaan siltä paljon sen lupaan!

Mun arkeni onnenhetket koostuu nimenomaan siitä, kun pieni tyttö ottaa äitiä poskista kiinni ja pussaa. Ottaa hihasta kiinni, saattelee sänkyyn peitelläkseen ja suukotellakseen päiväunille. Tanssii täydestä sydämestä, laulaa, nauttii elämästä.

Elämä on kaunista diagnoosista huolimatta. Ei ole syytä huoleen, vaikka lapsenne todettaisiinkin erilaiseksi.

Ole kiltti, anna mahdollisuus. Tulet itsekkin yllättymään! Kirjoita mulle koska vaan. Mä kerron mielelläni enemmän sulle.

Pirpana on mun elämäni yksi suurimmista lahjoista. Yksi niistä kolmesta. Rakastan niin paljon, etten löydä sanoja.



Ostoskärryllinen

0.05

Eilen lähdettiin koko köörin voimin ajelulle, ja niihän siinä kävi että isoimmat tyypit nukahtivat autoon päiväunillensa. Ajeltiin vanhaan paikalliseen, Järvenpään Prismaan, suorittamaan viikonlopun ruokaostokset. Jossainvaiheessa H totesi mulle, että " Hei me ollaan tehty ostoskärryllinen näitä lapsia" ja siinä sitten hetkenaikaa asiaa kikateltiin. Aikamoinen saalis. 


Eilen meillä oli myös yhdistetty puheterapia-/fysioterapiatapaaminen. En vaan kyennyt pidättelemään kyyneliä, kun seurasin vierestä miten sydämellä nämä meidän ihanat terapeutit olivat mukana edistämässä Piippiksen kehitystä ja tukemassa tätä meidän taivalta. Itse istuin vaan sohvalla ja katselin. Olemme etuoikeutettuja kun saamme kaiken tämän.


Pakko palata hieman itseeni. Mulla on nyt alkanut jonkinsortin elämäntapamuutos (niinkun varmaan aikamonella tässävaiheessa vuotta on)/kolmenkympinkriisi. Päätin, että karistan mahdollisimman paljon lasten jälkeen saamiani kiloja pois ja muutenkin kiinnitän huomiota syömiseeni sekä juomiseeni. Neljän vuoden sisään olen ollut raskaana kolmesti. Se on selkeästi jättänyt jäljen mun vartalooni ja se myös luonnollisesti vähän hämmentää minua itseäni. 

Jo viikon jälkeen olo on niin paljon parempi. Olen ottanut arkeen mukaan jokapäiväisen liikkumisen ja ajan itselleni. Henkinen sekä fyysinen hyvinvointi on ihan eriluokkaa kun vaikkapa kuukausi sitten oli.

Eilen kävelin neljän kilometrin lenkin ja soudin soutulaitteella vielä kotona vartin. Kova juttu kaikinpuolin ja se on tuntunut tänään lihaksissa. Silti pakotin itseni lumitöihin ja soudin taas toisen vartin. Lihakset huutaa hoosiannaa, mutta mä nautin siitä.

Toinen megasuperhyperjuttu on se, että toteutin suuren unelmani ja ilmoittauduin musiikkiopistoon uudestaan melkeinpä kahdenkymmenen vuoden jälkeen, opiskellakseni laulua.  Mulla kävi hyvä tuuri ja ensiviikolla aloitan laulutunnit pop-jazz-puolella. Olen aivan superinnoissani. Tätä olen jo vuosia halunnut, ja nyt sain jostain rohkeutta tehdäkseni tämän. Haluan uskoa itseeni. Haluan oppia oikeanlaisen laulutekniikan ja oppia saamaan myös rohkeutta. Mä tiedän, että musta ihan oikeasti on tähän. 

Mä voin nyt hyvin, ja sitäkautta myös mun lapset voi hyvin. 
Niin se vaan menee.

Ihanaa viikonloppua kaikki rakkaat.

