raskaus numero 3

Raskaus numero 3

22.57

Ajattelin tämäniltaisen päivityksen omistaa tälle kolmosen odotukselle ja tuntemuksille, jota se saa mussa aikaan.

Minusta tuntuu, että masu on jo aika iso ja jollaintavalla nyt kauhiasti pelottaa, että se kasvaa taas yhtä suureksi kun W:tä odotellessa. Nyt on muuten aivan pakko tähän väliin kaivaa eräs aika huvittavakin kuva kesältä 2012..


Boom! Otin tämän kuvan siis viikkoa ennen W:n syntymää, kun olimme menossa juhlimaan ystävien häitä. Olin aivan valtavan kokonen tuolloin ja voin fyysisesti jo aika kehnosti. Siitäkään huolimatta, en halunnut kemuja jättää väliin. Ja ihan hyvin loppujenlopuksi jaksoin siellä ollakkin, tosin iltamenot jäi kyllä meidän osalta väliin vaikka kyllä vakavasti harkitisinkin baariin menoa. Olisinpas kyllä ollut aika hassu näky siellä muun juhlakansan seassa :D

No mutta kuitenkin. Nyt mun masu näyttää tältä.


Kai se ihan normaalikokoinen on. Vauva ei ainakaan rakenneultrassa ollut mitenkään erityisen suuri. 381 g hän painoi ja viikkoja oli tuolloin kasassa 20+1. Enemmänkin vähän piskuisemman puoleinen. Ei kuitenkaan liian.

Näin iltaisin olo alkaa jo tuntuakkin siltä, että raskaana ollaan. Kun maha on täynnä ruokaa ja pikkuisen turvottaa, niin hengittäminen tuntuu selvästi vähän työläämmältä kun normaalisti. Muuten oikeastaan mitään kummempia kipuja ei ole vielä ollut. 

Paitsi että eilenillalla nukkumaanmennessä sektiohaavaa vihlaisi aika ikävästi. Se sai mut väkisinkin miettimään sitä, mitä tapahtuu kun maha tästä jatkaa kasvamistaan. Kaikenlaista rupesin pelkäämään taas. Mitäs jos haava repeää? Olenko nyt hengenvaarassa tässä? Kestääkö kohtu supistukset? 
Nämä on niitä ajatuksia joita pohdiskelin jo W:n syntymän jälkeen, silloin kun periaatteessa jo tein päätöksen siitä etten uskalla enää kolmatta lasta tehdä. Synnytys ja raskausaika aiheutti niin valtaisia pelkotiloja. 

Sitten kohtalo vaan päätti toisin.

No, onneksi posti toi eilen mulle ajan synnytyspelkopolille (kuin tilauksesta!) ja pääsen näitä asioita taasen ruotimaan. Kiva olisi kuulla lukijoiden kokemuksia sektion jälkeisestä odotuksesta ja synnytyksestä. Kaikenlaiset kokemukset otan ilomielin vastaan. Omaan kaveripiiriin kuuluu kyllä sektiosynnyttäjiä, mutta en nyt muista että kukaan olisi vielä toista saanut sen jälkeen. 

Mulla ratkesi sentin pituinen raskausarpikin jo navan viereen. Aikaisemmissa raskauksissa en ole saanut yhtainuttakaan eli tämä on ensimmäiseni. Masu pönöttääkin nyt poikkeuksellisen paljon tuossa edessä ja napakin on melkein pullahtanut tasaiseksi pisteeksi :D Mulla on istukka edessä eli en tiedä voisiko tästä syystä olla masu niin pinkeänä tuossa etupuolella. No mene ja tiedä sitten. 

Harmittaa kun perusluonne on tällainen, että joskus tämäntyyppiset turhat murheet ottaa vallan. Nyt olisi vaan niin ihana nautiskella tästä viimeisestä raskaudesta ihan täysillä ja lakata murehtimasta turhia. Voin kuitenkin kaikinpuolin tosi hyvin nyt muuten. Ja kyllähän mä ihan mahottoman paljon nautinkin tästä kaikesta, mutta kun vielä oppisin jättämään nää turhat murheet taka-alalle niin se tekisi tästä vieläkin onnellisempaa. Niin todella onnellistahan tämä on. Tämä bonusvauvan luominen.

