Arki

Viis vatsataudista! + linkki Rea Haverisen Lapsellista-sarjan podcast debyyttiini

17.02


Miltä näyttää lapsiperheen koti silloin, kun talossa on sairastettu monta päivää vatsatautia? Säästän teidät kuvilta, mutta kuvailen hieman sanoin. 

Sisään on erityisluvalla kannettu suht isohko futismaali ja se odottaa heti aulassa sisään yrittäviä. Lattialla on pyyhkeitä ja muoviämpäreitä sikin sokin. Yksi laulaa sohvalla iPädinsä tahdittamana, yksi makaa sangon vieressä ja katsoo Pink pantheria ja yksi huitelee toipuneena jo ties missä päin kotipihaa. Äiti näpyttelee tekstiviestejä sinne tänne ja tonne - peruu harjoittelupäiviä, ilmoittaa eskariin,ilmoittaa kouluun ja sen jälkeen jää odottelemaan lääkärin soittoa. Esikoisen hammaslääkärikin olisi epäilemättä kannattanut muistaa peruuttaa, sillä nyt tästä aamupäivästä tuli tosi kallis. Isä tankkaa sapuskaa olohuoneessa kitusiinsa siltä varalta, että kohta pitää mahdollisesti itsekin aloittaa tyhjentäminen. Hiljainen kaaos hallitsee hetkeä. 

Eli sellaista kivaa meille tänne kuuluu!

 Lauantai-aamuyöstä alkoi keskimmäinen laatoittamaan ja jatkoi tasaiseen tahtiinsa puolille päivin asti. Tämän jälkeen nousi kuume ja vielä kerran poitsu puklasi puoliltaöin, kun vessassakäynti pisti päässä huippaamaan. Seuraavana päivänä jäbä oli erittäin toipilaana ja surullisin osuus tulee tässä: Pirpanan suunnitellut synttärijuhlat piti peruuttaa. Vaan eipä näille mitään voi ja synttärisankari ei tosiaan tästä mieltänsä juurikaan pahoittanut.

Maanantai meni ihan ok:sti ja tiistai (Pirpanan virallinen synttäripäivä) kivasti kotona kakkua leipoen sekä rakastamme juhlien. Mummu ja ukkikin uskaltautuivat kylään ja päivä hurahti synttärisankarin ehdoilla.

(Pikkusisarukset muuten koristelivat äidin pienellä avustuksella maailman ihanimmalle isosiskolle super kauniin kesäkakun.)



Viimeyönä jätkä aloitti jälleen vessassa ramppaamisen ja säikähdinkin jo siinä vaiheessa niin paljon, että soitin Peijaksen päivystykseen. Aloin epäilemään jotain vakavampaa, kun ei me muut oltu oireita vielä saatu. Vaan kauaapa ei tarvinut sitten tänä-aamuna enää odotella, kun pienin ryhtyi masuansa pitelemään ja kipua valittamaan. Lopun varmasti arvaattekin. 

Vielä meitä olisi kolme tässä jäljellä, ja kävinkin äsken kaupassa täydentämässä Gefilus-varastot parin päivän tarpeiden varalle. Isi ajettiin pois työpaikalta ja aika pysähtyi jälleen. Nyt ei ole kiire minnekään - nyt ollaan ja odotellaan terveitä kesäpäiviä saapuvaksi. Velipoika viihdyttää toipilaana meidän pikku saikkulaisia. Isi tekee töitä etänä. Sanoi kykenevänsä hommiin, vaikka "sylky toisesta suupielestä vähän valuisikin!".  Tosielämän showta surkuhupaisimmillaan!


 Mutta tässäpä me nyt ollaan ja ihmetellään. Pyykkikone laulaa ja lapset karaistuvat. Ei tunnu enää missään, vaikka joku sisaruksista oksentaa vieressä - tää on jo niin nähty! Puolen vuoden sisään nyt jo 2 kertaa.

Mutta se siitä! Tästäkin selvitään , niinkuin kaikesta muustakin. Mitä nyt äidin harjoittelukuviot menevät hieman uusiksi, mutta se on suht pieni murhe tässä vaiheessa.