Mun elämäni supersankari

23.45




Ylläolevista kuvista on helppo havaita se, että meillä asustaa pikkuruinen Batman, Harry Potter sekä Hämis. Mistä lieneekään yhtäkkinen hurahdus näihin supersankareihin, mutta tosi hämmästyneitä me vanhemmat ollaan jotenkin oltu tästä kaikesta. Onko tää tällainen hurahtaminen jotenkin ohjelmoitu jokaikiseen pikkumieheen? Mä kun aikanaan päätin, etten koskaan pue poikaani hämis-vaatteisiin vaan toisin kävi. Pari päivää sitten ostin tuon naamiaisasun + tilasin myös hm:ltä batman kylpytakin sekä superman yökkärin. Ja ihan vaan siksi, koska tuo kyseinen pikkumies ehti ne mun koneeni ruudulta huomata. Se hyppi tasajalkaa ja huusi "isi, isi wau!", ja osoitti koneen ruutua.

Kaikista ylin kuva kertoo ehkä jotain meidän lapsukaisemme värikkäästä mielikuvituksesta. Tehtiin vanhasta lakanasta viitta, johon tussilla rustattiin batman logo. Onni pääsi valloilleen. Sitä on ihana katsoa vierestä.

Ja harva nainen pääsee hämähäkkimiestä noin tunteella suuteloimaan. Piippis on etuoikeutettu.

Mikäs tässä ollessa. 

PikkuH nukkuu tulevan yönsä viimeistä kertaa meidän välissä. Huomenna hän siirtyy pinnasänkyyn. Koska jo puolivuotias.

Siispä nautiskelen tästä näystä.


Kauniita unia <3



Muistelua

Deja vú

14.51


Eilenillalla/alkuyöstä meidän nuorimmainen keksi jutun. Tuli sellainen jännä tunne, että tämän kyllä olen joskus aikaisemminkin nähnyt.

Sitten tänään pläräsin blogia muutaman vuoden taaksepäin ja löysin tämän postauksen .

Multa pääsi itku. Kunpa olisin tuossa hetkessä saanut tietää, miten onnelliseksi ja ehjäksi Pirpana tulisi meidät tekemään, ja miten tulevaisuus soisi meille vielä kaksi ihanaa sisarusta Piippiksen taivalta tukemaan ja täydentämään.

En olisi koskaan murehtinut ylimääräisiä, tai sitä mitä muut meistä/Piippiksestä ajattelee. 

Parasta elämässä on juuri tämä. Kaikella on tarkoituksensa.
Tai no, ainakin Pirpanan syntymällä todellakin oli.

Leppoisa lauantai

22.34

Tänä-iltana mulla on jotenkin erityisen rauhallinen sekä hyvä olo. Eilisilta oli vähän kaoottinen esikoisen yliväsyneen kiukuttelun, sekä kuopuksen muuten vaan-kiukuttelun ja yökukkumisen vuoksi.

Tälläkään hetkellä kaikki lapset eivät ole vielä unillansa, mutta lastenhuoneesta kuuluu iloisia naurunhelähdyksiä karjumisen sijaan ja se saa myös äidin suupielet hymyyn.

Meillä on nyt Piippiksen kanssa vähän hankala vaihe menossa, kun periaatteessa ei tarvitse enää päiväunia (ainakaan jokapäivä), mutta jos nukkuu päiväunet niin satavarmasti valvoo puolilleöin. Eilen ei nukkunut päikkäreitä ja ilmeisesti jonkinsortin yliväsymys aiheutti sitten tuon iltashown. Tänään nukkui, mutta nyt lastenhuoneessa kukkuu onneksi sentään iloinen tyttö. En tiedä. Aika näyttää miten tilanne kehittyy tästä. Pienet torkut kuitenkin lienee paikallaan vielä. Nukahtaminen päikkäreillekin vie vaan jokusen tovin (n.45 min-1h) ja se on erityisen turhauttavaa.

Pienin neitokainen nyt jostainsyystä jaksaa nukahtaa yöunillensa vasta puolenyön tienoolla. Sille asialle en nyt tässävaiheessa vielä yritäkkään muuta tehdä. Katsotaan uudestaan vaikka kuukauden päästä (unikoulu).

Onneksi tuo keskimmäinen on erittäin reipas ja taitava nukkuja. Nukahtaa helposti, oli päivä tai ilta. Jackpot! ;)

Tänään saatiin ystäviä kylään tänne ja uusin tulokas (1,5kk) tavattiin myös ensimmäisen kerran. Ihana pieni mies. PikkuH kasvoi silmänräpäyksessä amatsonivauvaksi. 