Nyt menossa siis 22. raskausviikko. Maanantaina vaihtuu 23. Nopsaa aika juoksee ja tätävauhtia onkin jo ihan kohta se päivä kun saan suukottaa uutukaistani ensimmäisen kerran.. Sitä luonnollisesti tosi kovasti jo odotan
<3

Nyt nukkumaan. 
Odotustarinoitanne odotellessa.. ;)

epäonni

Kauhujen yö

21.21


Kello on varttia vaille yhdeksän illalla ja mun pienet on jo ihanasti untenmailla. Tämä ei oo viimeaikoina ollut kovinkaan yleistä ja yöunille on nukahdettu vasta kymmenen pintaan melkein joka ilta.

Syy tämäniltaiseen sammumiseen on selvä. Viimeyö oli nimittäin horroryö! Piippis karjui vatsakipujaan valehtelematta puoli viiteen asti ja PikkuW itkeskeli vartin välein tukkoisen nenän aiheuttamaa paniikkia, kun henki ei kulkenut normaaliin tapaan. Pojan jouduin jälleen hakemaan viereen ja H "nukkui" tytön kanssa lastenhuoneessa. Puoli viideltä mä seisoskelin olohuoneessa, katselin ikkunasta pihalle, nyyhkytin ja söin mandariinia viimeisen kerran. Sen jälkeen koko perhe nukahti hetkeksi. 

Tänään täällä Tanharissa on ollut siis aika uupunutta ja hiljaista porukkaa. Kun H tuli kotiin töistä, lähdettiin vähän ulos käpyttelemään ja näin tapahtui:


Meidän iso pieni neiti nukahti piiiiitkästä aikaa rattaisiin kun siellä oli niin mukavan pehmoista ja lämpöistä. Todella huono yö vaati siis veronsa.

Minä itse olen tänään nyyhkytellyt paljon. Normaalisti en väsymystäni itke, mutta tänään olen saanut ainakin kolme ihan kunnon itkupotkuraivari puuskaa. On ollut todella voimaton ja surullinen olo. Huolet sekä murheet ovat tuntuneet ylitsepääsemättömän suurilta ja ahdistus ollut maksimissaan.

 Tuleehan näitä, mutta onneksi ei usein. Ja nämä tällaiset fiilikset ovat suoraan verrannollisia yöllä nukuttujen tuntien määrään. Sen olen huomannut.

Nyt varauduttiin ja toimitettiin neitokaisen masua Microlaxin avulla ja onneksi pikkujätkän nenä ei enää vuoda samallatavalla kun eilen. Toivoa on, että ensiyönä meitä kaikkia siis nukuttaisi paremmin.
Oma fiiliskin on jo parempi. Riittää kun pääsi lämpimän peiton alle suklaajätskikulhon kanssa köllimään. 


W oppi tänään potkaisemaan palloa ja voi sitä riemua! Sekä isi, että poika oli silminnähden onnellisia tästä uudesta taidosta. 

Poitsun sanavarasto on toistaiseksi vielä kovin suppea (tätäkin asiaa oon tänään ehtinyt murehtimaan), mutta tänään siskon nimeä tapailtiin jo aika hienosti. Muita selkeitä sanoja on esim. "Pallo", "Anna!", "Ei", "Pappa". Siinäpä ne oikeastaan ovatkin. 

Ehtiihän tuota.

Piippis on tosi ahkera matkimaan ja yritystä löytyy ihan hirveästi. Uusia sanoja hänellä on tällähetkellä vaikkapa "Koiia" eli koira ja "Wavva". Se on siellä äiskän masussa se wavva.

Huomenna tulee kiinteistövälittäjä ottamaan kuvia. Sehän siis tarkoittaa sitä, että pitää siivota järjestellä puunata ja stailata. Nyt me nimittäin myydään tää koti.

Parempaa yötä ja mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille! 






Jokohan uskaltaisi toivoa?

21.47


Niin että tämä taudin pahin vaihe olisi jo selätetty?! 