 On mulla onnekseni vähän mukavampiakin uutisia tähän loppuun. Sain muutama viikko sitten ilon ja kunnian päästä osallistumaan Radio Suomi Rockin Rea Haverisen uuteen "Lapsellista" podcast-sarjaan, ja lopputuloksen pääsettekin nyt kuuntelemaan TÄSTÄ LINKISTÄ.

Olispas kiva kuulla teidän mielipiteitä tästä mun haastattelustani. Rohkeasti vaan kommentoimaan joko tänne blogiin tai facebookin puolelle. Yv:täkin saapi laittaa. Ja myös jakson jakaminen on kannanotto :)

Kannustan muutenkin kuuntelemaan tuota Rean sarjaa, sillä tulossa on paljon mielenkiintoista matskua ja muutama jakso siellä onkin jo entuudestaan kuunneltavissa. Nyt ovat nämä podcast hommatkin hilppasen verran mulle tutumpia jee! Kiitos Rea!

Yäh, vatsassa velloo. Saas nähdä. Menen vielä nopsaa syömään pari sipsiä..




47 palasta

Kesän tuoja

7.51

Hei sinä kaunis tyttäreni.

Sinun syntymästäsi alkoi uusi alku ja uusi kesä, 8 vuotta sitten. Tuosta aurinkoisesta sekä ihmeellisestä aamusta asti olemme saaneet viettää kesiemme alkajaisia joka vuosi juurikin tänä päivänä - 21. toukokuuta. Sinä toit mukanasi auringon ja lämmön. Sinä olet valo, rakkaus, hellyys ja sulo. Myös koomikoista taitavin - kaikki tuo hyvä samassa paketissa.



Kesän alku tarkoittaa meidän perheelle sitä, että edessä on rutkasti yhteisiä kultaakin kalliimpia, kiireettömiä hetkiä. Viritämme viirit takapihan puihin ja nautimme kirsikankukkien kauneudesta. Sinä taasen nautit eniten sisarustesi kanssa ulkoleikeistä, uimisesta, yhteisistä lomareissuista ja kesän herkuista. Olet jo nyt herkutellut kesän ensimmäiset herneesi, ja portugalin versiot maistuivat suussasi aivan yhtä makoisilta kuin suomalaisetkin. Sinä jos kuka osaat herkuttelun jalon taidon. Laitat silmäsi kiinni ja suljet korvasi kaikelta ulkopuoliselta. Et kuule etkä näe - keskityt vain olennaiseen.

Tällä hetkellä rakastat herneiden lisäksi nugetteja ja kalapuikkoja. Vuosi sitten et suostunut maistamaankaan ja yökkäsit jo pelkästään sellaisia nähdessäsikin (koska aistiyliherkkyys). Olet siis harpannut ison askeleen eteenpäin ja uskallat yhä rohkeammin maistella uusia makuja. Karkkia et syö(ja tämähän ei ole huono asia ollenkaan), mutta Oreo-keksit ja Pätkis suklaa ovat parasta maailmassasi. Chili con carne, lasagne ja papan (raketti)spagetti bolognese ovat ruokien parhaimmistoa, jos sinulta kysytään.

Sinä tykkäät edelleen lukea kirjoja. Tykkäät tanssia yksin nurmikolla ja usein sulostutat ihmisiä performansseillasi myös pikkuveljen futis-matseissa. Et edelleenkään jaksa välittää siitä mitä muut sinusta ajattelevat, ja se onkin yksi ihailtavimmista piirteistä sinussa. Jos kaikki maailman ihmiset ottaisivat asenteestasi oppia, saisimme toisiltamme niin paljon enemmän ja maailma olisi paljon viihdyttävämpi sekä onnellisempi paikka elää!

Et vielä tiedä, mutta tänään lahjapaketistasi löytyy Yksin kotona- DVD boksi. Tulet rakastamaan tuota lahjaa - siitä me vanhemmat olemme varmoja. Olemme kaksi kertaa lukeneet sinulle tekstityksen ja nykyään tulkkaat itse elokuvan englanninkielistä tekstiä. Muistat hämmentävän hyvin repliikit. Olet niin tuhannen taitava tyttö!

Vaikka syntymäpäiväjuhlasi peruuntuivat vatsataudin vuoksi (voisin kirjoittaa harmituksestani kilometrin pituisen tekstin mutta jätän sen tänään kuitenkin tekemättä) , sinä et ollut moksiskaan. Asenteesi helpotti äidin ja isän surullista olotilaa suuresti.

