Ihana jästipää |
Voi kiukkua! Meillä pukkaa ilmeisesti nyt taas jotain orastavaa lentsua. Aamulla oli nokka tukossa, aivastutti normaalia enemmän ja tietysti kokoajan kiukututtaa niin mahottomasti. Äidin ja Piippiksen oli tarkoitus lähteä moikkaamaan kavereitakin mutta tuota tapaamista jouduttiin nyt sitten siirtämään tuonnemmaksi. Joskohan sitä sitten ensiviikolla oltais vähän terveempiä ja paremmalla tuulella noin muutenkin.
Nyt se tuossa vieressä tuhisee. Toivottavasti uni vie pöpöt mennessään..
Meidän yöunirintamalle ei oikeastaan kuulu vieläkään mitään uutta. Edelleen heräillään aivan liian usein vaikka eilenkin tyyppi söi ison lautasellisen puuroa ennen kun nukahti. Ei sillä voi nälkä kokoajan olla?! Yksi kiva edistysaskel oli tosiaan tuo tutti suussa nukahtaminen! Pirpana on oppinut touhuamaan tutin kanssa ja osaa laittaa hienosti sen jo itsekkin suuhun. Ainakin jotenkinpäin. Tuo tutti on hyvää treeniä suun motoriikan kannalta ja siksi mä hehkutan sitä niin kovasti sekä tietysti toivon että oppisi sitä imuttelemaan ihan kunnolla. Saattaisihan siitä olla apua nukahtamisjuttujenkin kanssa..
Siinä se kuvissa jo hienosti nököttää syöttötuolissaan! Ollaan ryhdytty harjoittelemaan tuotakin nyt ihan kunnolla kun neuvolassakin antoivat ihan virallisesti luvan.
Missä vaiheessa siitä tuli jo noin iso tyttö?
että muuttuu pohjattomaksi
Puristaa niin lujasti
että muuttuu rajattomaksi
Rakastaa niin mielettömästi
ettei mikään enää
ole vailla merkitystä"
- Tommy Tabermann
"Mersussa" on kiva pärisyttää. |
Yö meni paremmin jo! Mahtavaa! Aamu alkoikin sitten äidillä ja Piippiksellä leppoisasti Leijonakuningas-videoiden parissa. Tyttö tapitti ihan ihmeissään, äidin hanat aukesi ja edelleen tunnelmat on kovin herkät :) Oikein suloista viikonloppua kaikille lukijoille jälleen!
Viimeyönä taas valvottiin. Noin tunnin välein herätys alkuyöstä ja aamuyölläkin kohtalaisen tiheästi. Aamulla äiti ja vauva olivatkin sitten uupuneita ja kaikenlisäksi vatsa tuskastutti pientä toimimattomuudellaan. Aamupäivä menikin siinä sitten enemmän tai vähemmän huudellessa ja puolenpäivän aikoihin tapahtui helpotus, tosin ihan hirveiden sotahuutojen säestyksellä! Mä todella toivonkin nyt että nämä parin viimeisen yön kukkumiset johtui tuosta inhottavasta pikku vaivasta ja ensiyönä nukkua tuherretaan kaikki niinkun pienet koiranpennut konsanaan.
Toinen tämän päivän vitsaus on ollut syömättömyys. Pelkkä äidinmaito kelpaa. Jonkin verran Pirpana söi puuroa ja kasvissosetta mutta huomattavasti vähemmän kun normaalisti. Iltapuuro on ollut yleensä se illan kohokohta mutta tänään tuli itku (-potkuraivarit oikeastaan) kesken syöpöttelyn ja tilanne vaati jälleen äidinmaitoa. Ihan ihmeissäni olenkin täällä nyt ollut että mistä moinen kun tuo meidän tyttö muuten on aikamoinen kulinaristi?! Onkohan se tulossa kipeäksi? Ihan hyväntuulinen tuo on mutta mua kyllä huolestuttaa että miksi ne puurot ja mössöt ei yhtäkkiä enää kelpaakkaan?!
Illalla Pirpana vietti iskän, serkun ja sedän kanssa isä-tytär laatuaikaa ja äiti otti hetken aikaa ihan rennosti vain. Ripset kuosissa jälleen. Se olikin parasta tässä päivässä :D
Kai näitäkin päiviä pitää olla. Väsyttää vaan niin kovasti. Kuviakaan en ole tänään jaksanut napsia..
Onneksi huomenna alkaa VIIKONLOPPU jälleen!
