Hyvää kansainvälistä Downin syndrooma- päivää!

10.27

 Kohta 10 vuotta siitä, kun oma aurinkoisemme tupsahti maailmaamme. Tänään vietämme siis jo yhdeksättä Kansainvälistä Downin syndrooma-päivää! 

Downiaiset ovat tehneet ihan mahtavaa some-kamppista tärkeän päivän tiimoilta, mutta ajattelin siitäkin huolimatta kirjoitella omia tuntemuksiani - meidän perheen näkökulmia tarkastellen. 

Löysin tekstinpätkän, jonka olen tässä taannoin kirjoitellut itselleni. Teksti käsittelee vanhemmuutta ja ajatuksia omasta äitiydestäni. Tekstiä kirjoittaessani mielialani on ollut selvästi apeammanpuoleinen - ihan niinkuin meillä vanhemmilla aina välillä tuppaa olemaan. Tarkastelen vanhemmuuden lisäksi tekstissäni luopumisen tuskaa. Surua. Jaksamista. Kiitollisuutta ja tulevaisuutta. Haluan nyt tähän alkuun kuitenkin jakaa pienen lainauksen tuosta pitkästä tekstistä. Sen pätkän, joka käsittelee päivän tärkeintä aihetta: 

" Lapsesi käyvät koulua, siellä täällä ja tuolla. Esikoisesi ei sovi normaalin raameihin . On joidenkin ihmisten silmissä vajavainen. Joskus pelkät katseetkin satuttavat.  Meille kun maailman tärkein ja rakkain. Sisaruksillensa kirkkain timantti.

Lasten kaverit kysyvät; miksi isosisko on niin pieni. Kakkosluokkalaisen  saatika eskarilaisen on vain niin vaikea sitä sanoittaa. "Siskolla Downin syndrooma", kertovat. Lapset eivät näe Downin oireyhtymää. Näkevät vain pienen isosiskon. Kysymykset ovat hyvin ymmärrettäviä ja tärkeitä. Niin hienoa että uskaltavat..!

Sisarukset nauttivat isosiskon seurasta. Yhdessäolo on luontevaa. Arki on hyvää ja kaveritkin saavat siitä osansa. Tää on meidän perhe. Hassu ja hajamielinen se välillä on mutta se on Huurinaisten. Täällä nauretaan paljon. Kissanpentukin on ja vähän omituinen mutta ihanan ujo koira. Aika-ajoin myös leijonan kokoinen lastenvahti, joka kutittelee pikkupoikia korvista kun pelaavat pleikkaria. 

Sillä pienellä isosiskolla on yleensä ne parhaat vitsit. Se laulelee itsekseen olkkarissa, lastenhuoneessa, saunalla.. mutta lasten kaverit eivät pidä sitä yhtään omituisena. Ovat tottuneet ja heillekin se on ihan normaalia. Jackpot! Kaikille. "

Aika hyvin tuo pieni tekstinpätkä tiivistää olennaisen. Downin oireyhtymä tuo mukanansa iloa mutta myös huoltakin. Elämä on elämänmakuista, pienellä lisätwistillä maustettuna.

 Minkälainen on tuo kohta kymppivee tosielämän tähtösemme nykyään? 

Hän on eläinrakas. Sai vihdoin tahtonsa läpi ja muutama viikko sitten perheemme lisävahvistus saapui taloon. "Tilli" on Espanjanrescue "Tallin" tosiystävä. Tilli on siis kissanpentu. Ihan supertyyppi. 

Piippis fanittaa Pete-tubehahmoa ja odottaakin tällähetkellä innolla, että posti toisi hänelle fanihupparin (niinkuin myös 2 muuta odottavat). Ohikulkijalle huikkasi muutama päivä sitten "Moi Tale!" . Noh, ne tietää jotka tietää. Mutta niin, kun Pirpana hurahtaa johonkin tiettyyn asiaan, hurahtaa hän täysillä ja lujasti. Putous on edelleen kestosuosikki ja viime syksyn kohokohtiin kuuluikin suoran lähetyksen seuraaminen paikanpäällä Ilmalassa. 

Meidän vanhempien kuluneen vuoden kohokohtiin kuuluu Piippiksen lukutaidon huikea kehittyminen. Tavujen lukeminen sujuu jo hienosti ja yksittäiset sanatkin onnistuvat. Lauseet eivät ihan vielä, mutta kaukanakaan ei tuo etappi ole. Ovat koulussa tehneet tytön kanssa ihan mieletöntä työtä ja kiitollisuutta siitä ei voi sanoin kuvailla. 