Ja senhän sinä myös hyvin osaat. Lohduttaa.

Koulussa olet reipas ja rohkea ekaluokkalainen. Osaat aakkoset ja jaat tietotaitosi laulun muodossa päivittäin kanssamme. Aamulla juokset opettajasi sekä ohjaajiesi  (ja muidenkin ohjaajien) syleilyyn ja olet selvästi tärkeä ihminen myös heille. Naapuriluokan tyttö suukottaa sinua poskelle ja luokkakaverit huikkaavat heipat iloisesti. Autossa laulu raikaa ja kädet viuhuvat - elät elämäsi parhaimpia hetkiä. Niin sinä melkein aina teet.

Leppäkertut ja muurahaiset kuuluvat ötökkämaailman kiinnostavimpiin lajeihin ja saatat käyttää tunnin ihan vaan siihen, että etsit pihapiirimme omia yksilöitä.  Joskus otat "hatkat", mutta onneksi uskaltaudut livahtamaan piiloon ainoastaan taloamme vastapäätä sijaitsevan sähkökaapin taakse. Sieltä hihitellen kurkit, josko joku jossain vaiheessa tulisi sinua etsimään.

Hiuksesi kurkottavat jo alaselkää ja kun hypit sisarustesi kanssa trampoliinilla, leviävät ne halkaisijaltaan metrin mittaan. Joka suuntaan.

 Ikävöit isovanhempiasi usein (vaikka paljon näettekin) ja aina silloin tällöin iltaisin iskee suuri suru, koska isomummo ja Taiga ovat jo siellä taivaassa. Olet tunteellinen

"Minä olen rakastunut sinuun",
 muistat ilmoittaa äidillesi päivittäin.

 Niin minäkin sinuun.
Jokaista solutumakettani myöden.

Kultani mun. Sinä olet täydellisyys tiivistettynä ihanimpaan minipakettiin. Olen kiitollinen siitä, että saan olla lähelläsi joka päivä. Nauttia laatuseurastasi ja hersyvästä kikatuksestasi.



Niin..

 ..sellainen olet sinä, sinä suloinen kahdeksanvuotias. Eilen kysyit isältäsi : "Onko minulla varmasti syntymäpäivä huomenna?" .

On sinulla rakas. Tänään on sinun päiväsi.

Onnea Piippis- kesän tuoja.



213-päivä

21. maaliskuuta

0.05

Kävelen pitkin kotikatua, lykkien eteenpäin vaunuja joissa nukut - sinä pieni ihme. Aika-ajoin varoittelet unesi seasta orastavasta nälästäsi. Tunnen jo maidon nousevan .

Kävelytahtini kiihtyy ja tiedän, että nyt alkaa olla jo hoppu. Sinä et kauaa odota ja kaiken lisäksi pieneen kokoosi nähden sinusta lähtee halutessasi oikein kiitettävä määrä desibelejä. En halua sinun itkevän sillä joka kerta kun niin teet, tunnen kipua sisälläni. 

 Olenhan tavallaan vastasyntynyt itsekin.

Pääsemme vanhempieni pihaan ja sinä ihmeellinen pieni ihminen minua jo määrätietoisesti komentelet. Alakerran väliaikaisessa kodissamme takerrut tiukasti rintaan, ja siihen pian jo tyytyväisenä nukahdat . Hyvin hyvin pieneksi ihmiseksi ruokahalusi on moitteeton, mutta ruokailuhetket ovat vielä lyhytkestoisia. Kelpuutat äidinmaitosi vain luomuna, ja 7 ensimmäistä kuukautta olemmekin toisissamme hyvin tiukasti kiinni. Syöt vähän kerrallaan, mutta tihein väliajoin.

Sillä(kin) on tarkoituksensa. Suhteemme rakentuu.

Kun istun siinä sängylläni sinä sylissäni, tarraa onni minuun jälleen tiukasti. Diagnoosi ja siihen liittyvät pelot hälvenevät päivä toisensa jälkeen kauemmaksi ja minun on helpompi hengittää - nauttia seurastasi ja olemassaolostasi. Olet rakas, rakkaampi ja rakkain. 

