Musiikki

Perhe joka elää musiikista

11.40

20160707_180744~2

Musiikki. Se on meidän perheelle kaikki kaikessa. Tuo huuma alkoi kahdesta nuoresta rakastuneesta ja siirtyi vuosien kuluessa myös kolmeen pieneen ihmiseen.

Tänäkin aamuna havahduin unestani Piippiksen iloiseen tulkintaan:

"Turhaan huoli ois, hammaspeikko kuoli pois! Vatsatauti vangittiin rottakellariin!!"

Seuraavaksi kuulin, kun pakastimen ovi avattiin ja joka-aamuinen Ville Vallaton-jätskin metsästys starttasi. Oli pakko nousta.

Eilen isi soitteli kitaraa takapihalla  ja PikkuW sitten päätti yhtäkkiä esittää biisitoiveen.

"Soita se jossa A-setä laulaa".

Sitä siellä terassilla sitten yhdessä loiloteltiin sekä tanssittiin.

Musiikin voima on valtava. Se rentouttaa ja pelastaa huonommankin päivän. Sen tahdittamana on maailmaan puskettu uutta elämää Kätilöopistolla. Viiden kuluneen vuoden aikana sen voimalla on tuuditettu uneen vatsakipuiset pienet. Tänäpäivänäkään nukkumaan ei ryhdytä, ennenkun äiti on laulanut tuutulaulun (jota kolme pientä peiton alta mukanansa tahdittaa).

"Kenelle äiti laulaa, 

kenelle äiti laulaa,

Piippikselle, PikkuW:lle ja PikkuH:lle äiti nyt laulaa saa.

Tuuli omaa tuudittaa, tuuli omaa tuudittaa.."

Olen onnellinen, kun saan silminnähden huomata tämän rakkauden musiikkiin periytyvän omilleni. Se rakkaus on roihunnut suvussa vuosikymmeniä ja se tulee näköjään roihuamaan pitkään vielä tästä eteenpäinkin.

Kaikista pienin muuten vetäsee parhaiten nuotilleen, vaikka ei vielä kunnolla edes osaa puhua. Itse olin kuulemma samanlainen aikanaan. Tulette lähiaikoina näkemään, kuinka meidän perheessä tätä musiikillista intoa ruokitaan entisestään..

;)

47 palasta

Unelmia ja blogihommia

20.49

 Mietiskelen paljon bloggaamiseen liittyviä juttuja, varsinkin iltaisin. Siksi päätin hieman raottaa näitä ajatuksiani teille lukijoillekin.

Mitä bloggaaminen parhaimmillaan mun mielestäni on? Se on toimivaa vuorovaikutusta kirjoittajan sekä lukijoiden kesken, terapiaa, silmien availua. Se on luovaa, aitoa sekä rehellistä tajunnanvirtaa..

IMG_5692~2

 Mä olen ala-asteelta asti kirjoittanut itselleni (toki muillekin) ja todennäköisesti tulen aina kirjoittamaankin – vähän höpsölle sekä amatöörimäiselle tyylilleni uskollisena. Nyt tällä hetkellä on hyvä just näin. 47 palasta on yhä edelleen mun oma rakas juttuni, jonka olemassaololle on selkeä merkitys: vertaistuki sekä tietoisuuden lisääminen.  Luotan siihen mitä alusta asti olen tehnyt, enkä yritä väkisin olla mitään muuta tai sopia johonkin tiettyyn muottin. Niin kauan kun se riittää niin tulen tätä juttua jatkamaan, vaikka välillä vähän väsyttäisikin.

Viimeisen puolen vuoden aikana olen useasti törmännyt väittämään, että blogien aikakausi olisi hiipumassa? Toivon sydämestäni, että näin ei kuitenkaan oikeasti ole. Omat kävijämäärät eivät ainakaan toistaiseksi anna osviittaa moisesta ja siitä tietysti olen kiitollinen. Itse jaksan yhä blogeja lukea ja esimerkiksi vlogit ovat mulle toistaiseksi vielä täysin vierasta maaperää. Ehkä jossainvaiheessa hurahdan sellaisiakin seurailemaan. Tekemään tuskin en.

IMG_5693 1~2

Mutta niin. Mulla on haave. Kerronpas siitä nyt hieman lisää.