Tulevan kesän missio on harjoitella polkupyöräilyä neidin kanssa. Toistaiseksi kiinnostus sille on ollut niin vähäistä (todennäköisesti jalkojen heikon lihastonuksen vuoksi), ettemme ole turhaan tyttöä siihen patistaneet. Neitokainen on itse tyytynyt kruisailemaan sähköautolla sisarustensa perässä.

Niin, Pirpanan lihakset ovat hentoiset. Hienomotoriikka kaipaa edelleen harjoitusta. Kirjoittamisessa ja kynäotteessa on kuitenkin tapahtunut pientä edistystä. Hiljaa hyvä tulee..

Korona jännittää. Vaikkakaan tyttösen liitännäisiin ei kuulu riskitekijöitä, toivoisimme rokotusta niin pian kuin se vaan mahdollista on. Jos tauti perheemme kellistää, tulee Piippis olemaan kipein. Se on varmaa.

Pirpana rakastaa. Suukottaa. Laulaa, tanssii ja haaveilee. Leikkii kampaajaa ja lääkäriä. Katoaa naapuriin leikkimään siinä missä sisaruksensakin.

 Jälleen kerran saamme olla kiitollisisia upeista naapureista. Täysi luotto heihin. 

Piippis tekee tärkeää työtä. Tuo Downin oireyhtymää näkyväksi mallihommien kautta ja availee silmiä suloisella tavalla. Rakastaa poseerata. Ymmärtää ihanuutensa. Ottaa kuvauksissa kaiken irti saamastaan huomiosta. Olemme onnellisia että hän on tällaisen mahdollisuuden saanut. 

Muru, tässä sä olet nyt. Toivottavasti 15 vuoden päästä saan kirjoittaa siitä, kuinka olet saanut kulkea valitsemiasi polkuja. Sinulla on koulutus ja työpaikka, jossa viihdyt. Koet onnistumisen hetkiä, rakkautta ja saat olla terve. Sinulla on kumppani ja meillä Heikin kanssa on hurmaava vävypoika. Tai miniä. Aika näyttää. Olet tasa-arvoinen yhteiskunnassamme ja diagnoosisi on vain sivuseikka. Että ihan jokainen täällä Suomenmaassa näkisi erityisyytesi niinkuin kaikki lähelläsi näkevät. Se on luonteenpiirteesi. Tekee sinusta juurikin niin ainutlaatuisen kuin mitä olet. Just sen ihanan. Sen mitä äitinä ihailen. Olisinpa edes puolet sinusta!

Rakastan sinua. Rakastamme sinua. Kiitän joka päivä sinusta.



Haluan lopettaa postaukseni Piippiksen isin rustaamiin lyriikoihin. Erityinen esikoinen toimi aikanaan muusana. Olen niin ylpeä kummastakin. En kauniinpia sanoituksia tiedä. Jokakerta itken kun tämän biisin kuulen. 

"Because of the surprise I have a new master plan

I do whatever it takes for you to be free,

a freedom of speech ain’t all you need .


Majority draws the thin line that counts to them.

To me it’s hypocrisy

She is the one, we are the ones softing her way


Found myself thinking daddy can’t take it

When it looked like mommy won’t make it

My whole world’s painted black with love

We are che-micals dissolving into circulation of blood

I never let you down


I witnessed a shock. Eyewitness is lost and tries to find himself from a crowd

As long as there’s love, nothing is wrong and we’ll find our way

I heard it too loud

In this savage crowd

Shut your ******* mouth

When I am around

Immune to insults, immune to affronts 

You go your own way


Found myself thinking daddy can’t take it

When it looked like mommy won’t make it

My whole world’s painted black with love

We are che-micals dissolving into circulation of blood
I never let you down


We can dance this night away, I’ll never leave you on your own

I will never let you down."

Snipe Drive- Circulation of blood


Aurinkoista päivää ihan kaikille! <3







47 kids

47 kids - lapsukaiset tubettaa

12.18


Joutuivat tovin suostuttelemaan minua tähän. Lopulta H:n kanssa myönnyimme auttamaan ensimmäisen videon työstämisessä. 

