Sunnuntain voimalla eteenpäin..

14.45


Sunnuntait ovat usein niitä päiviä, kun arjen hulinat nollataan ihan vaan olemalla, ja ottamalla mahdollisimman rennosti. Lapsiperheessä moinen ei liene itsestäänselvyys, mutta eilen mun kännykkä täyttyi poikkeuksellisesti useasta, rauhallisesta hetkestä räpsäistystä kuvasta. Kuvanlaatu on vähän kehno, mutta tärkein välittynee..




Nämä tällaiset sunnuntaihetket ovat onnistuessaan todella voimaannuttavia ja tärkeitä. Näissä hetkissä kuunnellaan, ja annetaan aikaa toisillemme. 

Nyt onkin sitten taas voimia ottaa vastaan jos jonkinnäköiset uutiset, suurimpana sekä ahdistavampana varmaan se, että emme saa jatkaa puheterapiaa nykyisen terapeuttimme kanssa, koska useiden ikävien sattumien vuoksi hakemusten käsittely on vienyt liikaa aikaa, sekä meillä että Kelalla. Ja Rinnekodissa myös. Meidän paperit ovat hukkuneet matkanvarrella ja kaikenlaista säätöä on ollut. Tämä byrokratia ja paperishow tekee surulliseksi, ja se on valehtelematta kaikista suurin tekijä, joka meidän arkeamme oikeasti vaikeuttaa! Joka vuosi samat hiton hakemukset, sekä odottelut! Ollaan muutenkin niin huonoja näissä tällaisissa jutuissa..

Nyt ei auta kuin toivoa, että löydämme terapeutin tytölle jostain sitten kun hakemus on käsitelty Kelalla. Se ei välttämättä ole mikään helppo rasti. Itku tirahti, kun tämän uutisen äsken kuulin mutta nyt ei auta kuin päästä tämänkin yli, ja jatkaa eteenpäin..



Projekti: Pelastetaan sormet!

13.06

Piippiksen ds-diagnoosi ei toistaiseksi ole vaikeuttanut meidän arkeamme kovinkaan merkittävästi(jos karkailua ei lasketa), ja olemme olleet syvästi kiitollisia siitä. Toisinkin kun valitettavasti voisi olla. Piippiksellä ei ole liitännäis-sairauksia, ja kehityskin on ollut tähänasti oikein hyvää mm. motoriikan, sekä kommunikaation saralla.

Nyt kuvioihin on astunut kuitenkin pieni arjen probleema, ja olemme kuumeisesti yrittäneet keksiä apukeinoja tuon ongelmakohdan taltuttamiseksi. Neiti nimittäin syö sormiansa. Tai ei varsinaisesti syö, mutta tekee sellaista, että kummankin käden etusormella koskettaa kieltänsä vuoronperään. Kuulostaa hassulta, ja hassuahan se vähän onkin. Tämä on sellainen päähänpinttymä, jota toistaa repeatilla esimerkiksi Risto Räppääjää katsoessaan. Varsinainen ongelmakohta ei kuitenkaan ole tuo toiminta, mutta hankaluudet astuvat kuvioihin mukaan siinävaiheessa, kun neiti vahingossa haukkaa etusormesta. Ja se tapahtuu liian usein. Itku on jokakerta sydäntäsärkevä, mutta siltikään tyttö ei lopeta tuota toimintaa, vaan homma jatkuu pahimman säryn lakatessa.

Eilen huomasin, että oikean käden etusormi oli ihan punainen ja täynnä pieniä haavoja. Säikähdin, sillä se sormi oli oikeasti aika pahannäköinen! Päätettiin kokeilla, josko laastari auttaisi tilanteessa. Auttoi hetkellisesti, mutta tyttö osasi sitten kuitenkin irroittaa laastarin aika nopeasti sormesta, ja sormi löysi tiensä jälleen suuhun. Mietin, että mitähän tässä nyt keksisin. Laastarin ollessa sormessa, tämä toiminta loppui kokonaan. 

Sittenpä sen keksin! Saatiin sekä grillikemuissa, että Blogipolun lanseerauskekkereissä Teippitarhalta (KLIK) ihania värikkäitä teippejä, ja olin jo pitkään yrittänyt tuumailla, että mitä noista teipeistä loihtisin. Muutamaan synttärikorttiin olen koristukset niistä askarrellut, mutta eipä aikaisemmin ollut käynyt mielessä, että näistähän saa pikkutytölle söpön laastarin sormeen. 




Ja niin vaan kävi, että teipit ovat pysyneet sormissa,  vaikka toiseen laitoin oikean laastarin alle koska haavoja oli niin paljon. 

Pikkuneiti vähän häkeltyneenä, mutta silti kovin onnellisena esitteli noita pinkkejä koristuksiaan jokaiselle perheenjäsenelle, ja sormien imuttelu loppui kuin seinään. 

Nyt on jännä nähdä, että oliko tämä jo jonkinaikaa kestänyt toiminta näin helposti oikeasti lopetettavissa? 




Mielikuvitusmaailma tällä meidän neitokaisella lentelee ihan omissa sfääreissään, mutta myös meidän vanhempien mielikuvitus on ottanut uutta tuulta purjeisiin hänen kanssaan elellessä. Bonus. 

Kivaa alkavaa viikkoa! Huomenna on jännä päivä. Kerron lisää siitä myöhemmin.

Hyvä me!

0.07

Kuva: Pyry Pietiläinen
www.pyryantero.com


5 vuotta sitten, elokuisena iltapäivänä rakas isäni, tuleva appiukkosi saatteli mut alttarille. Siellä sä minuu odottelit, ja siinä sitten käsikädessä tallusteltiin naimisiin. Se oli sangen fiksua, rakkaani.