Ja näin sitä tuttavuutta sitten tehtiin:



Tässä päivässä kivaa oli se, että saatiin olla ihan vaan tässä kotosalla koko perheen voimin ja höpötellä kavereiden kanssa samalla niitänäitä. Syödä hyvin ja ottaa rauhallisesti. Ei aina tarvitse lähteä pois kotoota saadakseen rentoutua. Mulla on tosi hyvä olo nyt. Niinkun sanottu, hyvää vastapainoa eiliselle hulinalle.

Illalla käytiin vielä saunassa koko perheen voimin(kyllä, se on ihan mahdollista) ja äsken omiin sänkyihinsä peiteltiin ihanat punaposkiset pienet taaperot.

Arki tekee tuloaan, mutta tällaisten onnistuneiden päivien ansiosta sekin asia on helpompi hyväksyä.
On ihan parasta huomata se, että kokoajan helpottaa. On positiivista sekä lohdullista ymmärtää, että mä olen mitä todennäköisimmin jo selvinnyt yhdestä elämäni rankimmista ajanjaksoista. Kun PikkuH oli vastasyntynyt ja jatkuvan sylkyttelyn sekä lohduttamisen lisäksi aikaa piti riittää myös kahdelle huomionkipeälle taaperolle. Ja pienessä kolmiossa. Nyt kuopus on rauhoittunut valtavasti, ja viihtyy pitkiä aikoja lelujen kanssa ilman jatkuvaa äidin tai isän läsnäoloa. Se on tosi huikea juttu se.

Tilasin eilen(täydellisen hurahtaneelle) PikkuW:lle Batman-kylpytakin sekä Superman pyjaman.  Itse olisin sen pyjaman ehkä ansainnut :D





Uudelle vuodelle!

16.00


Oikein mahtavaa ja onnellista uutta vuotta kaikille meidän blogin lukijoille ja suuri kiitos menneestä vuodesta! Kiva, että olette jaksaneet pysyä lukijajoukoissa siitäkin huolimatta, että kiireinen kolmilapsinen vauva-arki meinasi ottaa vallan ja blogiharrastus jäädä vähemmälle huomiolle. Onneksi tilanne on nyt jo hieman rauhoittunut ja aikaa kirjoittelulle jää edes himpunverran enemmän, kun mitä vaikkapa pari kuukautta sitten oli.

Kiitokset haluan osoittaa vielä läheisille ja ystäville siitä, että jaksatte tukea ja pysytellä meidän elämässä, vaikka meillä nyt ei turhan paljon ylimääräistä aikaa ole viimevuosina ollut teille, niin paljon kun olisitte ansainneet. Siskolle iso hali loppuvuoden tapahtumien ansiosta. Kiitos että teit unelmani todeksi.

Jatkakaamme yhdessä vuoteen 2015 ja toivokaamme, että tämä uusi vuosi toisi tullessaan hyviä juttuja meille kaikille!

Mennyt vuosi oli pääsääntöisesti tosi hyvä ainakin mulle. Alapuolella kuva siitä kaikista parhaimmasta tapauksesta, joka tänään täytti 6kk. Meidän Hempukka hymysilmäinen. Ihana tyttö, joka nyt hieman nuhainen kylläkin, mutta siltikään ei turhia valittele. 


Tässä eilisillalta kuva kahdesta vanhemmasta. Käskin heidän hymyillä.


H tuli juuri töistä kotiin, ja minäpä ajattelin tästä karata ulos lenkille. Ihanaa kun on viikonloppu ja huomenna saadaan tärkeitä vieraitakin kun Hempukan kummitätöset sekä suloinen pikkumies saapuvat kyläilemään. 

Riemukasta viikonloppua!
<3

Suosituimmat

  • Muistopuhe rakkaalle
    Seison epämääräisen, Postin A4 kirjekuoreen rustatun puheen kanssa saattoväen edessä. Käteni tärisevät kokoajan voimakkaammin, mutta sinnik...
  • Erityisen jännittävää kotitreeniä
    On sellaisia asioita, joista hetken aikaa haaveilee ja jotka sitten pikkuhiljaa ajan myötä väistyvät ajatuksista taka-alalle. Sitten on sel...
  • Teknisiä ongelmia
    Meidän viimeinenkin tietokone hajosi eilen illalla ja nyt kärsin. Mun piti kirjoittaa tänään pitkä postaus tulevan viikonlopun tiimoilta mu...

Facebook