Kun arki asettui uomiinsa Piippiksen syntymän jälkeen 5-vuotta sitten, kiiruhdimme me H:n kanssa samantien kirjastoon etsimään tietoutta liittyen aiheeseen downin syndrooma. Löysimme aivan loistavan runoteoksen (Se on down), jonka luin heti kirjaston parkkipaikalla kannesta kanteen kyyneliä vuodattaen ja olin taas himpun verran vahvempi. Runot kun muutenkin ovat aina olleet mulle mieleisiä ja omasta kirjahyllystä löytyy niitä paljon.  Löysimme tuolloin myös suomalaisen äidin kirjoittaman omaelämäkerran, jossa pääsääntöisesti keskityttiin hänen tyttärensä ds diagnoosiin. Tuo kirja kiinnosti mua valtavasti, mutta valitettavasti hyvin pian jouduin pettymään lukemisen aloitettuani. Teos oli mun silmissäni vähän turhan hengellinen. Toki itsekin olen elämässäni ristinyt kätöseni hyvinkin usein tosipaikan tullen, mutta voimani lapsiperhearkeen ammennan toistaiseksi vähän maallisimmista asioista. Onneksemme ei ole oikeaa tai väärää tapaa.

Meidän tiedonjanoomme suomenkielistä kirjallisuutta löytyi siis kuitenkin aivan liian vähän.

Ja sitten se haave.

Josko ehkä jonain päivänä saisin pitää kätösissäni sitä mun omaa teostani? Josko ehkä sellaista, joka pohjautuisi tähän mun suht pitkään blogiuraani jollain tasolla? Olen miettinyt tätä jo jonkin aikaa. Jos blogi jossainvaiheessa hiipuu ja lopahtaa, jäisi tuleville äideille sekä isille meidän tarinamme vertaistueksi sekä parhaimmassa tapauksessa lohdutukseksikin? Vanhemmille, jotka myös mahdollisesti jossainvaiheessa eksyvät kirjastoon etsimään vertaistukea sekä tietoutta, ihan niinkuin mekin teimme. Se olisi parasta. Sehän on suurin syy, miksi tätä teen. Haluan rikkoa virheellisiä ennakkokäsityksiä ja kertoa meidän elostamme, mutta valaista siinä sivussa myös muiden vertaisperheiden maailmaa. Helpottaa vanhempien sekä läheisten oloa suuren elämänmullistuksen alkutaipaleella.

Mulla on kymmeniä unelmia. Olen saavuttanutkin muutaman sellaisen. Saas nähdä, toteutuuko tämä jossainvaiheessa.

Haaveilla täytyy. Siitä saa voimaa.

Helteisiä haaveiluhetkiä kaikille meille!

;)

isomummo

Isomummon syleilyssä

0.29



Alkanut viikko on pitänyt sisällään lukuisia hymyhetkiä. Kostuneiden silmäkulmien pyyhkimistä. Iloisia jälleennäkemisiä. Nostalgiaa. Valoisia, pitkiä kesäiltoja. Lapsuusmuistoja. Aurinkoa sekä onnellisia lapsia. Etelä-Pohjanmaan suloista suvea.



Olen ollut itselleni eilisen jälkeen jopa vähän vihainenkin. Miksi emme ole aikaisemmin lasten kanssa uskaltautuneet ajelemaan isomummon luokse? Viimekerrasta on aikaa neljä vuotta?! Etukäteen jännittämäni automatkakin sujui mennentullen sangen onnistuneesti!

Olen ollut varsinainen pelkuri. Tai sitten vaan liian väsynyt lähtemään tien päälle kolmen pienen kanssa.




No oli miten oli, menneitä ei saa takaisin ja nyt sitten halailtiin sekä pusuteltiin neljän vuoden edestä.. vähän varastoonkin. En voi sanoin kuvailla, miltä tuntuu katsoa tätä allaolevaa kuvaa. Se on mun silmissäni hyvin vahva otos – niin täynnä vilpitöntä rakkautta sekä onnentunnetta. Ei vaan sanat tässävaiheessa riitä.

Kiitos H tästä upeasta kuvasta.






H on ollut ihana. Olen saanut rauhassa muistella ja itkeskellä. Tunnelmoida sekä kertoa mun lapsuuden kesistä. Palata menneeseen ja haikailla.




Olen tietysti nauttinut myös tästä hetkestä. Kyllä totta vie olen!