Kiva kun olet siinä vierellä edelleen.

Välillä myrskytuulet tuivertaa avioelämää, mutta onneksi useimmiten tarvotaan tätä yhteistä taivalta eteenpäin poutasäässä. Ja eipä niistä myrskytuulistakaan niin väliä, kun pilarit rakentamassamme kompleksissa ovat vahvaa tekoa.

Kuluneet vuodet ovat antaneet meille mittaamattoman kauniita asioita, ja tärkeimpänä tietysti nuo kolme timanttista. Nuo rakkaudesta luodut.

Olen susta hyvin kiitollinen.

Tämän biisin tahdittamana haluankin toivottaa sinulle, armahaiseni, parahinta hääpäivää!
<3








Kauan odottamani Olaplex-testaus!

10.57

Tuttavani perusti oman hiushuoneen Järvenpäähän, ja mä onnekkaana pääsin eilen koekaniiniksi uusiin hius-sävyihin, sekä myös kauan haaveilemaani Olaplex-hoitoon. Niille jotka eivät vielä tiedä, on tuo Olaplex ihan uusi hiustenhoitomenetelmä, joka suojaa, korjaa sekä vahvistaa hiuksia ihan uudella tavalla. Lisää infoa aiheesta kiinnostuneille löytyypi esimerkiksi TÄÄLTÄ .



Olin melkeinpä täydellinen harjoituskappale tuohon Olaplex-hoitoon, sillä oma kuontaloni on ollut jo vuosia tosi huonossa kunnossa lukuisten kotivärjäysten ansiosta, ja tämä hoito mun käsitysteni mukaan toimii kaikista parhaiten juuri vaalennettuihin hiuksiin. Tai no,  lopputulos lienee blondatuissa hiuksissa kaikista selkein..

Odotimme Liisan kanssa jännityksellä lopputulosta..


.. odotimme..


..kunnes koitti värin, sekä Olaplexin poispesun hetki.  
Tässäpä nyt teillekin tuo before and after kuva. 


Tässävaiheessa mä itse voin vaan todeta, että tää tuote ei ole humpuukia. Valitettavasti kuva ei kerro sitä, miten pehmeiltä ja hyväkuntoisilta mun hiukset tuntuvat! Ihan käsittämätöntä. Voin siis käsi sydämellä suositella tuota hoitoa jokaiselle empivälle. En voinut aamulla uskoa silmiäni, kun heräsin, ja hiukset olivat kauniisti omalla paikallaan eivätkä sojottaneet jokaikiseen ilmansuuntaan. Ei takun takkua. Tähänhän täytyy ihan totutella ;)

Ostin myös 29 euroa maksavan hoitoaineen, jonka luvataan ylläpitävän tuota kiiltoa sekä pehmeyttä. Nyt sitten vaan jänskätään, mikä tilanne on muutaman viikon päästä. 

Päätin kuukausi sitten, että aloitan oman luonnollisen värini kasvatuksen, ja tästä uudesta kampauksesta on helppo lähteä jatkamaan tuota pitkäkestoista projektia. Juuret värjättiin valmiiksi aikas lähelle mun omaa väriä, ja tuo upea viileä tuulahdus sävyssä on mun mielestäni ihan täydellinen!

Tästä eteenpäin siis matkaan kohti luonnollisempaa, ja kiiltävämpää kuontaloa!


Muutama vuosi sitten näin lyhyt malli olisi ollut mulle liian rohkea veto. Tässä elämäntilanteessa se tuntuu kuitenkin erittäin järkevältä vaihtoehdolta. 

Kiitos Hiushuone Hemma , ja ihana Liisa! Olen erittäin tyytyväinen tähän yhteistyöhön :) Voinkin vain suositella kotoisaa, mutta trendikästä Hiushuonetta kaikille. Myötätuulia uuteen projektiin! <3





Ilmoitusluontoista!

21.45

Sain ajatuksen viimeisimmän postauksen tiimoilta ja päätin, että julkaisen huomisesta eteenpäin pienen briefin kera pari kertaa viikossa 47 palasta-facebook sivuilla mun lemppariblogeja, jotka ansaitsevat mun mielestä tulla kuulluksi ja nähdyksi. Odotan innolla, että pääsen aloittamaan tämän projektin heti huomenna. Seurailkaa ja rakastukaa. Hyvä pitää laittaa kiertoon! 


Tänään ei muuta.

Tästä tulee kivaa!

P.s Haastan sut mukaan. Teeppä perässä :)

Sinulle, lukijani.

23.24

On tullut aika kiittää. Kuluneen neljän vuoden aikana, mun sähköpostiin on tipahtanut viesti jos toinenkin, jotka ovat tottavie saaneet liikuttumaan ja kiitollisuuden nostamaan päätään. Kesän aikana tuo s-postiliikenne on ollut normaalia vilkkaampaa, ja olen ollut positiivisesti hämilläni siitä. Kommenttikentässä on nyt mitä ilmeisemmin jotain häikkää (valitettavasti en sille asialle mitään itse voi tehdä), mutta on ollut kiva huomata, että tuo sähköpostiosoite on huomioitu juuri oikealla tavalla.

 Kun tänään lukaisin viimeisimmän meilin lukijalta, päätin että nyt on aika avata teille, matkassamme mukana tarponeille, omaa sydäntäni aiheen tiimoilta. 

Vuosien vieriessä, olen kokoajan tullut varmemmaksi siitä, että blogin aloittaminen oli vain sekä ainoastaan hyvä juttu. Siitä on kasvanut lasten ohella yksi mun elämäni merkittävimmistä saavutuksista ja myönnetään, olen siitä jo vähän ylpeäkin. Samallatavalla kuin olen noista lapsukaisistanikin. Saavutuksistani suurimmista.