Eilenillalla W nostatti vielä kuumeen korkealle ja nukkui meidän välissä yön. Suht rauhallisesti kuitenkin. Nyt tänään kumpikin pieni on lähinnä vaan vuodattanut räkää nenästänsä oikein urakalla ja yskä on kovin limaista. Hyvähän se on että irtoaa. 

Meillä oli kyllä kolmistaan tänään aika lungi aamupäivä. Makoiltiin tässä meidän sängyllä ja katsottiin Netflixistä Pikku prinsessaa sekä Youtubesta mm. Ruohonjuuritasolla ja lumiukkoa. Jotenkin oli aika kiva hetki tuo. Hyväntuuliset ja huomattavasti terveemmät lapsetkin.


Joskohan tämä riittäisi sairastelusta. Enää en jaksaisi siitä aiheesta kirjoitella. Toivotaan siis ettei tarvitsekkaan.
Sen verran odotusasiaa, että jännä on ollut huomata kuinka olenkin taas päässyt koukkuuntumaan kahviin, vaikka normaalisti sitä en juurikaan juo. Joku siinä on, että raskausaikana musta tulee aina kahvin suurkuluttaja kunhan alkuraskauden pahoinvoinnit hellittää. Tämäkään raskaus ei tee siis poikkeusta siinä suhteessa. 

Aamukahvi ja päiväkahvi. Ne vaan on saatava.


Ja mielellään tietysti jotain muutakin herkullista siihen rinnalle. 
Ensviikon neuvolakäynnillä tuskin tarvitsee jännittää sitä, etteikö paino olisi noussut. Ihan satavarppina muuten on. 

Toivottavasti huomenna päästään jo piipahtamaan vähän ulkonakin. Tänään aikaslailla ketutti (lähinnä äitiä) kun aurinkokin niin upeasti taivalla paistoi, ja me poloiset vaan jouduimme sisällä käkittämään. 

Onneksi lapsilla riittää mielikuvitusta tällaisillekkin päiville. Sisällä voi nimittäin myös keksiä kaikenlaista hauskaa puuhaa.


Ja tähän sydän.




Mietintää

Samaa rallia ja vähän muutakin

12.45


Koska kerrankin mulla on aikaa, ajattelin nyt tulla vähän kirjoittelemaan sunnuntai-päivän kuulumisia. 

Viimeyö ei ollut kiva. W oli kertakaikkisen kuumis ja mä jo kerkesin ihan huolestuakkin yön pimeinä ja pitkinä tunteina kun edes Burana ei saanut tuota kuumetta laskemaan. Sain hetkenaikaa pidettyä pojalla kuumemittaria kainalossa ja elohopea ehti nousta siinäkin ajassa jo 38.8 asteeseen. Valvoin poitsun kanssa ihan rehellisesti ainakin kolme tuntia kunnes hää vihdoin ja viimein nukahti sitten äidin kainaloon. 

Aamulla heti herättyään sama meininki jatkui ja kokeilin antaa Pamolia joka sitten tekikin tehtävänsä ja kuume laski aika nopeasti. Puuroa ei suostunut poika syömään poikkeuksellisesti, mutta jäätelö ja keksit maistuivat kyllä. Hyvä edes niin.

 Nyt ovat kumpikin pirteitä ja leikkivät tuolla iPadillä yhdessä. Pirpanainen juottaa Tom Catille maitoa ja PikkuW ihmettelee vieressä. 

Tiukille muuten meinaa nyt ottaa tämä flunssapöpö. Viimeyö nyt oli ensimmäinen kunnon kuumeyö ja toivotaan että jäi myös viimeiseksi. Piippiksellä ei noin korkeaksi päässyt nousemaan missään vaiheessa ja häntä kiusaa tällähetkellä enää vaan kuiva yskä. Nyt täytynee vaan ottaa tosi iisisti, ettei mitään jälkitauteja tule enää kaiken tämän kipuilun lisäksi. 

Huomenna olisi Rinnekotikäyntikin edessä, mutta nyt näyttäisi siltä, että joudutaan perumaan se toistaiseksi. Tarkoitus oli käydä treffaamassa puheterapeuttia ja fyssaria. Toivottavasti uusi aika natsaa mahdollisimman pian kuitenkin, ettei humpsahda taas kuukausia eteenpäin tämä fyssaritauko.

