Mun on jo pitkään pitänyt kirjoitella tästä aiheesta ja yritänpäs nyt suht selväsanaisesti kirjoitella ajatuksiani ylös täällä bloginkin puolella.

Kahden taaperon äitinä törmään usein vähän hölmöönkin tunteeseen seuratessani sivusta muita äitejä lastensa kanssa. Tämä tunne ilmestyy kehiin silloin, kun näen äidin jolla on vain yksi lapsi tai vastaavasti äidin, jolla on kaksi lasta yli kolmen vuoden ikäerolla. Siis äidin, jolla homma toimii sutjakasti ja ilman meidän perheelle tyypillistä sekoilua sekä päätöntä palloilua. Myönnän kadehtivanikin hieman.

Keskiviikkona oltiin pulkkamäessä mun kahden kaverin ja heidän lastensa kanssa. Kummallakin heillä on kaksi lasta ja ikäeroa lasten välillä enemmän kuin kolme vuotta. Kummallakin nyt siis ihan pienet vauvat vaunuissa nukkumassa. Heillä homma toimii hienosti ja minuu jäi vallan ihan harmittamaankin kun en suoraansanottuna juurikaan ehtinyt edes juttelemaan mitään kun piti jommankumman taaperon perässä juosta jatkuvasti. Jos muutaman kerran vähän yritin niin oli W jo säntäämässä jyrkkää pulkkamäkeä alas vailla minkäännäköistä itsesuojeluvaistoa.  Onnekseni nuo ihanaiset toverit ehtivät kahden lapsensa lisäksi (?!) ottaa vuorotellen toisen myös mun omistani haltuun ja Pirpanalla oli kokoajan pulkkakaveri mukana mäessä. Hän kun tykkää kovasti pulkkailusta ja kovasta vauhdista. PikkuW keskittyi lähinnä päiväkotilaisten Stigojen alle ryntäilemiseen ja näinollen piti äidin vauhdissa. 

Noh, nyt joku saattaa ajatella että itseppähän olen itseni tähän tilanteeseen ajanut ja näinhän se tavallaan on. Pirpanan diagnoosin kuultuamme, ei mennyt montaakaan viikkoa kun yhdessä päätettiin, että tehdään toinen lapsi melko pian. Ja niin se sitten melko pian tehtiinkin. Vaikka elämmekin nyt aikamoisen hulinan ja kaaoksen keskellä, päivääkään en ole kuitenkaan tosissani katunut sitä, että päätettiin tehdä lapset pienellä ikäerolla. Pirpana on oppinut niin paljon pikkuveljeltänsä ja muutenkin ovat toisillensa kultaakin kalliimpia. 

Ilman esikoisen diagnoosia tilanne olisi nyt todennäköisemmin se, että tällähetkellä numero kakkonen paisuttaisi äidin masua. Onneksi nyt kuitenkaan näin ei ole ja niinä hetkinä kun tilanne meinaa räjähtää käsiin vaikkapa pulkkamäessä, tai puistossa, kotona, kaupassa tai kylässä, hoen päässäni jo tutuksi tullutta mantraa siitä, kuinka lapset ihan oikeasti kasvaa aika nopeasti ja jonain päivänä tiedän ikävöiväni tätä aikaa kovasti. Niin tuhottoman paljon kauniita ja onnellisia hetkiä me elämme näiden taaperoiden kanssa joka päivä. Ja elämme myös niitä ei niin onnellisia hetkiä siinä sivussa. Sitähän tää elämä lasten kanssa on. Oli niitä sitten 1 2 tai 3. 

Kyllä meillä jonainpäivänä on H:n kanssa taas aikaa lorvia.

Nyt on tosi hyvä fiilis muutenkin. Voin senverran jo raottaa verhoa, että ollaan siis saatu asuntoasioihin joku järki ja isompi koti alkaa häämöttää jo mukavankin lähellä tulevaisuudessa. Meillä siis on jo uusi koti odottamassa ja siihen tarvittava pääomakin on saatu. Nyt täytyy saada tämä nykyinen rakas kotipesä myydyksi ja hyvässä lykyssä asutamme omakotitaloa ennen vauvan syntymää. Kerron tästä lisää kun nimet on paperissa ja kaikki virallista. Vahvasti epävirallista kuitenkin jo :) En keksi mitään, mikä voisi pilata nämä suunnitelmat. Paitsi tietysti se, ettei saada tätä kotia myydyksi ja siihen en usko. 