Te lukijat olette oppineet tavallaan tuntemaan mut, ja mun perheeni näiden vuosien varrella. Meidän arkemme avaaminen sekä lasten kuvien julkaiseminen on ollut multa itseltäni täysin tietoinen valinta, ja myös H on ollut mun kanssani sitä mieltä, että tämä kaikki on tosi ok. Tiedän, että tämä aihe jakaa mielipiteitä, mutta itse yritän ymmärtää jokaista. Jää nähtäväksi, muuttuuko tuo oma fiilis lasten varttuessa. 

Toistaiseksi kuitenkin olen saanut useasti todeta, että niin suurta haittaa kuvien julkaisemisesta ei ole ollut kenellekään meistä, ettäkö mun pitäisi muuttaa toimintatapojani tämän asian suhteen.

Kuluneen neljän vuoden aikana, olen oppinut blogini myötä myös paljon teistä, lukijat. Olen niin tuhannen onnellinen siitä.

 Olen saanut kokea perheenjäsenten, sekä myös suvun positiivisen suhtautumisen kirjoituksiani kohtaan, ja se on lämmittänyt sydänalaa hyvin voimakkaasti. Tietokoneen hajotessa, sain lukijalta Japanista asti käytetyn koneen ilmaiseksi (!!) ja pääsin jatkamaan bloggaamista vanhaan malliin, ilman päivittäistä jonotusta H:n koneelle. Olen saanut sydänystäviä blogini ansiosta. Tapaan jatkuvasti upeita ihmisiä. Olen saanut boostia elämän aallonpohjissa ja iso, IHANA jengi on myötäelänyt meidän kanssa ne kaikista kauneimmat sekä upeimmat hetket vuosien varella. Olen ihan hirmuisesti saanut tsemppausta niin myötä, kuin vastamäessä. Se on parasta tässä hommassa.

47 palasta elää mun mukanani ja muuttaa varmaan tulevassa osittain muotoaan. Toivon kuitenkin, että saan pidettyä sen mahdollismman onnistuneesti yhtä elämänmakuisena, kuin se on ollut tähänkin asti. 

Rakastan itse pläräillä netissä muiden äiti-ihmisten blogeja, ja olen huomannut, että jokainen blogi on omanlaisensa. Se on rikkautta. Usein mietin, mahtaisinkohan itse lukea 47 palasta blogia, jos olisin joku toinen ihminen. Sitä en koskaan saa tietää, mutta kiva on ollut huomata, että on ihmisiä jotka niin tekevät. Pääsääntöisesti varmaan vertaisväkeä, ja aiheesta muuten kiinnostuneita :)

Tähän loppuun tekisi mieli listata lemppariblogeja, mutta jätän sen vielä toistaiseksi tekemättä. Unohdan kuitenkin jonkun tärkeän, ja sitten harmittaa jälkikäteen.

Nyt kuitenkin tähän loppuun haluan vaan kiittää kaikkia lukijoita siitä, että olette pysyneet matkassa mukana. Olen mahdollisesti antanut, mutta olen tottavie myös saanut tästä harratuksestani paljon!


Tämä postaus oli nyt taas tällainen "hetken mielijohteesta". Spontaani kirjoittaja olen aina ollut, ja tulen olemaan. 







Maanantai ON hyvä päivä!

13.36


Alkanut viikko on startannut energisesti. Olen luonnollisesti ihan ihmeissäni, että mistähän moinen?! Heräsin aamulla ennen seiskaa siihen, että olohuoneesta raikasi Hello Kitty tunnari, sekä kahden iloisen lapsen laulu. Nousin ylös kuitenkin suht helposti, ja ryhdyin luonnottoman ketterästi aamuhommiin. Tämä ei oo ollut mulle varsinkaan viimeaikoina kovinkaan tyypillistä.

Ennen yhtätoista olin ehtinyt jo pestä pikkuvessan lattiasta kattoon, ulkoilla lasten kanssa, pestä pyykkiä ja työstää makaroonilaatikon uuniin. 

On todella lohdullista tietää, että tällaisiakin päiviä vielä joskus on. Fiilis on vaan niin hyvä, kun tuntee saaneensa vähän jotain aikaiseksi ilman, että H:n täytyy olla kotona. Ja että koti on vieläpä puhdas sekä siisti  kun isi tulee töistä kotiin. 

Lapset nukkuvat päiväunia, ja nyt on se mun oma hetkeni. Viimeviikko mentiin aikas pitkälti niin, että kaksi vanhinta skippas päikkärit melkeinpä jokapäivä. Hyvää siinä on tietysti se, että illalla mukelot uinahtaa todella kiltisti ja ennenkaikkea nopeasti yöunosilleen, mutta huonoa se, että varsinkin Piippikselle tulee sitten sellainen univajeen tasauspäivä, että nuokkuu ja torkkuu koko aamupäivän. Eilen esimerkiksi oli sellainen päivä. Tyttö meinasi aamupäivällä nukahtaa potalle. 

Hankala vaihe. Kun ei sitä jokailta jaksaisi tyyppejä puolilleöinkään nukutella. Niin tapahtuu, jos päikkärit nukutaan.

No mutta, pienenä loppukevennyksenä tähän tuo allaoleva otos. Piippis osallistui siivouspäivään. Hiiri pehmolelu kastui ulkona ja W patisti siskonsa viemään sen pesukoneeseen. Piippis teki työtä käskettyään, mutta kone olikin päällä. Ongelman hän sitten ratkaisi näin. Seurasin toimintaa sivusta hymyillen.


Kiva viikko edessä. Vietämme perjantaina H:n kanssa viidettä hääpäivää, mutta suunnitelmia meillä ei vielä sen varalle ole. Katsotaan, mitä keksitään. Ja voihan olla, että meidän tuurilla viime torstaina annetut MPR-rokotteet oireilevat sopivasti juhlapäivänä ja se vierähtääkin pieniä potilaita hoivatessa. 