-2013

Tänään, kansainvälisenä Downin syndrooma-päivänä, takanamme on kohta jo 8 yhteistä vuotta. Olemme ohittaneet vaipparumban ja sinusta on kasvanut ihana pieni iso tyttö. Olet koululainen ja se tuntuu yhä edelleen aivan uskomattomalta! Opettelet kotona englantia katsomalla Yksin kotona-elokuvia ja leffan jälkeen fiilistely jatkuu sisarustesi kanssa leikin kautta. Sinä olet Kevin ja teet jekkuja - sisaruksesi ovat rosvoja. Lattia on täynnä hamahelmiä ja tauluihin on kiinnitetty narunpätkiä. 

Saat voimaa läheisistäsi ja elät hellyydenosoituksille. Juokset äidin sekä isin syliin aina koulupäivän päätteeksi ja syleilet suukoin. Iloa, naurua, kiukkua, murhetta. Kaikkea tuota tavallista on arkemme täynnä.

Olet onnellinen lapsi eikä sinun kanssasi koskaan tarvitse miettiä sitä, että onko toiminnassasi joku "koira haudattuna". Sinä et osaa teeskennellä. Tunnet ja koet isosti, etkä omista suodattimia tai työkaluja tunteiden hallintaan. Surun hetkellä yrität kyllä selvästi usein skarpata, mutta pettymystäsi et kykene siltikään piilottamaan. Rakastat, iloitset, välität, suret ja murehdit isosti, eikä mitään välivaiheita sinun maailmassasi tunneta - paljon siis olemme sinulta oppineet!

Tämä päivä, 21. maaliskuuta, muuttuu vuosi vuodelta tärkeämmäksi minulle ja isällesi. Yksi tärkeimmistä missioistamme on yhä edelleen se, että teemme Downin oireyhtymää näkyväksi ja tuemme uusia perheitä tunnemyllerryksissä. Toivomme suvaitsevaisuutta, ennakkoluulottomuutta sekä  humanitäärisyyttä ihmisiltä, joita elämämme varrella tulemme kohtaamaan. Toivomme rohkeutta kohdata ja oppia.

Tiedämme että sinä kyllä osaat kohdella maailmaa kauniisti, ja juuri siitä syystä ristin iltaisin käteni,että myös maailma tulisi aina kohtelemaan sinua yhtä lempeästi.

Eilen jutusteltiin sinun ja sisarustesi kanssa päivän teemaan liittyvistä asioista. Päätin siinä sitten hetken mielijohteesta kuvata tuon keskustelun. Tässäpä lopputulos.



Klippi on huonolaatuinen ja äänetkin kuuluvat kehnosti. Halusin kuitenkin sen tänne laittaa, koska siitä välittyy se kaikista kaunein ja olennaisin - elämäni suloisimman kolmikon välinen yhteinen kemia sekä kiintymys. Me vanhemmatkaan emme aina ymmärrä kaikkea, mutta sisarukset sitten tulkkaavat ja tarkentavat. Ovat toisillensa kultaa - kromosomimääriin katsomatta. 

"Pitkää matkaamme
jatkamme
kohti täydellisyyttä.
Pitkää matkaamme
viitoittamaasi tietä
kohti täydellisyyttä.

Sillä tiellä
tuskin koskaan
voimme tavoittaa
sinun täydellisyyttäsi.
Tavoitella sitä
kyllä voimme"

-Lilja Harju

 Aurinkoista 213-päivää!

P.s Seuratkaahan blogin facebookia juhlapäivän aikana. Tulossa vielä lupaamani tube-pätkä.. 






Arki

Guru pingala mandala om om om

7.22


Aamumimmi
  Niin kuin otsikkokin jo vinkkaa, on Risto Räppääjä-mania täällä meidän kotopuolessa päässyt valloilleen suurempana kuin koskaan!  Piipahdimme pari viikkoa taakse päin Tennispalatsissa tuon uutukaisen RR:n katsomassa ja kun Piippis sitten nimpparilahjaksi kyseisen kirjan sai, ollaan me iltahetken ohessa yhdessä tuota tuttua tarinaa kerrattu. 