Tyylilleni uskollisena yritän nyt tästäkin kaikesta etsiä niitä positiivisia puolia ja mainittakoon niistä nyt vaikka se, että on kiva kun saadaan vaan olla möllöttää yhdessä täällä kotona. Syödä ja herkutella. Hoivata ja silitellä. Pysähtyä hetkeksi. 

Ja jottei vahingossakaan päästäisi hukkumaan negatiivisen kipuilutuskailun tulvaan, kerrottakoon vielä että eilen vastailtiin kolmeen asuntokyselyyn. Laitoin kuvallisen ilmoituksen nettiin ja se alkoi heti tuottamaan tulosta. Voi silti olla, että ensiviikolla otetaan kiinteistövälittäjä avuksi tähän asuntokauppahommaan. Katsotaan nyt, kunhan päästään tästä vaan taas tolpilleen.

Tässä vielä tyyppien poseeraukset uusissa Me&i-outfiteissään. 


 Ajattelinpa syventyä seuraavassa postauksessa kirjoittelemaan vähän tuntemuksistani Pirpanan diagnoosia kohtaan tällähetkellä. Viimeyönä havahduin nimittäin erään nettikeskustelun myötä mietiskelemään sitä, olenko ehkä vähän liiankin optimisella ja epärealistisella asenteella liikenteessä nyt tässä? Teenkö itselleni hallaa sillä, etten suostu vielä juurikaan pohdiskelemaan tulevaisuuden haasteita ja pyyhin sellaiset ajatukset vielä maton alle? Jysähtääkö jossainvaiheessa mun päälleni iso kasa yllätyksiä jotka aiheuttaa shokkitilan, johon ehkä olisi voinut etukäteen vähän varautua. Elänkö pumpulissa ja oletan meidän olevan ihan oikeasti vaan tavallinen perhe tavallisine haasteineen?  Sen toki tiedän, että jokaisen kolmen mukulan kanssa on satavarmasti edessä omat haasteensa, mutta vielä en osaa Piippistä pitää yhtään sen hankalampana tapauksena kun kukaan muukaan mun lapsistani. Sitä hän ei ole meille ollut ja jollaintavalla jaksan luottaa nyt siihen, että kaikesta kyllä selvitään jatkossakin. Tuo se elämä mukanaan sitten mitä tahansa. Luonnollisesti toivon paljon hyvää ja vähemmän sitä huonoa.

Yhden tosi huonon vaiheen olen elämässäni kokenut ollessani 12-vuoden ikäinen. Olin herkässä iässä tuolloin ja oli lähellä, etten menettänyt isääni aivan liian ennenaikaisesti. Viikkoja kestävän kamppailun jälkeen elämä kuitenkin voitti ja saatiin rakas isipappa takaisin elävien kirjoihin. Nyt mun lapsillani on kummatkin isovanhemmat olemassa ja siitä en voi kun kiittää.

Kehitysvamma on pieni murhe isojen murheiden rinnalla. Pitkää pinnaa tarvitaan tavislastenkin kanssa, nyt ja tulevassa. 

Näin mä ajattelen. Ja toivon, että tällä asenteella porskutetaan eteenpäin jatkossakin.

Ei mulla muuta.








Kipuilua

Sairastupaa pidellessä..

21.57

..nyt tosin mummolan sijasta jo kotiseinien sisäpuolella.

Pirpanan kuume on hellittänyt jo mukavasti, mutta tukkoinen nenä sekä ilmeisesti hampaat kiusaavat nyt ihan kovastikkin. Isi yrittää tälläkinhetkellä saada tyttöä rauhoittumaan sänkyyn. Jäytää mahdottomasti hampaitansa ja saa välillä oikein sellaisia tuskaisia, lyhytkestoisia itkunpuuskia. On niin tuhannen harmillista, kun toinen ei osaa sanoa mihin sattuu!

Buranaa annoin ennen nukkumaanmenoa ja toivotaan nyt, että siitä olisi apua tilanteessa. Ihan väsynyt on neitokainen, mutta nukahtaminen tekee tosi tiukkaa.

Korvia en tässävaiheessa vielä lähtisi syyttämään. Ei arasta yhtään kun korvaan koskee ja tyttö oli kuitenkin ihan hyväntuulinen illalla. Söi hyvin ja sitärataa. 