Huomenna teen myös jotain historiallista, ja kuskaan tavaraa kirppikselle myyntiin. Tätä oon suunnitellut pitkään, ja nyt vihdoin päätin ottaa härkää sarvista sekä tehdä asialle jotain! Mulla on ihan liikaa pientä lastenvaatetta ja omaakin vaatetta ,joista joku muu saattaisi vielä hyötyä. 

Tuttava meni ja avasi Keravalle vieläpä uuden kirpparin, joten nyt on oiva aika testata sitä tässä samalla :)

Helteistä alkuviikkoa tyypit!

P.S Onkohan se tilanne nyt niin, että kommentointi takkuilee kaikilla, kun sellaista palautetta on parilta ihmiseltä tullut? Mulla ei ole tietysti hajuakaan, mistä moinen voisi johtua :/

Minun kaunis

14.35

Kuva: Sampo Korhonen/ Otavamedia

Voih, voisinpas aina latailla tänne blogiin näin söpösiä kuvia! Tänään vähän kehnosti alkaneen päivän pelasti ehdottomasti tämä suloinen ylläri sähköpostissa. Piippis kaunokainen muotikuvauksissa. Pro since 2011 ;)

Tämän kuvan myötä haluan toivottaa leppoisaa viikonloppua kaikille lukijoille! 

Kaksoset neuvolassa

22.10

Aamulla saatiin pieni maistiainen jossainvaiheessa meidänkin perheelle ajankohtaisena alkavasta aamuhulinasta sekä kiireestä. 

Neuvola-aika oli sovittu 9:30, ja me jopa ehdittiin paikanpäälle ihan ajoissa! PikkuW odotti kovasti, koska "siellä on leluja". Kotonahan niitä ei ole..

..ja siis oikeasti on niin paljon , että osasta ajattelin tässä pikkuhiljaa alkaa jo hankkiutumaan eroonkin. Hyviä lahjoituskohteita voikin siis vinkkailla mulle. 

Odotushuoneessa oli meidän lisäksi toinenkin pariskunta kahden lapsensa kanssa. Piippis otti heti silmätikukseen noin vuoden vanhan, suloisen pikkutytön. Meidän neiti flirttaili tytölle, heitteli palloa tämän kanssa, konttasi pitkin odotushuonetta "seuraa johtaja"-tyyppisesti (arvatkaa kuka oli johtaja?), ja lopuksi uskaltautui antamaan suukonkin. Meni tovi, ja odotushuoneeseen tuli toinenkin äiti tyttärensä kanssa. Piippis meni äidin luokse, hymyili suloisesti ja silitti jalasta (?!). Meitä H:n kanssa nauratti aika paljon.

Tässävaiheessa havaduin kuitenkin mietiskelemään, että täytyykö mun, ja jos niin koska mun täytyy puuttua neitokaisen toimintaan. Seurasin tarkkaan äidin reaktiota, ja huomasin ettei hän ollut Piippiksen touhusta pahoillaan. Ehkäpä enemmänkin päinvastoin. Siispä annoin tuon meidän sosiaalisuuden multihuipentuman olla ihan oma itsensä myös tässä torstai-aamun neuvolahetkessä. 

Nämä tilanteet varmasti jatkuvat, mitä isommaksi neiti kasvaa. Haluan luottaa ja uskoa siihen, että suurin osa ihmisistä osaa ottaa kehitysvammaisen ihmisen "tuttavallisuuden" ihan kivasti vastaan. Ja taas tässävaiheessa olen kiitollinen siitä, että Piippiksen diagnoosi näkyy päällepäin. Jokainen edes jonkinsortin järjellä varustettu ihminen kyllä tajuaa, mistä on kyse.

Itse olen kohdannut näitä tilanteita usein esimerkiksi Rinnekotikäynneillä. Jokakerta saadaan seuraa odotushuoneessa ja myönnän, että alkuun mua joskus jopa vähän jänskätti. Sillätavalla hyvällä kuitenkin. Nyt vuosien varrella olen harjaantunut. Juttelen ja höpöttelen. Nautin siitä, että saan tutustua erilaisuuteen myös sillätavalla, Rinnekodin odotustilassa. Suloisinta on melkeinpä jokakerta huomata, kuinka kauniisti kehitysvammaiset henkilöt puhuttelevat, ja kohtelevat Piippistä. Voin melkeinpä väittää, että jotain hengenheimolaisuutta on niissä hetkissä vahvasti ilmoilla.

Summa summarum. Pirpana on loistava jäänsärkijä. Minä ja H, kaksi ujohkonlaista, luotiin tuollainen ihana joka pelastaa kiusallisen hiljaisuuden hetkessä kuin hetkessä, olemalla ihan vaan oma suloinen itsensä. 

Emmätiiä. Mä oon vaan niin fiiliksissä.

Tässäpä vielä kuva MPR:n saaneista. Kyllä, mulla kesti tovi, että sain päätettyä annetaanko tuo rokotus vai ei. Nyt kuitenkin sitten annettiin ja varmaan ihan hyvä niin. Saihan PikkuH:kin sen muutama viikko taaksepäin. Nää rokotusasiat on mulle vähän ongelmakenttä. En tiedä miten suhtautuisin. Voin kirjoitella siitä myöhemmin lisää.


Pikku W:

Reipas kaveri, yhteistyö sujuu hyvin. Puhe vielä osin epäselvää (pakko lisätä itse tähän, että se lienee luonnollista koska isosiskolla puheenviivästymä) , mutta kehittynyt kokoajan. Liikkuminen ok. Näkö normaali.