Kolmikko kikattaa kuorossa ja äiti nautiskelee siitä, etteivät ipanat tarvitse enää kuvia iltasatua tahdittamaan. Viime aikoina on nimittäin ollut jotakuinkin hankalaa se, kun yksi haluaa kirjan luvun aikana istua sylissä (yleensä se kaikista isoin) , toinen kuikuilee olan takaa ja valittaa kun toisen pää on edessä ja toinen sitten yrittää tihrustaa toiselta puolelta sängyltänsä. Nyt on kaikilla miellyttävämpää ja mikä parasta, lasten mielikuvitusmaailma sekä sen kehittyminen saavat jälleen uutta boostia.

No mutta! Eilen sen päätin - nyt on aika herättää blogi kevääseen! Vaikka asiaa olisi yllin kyllin, ei tätä virtuaalista virkistystä voi tehdä muuten kuin kuulumiset kertaamalla.


Meidän hulina-arkemme on viimeisten viikkojen aikana täyttynyt jalkapallosta, autolla ees-taas suhailusta, nukkumisesta, vähän jalkapallosta taas, työharjoittelusta, terapioista, hammaslääkäreistä, haukottelusta ja jalkapallosta. 

Maailmamme söpöin futarimuru sai pelinumerokseen haaveilemansa kympin, ja se kruunasi tämän  harrastuksen maailman tärkeimmäksi. #messi #eze #litmanen #maradona #neymar ja sitä rataa..

Nyt treenataan jo kahdesti viikossa, ja pelejä sekä turnauksia on tiuhaan tahtiin. 
Viikonloppuisin tietenkin. 
Ja aikaisin aamulla tietenkin. 

Ja sitten jos kotona ei pelata PESsiä tai FIFAa pleikkarilla, niin potkitaan pehmoista fudispalloa olohuoneeseen itse kyhättyyn maaliin ja harjoitellaan tuuletuksia.


Viime viikkojen aikana unelmia on toteutettu enemmänkin, ja se jos mikä todella antaa voimaa jaksaa arkea just nyt. Kerroin edellisessä postauksessani, että pääsin työharjoitteluun lastenkotiin. Niinpä oli sitten onni suotuisa minun kohdallani, että sijaislistalle ilokseni huolivat ja nyt saan keikkailla viikoittain tuossa samaisessa paikassa. Hyvä vaan etten ole nipistämään itseäni joutunut, sillä niin uskomattomalta on tuntunut tämä uusi pesti. Opinnot eivät ole vielä kokonaan päättyneetkään ja saan tehdä jo nyt näin tärkeää ja mahtavaa työtä. 

Olen siis ansiotyössä pitkän tauon jälkeen, ja minulla on yksi uusi rooli perheemme elämässä. Se tekee itselleni ja varmasti muullekin jengille tosi hyvää. Myös isi on saanut nyt eri tavalla ottaa koppia lastenhoidollisista tehtävistä, kun itse työskentelen iltavuoroissa myöhäiseen iltaan asti - tärkeä tämä uusi pesti hänelle siis myös.


Yhteinen aika tuntuu nyt entistä merkityksellisemmältä, kun arki on muuttunut astetta verran kiireellisemmäksi. Edelleen Pirpanan taksikyytien poisjääminen harmittaa vietävästi, mutta toistaiseksi emme ole tehneet uusia päätöksiä sen suhteen, vaan kuskaamme edelleen neitiä itse kouluun ja sieltä kotiin. 

Harva se päivä tässä saa äitinä hämmästellä ja kummastella sitä, miten isoja ja taitavia lapsia mulla onkaan jo!? Erityislapsen emona saanen onnellisena todeta, että perheemme on tätä nykyä täysin vaipaton - enää edes öisin ei mokomia tarvita, jes! Jokainen kolmesta syö itse (pari kk sitten vielä syötin esikoista) eli äidillekin jää aikaa rauhassa istahtaa samaan pöytään ruokailemaan. Ja mikä parasta, Piippis on totta vie laajentanut viime aikoina henkilökohtaisten ruokamieltymystensä listaa. Nyt maistuu jo kalapuikot, porkkanaraaste ja maitokin! Chili con carne sekä pasta bolognese keikkuvat silti edelleen kärkikaksikossa vahvasti.