Olivat aivan innoissaan siitä, että äiskän instaseuraajat lähettivät vinkkejä inhokki"herkuistaan" ja tällainen maisteluvideo vinkkien pohjalta sitten kehkeytyi.  Nyt minusta tuntuu, että näitä klippejä alkaa putkahtamaan eetteriin enemmänkin. Olen käyttänyt omaa tube-kanavaa lähinnä videopankkina, mutta tästä eteenpäin sen taitaa vallata innokkaat labsitubettajat. 

Laittakaahan kanava siis tilaukseen :) 

Tulevan viikon suunnitelmiin kuuluu valmistautumista uuteen blogiyhteisöön liittymisen tiimoilta. Pitää räpsiä vähän kuvia ja suorittaa blogin siirtoa. Tulevalla viikolla tapahtuu myös jotain todella ihanaa sekä suloista. Siihen palailen pian. 

Mahtavaa alkavaa viikkoa kaikille! 


 

carrot kitchen

Uskaltauduimme leivontahommiin - kiitos Carrot Kitchenin!

6.13

  Pakko tunnustaa, en ole koskaan ollut kovinkaan "pullantuoksuinen" äiti (vaikkakin yrittänyt sitä olen). Tykkään kyllä leipomisesta mutta lasten(i) kanssa siihen tarvitaan sen verran harvinaislaatuinen mielentila, että aikasta vähän tulee sellaisia tämänhetkisessä arjessa koettua. 

Toki voi olla että vika on lyhykäisissä hermoradoissani. Ja onkin. Yhden kanssa pysyn suhteellisen seesteisenä mutta kolmen kanssa on jo huomattavasti vaikeampaa.  Ja tottakai on hyvin ymmärrettävää, että jokainen kolmesta haluaa osallistua yhteisiin kokkailuhetkiin! Niin sen pitää ollakin.

No niin tai näin, eilen päätin koko perheen iloksi tehdä korjausliikkeen. 

Ystäväni työskentelee Carrot kitchen- nimisen sovelluksen parissa (olet siitä ehkä jo kuullutkin?) ja tämä kyseinen sovellus sai myös minut pitkästä aikaa ottamaan  itseäni niskasta kiinni. 

"Nyt jos koska on kokkaaminen sekä leipominen tehty niin helpoksi ja kivaksi alakouluikäisille, että tälle on totta vie annettava mahdollisuus"

ajattelin.

Työpaikalla lasten unta valvoessa uhrasin työajastani muutaman minuutin (synnintunnustus) sovelluksen pläräämiselle ja valkkasin sieltä  illan projektiksi porkkanasämpylät. Suhasin lähi-Alepan kautta kotiin ja ryhdyimme melko pian tuumasta toimeen. Kolmikko oli innosta ratketa kun kuulivat suunnitelmistani, sillä niin kuin jo alussa surukseni totesinkin, viime aikoina yhdessä keittiön puolella vietetty aika on jäänyt vähiin.

Pirpana toimi alussa lähinnä sivustaseuraajana ja pelleilijänä (teki mm.hassuja ilmeitä leivontakulhoon), mutta pienen kannustamisen myötä ryhtyi itsekin osallistumaan aktiivisesti taikinan tekoon. Hänelle tärkeää oli myös saada painaa videolta tulevan leipomisohjeen "Seuraava"-nappulaa. Resepti tosiaan etenee videotallenteen muodossa ja tämä tuntuikin olevan ihan omanlaisensa viihde-elementti sovelluksen tarjonnassa. Selostus on yksinkertaista mutta hauskasti toteutettua.

Todella moni tärkeä asia on otettu hyvin huomioon ja esimerkiksi ajastinmahdollisuus on käytössä tuota videoreseptiä seuratessa - sen kuitenkin halutessaan voi myös ohittaa. Hauskaa tästä sovelluksesta tekee myös se, että se sisältää pelillisen elementin. Lapset voivat ansaita kokkailusta pisteitä ja näin nostaa omaa kokkitasoaan. Meillä tämä yksityiskohta tipahti varsinkin keskimmäiselle - pelimies kun on!

Tarkkana nyt.. <3

Hommahan toimii tosiaan niin, että lapsi voi itse valita haluamansa alku-, pää- tai jälkiruokareseptin ja yhtä nappia painamalla lähettää vanhempiensa sähköpostiin tuon reseptin raaka-aineet. Nerokasta ja niin helppoa! Resepteissä sekä maku että samalla myös terveellisyys ovat ensisijaisen tärkeää - kasvisvaihtoehtoja erityisen paljon tarjolla! Ohjeet ovat ruokapedagogien sekä huippuammattilaisten kehittämiä ja ravintoarvot resepteissä ovat taatusti kohdallaan.