Piippis:

Aurinkoinen tyttö, tulee kontaktiin. Juttelee sanoja, lauseita. Rakentaa tornia, laskee. Liikkuminen ok.

Kaikinpuolin siis onnistunut käynti. Täydelliset ipanat. Ainakin meidän mittapuulla.



Miten minä jaksan?

20.59

Tosi usein multa kysytään ihan suoraan, että miten jaksan tätä meidän arkea kolmen näin pienen tyypin kanssa? Mun täytyy nyt ihan rehellisesti myöntää, että joskus mä ihmettelen ja kummastelen sitä itsekin. Että miten ylipäätänsä olen vielä järjissäni?!

Suurin syy tuohon järjissäpysymiseen löytynee tukijoukoista, sekä perheestä. On ihan selvää, että en jaksaisi, jos yksin joutuisin lasten kanssa tätä arkea tarpomaan. Ja nyt siis tarkoitan sitä aikaa, kun H on töissä. Vuoroviikoin aamulla, ja vuoroviikoin illalla.

Haluan nyt ihan rehellisesti kertoa, mitä tilanteestamme ajattelen. Viimeaikoina päivittäiset turhautumisen tunteet ovat lisääntyneet paljon. Kun kaikista pienin otti jalat alleen, on elämä ollut kovasti hektistä ja kokoajan tulee olla silmät selässäkin, että suuremmilta katastrofeilta vältyttäisiin. Piippiksen diagnoosi tekee tämän meidän tilanteen tietysti vielä asteen verran mahdottomammaksi, eikä meidän elo vastaa ihan "normaalin" kolmelapsisen perheen arkea. 

Piippis ei edelleenkään tottele samallatavalla kuin ikätoverinsa, vaikka muuten ihan supermimmi onkin. Piippis karkaa, jos niin päättää, ja päättää niin valitettavasti liian usein. Toistaiseksi olemme pysyneet valppaina, ja tyttö ei ole päässyt kunnolla karkuteille. Kesällä Lapinjärvellä sukuloimassa ollessamme, W tuli yhtäkkiä kertomaan että "L menee tuolla". Pikkuveli oli skarppina, ja tilanteessa hyvin vahvasti läsnä. Piippis ei ollut vielä kaukana, mutta W ymmärsi, että suunta oli väärä (kohti autotietä), ja ilmoitti meille asiasta välittömästi. Olen siis tuhannen kiitollinen siitä, että myös tuo kolmevuotias maailman ihanin veikka osaa jo olla apuna omalla tavallaan. 

Ulkona ollessamme, Piippis saattaa pistää yhtäkkiä jarrut pohjaan. Tästä syystä rattaiden tulee aina olla mukana. Normi nelivuotias kävelee jo suht kivasti, ja aika harvoin haluaa rattaissa istua. Suurin ongelma lienee kuitenkin tuo karkailu ja tästäsyystä vältän vielä toistaiseksi tämän mun kolmikon kanssa yksin puistoon menemistä. Ei toimi. Juoksevat eri suuntaan. Yksi syö kiviä, samaan aikaan toinen on juoksemassa keinun alle ja kolmas makaa naama hiekassa nenä täynnä kiviä maassa, kun on keksinyt tulla liukumäestä väärinpäin alas. Ja tuo ei ollut kuvitelmaa. Ihan totisinta totta se oli.
H:n läsnäollessa puistoilu sujuu jo ihan kivasti, kun on toinen silmäpari apuna kaitsemassa laumaa.

Kotona on tietysti myös vaaranpaikkoja, mutta täällä olen tottunut toimimaan jo paremmin, ja olen kehitellyt omat niksit, miten pattitilanteista selviydytään.

Mutta, vaikka yksin ollessani tilanne on joskus kaoottinenkin, koen silti onnistuneeni. ME olemme onnistuneet. Elämä on kaikesta hulabaloosta huolimatta tosi hyvää ja onnellista. Kuinka nopeasti tuosta meidän pienestä suuresta miehestäkin kasvoi "iso" ja voin ihan rehellisesti sanoa, HELPPO! Kun muutaman vuoden jaksan, niin kohta tuon kaikista pienimmänkin tempaukset ovat muisto vain. Ja olen satavarma, että näitä aikoja tulen ikävöimään kovasti vielä joskus. Kyyneleet silmissäni. 

Ja tuo Piippis murunen, kasvaahan hänkin. Kehitystä tapahtuu valtavasti ihan kokoajan. Neiti oppii ja kasvaa, mutta hilppasen verran hitaammalla tempolla kuin sisaruksensa. Iso siitäkin tulee, ja kyllä ihan rehellisesti mun täytyy sanoa, että välillä sydämestä riipaisee kun ajattelen, että nämä pienet tyypit ovat todella vain lainaa. Lapset kasvavat, elämä rauhoittuu, mutta pikkulapsivuodet jäävät taakse. Ristiriitaista, sanon.

Siispä vielä tähän loppuun. Olen usein hirmu väsynyt, ja haluaisin vain kömpiä peiton alle Peltorit päässä, karkuun kinastelevia ja kompastelevia lapsia. En siitäkään huolimatta tekisi mitään toisin, vaikka saisinkin.  Nuo kolme pientä ovat yhdessä mun elämäni onni sekä rakkaus. Niillä on parhaat jutut, ja seurana ovat pääsääntöisesti parasta A-ryhmää. Olen etuoikeutettu, että saan levätä väsähtäessäni. Jokainen äiti tietää, että yhden yön kokonaiset unet tekevät ihmeitä jaksamiselle. Ihan jo parin tunnin oma aika vaikkapa kampaajalla piristää kummasti. Hengähdys. Irtiotto.