Sitten PikkuW.. mun mielestä se tuntui tuossa nukahtaessaan vähän lämpöiseltä ja nuhainen on. Saa myös nukkuessaan yskänpuuskia. Nyt kyllä nukkuu ihan levollisesti, vaikka Piippis välillä vaikeroi ihan vieressä. 

Voihan kurjuus! Pientähän tällainen kausiflunssa on suurempien sairauksien rinnalla, mutta kyllä se vaan siltikin sattuu vierestä katsoa kun toiset on niin reppanoita.  Paljon mukavampaa on terve arki ja levollisesti nukutut yöt!

Loppukevennykseksi laitan kuvan eiliseltä, kun mummolassa intouduttiin pikku kuumeesta huolimatta naistenhakuun ja pikkuveli pääsi siskon kanssa tanssin pyörteisiin. 

Olipahan aika suloinen hetki taas hitsi vieköön! <3


Ei muuten nuku neiti vieläkään.. Menenpäs yrittämään josko äiti onnistuisi paremmin tälläkertaa. 

Viikonloppuja kaikille!
:)



Pikaiset

21.16

Pientä taukoa pidellyt. Päivitän nopeasti kuulumiset näin kännykän välityksellä kun en koneelle pääse. Ollaan nyt siis jo kolmatta yötä mummolassa kun isillä on iltavuoroviikko. Alkuviikosta mamman verenpaineet humpsahti aaaalas ja olo oli sen mukainen. En uskaltanut jäädä kolmisin lasten kanssa kotiin kun huippas niin mahdottomasti kokoajan, että katsottiin parhaaksi tulla tänne "turvaan". Tänään oli sitten tarkoitus lähteä jo kotiin, mutta Pirpanaiselle nosti suruksemme kuumeen yöllä eikä viitsitty lähteä häntä kuskaamaan autolla kotiin. Täällä siis vielä tämä yö. Oma olotila on jo ihan ok. Harmittaa kovasti vaan murusen puolesta. Ja huolettaa!!


Tänään meillä oli myös erikoislääkärin ultra ja pikkuneitokaisella kaikki oli oikein hienosti siellä masussa. Se oli onnellinen asia kuulla. Seuraavan kerran tapaamme kun synnytystapaa lähdetään ruotimaan eli ei muutamaan viikkoon.

Nyt makoilen täällä Piippiksen vieressä ja vahdin rakkaan unta. Iltavellin jälkeen vähän yökötti, mutta oksua ei tullut ainakaan vielä. Toivotaan nyt ettei tule yölläkään. Päivällä on sapuska pysynyt sisällä kyllä. 

On tää kyllä kurjaa kun nää pienet sairastaa. W:kin nuhainen mutta kuumeelta hän on toistaiseksi välttynyt.

Toivottavasti huomenna on parempi päivä..!

Tässä vielä tuorein(ja vähän huono) ultrakuva saapuvasta.


Ainiin , lauantaina eka näyttö! :)

Pikku-buddha

22.25


Maailmassa olisi paljon enemmän iloisia hymynaamoja, jos jokaisen ihmisen hyllystä löytyisi tällainen arvokkaistakin arvokkain onnentuoja buddha. 





Runo

Mun tyttö

22.28


Äidin uusi voimakuva. Onnenotos. 

Luin joululahjaksi saatua runokirjaa ja poimin sieltä tänne blogiinkin yhden mainion värssyn. Se nimittäin sopii juuri tämän kuvan alle. Tämä runo toimikoon opastajana meille ihan jokaiselle. 


Tärkeää elämässä
on nöyryys
ja intohimo.
Minkä teetkin,
tee takapuoli savuten,
syöksy siihen
suorin vartaloin
kahdella kierteellä,
koska vain siten
lunastat itsekunnioituksesi.

Ja jos kaadut,
nouse ylös,
pane heftaa polveen
ja etene taas.
Jos kaadut aina vain,
ajattele, että
kukaan ei kaadu niin komeasti kuin minä,
niin suoraan mahalleen
ja näköpaikalle.
Sillä autuaita ovat ne,
jotka osaavat nauraa itselleen,
koska heiltä ei tule hupia puuttumaan.