Tästä kaikesta iloisesta saan kiittää mulle erittäin rakasta ihmistä, joka teki tämän mahdolliseksi. Siskot on huikeita.

Kivaa viikonloppua!

:)

Uni meinaa väkisin tulla silmään ja on pakko kömpiä peiton alle. Sitä ennen tulen nyt kuitenkin päivittämään tämänhetkisen maha-asukki tilanteen ja sehän on seuraava: Lääkäri uskalsi veikata ultrassa tulokasta tänään.. tytöksi!

Menin ihan hiljaiseksi kun olin niin täydellisen yllätetty tuossa tilanteessa. Lekuri kysäisikin multa:"Kai sulle tyttökin kelpaa?" Johon minä sitten kauhistuneena että Totta hitossa kelpaa! :) Niinkun aiemmin totesin, sukupuolella ei ole väliä ja molemmissa on puolensa. Nyt on ihana ajatella, että Piippiksellä on myös sisko tulevaisuudessa auttamassa ja tukemassa. Se tuntuu todella kivalta.

Tärkeintä edelleen on se, että kaikki vauvalla on hyvin ja hienosti kasvaa TYTTÖ! Pieni tytöntylleröinen <3

Kolmen viikon päästä asiaan saadaan varmistus, mutta nyt uskallan kyllä jo vähän luottaa tähän lopputulemaan kun sen kerta ammattilainen on mulle ääneen uskaltanut sanoa. 

Mutta nyt nukkumaan, piiitkä päivä takana. Hieno päivä kerrassaan. 

Voihan liikutus. Tämän löysin tänään itse netistä..

Ja TÄSTÄ sain tiedon kahdelta ystävältäni. Myös Kill Arman oli jakanut allaolevan kuvan facebook-sivuillaan. 

Sillävälin kun isi oli töissä ja PikkuW nukkui päiväunosiaan..

 Ja näin söpöstelivät he, kaksi timanttista,  hetkeä ennen yöunille menoa. Kyllä siihen vielä säkkituolille kolmas rakas mahtuu iltahörppyä nautiskelemaan. 

Se kolmas, jota ylihuomenna pääsen vähän vaklailemaan. 

Kulunut viikonloppu koostui seuraavista asioista:

Perjantaiset treffit vähän isompien ja pienempien tovereiden kanssa meidän kotona. Pikku-pojan takakuontalon siistimistä onnistuneesti. Elpyneet kiharat. Löydetyt pankkitunnukset, jotka ehtivät olla hukassa viikkoja. Avocado-pesto-risottoa. Missattu asuntonäyttö taaperon kakkavaikeuksien vuoksi. Voitettu kakkavaikeus. Unta. Katkonaista unta. Hellyydenosoituksia. Sunnuntaiset pulkkailut Tanharin puolilumettomassa mäessä. Onnellisia hymynaamoja. Mummin ja papan kyläilyä. Tulevan viikon jännäämistä.

Ja niin tietysti, Muumeja Muumeja sekä vielä vähän Muumeja. 

Tuleva viikko jännittää meitä jokaista. Sinnikkäästi lukijat jaksavat uskoa tyttötulokkaaseen ja se tekee tästä entistä mielenkiintoisempaa. Hyvässä lykyssä asia ratkennee pian. Jännitystä luvassa myös asuntoasioiden tiimoilta. Ei,  me emme tehneet valitettavasti tarjousta hirsiunelmasta josta puhuin (kuntokartoitusraportti oli sangen epäilyttävä), mutta jotain jännittävää silti on mahdollisesti tapahtumassa?

Facebook-tauko tekee hyvää edelleen. Yhtään en ole ikävöinyt sinne takaisin ja tuskin vähäänaikaan niin tulee tapahtumaankaan. Olen lähettänyt tekstiviestejä ja whatsapp-viestejä enemmän kun viimeisen puolenvuoden aikana yhteensä ;)

Unohdin vielä mainita tuohon viikonlopun tapahtuma-listaan, että myös raskaushormonit ovat saaneet jotain positiivisella tavalla merkityksellistä aikaiseksi ihan muutaman viimepäivän aikana. Jotain niinkin itserakasta on tapahtunut, kun että allekirjoittanut onpi ihastunut omaan pyöristyvään vartaloonsa ihan tosissaan! Toistaiseksi kun tuo pyöristyminen tuntuu tapahtuvan juurikin oikeista kohdista. Tissit kasvaa ja vatsamakkarat muuttuu pikkuhiljaa pinkeäksi vauvamahaksi! Mikä sen parempaa.