Olen myös jokapäivä kiitollinen siitä, että saan olla vielä näiden tyyppien kanssa kotona. Päivähoito on upea juttu, mutta haluan uskoa, että lapsen on hyvä olla myös toisen vanhemman, sekä mahdollisesti sisarusten kanssa kotona. Ja onnellisiltahan nuo omatkin vaikuttavat. 



Turhaudun sillointällöin, mutta pääsääntöisesti kuitenkin koen, että elän yhtä elämäni onnellisimmista ajanjaksoista. Rehellisesti.

Kiusaamisesta

20.08

Tapahtuipa muutama tunti sitten Keravalla: Noin 7-vuotias poika jahtasi toista, noin 6-7 vuotiasta poikaa, ja jahtaaja nauroi ilkikurisesti. Karkuun juokseva poika itki hysteeristä itkua ja pelon tunsi ulkopuolinenkin, eli minä. Näin tämän episodin keittiöni ikkunasta, mutta kun pääsin etupihalle, olivat kummatkin pojat hävinneet näköpiiristä. Sen ehdin huomata, että kiusaaja kääntyi meidän talon kohdalta toiseen suuntaan. 

Hitto, että jäi kurja fiilis. Jahtaajan kasvot jäivät mieleeni, ja aion kyllä ottaa tapahtuneen puheeksi, jos vielä tapaamme. Ihan satavarmasti! 

Eikös se niin ole, että kiusaamiseen on aina puututtava? Miksi, oi miksi en ehtinyt!!? Toivottavasti tuo itkevä poika otti asian kotona puheeksi ja vanhemmat tarttuivat tilanteeseen. Valitettavasti usein nämä tällaiset eivät ainakaan heti isin ja äidin korviin kantaudu..

Yritetään me vanhemmat pitää huoli, että kiusaamisesta puhutaan sekä valistetaan kotona. Sydän itki jo tuon pienen karkuunjuoksevan puolesta, mutta entäs sitten kun kyseessä olisi vielä oma lapsi? Kiusaaminen on rumaa, noloa ja se voi satuttaa pysyvästi. 

Inhottava TYLSÄ tapahtuma! Miksi en ehtinyt väliin puolustamaan? :/




Kiva maanantai, tyhmä tiistai.

13.46

Jo vuosien kokemuksella voin vain todeta, että tiistai on, ja tulee näköjään aina olemaan mun epäonnenpäiväni. Mikä kumma siinä on?! Mieli on maassa jo heti sängystä ylös noustessa. Tuntuu, että kaikki on pahasti pielessä ja mikään ei tottavie toimi. Ei parisuhde, eivätkä ihmissuhteet juuri muutenkaan. Rahat on loppu, tai ainakin sitä on liian vähän. Arkiset asiat, sekä tulevaisuuden haasteet ahdistavat isosti. Jos lapsista joku sairastuu oksennustautiin, se päivä on 90 prosentin varmuudella tiistai. Jos lintu on lentääkseen ikkunaan, se tekee sen varmasti tiistaina. Ja kuolee vielä. Tietysti.

Onneksi eilen oli kuitenkin kiva päivä. Maanantai usein on. Käveltiin mummin ja lasten kanssa 3 km Keravalle katsomaan  Taidepäiväkoti Konstin 20-vuotis-synttärikonserttia, joka oli kaikille ilmainen. Aurinkomäellä esiintyivät Eija Ahvo sekä Soili Perkiö, ja sää helli meitä Keravalaisia lapsiperheitä. Paikalla oli myös paljon tuttuja! Meidän lasten kummeja, tätejä, setiä sekä serkkuja. Oli mukavaa. 

Ja onnea vielä Konsti! Toivottavasti mekin saadaan jonainpäivänä roudata lapset aamulla hoitajienne hellään huomaan :)

Tässäpä muutamia kuvia vielä eiliseltä..

Menomatkalla nukutti




Konsertin jälkeen käveltiin vielä takaisin kotiin samaiset 3 kilsaa, ja tänään tuo tarpominen on vähän tuntunut jaloissa. Viimeaikoina aktiivinen liikkuminen on jäänyt vähille, mutta päätin korjata tilanteen ja lähdin heti tänäaamuna lasten kanssa kävellen kauppaan. Kierrettiin siinä sitten vielä muutaman mutkan kautta kotiinkin. Tytöt tuplarattaissa ja W seisoi rattaiden korissa, pitäen kiinni työntöaisasta. Kyllä hätä keinot keksii. Seisomalauta tietysti vois olla vähän helpompi.

Välillä pysähdyttiin ihmettelemään junaa, trukkia läheisen puutavaramyymälän pihassa, perhosta ja rakennustyömaata. Sain vastailla satoihin kysymyksiin. Voihan kolmevuotias! <3

Kotona W pitää nykyään aina huolen siitä, että juuri HÄN saa auttaa Piippikseltä kengät pois jalasta.

Tiistai on kohta puolessavälissä, jes! Onneksi huomenna on jälleen Keskiviikko. Onkohan kukaan muu huomannut samanlaista turhautumista tiistaisin, vai olenko ainoa? ;)



Uudella polulla

13.22


Sain muutama kuukausi sitten kutsun Blogipolku-sivuston lanseeraustilaisuuteen, ja niinpä lauantaina pyörähdettiiinkin aurinkoisessa kaupungissa kolleegoiden kanssa. Tilaisuus järjestettiin suloisen kauniissa Crazy Hedgehog Tea Housessa , rautatientorin kupeessa, ja tunnelma oli mukavan rento heti paikanpäälle päästyämme. En ollut koskaan aikaisemmin ehtinyt tutustua tähän kyseiseen kuppilaan, joten yllätyin iloisesti siitä, että Helsingissäkin on jotain tuollaista?! Erilaista ja mielenkiintoista! Nuo juustokakutkin! Ihan mielettömän hyviä! Henkilökunta oli myös ystävällistä ja siitä tietysti aina iso plussa paikalle kuin paikalle.