Siellä ne omat lapset nyt pihalla piilosta leikkivät?! Sillä pihalla, missä itsekin olen aikanaan lukuisat kerrat juoksennellut, poiminut marjoja sekä heittänyt tikkaa. Siellä minä nyt vuosien jälkeen istuin mummolan rappusilla aamukahvia auringossa nautiskellen, omia lapsiani katsellen sekä heidän touhuilleen naureskellen. Niillä rappusilla, joilla serkkuni kanssa aikanaan (7-vuotiaina?) istuskeltiin "vauvamahojemme" kanssa, tyynyt paidan alla pönöttäen.




Ja sitten ne vadelmat..





Kypsiä löytyi sopivasti ja niitä sitten yhdessä iltapalalla mussutettiin.




Vaikka 94-vuotias mummu ei yksin enää taloa asuta, on mummola jäänyt sukuun. Taloa on kunnostettu, mutta vanhaa arvostaen. Suloisia palasia mummolasta löytyy jokapuolelta. Hyvä oli olla. Kiitos asianosaisille!

<3

Meillä oli ihana reissu. Ennen talvea uudestaan, sen lupaan.


Reissussa

Reissailua sekä toteutuneita unelmia

18.02

IMG_5327

Alkuviikon harjoitusreissu loppuviikon pidempää varten onnistui yli odotusten! Ajeltiin ihan ensimmäisenä Pukarolle, josta matka jatkui lounaan jälkeen kohti Kotkaa. Käytiin tsekkaamassa Maretarium, joka edellisellä kerralla oli harmiksemme kiinni. Maretarium on suht pieni paikka, jossa aikaa saatiin siitäkin huolimatta kulumaan oikein mukavasti. Sangen hypnoottisia otuksia nuo merenelävät kyllä ovat!  Suurin osa ajasta vietettiin merikatsomossa vilkuttelemassa laseja putsaaville sekä kaloja ruokkiville sukeltajille. Sukeltajat vilkuttivat takaisin. Jäi oikein lämmin sekä kiva fiilis tästä paikasta. Kannattaa käydä tsekkaamassa jos Kotkassa päin ajelee. Tämä ei ole yhteistyöpostaus.

IMG_5346

IMG_5365 1

IMG_5369

IMG_5371 1

IMG_5373 1

IMG_5312 1

IMG_5285

IMG_5277 1
Tämä allaoleva kala oli muuten Itämeri-altaan rumilus numero yksi. Lohi?

IMG_5243 1



IMG_5398

Mutkaisia teitä pitkin ajelimme Loviisan kautta takaisin Pukarolle. Ei oksuja, pelkkää naurua ja iloista kihertelyä takapenkillä. Oli niin kiva reissu!

Tässäpä mamman lande-outfit. Rentoa ja mukavaa, heh.


IMG_5432

IMG_5148 1

Ensimmäistä kertaa saimme koko perhe nukkua perhepedissä, ja näin toteutimme äidin pitkäaikaisen unelman samalla! Oli vaan niin hyvä illalla nukahtaa ihanasti tuhisevien pikkuisten viereen ja kokoyön meitä kaikkia nukutti oikein makoisasti. Perhepeti on ihan super juttu. Voisinpa toteuttaa kotonakin, mutta valitettavasti meidän huoneet ovat moiseen vähän turhan ahtaita.

Aamulla PikkuW totesi:

"Olipa kiva herätä  tänä-aamuna tästä!"

IMG_5425

IMG_5429

Näillä fiiliksillä on hyvä lähteä vähän kauemmaksi, kunhan isi kotiutuu miesten mökkireissulta. Vaikka mulla vähän meinaakin välillä pukata pientä festarikateutta, niin kyllä nää perheen kanssa vietetyt road tripit on ihan täyttä kultaa, varsinkin kun lapsetkin tuntuvat niistä nauttivan suuresti.

Näin kesälomalla julkaisen näköjään pääsääntöisesti näitä kuulumispostauksia, mutta toivottavasti jaksatte niitä lukea. Arki tuo sitten mukanansa taas vähän syvällisempää pohdintaa ;)

Yleinen

Tulevat jutut

22.25

Hiljaisuus. Rauha. Jääkaapin vaimea hurina taustalla ja sillointällöin terassin mattoa rapsuttava koira. Omituista.