Aino Suhola

Höpönlöpöä

Höpinöitä

22.13

Hieno fiilis. Taas on selvitty kunnialla tästäkin iltavuoroviikosta, vaikka välillä on meinannutkin vähän väsyttää. Nää on niitä hetkiä, kun allekirjoittanut kaipailisi palkinnoksi vaikkapa lasillista oikein hyvää punaviiniä, mutta viili mansikkahillolla ajakoon nyt olosuhteiden pakosta saman asian. Viili on kyllä tällähetkellä palkinnoista parhain. Omituinen himo on iskenyt siihen. 

Tänään tapahtui ainutkertainen hetki äitiysvuosieni ajalta kun sain lörpötellä ystävän kanssa puhelimessa ihan tuosta noin vaan 1 h ja 18 minuuttia. Lapset touhusivat omia juttujaan ja vasta ihan puhelun loppumetreillä alkoi mielenosoituksellinen kiukkuaminen. 

Ruoanlaitto on ollut viimeikoina todella äänekäs ja haastava tapahtuma meidän arkipäivässä, kun PikkuW kaipaisi äidin jatkuvaa huomiota ja luonnollisesti siinä tilanteessa tuota huomiota on vaikea antaa tarpeeksi. Olen nyt ajatellutkin asian niin, että mun taaperoita on ehkä vähän koulittava siihen, ettei aina voi saadakkaan vanhempien jatkuvaa huomiota ja tästä syystä juttu"tuokio" ystävän kanssa oli tänään hyvää harjoitusta. Ja hienosti meni. Puhelu oli terapeuttinen kokemus meille kaikille. Tarvitsin sitä itsekkin.

Tänään oli kivaa myös se, kun mummi sekä pappa piipahti kylässä ja pääsin käymään Siwassa herkkuostoksilla.

Ystävien merkitys viimeviikkojen aikana on korostunut entisestään. Nyt vasta ymmärrän, miten pahasti olen ollut erakoitumassa ja miten tärkeää ihan oikeasti on pitää yhteyttä omiin rakkaisiin, muihinkin kun perheenjäseniin. Voin henkisesti paljon paremmin nyt kun vaikkapa kuukausi sitten. En ole tajunnutkaan sitä, kuinka suuri tarve mulla on höpöttää ja puhua ihan vaan niitänäitä. Se on ihan parasta.


Pikkutyyppien iltamenot olivat tänään villimmän puoleiset, mutta sehän sopii kun perjantaikin on. Nukahtivat nätisti vuoteisiinsa, nuorimmainen suomi-englanti-suomi-sanakirja kainalossaan. Pirpanan lentsu sai aikaan jälleen hampaiden puhkeamisen ja nyt on pari päivää narskuteltu hampaita taas ihan huolella. Iltashottina annoin tytölle buranaa, josko yö olisi vähän rauhallisempi. Mokomat naskalit kun kiusaavat nimenomaan öisin ja päikkäreillä eniten. 

Mutta nyt, jatkan nettisurffailua ja uuden kodin päänsisäistä sisustamista :) Tämän viikonlopun aikana on tarkoitus laittaa nykyinen koti myyntikuntoon ja heti maanantaina alkaa myyntihommat. Yritetään näin alkuun selviytyä siitä itse, mutta jos ei onnistu niin sitten otetaan välittäjä avuksi. 

En ole saanut hyviä kuvia aikaiseksi viimepäivien aikana, mutta tässä nyt kuitenkin yksi. Pikkujätkä muikeena uudessa Makiassaan. Tein löydön nettikirppikseltä ja nämä Makian hupparit ovat aivan mahdottoman laadukkaita sekä pehmeitä vielä kymmenien pesujenkin jälkeen.  