Tämänsorttinen kuvatus äidin/isän luuriin kilahtaa

Meidän leipomistuokio hurahti mukavasti ja iltapalapöydässä jokainen sai täyttää oman sämpylänsä mieleisillään täytteillä. Tarjolla oli kurkkua, paprikaa, salaattia, tomaattia, sulatejuustoa, normijuustoa, kinkkua ja majoneesia. Jos Piippis olisi saanut valita, olisi hänen porkkanasämpylän sisälmykset koostuneet Filippinos-suklaakekseistä.. tähän emme kuitenkaan taipuneet.

Palautetta pyydettäessä keskimmäinen tuumasi, että hän antaisi sovellukselle pisteitä "1000/1000!".  Noin niinku vaatimattomasti. Sovellus oli kuulemma helppokäyttöinen ja resepti helposti selitetty. Äitiä ei tarvittu opastamaan oikeastaan muuten kuin raastimen sekä kuorimisveitsen käytössä. Useaan otteeseen totesivat että iltapala oli ihan superhyvää -  pelti tyhjeni puolessa tunnissa! Jälleen kerran tuli todistettua tuoreiden sämpylöiden eittämätön taika.

 Miksi emme siis voisi jatkossa harrastaa tätä yhdessä kokkaamista useamminkin, kun se nyt kerran on tehty näin helpoksi ja hauskaksi!? 



Koska joululoma kurkkii jo aivan kulman takana, haluan ilahduttaa lukijoitani arpomalla 2 kappaletta 6kk:n jäsenyyksiä Carrot kitchen appiin. Suoritan arvonnan jouluaattona 24.12 klo 12.00. Osallistua voit kommentoimalla kommenttikenttään ja (HUOM!) lisääthän siihen myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden mahdollisen voiton osuessa kohdallesi. Yhden 6 kk:n jäsenyyden arvon täällä blogissa ja toisen samanmoisen instagramissa. Jos haluat tuplata mahdollisuutesi voittaa, osallistuthan arvontaan sekä täällä blogissa että @agu47pieces instagramissa.

Lasten kanssa kokkaileminen on oikeastaan ihan super hauskaa, kun siihen on varattu tarpeeksi aikaa ja käytössä on asiaankuuluvat apuvälineet. Carrot kitchen app on ehdottomaksi yksi niistä ja meillä se onkin seuraavan kerran käytössä perjantaina, kun aloittelemme pikkuhiljaa yhteistä joululomaamme koko perheen voimin. Viikonloppuna kokkaillaan risotto margheritaa yhdessä pienimmäisen kanssa ja työstetään kaneligranolaa pukinkonttiin. 

Ja hei muistathan, että tuon jäsenyyden voi ostaa vaikkapa kummilapselle lahjaksi. Mikäpä voisi ollakaan  parempi aineeton joululahja, sillä tämä sovellus on ihan oikeasti koko perheen ilo!

Sikäli mikäli tämä postaukseni sai kiinnostuksen edes himpun verran heräilemään, kehotan lämpimästi piipahtamaan osoitteessa https://carrotkitchen.com/fi ja kurkkaamaan miten saat kaksi viikkoa ilmaista koeaikaa sovelluksen parissa. Jos ihastut, voit jatkaa jäsenyyttä maksamalla 3,99 e/kuukaudessa.


Onnea arvontaan ja ihanaa alkavaa lomaa pienille sekä isommille lomailijoille!


Downin oireyhtymä

Pirpana ja Stockmannin jouluiset mainoskuvaukset

11.04

 Hei taasen! Kuukausihan siinä jälleen vierähti, että jaksoin kirjautua bloggeriin. Uusi pesti varhaiskasvatuksen parissa on verottanut voimista ja iltaisin olen lähinnä keskittynyt omiin pieniin. En ole liiaksi jaksanut stressata ja olen yrittänyt olla itselleni armollinen kaiken hulinan keskellä. 

Tälläkin hetkellä tuntuu, että pää on yhtä muhjua mutta yritän silti kirjoitella muutaman sanasen liittyen lupaamaani aiheeseen - Pirpanan viimeisimpiin mainoskuvauksiin.