H pakkasi lapset autoon ja jätti mun hetkeksi yksin. Nämäpä ovat harvinaisia hetkiä. Liian pitkään jatkuessaan ahdistavia, mutta tunti tai parikin sillointällöin on erittäin ok. Siispä kirjoitan tovin.


Tänään löimme lukkoon alkaneen viikon suunnitelmat. Kesälomareissua pukkaa siis jälleen, ja huomenna suuntaammekin auton keulan kohti Kotkaa. Loppuviikosta reissaamme Pohjanmaalle sukuloimaan ja tästä päätöksestä olenkin erityisen iloinen. Olen kaivannut juurilleni kovasti ja edellisestä reissusta on jo aivan liian kauan aikaa. 4 vuotta?!  Silloin vietimme mummoni ysikymppisiä Kauhavalla ja vatsassani potki PikkuW. Nyt nämä meidän ipanat alkaa jo olla sen ikäisiä, että uskallamme ampaista jälleen matkaan. Mummoa sekä lakeuksia on ollut ikävä. Ja mummolan pihamaan vattuja. Parempia en ole kaupasta tänä kesänä löytänyt, vaikka etsinyt olen kovasti


rypsipelto_ontonnevalla1


Kivaa on jo muuten kertoa tuolle jälkikasvullekin muistoja mun omasta lapsuudesta. Etelä-Pohjanmaa kun on ollut hyvinkin olennainen osa sitä ja ne muistot ovat kauniita.  Toivottavasti automatka sujuu ilman oksennuksia tai muitakaan epämiellyttäviä ylläreitä, heh. Naantalia kauemmaksi ei tällä kokoonpanolla olla ennen vielä ajeltukaan mutta hyvin se menee! No stress.


"Mojo, minä olin kaupassa äiti!"


Piippis sekä muu perhe on saapunut kotiin. Me lähdetään saunaan.


Auringonpaistetta kaikkien viikkoon!







Kesä

No miltä se kesäloma oikeasti nyt tuntuu?

19.08

Instasize_0708163858


Hyvältä. Joskus pahaltakin. Iloiselta. Ahdistavalta. Rentouttavalta. Helpolta. Onnelliselta. Hitaalta. Nuhaiselta. Liian nopealta. Naurettavaltakin.


Parasta meidän perheen kesälomassa ovat tähän mennessä olleet pitkät aamu-unet (siis jokatoinen aamu). Rauhalliset aamusuihkut (parhaimmassa tapauksessa jopa -saunat). Koko perheen yhteiset aamiaiset. Kiireettömyys. Suunnittelemattomuus. Hyväntuuliset lapset, jotka nauttivat täysillä kummankin vanhemman läsnäolosta. Grillailut. Kivat kesäreissut sekä niistä aiheutunut lasten (myös aikuisten) vilpitön ilo.


20160708_153021


Pieni sadekaan ei just nyt haittaa, koska mun ylläni on täydellinen tunika, joka nappaa kesätuulen kauniisti matkaansa mukaan. #ivanahelsinki #järvenpäänvaatepuu. 


Olen tässä yrittänyt pitää kirjoittelunkin kanssa pikkuisen "kesälomaa" eli toisinsanoen postausväli on nyt ollut hieman normaalia pidempi. Nää ipanat ansaitsevatkin nyt kaiken meidän aikamme ja iltaisin olemmekin sitten yrittäneet antaa parisuhteelle myös sitä omaa aikaa. Huomenna lähdemme kaupunkiin moikkaamaan ystäväpariskuntaa ja jätämme lapset tätösen hellään huomaan. Yksi sellainenkin ilta täytyy kesälomaan kuulua.


Kaikenkaikkiaan tää kesäloma on aika nastaa aikaa. Sen todella soisi kestävän vähän pidempäänkin, mutta ei nyt vielä surra kun homma on vasta puolessavälissä.


Instagram elää jokapäivä, joten jos meidän perheen touhut kiinnostaa kuvien muodossa, niin seurailkaahan tunnusta: agu47palasta .


kaksivuotias

Synttärityttö

12.00

received_10207949179380666~2

"Tiitiäinen metsäläinen,


Pieni menninkäinen.


Posket tehty puolukasta,


tukka naavan tappurasta.


Silmät on


siniset tähdet."