No joo, tiedän että tää fiilis tulee kyllä muuttumaan pian. Hyvinkin pian jos aika juoksee tulevienkin viikkojen aikana yhtä nopeasti kun menneet 18 viikkoa ovat tehneet. 

Mutta nyt, unen kautta uuteen viikkoon. Kaikille mukavaa sellaista! 

Menin ja tein sen taas. Poistuin ainakin osittain some:sta ja siis tämähän tarkoittaa nyt tarkemmin facebook-taukoa. Näinollen luonnollisesti myös blogin sivut ovat hetkenaikaa pois pelistä. Rehellisesti, mun fb:n käyttö on nyt viimeaikoina lähtenyt jo ihan lapasesta ja silloin kun siellä olen, en osaa olla päivittelemättä kuvia ja muita kuulumisia. Ja kaikista eniten raivostuttaa se turhanpäiväinen ajan kuluttaminen!! Helposti saattaa iltaisin jopa tuntitolkulla istua koneella ja siitä ajasta suurimman osan juurikin facebookissa. Nyt vaan riitti hetkeksi ainakin. 

Hieman tässä suunnittelin sellaistakin, että laajentaisin tätä kokeiluani jopa mahdollisesti instagramin sekä myös blogin puolelle. 

Moni bloggaaja saattaa ehkä samaistua seuraavaan tuntemukseen, jonka kanssanne jaan. Aikaisemminkin siitä olen puhunut. 

Elämässä tulee niitä hetkiä, kun jopa vähän häiritseekin ajatus siitä, että tosi moni tuttu tietää mitä mulle/meille kuuluu, eikä näinollen koe tarvetta ottaa yhteyttä ehkä niin usein kun ennen. Ja se on täysin ymmärrettävää! Itsehän olen täysin erakoitunut ja facebook ei ainakaan auta siinä asiassa yhtään.

 Arkisin kaikki aika menee "selviytymiseen" täällä kotona ja viikonloppuisin yritetään keskittyä perhe-elämään, antaa aikaa toisillemme. Uskoisinpa, että nyt mulla on meneillään tavallaan fyysisesti ja ehkä myös vähän henkisestikkin rankimmat vuodet elämässä. Tai jotenkin vaan tuntuu että aika ei meinaa riittää mihinkään. Vuorokaudessa on liian vähän tunteja. 

Summa summarum: On kivempi vaihtaa molemminpuoliset kuulumiset joko puhelimessa tai tekstiviestitse. Sehän on ilmiselvää. Ja vielä kivempaa on, kun saa toverin kylään. Niinkun esimerkiksi huomenna tulee tapahtumaan.

Tähän facebook-taukoon sain henkistä puhtia juurikin eräältä hyvältä lapsuudenystävältä, joka ei vielä tähän päivään mennessäkään ole kyseiselle sivustolle kirjautunut ja oikein hienosti on selvinnyt. Hänen kanssa muuten soitellaan ja lähetellään tekstareita. Niinkun ennenvanhaan.

No mutta, tämä tästä aiheesta. 

Vaikka ylläoleva aloitus onkin vähän "synkähköä" tekstiä, on meillä kolmella ollut täällä taas erittäin onnistunut ilta. Tänään huomasin pohdiskelevani, että näiden kahden tyypin kanssa on jo suht iisiä olla. Ymmärtävät täysin äidin puhetta ja tottelevatkin suht hyvin. Riippuu mitä pyydetään tekemään tietysti.

Illalla ennen lasten nukkumaanmenoa päätin katsoa erään tv-ohjelman loppuun lasten leikkiessä nätisti huoneessaan.

Tai no, näin nätisti siellä sitten leikittiin.

Viidessä minuutissa koko lelulaatikko oli roudattu yhteistyöllä PikkuW:n sänkyyn. 

Pirpana on päättänyt edetä tornien rakentelussa seuraavalle levelille. Tässäpä näyte siitä.

"Ei se, miltä me näytämme,

eikä se, mitä me aikaan saamme,

merkitse sen rinnalla mitään,

mitä me olemme toinen toisillemme."