Mutta sitten itse asiaan. Mikä se Blogipolku oikein on? 

"Blogipolku on uusi yhteisö kaikenlaisille bloggaajille sekä blogien lukijoille. Sivusto listaa blogeja sekä hakee postaukset automaattisesti tietyin väliajoin. Palvelussa on helppo sekä seurata suosikkiblogejaan että löytää uusia kiinnostavia blogeja.
Sivusto luotiin palvelemaan mahdollisimman hyvin jokaista erilaista bloggaajaa ja tuomaan bloggaajia sekä blogin lukijoita yhteen."
Blogipolkua voit seurata facebookissa TÄÄLLÄ .

Tässä muutama kuva illanvietosta.

Keravan asemalla treffattiin Demi sekä Krista , ja matka jatkui mukavasti kohti juhlapaikkaa. Kp-kolleega Paprika yöpyi ihanan perheensä kanssa meillä ja jätettiin miehet hoitamaan lapsia sillävälin, kun itse kruisailtiin junalla Helsinkiin rilluttelemaan. H ja Toni pärjäsivät lasten kanssa kotona loistavasti, ja tästä illasta jäi kaikinpuolin kiva fiilis. 







Pauliina tukijoukkoineen oli järkännyt ihan huikean kivan illan meille kaikille, ja toivon pelkkää myötätuulta uudelle projektille! Saatiin myös tosi mielenkiintoiset partybägit ja niistä lisää myöhemmin, kunhan pääsen tutustumaan kunnolla sisältöön.

Laadukas ja tunnelmaltaan lämmin tilaisuus oli tämä, ihan niinkun on myös tuo Blogipolku-sivusto. Kannattaa tutustua. Siellä olen minäkin :) Tässäpä on mahtava tilaisuus ihan kaikille bloggaajille tuntea kuuluvansa johonkin yhteisöön. Täällä on tilaa jokaiselle.





Down syndrooma-seula

Kohtaamisia vol..mä en enää pysy perässä!

0.01

Tänään pyörähdettiin Jumbossa H:n, lasten sekä ukin kanssa. Prisman karkkiosastolla pikkutyyppien kanssa muita odotellessani, törmäsin kahteen tuntemattomaan, jotka suloisesti Piippistä jäivät tuijottamaan. Hetkenaikaa siinä yhdessä toisiamme tuijoteltiin, ja uskaltauduin sitten heille sanomaan "Moi". Itseäni hieman vanhempi kaunis nainen tuli luoksemme ja sanoi varovasti, että "mulla on 14-vuotias kotona". Hänellä oli ala-asteikäinen poika mukanaan, ja hän hymyili kauniisti. Piippis oli heti tilanteessa messissä.

Löysimme melkeinpä välittömästi yhteisiä tuttuja (Piippiksen kummitädin), ja juttu alkoi luistaa. Saimme paljon tärkeää infoa esimerkiksi verovähennyksistä, inva-kortista, päivähoitoalennuksista ja sitärataa. Asioista, joiden perehtymiseen meidän kummankaan puhti H:n kanssa ei vielä tässävaiheessa ole riittänyt. Tosi tosi tärkeitä juttuja jokatapauksessa!

Tämä tapaaminen oli aikaisempien kohtaamisien ohella ihan supersupertärkeä. Mä olen niin onnellinen, että muut vanhemmat uskaltavat. Todennäköisesti musta joskus tulee ihan samanlainen.

Tässä tapaamassamme naisessa suloista oli se, että hän oli niin täydellisen ihastunut. Pystyin samaistumaan tunteeseen, sillä aina kun tapaan jossain ds-henkilön, olen sulaa vahaa. Sitä tunnetta ei pysty sanoin kuvailemaan. Tähän erityiselämään on niin juttunut. Siitä ei pääse, eikä halua päästä irti.

Olen niin iloinen, että olen saanut tutustua tähän kaikkeen uuteen ja jännittävään, ja huomaan sen samaisen onnen myös muista vanhemmista. Vaikkapa vain siinä muutaman minuutin pituisessa kohtaamisessa Prisman karkkiosastolla.


Tämä kuva on räpsäisty Piippiksen ja mun kesäkuisista muotikuvauksista. Tuo hame on ihan huikea.

Kivaa viikonloppua rakkahaiset armahaiset!



Keikalla

Street Fest 2015

22.53

Voihan hitsi vie, tää on kyllä ollut ihan hurjan kiva lomaviikko. Ihanaa on se, että sitä on vielä ihan mukavasti jäljelläkin! Vaikka tässä nyt on jokapäivä touhuttu jos jonkinlaista kivaa lasten kanssa, niin jotain tehtiin myös kaksin. Vain me vanhemmat.

Mietiskelin tovin että hommaanko liput mulle ja H:lle Blockfestiin, vaiko sitten Järvenpään Street Festeille. Päädyin tukemaan vanhan kotikaupungin uutta kivaa tapahtumaa, ja lähdettiin sinne H:n kanssa viettämään sitä meille niin tärkeää parisuhdeaikaa. 

Sunnuntain artistikattaus ei alkuun miellyttänyt mun rokkikukkoa, mutta kuinka ollakkaan, hän myönsi tappionsa. Viihtyi jopa musiikin parissa. 