Rehellisesti, aika haikea fiilis. Meidän kaikista pienin täytti lauantaina jo 2 vuotta. Hän on haastanut, mutta hän on sitäkin enemmän meille antanut. Aamuisin hukuttaa jokaisen perheenjäsenen märkiin suukkosiin. Ihana mimmi, joka puhua pälpättää päivä toisensa jälkeen enemmän ja enemmän. Laulaa kuin pieni enkeli  ja liikuttaa meidät vanhemmat kyyneliin–joka päivä. Muistuttaa isosti mun omaa (nyt jo edesmennyttä) Lapuan mummoa. Yhdennäköisyys on hämmentävää.


Hän myös yllätti täydellisesti meidät ilmoittaessaan saapumisestaan, mutta ilmankaan emme enää osaisi olla.


Onneksi olet nyt tässä, täydentämässä meidän perhettä. Niin rakas ja tuhannen suloinen PikkuH!


IMG_5095 1


Lauantai-aamuna me vanhemmat heräsimme siihen, kun Piippis ja PikkuW lauloivat lastenhuoneessa "Paljon oooooneeeaa vaan, paljoooon  onneea vaan.." tämän jälkeen vetäsivät vielä englanniksi perään. Herättivät siis tarkoituksellisesti pikkusiskon–sangen suloisissa tunnelmissa. Pinnasängyssä fanfaaria vastaanotti onnellinen sekä hymyileväinen pieni iso tyttö.


IMG_4940


Synttärijuhlaa vieteltiin perheen sekä kummien läsnäollessa, pienessä piirissä. Päivä oli kaikinpuolin onnistunut ja lapset nukahtivat tyytyväisinä illalla peiton alle.


IMG_4853 IMG_4862


Joko saa nipistää? On meillä ihana jengi tässä.. Ovat toisillensa kaikki kaikessa. Ja meille vanhemmille tietysti myös, se lienee itsestäänselvyys.


Tässäpä vielä kahden vuoden takainen synnytyskertomus . Kuvat hassusti, koska kirjoittelin silloin blogspotissa, mutta olkoon..


Kivaa alkavaa viikkoa!


Muumimaailma

Halauksen fysiologiaa

14.10


Halailu on mukavaa, mutta se ei ole pelkkää hauskanpitoa. Halaamisella on todettu olevan monia hyviä vaikutuksia. Se on tehokas tapa tuottaa mielihyvähormoni oksitosiinia, joka vaikuttaa terveyteen ja hyvinvointiin. Oksitosiini muun muassa helpottaa stressiä, lievittää kipua sekä parantaa vastustuskykyä. Oksitosiinin on myös todettu edistävän kasvua.

Kosketus vaikuttaa positiivisesti myös hengitykseen, verenkiertoon sekä havaintokykyyn ja kognitiivisiin kykyihin. Sen tuomat hyödyt myös vähentävät jännitystä, rentouttavat, alentavat aggressiivisuutta sekä ohjailevat aivojen toimintaa ja jopa niiden kehitystä.


Teemme joka kesä perinteisen reissumme Naantaliin, sillä meillä asuu muutama rakas ystävä siellä. Eilen oli jälleen kerran aika lastata auto täyteen tavaraa ja ajaa koko perheen voimin kohti aurinkoista Naantalia – viettämään kivaa kesäpäivää. Tälläkertaa matka oli poikkeuksellinen, sillä teimme vaan päiväreissun ja suurin osa ajasta hurahtikin Muumimaailmassa, jossa kukaan meistä ei ollut aikaisemmin käynyt. Puhuttu siitä on senkin edestä.



Muumimaailmalle kiitosta siitä hyvästä, että vammaisen henkilön avustajalta ei peritä pääsymaksua ollenkaan. Myös alle 2-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi sisään ja tästä syystä meille tulikin kiire päästä tälläviikolla paikalle, sillä PikkuH täyttää huomenna 2 vuotta. Heh.



Ovella jokainen vanhempi sai halutessaan liimata lapsensa vaatteeseen tarran jossa on lapsen nimi, vanhemman nimi sekä puhelinnumero. Me liimasimme. Tämän jälkeen oli helpompi itsekin rentoutua sillä niinhän se on, että vaikka tuplarattaat meillä olikin mukana, ei nämä ipanat tietenkään millään jaksaneet niissä istua kun ympärillä oli kaikkea muuta ihanaa! Ymmärtäähän tuon. Me vanhemmat saimmekin olla siis tosi skarppina kokoajan, mutta hienosti selvisimme ja kaikki lapset saatiin päivän päätteeksi autoon vahingoittumattomina.