Isäntä työstää iltavuoroviikkoa ja huomaan yhä useammin käyttäväni luppoajan (jota mulla tosiaan ei tällähetkellä ole kovinkaan ruhtinaallisesti), ylläri ylläri..nukkumiseen.  Ihan mahdottomasti unettaa kokoajan ja päivän paras hetki on se hetki, kun saa pujahtaa lämpöisen peiton alle tuutimaan. Aamupäivisin mulla onkin kyllä sitten ihan eritavalla energiaa touhuta. Olen tehnyt melkein jokapäivä lapsille ihan oikeeta kotiruokaa ja tyypeille on tosi kivasti myös se ruoka maistunut. Se muuten palkitsee.

Eilinen aamupäivä meni ensin hammaslääkärin tuolissa tunninverran makoillessa ja sen jälkeen kävin neuvolassa vähän kuuntelemassa "Enskan" sydämensykettä. Oli oikein napakka syke ja 160 lyöntiä minuutissa merkattiin neuvolakorttiin. Poika? ;)

Mun oma paino oli laskenut kilon verran ja se jäi vähän mieltä painamaan? Mistä ihmeestä moinen voi johtua? Omasta mielestä olen kirjaimellisesti syönyt kahden edestä. Kyllähän tässä tietysti kuluttaa kun kahta yli 10 kiloista kantelee ja juoksee perässä mutta kuitenkin.. täytyy tarkkailla tilannetta. No, vauvalla kaikki kunnossa ja masu kasvaa. Se on tärkeintä nyt tässä.

Sain lähetteen synnytyspelkopolille ja hommat lähti rullaamaan kivasti etiäpäin taas. 

Isillä oli mennyt aamupäivä tosi mukavasti lasten kanssa täällä kotona ja oli ihana nähdä kuinka rakkaudella pikkutyypit ottivat äiskän vastaan kun kotiin tulin. Oli huippu kivaa tulla kotiin <3

Mutta nyt..päiväunille!

Tänään käytiin koko perheen voimin katsomassa aatonaattona syntynyttä pientä. Oli ihana. Häntä sylissä pidellessäni ymmärsin, että kolme on juuri sopiva määrä lapsia. Me tullaan selviämään hienosti! 

Löysin netistä meille juuri sopivan unelmakodinkin. Hassua tässä on se, että olemme ihastelleet tuota taloyhtiötä useasti päiväkävelyllä ja nyt siellä olisi 4 huonetta ja keittiö+SAUNA myytävänä. Vieläpä ihan varteenotettavaan hintaan. Kaunis persoonallinen ihana talo. Mun mielestä tää on nyt joku kohtalon sanelema juttu ;) Tuossa kodissa voisimme asua koko loppuelämämme. Meidän on varmaan pakko käydä sitä katsomassa. Ihan vaan koska on pakko. Muuten asia jää kaivelemaan ja isosti. Jopa H sen myönsi. Katsotaan..

Sain Pirpanan viereeni viimeyönä jälleen kerran.. Päätin, että tulevana yönä en kiikuta tyttöä meidän sänkyyn vaan yritän rauhoitella sinne omaansa.. siis jos W alkaa meuhkaamaan. Toivotaan ettei.

Hienosti sain muuten tyypit päiväunille tänään taas yksin. Hyvä A! :)

Enempää en jaksa kännykällä kirjoitella. Hyvää yötä. Minä kyllä tiedän mistä ensyönä haaveilen..

Kerronpa teille hieman la-su välisestä yöstä. Eilen illalla kaikki meni hienosti ja saatiin lapset unille uuden järjestelyn mukaisesti samaan huoneeseen. Kolmen aikaan yöllä W alkoi äheltämään ja menin lastenhuoneeseen hänen viereensä istumaan. Pikkuhiljaa äänentaso nousi ja niinhän siinä sitten kävi, että Piippis heräsi ja oli vähän kauhuissaankin tuosta älämölöstä. Nappasin tytön kainaloon ja kiikutin meidän sänkyyn jatkamaan unia. Sillävälin H "tassutteli" poikaa ja sai tyypin rauhoittumaan. Nukahtamisessa tosin kesti jokunen tovi.

Eli takapakkia tuli nyt sitten. Siitäkin huolimatta nukutettiin jälleen lapsukaiset samaan huoneeseen ja nyt jännitellään että miten tämä seuraava yö tulee sujumaan. PikkuW nukkuu huomattavasti paremmin kuitenkin tuolla lastenhuoneessa ja onhan se selvää, sillä siellä on rauhallisempaa. Meidän makuuhuoneessa kun ei ole edes ovea. Ei ole koskaan ollutkaan. 