Ja niin vielä, oma vointini on tosi ok nyt. Vaikka masu kasvaa niin pahemmilta säryiltä on toistaiseksi vielä vältytty. Paineentunnetta alavatsalla ilmenee aina silloin, kun teen fyysisesti jotain raskasta esim, nostan muksuja tai jotain muuta painavampaa, mutta sen kummempaa en ole vielä havainnut. Väsyttää, mutta sitä ilmenisi ilman raskauttakin tässä elämäntilanteessa. Synnytys mielessä aika-ajoin, vaikkakin ahdistus on kadonnut toistaiseksi. Kyllähän me nyt tästä selvitään! :) 

Puolessavälissä mennään jo. Aika hurjaa.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!




oma talo

Sairastelua tuvassa

22.58


Piippiksellä flunssa ja pikkuW:llä myös. Toistaiseksi merkittävän korkealta kuumeelta ollaan vältytty, mutta pienet nenät vuotavat Niagaran putousten lailla ja nyt valitettavasti Pirpanalla alkoi myös yskäkin makuulle mennessä. Kävin äsken laittamassa tyynyä pään alle ja se ehkä vähän helpotti tuota mahdotonta yskimistä. Jännä juttu, koska päivällä mokomaa vaivaa ei vielä ollut. No, kyllä se ohi taas menee. 

Tosi pirteitä nuo pikku potilaat ovat kyllä muuten olleet taas. Itsehän voin pahoin viimeyön ja vielä tänään aamupäivälläkin toistaiseksi tuntemattomasta syystä. Epäilykset kohdistuu kyllä vahvasti eilenillalla nauttimani Subway-patongin suuntaan, sillä oireet alkoivat pari tuntia herkuttelun jälkeen. Liekö sitten majoneesi tai joku muu ainesosa ollut parhaat päivänsä nähnyt, mene ja tiedä. Olo oli tosi turvonnut ja oksetti, mutta mistään päästä ei mitään tullut. Puoliltapäivin alkoi äidin olo helpottamaan ja isi pääsi lähtemään töihin. Loppuilta sujui hyvin. 

Tällaista meininkiä meillä ennen nukkumaanmenoa.




On se kumma kun jokapaikkaan pitää yrittää mahtua, vaikka väkisin. 

Eilen oltiin n.kolme tuntia kestävässä "asuntonäytössä" tulevassa kodissamme. Voi että kun ei millään malttaisi odottaa, että pääseepi taas sisustushommiin. Ihanaa kun tietää, että luvassa ei ole mitään massiivisia remppajuttuja vaan päästään heti asettumaan suht huoletta taloksi. 

Se on kyllä meille ihan mahtikoti sen voin kertoa. Raotan ihan vähän lisää sitä verhoa. Tuon talon on rakentanut mun lasteni rakas pappa, oma isäni. Pihalla samaisen supermiehen tekemä leikkimökki ja mun vanha keinu lapsuudesta. Tuota taloa on asuttanut mun sisko perheineen toistakymmentä vuotta  ja kasvattanut siellä lapsensa murkku/teini-ikään. Nyt on siis meidän vuoro asettua taloon ja kasvattaa omat nappulat siellä nuoriksi aikuisiksi, tutussa ja rakkaassa ympäristössä. Oman nuoruuteni kun olen tosiaan viettänyt samaisessa korttelissa. 

En uskaltanut tästä oikein haaveillakkaan, ennenkun palaset vaan alkoivat yhtäkkiä loksahtelemaan kohdilleen ja unelmasta tuli totta. Tästä haluan kiittää siskoa, omia vanhempia, H:n vanhempia sekä mahtavaa pankkivirkailijaamme. 

On luonnollista ja oikein, että tuo talo jää meidän sukuun. Ja ennenkaikkea juuri me olemme onnekkaita, kun saamme sen haltuumme. Tiedämmepä tarkalleen mitä ostamme ja aina voi kysyä apua läheltä jos sellaista tarvitaan. 

Toivottavasti tähän nykyiseen rakkaaseen kotipesään löytyy asukkaat pian ja muuttohommat saadaan käyntiin hyvissäajoin, ennen pikkutyttösen syntymää. Voin kertoa, että ei tästäkään asunnosta ilman kyyneliä lähdetä. Tunneside on kasvanut parissa vuodessa kuitenkin voimakkaaksi, sillä niin isoja sekä onnellisia asioita täällä asunnossa on tapahtunut. 

Pelottavan onnekasta. Toivottavasti ei tule takapakkia. En kyllä vieläkään keksi mitä se sellainen voisi olla..

Suosituimmat

Facebook