Moni teistä on varmasti nähnytkin esimerkiksi instan puolella Stockan katalogin kansikuvan. Olemme olleet ihan hirmuisen ylpeitä neitokaisen upeasta suorituksesta ja sen saamasta huomiosta - enkä ole kyennyt tuota suurta ylpeyttä piilottelemaan. Kun aloitimme muutama viikko sitten yhteisen päivämme kaksin kaupungissa en ollut lähellekään varma siitä, tulisivatko nuo kuvaukset onnistumaan mutta olin valmis ottamaan siitä selvää. 

Kun selvisi, että Stockan työryhmästä löytyisi halukkuutta palkata juuri Piippis tuohon jouluiseen mainoskampanjaan mukaan, kysyimme ensimmäisenä tähtöseltä itseltään että onko hän innokas lähtemään samanlaisiin kuvauksiin, kuin mitä Prinsessa-lehden kanssa tehtiin pari vuotta sitten. Vastaus oli ilmiselvä ja vaikka asiaa varmisteltiin vielä moneen otteeseen, Pirpanan päätös oli vankkumaton. Soppari allekirjoitettiin ja mainoskuvauksiin lähdettiin avoimin mielin. 

Kuvaukset kestivät kaksi päivää ja tuona aikana räpsittiin sekä katalogikuvat että marraskuun lopussa ilmestyvä tv-mainos. Vietimme Pirpanan kanssa jännittävän kaksipäiväisen kaupungissa ja kaikki sujui todella mallikkaasti.  Ensimmäisenä päivänä Pirpana oli hyvin onnessaan, kun catering toimitti paikanpäälle superherkku lasangea kuvausten välillä ja kaikenlaista muutakin nannaa oli tarjolla. Neitokainen "bondasi" heti tosi hyvin isää näyttelevän mallin kanssa ja mielestäni tuo tunnelma välittyy kuvista selvästi. Vaikka jossain kohtaa väsy alkoi selvästi painaa, teki tytsy kaikkensa että kuvaukset saataisiin mukavasti hänen osaltansa maaliin. 

Itse jännitin hieman etukäteen Piippiksen näyttelijäntaitoja, mutta niinpä vaan tyttönen yllätti äitinsäkin (jälleen) ja lopputulos näyttää (ainakin minun silmissäni) täydelliseltä. Kauniilta!

Kirjoittaessamme sopimusta hyväksyimme kadunvarsimainosten julkaisun, mutta emme totta vie tienneet miten suuresta mainoslakanasta todellisuudessa puhuttiin! Ja siis tämä yllätys oli ehdottomasti positiivinen - joskin ehkä hieman epätodellinen.  Jälleen kerran tyttö todisti sen, että kromosomit eivät määrittele sitä mihin sinusta on. Toivon että Pirpanan hymy tulee pelastamaan monen aamuruuhakassa tarpovan ihmisen päivän. 

 Ystävät ja tuttavat ovat lähettäneet minulle kuvia tuosta mainoksesta, mutta vielä emme ole paikanpäälle ehtineet katsomaan. Ajatus oli, että ensi viikonloppuna kurvaisimme kaupunkiin todistamaan, että tuo kuva todella koristaa Stockan ulkoseinää. Niin hassua! 

Saiko Pirpana palkkaa näistä kuvauksista? Sai. Palkkarahoillansa kansikuvatyttö osti itsellensä esimerkiksi kauan haaveilemansa oman puhelimen. Se oli tosi tärkeä juttu pikkumimmille. 



Kuvaustiimi sekä muut malli olivat ihan huippujengiä! Toisen päivän aamuna kun saavuimme kuvauspaikalle, tokaisi maskeeraaja Piippikselle : "Sieltä saapuu minun lempparityttö!". Pirpanaa vähän sitten ujostutti. Ja äitiä vähän sitten taas itketti. 


Kylläpä muuten harmittaa, että en ymmärtänyt panostaa hyviin otoksiin tuolla kuvauspaikalla! Järkkäri unohtui kotiin ja muistoksi jäi valitettavasti vain nämä utuiset kännykkäkuvat. Ehkä voisin joulupukilta toivoa kännykän, jonka kamerasta löytyisi markkinoiden paras kuvanlaatu. Liian usein tulee harmiteltua sitä että kuvat ovat epämääräistä suttua. 