Vaikkakin yöt on poitsulla mennytkin jo aikas kivasti ja ylimääräisiltä heräämisiltä on vältytty, niin siltikin aina sillointällöin näitä hetkellisiä maidonhimoja vielä iskee. Nyt ainoa dilemma onkin siis se, että tottuuko Piippis velipojan satunnaiseen kekkalointiin. Jos ei, niin en tiedä mitä tässä nyt sitten tulisi tehdä. Pirpana on nimittäin aika herkillä silloin, kun sikeän unen keskeltä herätetään. Kukapa meistä ei olisi. 

Yöllä kirosin meidän asunnon suppeaa neliömäärää. Tässä kodissa kun ei ole muuta vikaa. Suunnittelin jo kaikenlaisia erikoisratkaisuja olohuoneeseen mm, seinästä kaadettavaa sänkyä meille vanhemmille. Vuodesohvaa. Yhdistettyä olohuone/makuhuuonesysteemiä.  Emmätiiä. 

Ehkäpä tää tilanne tästä lutviutuu jotenkin ennen Enskan syntymää. 

Kaikkein ihaninta tuossa yöllisessä episodissa oli kuitenkin se, että sain piiiitkästä aikaa nukkua mun suloisen neitokaisen vieressä. Ennen nukahtamistaan hää silitteli äiskää poskesta ja pikku sormillaan kutitteli käsivarresta. Ihan parasta. 

Yöllä tyttö oli puolestaan aikas levoton ja saatiin isin kanssa monoa ihan kiitettävästi. Neiti osaa ottaa kyllä tilansa meidän suht isossa parisängyssä :D

Muutenkin pientä levottomuutta on ollut nyt ilmassa ja tämä ilmenee juurikin nukahtamisessa sekä unen aikaisessa toiminnassa. Nukahtaminen kestää normaalia pidempään ja yöllä potkii sängynlaitoja kun pyörii ja hyörii levottomasti. Liekö tuo hammas sitten vielä kiusoittelee, sillä kovasti ainakin unissaan sormea jäytää. Hereillä ollessaan neiti on oma ihana itsensä. 

Oli miten oli, meillä on näistä yöseikkailuista huolimatta ollut taas kiva viikonloppu ja paljon ollaan yhdessä touhuttu jos jonkinmoista.

Kotona parasta hommaa tällähetkellä on tämä

Rakentelu. 

Tänään tyypit ansaitsivat aplodit ruokapöydässä, sillä oppivat itse dippaamaan ranskalaisia ketsuppiin. Näin pienistä asioista sitä tulee nykyään onnelliseksi. Ja se on ihan huippua.

Näin paksusti jakselee äiti. Suht pieni tuo masu vielä onnekseni on. Aamulla väkertämäni sunnuntai-kampaus näyttää jotenkin massiiviselta masuun verrattuna ;)

Lukaisin juuri uutisen, joka kertoo Maajussi Osmon ja Mervin perheenlisäyksestä. Vaikkakin tuo uutinen kertoo myös sen, että heidän alkunsa on ollut hieman toisenlainen kun vaikkapa meillä, tunsin silti lämpimän tunteen sydämessäni. Vielä tulee päivä, kun ymmärtävät ihan oikeasti minkälaisen aarteen heinäkuussa 2013 saivatkaan. Elleivät sitten ole jo niin tehneet. Todennäköisesti ovatkin.

Osmo sekä Mervi eivät ole mulle tuttuja, sillä en tuona kautena ohjelmaa ehtinyt tuijotella, mutta tuttu on tuo tunnemyrsky, jota uusina vanhempina käyvät läpi nyt. 

Sellainen vähän kirpeänsuloinen tunne, joka päivä päivältä muuttuu makoisammaksi sekä helpommin nieltäväksi ja sitten lopulta ihan käsittämättömän valtaisaksi onnentunteeksi.

Kyllä meidän Piippis on tehnyt musta niiiiin onnellisen naisen, ettei tosikaan. Näin kolmatta odotellessa voinkin käsi sydämellä sanoa, että en suostuisi luopumaan meidän tytön ylimääräisestä kromosomista vaikka sellainen mahdollisuus meille annettaisiin. En kyllä ikuna. Pirpana on suloinen sekä ainutlaatuinen meille vanhemmille juuri tuollaisena.