Merelliset maisemat sekä luontopolut olivat aivan upeita ja niitä me vanhemmat saimmekin ihailla samalla, kun lapset juoksivat satukohteesta toiseen. Meillä kävi muutenkin tosi hyvä tuuri esimerkiksi sään suhteen. Lämmintä riitti eikä vettäkään ripotellut niskaan missään vaiheessa. Vasta sitten kun starttasimme auton takaisin kohti Keravaa kuuden jälkeen, alkoi taivas ripotella vesipisaroita auton ikkunaan.





Valittiin muutenkin tosi hyvä päivä tälle reissulle, sillä ihmistungoksessa meidän ei tarvinut tarpoa juurikaan. Ainoastaan muumitalon luona oli normaalia enemmän kuhinaa, mutta muuten polkuja sai ihan rauhassa kulkea. Tuplarattaiden kanssa pääsi myös joka paikkaan ja siitä iso plussa tälle kohteelle.

Muutamat "Mäenliikumihinkäänvaanjääntähänmököttämään"-kohtaukset kuopus järjesti, mutta näistä tilanteista selvittiin yleensä suht nopsaa kun hommasta ei tehty sen kummempaa numeroa. Olihan tuota aikaa vähän istuskellakin.




Luontokin todella järjesti eilen meille ihan oman shownsa. Mä en ole koskaan nähnyt käärmettä, mutta eilen sellainen luikerteli n. metrin päässä meistä, jahdaten hädissään kurnuttavaa sammakko poloista. Rantakäärmeen nähdessäni kiljaisin niin lujasti, että käärme parka päätti vaihtaa suuntaansa ja matkasi takaisin pusikkoon. Sammakko pelastui. Hänestä sitten ehdin kuvankin räpsäistä.



Myös tämä joutsenperhe sulatti sydämet Tuutikin rannassa.



















Ja sitten ne halit.

Nyt voisin ihan käsi sydämellä sanoa, että Muumimaailma on maanpäällinen taivas sellaiselle lapselle, joka rakastaa halailua eikä epäröi tehdä sitä. Meidän neidit olivat aivan onnensa kukkuloilla, kun pääsivät ihan lähelle näitä hahmoja ihailemaan ja saivat rauhassa ajan kanssa kainalossa kököttää. PikkuW oli vähän arempi, mutta uskalsi kyllä käydä esimerkiksi Muumipeikon kuonoa vähän silittämässä.





Piippiksen ilme kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

"Tässä on hyvä ja tässä voisi olla pidempäänkin"

<3


Muumipeikon luota ei meinattu saada tyttöjä jatkamaan matkaa ollenkaan. Vaikka lähdettiin, oli pakko palata takaisin antamaan vielä yksi halaus!





Huomasin muuten vasta näistä kuvista, että tuossa kohdassa ei olisi saanut kuvata! Kukaan ei meitä kieltänyt kuitenkaan joten eipä kai tässä isompaa vahinkoa tapahtunut. Saatiin ihana hetki talletettua muistoihin kuvan muodossa.


Puuta W:kin uskaltautui halailemaan. Heh.


Ennen lähtöä jäätiin vielä katsomaan kivaa esitystä, joka osoittautuikin sitten todella mielekkääksi. Meitä vanhempia jäi vähän kaihertamaan, ettei tajuttu aikaisemmin tuoda lapsia näitä esityksiä katsomaan mutta nyt ainakin tiedämme, että minkä tyyppistä aktiviteettiä järkätään tulevien viikkojen aikana näille meidän pienille rakkaille.






Nämä hymyt kertovat paljon. Tämän "taidefoton" räpsäisin autolle meren rantaa pitkin talsiessamme. Kotimatkalla takapenkiltä kuului hervoton kikatus ja iloinen räpätys. Päivä onnistui täydellisesti ja meille kaikille jäi siitä ihan super hyvä fiilis!



"Maailmassa ei ole mitään mukavampaa kuin viihtyminen, eikä mikään ole helpompaa!"

-Mymmeli


1 lippu Muumimaailmaan saatu blogin kautta. Lainasin myös "Halauksen fysiologiaa"-tekstin Muumimaailman nettisivuilta.

Suosituimmat

Facebook