Ratikkamatkailua



Siinä missä kuopuksemme harrastaa jumppaa tai keskimmäisemme omistautuu futikselle, nämä kuvaukset tuntuu olevan ainoa "harrastus", mitä Pirpana tällä hetkellä tykkää ja jaksaa tehdä. Tokaisi männäviikolla veljellensä (kun kävimme Jumbon Stockalta katalogeja hakemassa) että "Tää on mun juttu!". Ja niin se on. Niin kauan kun tyttö nauttii kuvauksista , lupaan viedä hänet sellaisiin aina tilaisuuden tullen. Koen itse myös sanoman hyvin tärkeäksi. Se että erityislapset saavat näkyä mediassa, on ihan huikea harppaus eteenpäin jos asiaa tarkastelee vaikka 20 vuotta taaksepäin. Meidän saama kaunis palaute tästä mainoskampanjasta on valanut rutkasti uskoa tulevaan. Vaikka tämä vuosi 2020 onkin ollut aika poikkeuksellisen tylsä, mahtuu tähän vuoteen myös ihania ja kauniitakin asioita. 

Tänä-aamuna kun kuskasin Pirpanaa kouluun, kiherteli hän innoissaan kun kerroin että tv-mainos putkahtaa eetteriin ensi maanantaina. Neiti odottaa jo kovasti että saa nähdä lopputuloksen. Niin odotan minäkin. 

Kiitos Stocka, Book Us ja ihanat mallitoverit . Kiitos kuvaustiimi. Yhdessä tehtiin aika ihana joulukampanja ja koen että sitä saadaan ihan ylpeästi sekä avoimesti iloita. 

P.s Kuvissa näkyvä suloinen pikkupoika on Pirpanan serkku. Tämä oli ihan uskomaton yhteensattuma, että valkkasivat Book Usin listoilta juurikin serkukset samaan kamppikseen! 

Täällä saikutellaan tänään. Keskimmäinen sekä pienin hieman pärskii ja nyt jännitellään että onko lapsukaisilla edessä koronatesti numero 2. En viitsi lopettaa tätä postausta ärräpäihin, mutta mieli tekisi. Pysykää terveenä! Elämme taas hieman jännittäviä aikoja tämän Covidin tiimoilta ja se on niin surullista.

Tällä viikolla luvassa toinenkin postaus saikkupäivien aktiviteetteihin liittyen. Palaillaan pian!

Korkeasaari

Mukavia muistoja Mustikkamaalta ja mummulasta

17.52

Elelemme jo alkavaa uutta viikonloppua mutta koska edellinen oli niin kovin tärkeä, päätin näin alkuun täällä blogin puolella hieman palailla menneen viikonlopun muisteloihin. 

Lienee suunniteltua, että W on urosleijona, Piippis ja samanikäinen serkkutyttönsä naarasleijonia ja pienimmät pentuleijonia? Nauratti kun tänään tämän tajusin.

Korkeasaaren visiitti on kuulunut perheemme jokavuotisiin perinteisiin, mutta tänä vuonna talsimme saaren ympäri poikkeuksellisen isolla porukalla. Mukana olivat isovanhemmat sekä H:n veljen perhe, ja koko jengimme koostui siis kuudesta aikuisesta sekä viidestä lapsukaisesta. 

Olimme vaatetuksemme suhteen varautuneet sangen ylenpalttisesti - ihan vaan varmuuden vuoksi. Sää ei ennusteista huolimatta ollutkaan hyinen joten hyvin tarkenimme. Sen olen tämän yhdeksän vuoden aikana oppinut, että reissun päällä oikeanlaiset varusteet ovat kaiken a ja o! Prioriteetti numero yksi. Jos palelee, menee suunnitelmat pyllylleen satavarmasti. 


Pohdimme tovin että nappaammeko Korkeasaaren omat lainarattaat kierrokselle mukaan ja päädyimme lopputulemaan, että paree vielä tässä kohtaa pitää menopelit matkassa mahdollisen totaaliuuvahduksen varalle. Ihan hyvä päätös oli se, sillä väsy tavoitti kyllä aika-ajoin Piippiksen ja reissu taittui näissä hetkissä mukavasti keltaisissa rattaissa fiilistellen. Elämä sinttinä on paljon helpompaa, kun ysivuotiaana mahtuu vielä rattaisiinkin istumaan! No joo, kannustamme nykyään neitiä pääsääntöisesti kyllä aktiiviseen liikkumiseen eikä kotopuolessa rattaille enää ole käyttöä - paitsi jos pitää kiireenvilkkaa kiirehtiä kouluun siskoa ja velipoikaa hakemaan(Pirpanaisen matka kun taittuu aina silloin tällöin vielä hieman verkkaiseen tahtiin). Riippuu hyvin vahvasti neidin omista fiiliksistä!