Mitä nyt vähän taistellaan syömisen kanssa (pelkästään herkut maistuisivat), mutta se on pientä se ;) Kohta se ruoka taas maistuu jos vanhan kaavan mukaan mennään.

Nuo kuvat kahden ja puolen vuoden takaa saa mun silmät punoittamaan.

Meitin täydellinen vauva siinä niin <3

Tämä päivitys kertoi nyt vain Pirpanasta ja tuntemuksistani hänen pieneen extraansa liittyen. Lienee kuitenkin sanomattakin selvää, että myös PikkuW on tehnyt minusta onnellisen naisen ;)

Tuolla kumpikin nyt tuhisee ihanasti vuoteissaan, ja äiti täällä alkaakin seuraavaksi mietiskelemään sotasuunnitelmaa lasten nukuttamiseen samassa huoneessa jatkossa. Jokohan se onnistuisi, eivätkä herättäisi toisiaan ainakaan joka yö? 

Kelalta nimittäin! Saatiin tänään myönteinen päätös korotetusta vammaistuesta! Aika pitkän odottelun jälkeen, mutta tärkeintä oli että saatiin. Ajatella, noin ihana tyttö ja sitten siitä vielä maksetaankin ;)

Tärkein seikka tässä nyt kuitenkin on se, että saadaan jatkaa fysioterapiaa tutun ja turvallisen Tiinan kanssa. Ilman korotettua vammaistukipäätöstä se ei olisi enää onnistunut.

Olemme iloisia. Hyvää uutta vuotta meillekkin niin! Huomenna saadaan soittaa onnellinen puhelu fyssarille ja ilmoittaa ilouutinen. Jumpat saa jatkua.

Ehkä pikkupojalla lyhyet hiukset olisivatkin kaiken järjen mukaan käytännöllisimmät, mutta mä en vaan kykene enkä pysty napsimaan noita kikkuroita pois. Onneksi poika antaa ihan nätisti laittaa ponnarin päähän, niin saa niskakin välillä  hengittää. 

Kuvissa menossa illan napostelutuokio. Yle Areenasta pauhaa Musarullaa ja naksu maistuu hyvältä. Tämä Musarullaa-ohjelma on tällähetkellä kummankin naperon ihan ykkössuosikki (vaikka sitä näissä kuvissa vähän totisena katsellaankin).

Mua kiusaa edelleen tosi ärsyttävä yskä ja tästä syystä nukun yöni olohuoneen sohvalla. Huomasin, että lapset reagoivat yskänpuuskiin ja näinollen mulla ei muuta vaihtoehtoa ole siis tällähetkellä. Menisi ohi nyt jo!

 Koko muu perhe saapi lepäillä tulevan yön puhtaiden petivaatteiden pehmoisessa huomassa sillävälin kun äitiliini kärvistelee yötänsä kovalla olohuoneen sohvalla. No, ehkä mäkin sitten jo huomenissa :)

Nyt taitaa olla aika päivitellä masun tilannetta kuvan kautta. Tällähetkellä siis menossa raskausviikko 15. Aika juoksee ihan hirvittävää vauhtia. Kohta se nappula numero 3 onkin jo mun sylissäni meitä ihmetyttämässä <3

..nimittäin POIKAFIILIS! :) Tää kuva antaa vähän osviittaa siitä, mistä moinen fiilis kumpuaa. Senverran näyttäisi vehkeet sojottavan yläviistoon, että alan olla jo aivan varma pikkupikkuveljen saapumisesta taloon. Mitä te olette mieltä?

Se tuntuu hyvältä ajatukselta. Pirpana saa jäädä ainoaksi, ja vain ainoaksi prinsessaksi meidän perheeseen. Tosin astetta verran villimmät vuodet saattaa olla nyt edessä kun tämä kokoonpano pääsee vauhtiin, mutta siihen varaudumme hyvissä ajoin. Tuo neitokainenkin kun on aikamoiseksi hurjapääksi osoittautunut. Siitä kuvanäyte lopussa.

No. Tämän enempää en sukupuoliasiaa kuitenkaan vielä spekuloi. Oli ne vehkeet nyt sitten minkätyyppiset tahansa, on tulokas lämpöisesti tervetullut meidän kööriin. Ihana bonus.

Ostin Bola-korunkin "Enskalle". Siinä se nyt masun päällä ihanasti killuu ja helisee.