Jälleen yksi tärähtänyt kuva mutta neuvolatädin arvioon jotenkin vaan niin sopiva että oli pakko laittaa. |
Niin.. Eilen illalla aloitti ja yöllä jatkoi köhimistä. Aamulla valitettavasti myös. Toivotaan nyt ettei mitään suurempaa ole luvassa. Ollaan yritetty varjella pientä ja viivästyttää ensimmäistä flunssaa mutta kai se sitten tulee kun on tullakseen. Tosi paljon toivon ettei kuitenkaan ihan vielä..
Isänpäivän onnea! |
Synttärisankarin sylkyssä |
Hassuttelija. Meidän rakas. |
"Toinen toistaan huonompi ihminen
Kaipaa rakkautta kuitenkin
Silloin särkynyt sielumme syntinen
Löytää toisestansa enkelin
Sä tulit suruinesi savuiseen kuppilaan
Miltei kyyneleitä silmissäs näin
Jäimme yhdessä huoliamme hukuttamaan
Joku katsoi meitä ylhäältäpäin
Ollaanko enkeleitä toisillemme
Siipiesi suojaan saanko painaa pään
Jos oomme enkeleitä toisillemme
Saamme rakkautemme kestämään
Ollaanko enkeleitä toisillemme
Kai sinut ikuisesti pitää saan
Jos oomme enkeleitä toisillemme
Emme muuta enää kaipaisikaan
Vaikka sinut syliini painaisin
Voin olla kaukana jossakin
Mutta palaan varmasti rakkahin
Vaivuin hetkeksi muistoihin
Minä kerran sinua jos loukkasin
Tyhmyyttäni sinut melkein menetin
Sitä anteeksi pyytää nyt tahtoisin
Sulta rakkaani viimeinkin."
Ollaanko enkeleitä toisillemme-
Jope Ruonansuu :)
Pirpana tutustuu tuttiin |
Tänään nukuttiin muskarin ohi..TAAS! Mulla ei ollut aamulla sydäntä herättää sikeässä unessa nukkuvaa pientä. No, on meillä kevääseen asti aikaa opetella heräämään vähän aikaisemmin. Ja sitäpaitsi pappa piti Pirpanalle ihan oman muskarin synan säestyksellä ja tyttö viihtyi mainiosti. Sillävälin äiti sai syödä aamupalaa ja käydä rauhassa suihkussa :)
Tänään löydettiin myös Pirpanan heikoin lenkki eli siis se juttu joka saa aikaan maailman suloisimman nauruhepulin! Mummi sen keksi. Röllin Häläpätihämmää yhdistettynä hytkytykseen sai tytön sekoamaan ja sitä ollaankin lauleskeltu koko ilta sillä tuosta kikatuksesta tuli samantien riippuvaiseksi! Yritän huomenna saada kuvattua vähän.
Palaan hetkeksi aiempiin päivityksiin.Tuo viimeviikkoinen ajankohtainen kakkonen on aiheuttanut keskustelua sosiaalisessa mediassa paljonkin ja mun täytyy nyt myöntää tässä että oon tosi iloinen siitä. Lähetin itsekkin Taina Kovalaiselle asiallisen viestin ja toivomuksen jotta jatkossa hän yrittäisi muistaa että nämä keharit joita hän ei naapurikseen halua, ovat joidenkin äitien sekä isien lapsia ja aivan yhtä kallisarvoisia kun vaikkapa hänen omat kaksi poikaansa. Kerroin lopuksi että mulla on down-tyttö. Yllätys ei ollut suuri kun vastausta ei koskaan kuulunut. En mä vastausta oikeastaan kaivannutkaan. Kunhan sain sanoa. Tunsin että mulla oli oikeus vähän älähtää. Jokainen vanhempi miettii lastensa tulevaisuutta ja ei se kivalta tunnu kun joku sitten laukoo tuollaisia "faktoja" pöytään tv-ssä. Paska fiilishän siitä suoraansanottuna tulee varsinkin kun suurimmat huolenaiheet meillä erityislapsen vanhempina liittyykin juuri tytön tulevaisuuteen ja itsenäistymiseen. No, nyt onkin sitten jo huomattavasti helpompi hengittää kun tietää etten ollut ainoa joka vähän suutahti. Aika moni muukin teki niin. Ja syystä.
Eräs tuttu laittoi mun fb-sivuille tänään vähän erilaista näkökulmaa . Suosittelen katsomaan. Niinkuin hänellekkin totesin, sanonpa vielä täälläkin että lisää näitä positiivisia kertomuksia ja haastatteluja kiitos! :)
Asennevamma on kaikista vammoista se pahin.