Oikeat eväät jätimme tällä kertaa kotiin, mutta koska Korkeasaaressa on aika kivasti suunniteltu yhdistetty eväspaikka sekä ravintola, oli meillä mahdollisuus ostaa sapuskaa paikanpäältä - ja niin teimmekin. Ikimuistoisimmissa hetkissä napostelimme ranuja metrin päässä karhusta, vain lasiseinä välissämme. En osaa sanoa että keneen tämä kolahti kaikista isoimmin - lapsiin vaiko minuun.



Vielä sunnuntainakin mukelot iloitsivat läheisten kanssa kivassa miljöössä vietetystä päivästä. Samanikäiset serkut ovat parasta mahdollista seuraa ja varsinkin nämä eskarilaistyttöset tuntuivat bondaavan poikkeuksellisen lujasti tällä reissulla.  Yhteinen sävel alkaa löytyä - söpöä!

Näillä typsyillä ilmeet hallussa

Lauantaipäivän viralliset jatkot vietimme ukin ja mummun luona pizzapelleiltä iltapalaa napsien. Näinä korona-aikoina tällaisia yhdessä vietettyjä hetkiä osaa kyllä aivan eri tavalla arvostaa ja niiden soisi jatkuvan pidempäänkin. 9 h ei näemmä riitä juur mihinkään kun juteltavaa riittää.


Joku on joskus kysynytkin minulta, miten Pirpana viihtyy muun serkkulauman parissa. Vastaus on lyhyt ja ytimekäs - parempaa en voisi toivoa ja olen tästä tilanteesta hyvin kiitollinen. Niin kuin aikaisemmin olen täällä blogissani useaan otteeseen todennut, siinä missä me kasvatamme Piippistä on Piippis kasvattanut myös meitä ja lukuisia muita lähipiiristänsä. Melkeinpä väitän, että serkuillensa Pirpana on yksi muista rakkaista - ihan normityypperöinen kera oman persoonansa. Tiedostavat kyllä Downin oireyhtymän ja kehitysviivästymän mutta sen olemassaololla ei ole juurikaan merkitystä tai vaikutusta siinä mitä tulee heidän asennoitumiseensa Pirpanaa kohtaan. Ja jos on, on se vain ja ainoastaan positiivista sekä suloista. Välittävää ja rakastavaa.

Tänään sain herätä klo 5:30 arkeen, joka pitää sisällänsä paljon kiirettä ja hulinaa. En silti uskonut miten täydellinen tästä päivästä loppujenlopuksi tuleekaan. Sain työpaikalla kiitoslahjan ja mahdollisuuden jatkaa kuukaudenkestoista määräaikaista pestiäni pidempään. En empinyt tätä tarjousta hetkeäkään ja toistaiseksi taloudelliset huolemme ovat taas menneisyyttä. Olen hyvin onnellinen. Perheessämme asustaa nyt 2 tienaavaa vanhempaa ja haaveilullekin voi taas antaa vähän tilaa. Sunnuntaina astumme askeleen lähemmäksi haaveitamme ja käymme katsomassa pientä pakopaikkaa, josta olen jo tovin uneksinut. Se että menemme jo katsomaan, on askel lähemmäksi. Piilopirtti, jonne karata hetkeksi arjen hulinaa.. tämä haave tulee kyllä vielä todeksi mutta milloin, sen aika näyttää. Sitten kun se oikea osuu kohdalle. 

Päivätyöläisen bonus on yhteinen viikonloppu rakkaiden kanssa. Seuraavaksi kiiruhdan omieni kanssa saunan lämpöön ja illan tv-tarjontaa odottelemaan. Sain äidiltäni myös upean ison valoporon, jonka haluaisin käydä jo pihalle asentamassa. H ei anna. Tästäkin tänään varmasti vielä neuvotellaan..  Se kun ei mun mielestä ole jouluporo, vaan pimeän ajan poro!

Ihanaa viikonloppua ! <3


P.s Kiitos @katjahuu ja @huurnane kuvien lainasta pus.

Suosituimmat

Facebook