Ja minä nyt viihdyin, sehän on sanomattakin selvää. Olenhan musiikin suhteen hyvin avarakatseinen ja kaikkiruokainen. Tai no, ihan kaikki ei lähde, mutta se on sitten jo oikeasti tosi huonoa musiikkia. Huomasin kuitenkin, että on tosi hyvä joskus raahata se toinen puolisko katsomaan keikkaa, joka ei välttämättä ajatuksena hälle heti kolise. Oon H:n kanssa usein todennut tämän saman. Olen rakastunut itse esimerkiksi aikanaan Biffy Clyroon Tavastialla, kun H mut väkisin sinne vei. En olisi millään jaksanut. Sama pätee myös toisinpäin ja hyvänä esimerkkinä nyt vaikkapa JVG sunnuntaina Street Festeillä. Ehkä H nyt ei varsinaisesti rakastunut, mutta myönsi shown hyväksi!

Tapahtuma kesti siis to-su, ja sunnuntaina paikanpäälle pääsivät kaikenikäiset. Muut päivät olivat K-18. Näin lapsellisen ihmisen näkökulmasta tuo sunnuntai oli tosi kiva piristys Keski-Uusimaalaisten lapsiperheiden viikonloppuun. Voisin helposti kuvitella meneväni omieni kanssa muutaman vuoden päästä fiilistelemään hyviä artisteja. Kuinka kivaa ja suht harvinaista! Paikka oli siis sunnuntaina jaettu kahteen osaan. Anniskelu-alueeseen sekä "limubaariin". Katselin sivusilmällä, että lapsille väsätiin tosi söpöjä drinksuja.

Ihmiset käyttäytyivät asiallisesti, ja kaikki nauttivat silminnähden päivästä! Lapset ja heidän vanhempansa, mutta myös ne (eli me) joilla ei lapsia ollut mukana syystä, tai toisesta. 

Vessaankaan ei tarvinnut jonottaa, ja ruokaa oli tarjolla ihan jokaiselle. 

Muutama kuva tapahtumasta. En jaksanut ryysiä eturiviin, mutta ehkä näistä kuvista silti jonkinlaista tunnelmaa on aistittavissa..







Meidän parisuhdeaikaan kuului tietysti muutama kylmä kesäjuoma. Aurinko paistoi ja fiilis oli kiva. 


Ja sitten vähän jorailua. Heikki pääsi kuvaamaan.


Törmättiin festarialueen ulkopuolella kavereihin, jotka sitten ikuistivat meistä yhteispotretin vielä illan päätteeksi.

Mun kesäni kestosuosikki on muuten ollut tuo KN-collectionin musta hattu. Harvoin tuollaisia käytän, mutta tää on ollut aivan hitti. Paidan tilasin muutama viikko sitten H&M:ltä ja farkut ostin muistaakseni Vero Modasta aikanaan. Toimiva asukokonaisuus tähän iltaan. Kiilakoroissakaan en pahasti kompastellut.



Tuon viimeisen kuvan räpsäsin juna-asemalta, kun lähdettiin kotia kohti. Kotona meitä odotti mummin synttäreillä juhlineet pienet ihanat tyypit. Laitettiin heidät nukkumaan, ja kaaduttiin väsyneinä mutta onnellisina sohvanpohjalle tuijottamaan telkkaria. 

Yleensä lähdetään kaksin syömään, tapaamaan kavereita tai jopa hotelliyötä viettämään vähän kauemmaksi. Joskus on kuitenkin kiva viettää tällaisia muutaman tunnin yhteisiä hetkiä ihan päiväsaikaan. Siitä iso kiitos Street Festeille ja kaikille sen eteen uurastaneille. Tapahtuma yllätti positiivisesti ja oon tosi onnellinen, että lähellä järkätään jotain näin kivaa. Enskesänä sitten taasen. Innolla odottelen artistikattausta :)

Mä (ja mun kummityttöni) tykätään Uniikista. Esimerkiksi tähän biisiin mun on helppo samaistua. Kaikki jotka tuntee mut, tietää miksi ;)  Siksi loppuun musavideo.

¨

Olis mukava kuulla muidenkin fiiliksiä kuluneen viikonlopun Street Fest tapahtumasta. Tykkäsitkö? 
Entäpäs kuinka teidän perheessä vietetään parisuhdeaikaa? 




Nostalgista hauskanpitoa

17.09

Lomaviikko lasten ehdoilla jatkuu. Tää on kyllä ihan super kivaa meidän vanhempienkin mielestä! Lintsille iso plussa ilmaisesta sisäänpääsystä, sekä muutamasta ilmaisesta lastenlaitteesta. Meille ne toistaiseksi riitti vallan mainiosti. Tämä reissu siis tuli edulliseksi, ja se kannatti ehdottomasti tehdä. 


Iloinen olen jälleen siitä, että Piippikselle ja PikkuW:lle uskaltaa antaa jo vähän luottoakin. Ovat kasvamassa, mokomat. Ja tällä tarkoitan sitä, että vaikka ensimmäiseen laitteeseen mentiinkin isin kanssa, niin..



Seuraavaan laitteeseen mentiinkin jo sitten ihan kahdestaan. Omat silmäkulmat siinä kyllä kostuivat, sillä niin hienosti selvisivät, eikä kumpikaan pyrkinyt pois kyydistä missäänvaiheessa.





PikkuW ei halunnut lasten maailmanpyörään, mutta Piippis halusi. Oli siis mun vuoroni mennä seuraksi. Äitiä jänskätti, mutta tytsyä ei. Tästä neidistä joku saa vielä ihan loistavan Lintsi-kaverin, senverran hurjapää on jo nyt. Valitettavasti musta ei siihen hommaan ole, joten isi joutuu jatkossa juosta lasten kanssa nuo hurjimmat vekottimet läpi.






Lähdön hetki. Monelle vanhemmalle tämä on varmasti hyvin tuttua. No, tämä jos mikä on varma merkki siitä, että kivaa oli!


Mitähän seuraavaksi keksitään? Katsotaan ;)




Suosituimmat

Facebook