Viikonloppumeikkiä äiskälle
Vielä pitää tähän loppuun kehua reippaita nappuloita, joista kaksi piipahti hammaslääkärin penkissä paikattavana. Vaikka tavallaan häpeän tilannetta, yritän silti muistaa super ihanan hammaslääkärin kehoituksen siitä, että näitä juttuja ei vanhemman totta vie kannata liian henkilökohtaisesti ottaa. Siitäkin huolimatta että lastemme hampaat pestään päivittäin, on karies jostain syystä suuhun päässyt livahtamaan ja silloin reikiintyminen on kuulemma vilkasta. Tiedän kuitenkin sen että en ole ainoa joka tällaisten tuntemusten kanssa kamppailee, ja nyt haluankin tsempata muita samassa tilanteessa olevia vanhempia; nämä paikkaukset on näemmä pienten mielestä ihan "helppo nakki", ja tärkeintä on vain että reiät tulevat paikatuksi!

Erityisen ison hatunnoston sekä rutkasti halauksia haluamme koko jengimme voimin lähettää Sampolan toimipisteen hammaslääkäreille sekä -hoitajille Keravalle! "On kivaa käydä tuolla hammaslääkärissä, kun siellä on niin kivat tädit!", tokaisi keskimmäinen eilen isällensä kun matkasi lekurista takaisin eskariin - poski puutuneena. Niin tuhannen tärkeää on se, että lapsille jää tällainen mukava fiilis hammasoperaatiosta jo heti pienestä pitäen sillä itse olen elävä esimerkki siitä, miten tympeä hammaslääkäri jätti kahdeksanvuotiaalle hyvinkin pitkäkestoiset pelot. Näin kolmenelosenakin tutisee puntit joka kerta, kun odotushuoneessa vuoroani odottelen. 

Siispä, arvostan suuresti eilistä raudanlujaa ammattitaitoa. Juuri noin lasten kanssa tulee toimia, kiitos!



Tänään saapuu karvainen kummilapsemme seuraavaksi kuudeksi viikoksi arkeamme ihastuttamaan - ja se on ihan mahtavaa! Ikävä on aina suuri kun jätkä on poissa, mutta tieto siitä että saadaan haukku taas jossain vaiheessa takaisin luoksemme auttaa käsittelemään noita ikävän tunteita. Seuraavan kerran kun erkanemme, on kevät jo piiiitkällä.

Isoveli. Rakas.

 Tähän ihanaiseen kuvaan on hyvä lopetella kuulumispostaus - josta tuli aika pitkä, heh. Eilen tahtoivat samalla tavalla nukahtaa vierekkäin alapetiin. Piippis suosii omaa tilaa ja toistaiseksi ei ole samaan petiin sulloutunut. Aamulla kyllä aika usein kipittää vielä meidän vanhempien kainaloon.

Tai no, kaikki kolmehan ne kipittää jos rehellisiä ollaan.

Mutta vaikka sängyssä onkin harva se yö vähän ahdasta ja vaikka kiire meinaa haukata aika ison osan päivittäisestä jaksamisesta, muistutan usein itseäni siitä tosiasiasta että tämä elämänvaihe ei ikuisuuksia kestä ja aika juoksee jo nyt aivan liian lujaa! Nämä päivät ovat ehkä välillä vähän rankkojakin, mutta samalla me kuitenkin jaamme sekä vietämme ne elämämme päivät maailman suloisimmassa, hauskimmassa ja rehellisimmässä seurassa.

Siispä  guru pingala mandala om om om vaan ja kohti uutta torstaita! Olkoon tämä se odotettu aamupäivä, jolloin tartun tuumasta toimeen ja ryhdyn työstämään rästissä olevia koulutehtäviäni.






Hiihtoloma

Ipanat Riikka Kantinkosken ikuistamana

19.36


Heippa hei pitkästä aikaa! En tiedä mikä bugi minuun meni muutama viikko sitten, mutta sen jälkeen tietokoneen äärelle on ollut melkeinpä vastenmielistä istahtaa. Todennäköisesti arjen hektisyys on vienyt mehut kaikelta ylimääräiseltä ja alintajunta on suorittanut jonkin sortin priorisointia. Tänään sähköpostiini kuitenkin tupsahti niin ihania kuvia, että fiilis napsahti välittömästi toiseen ääriasentoon ja sormet syyhysivät päästä kirjoittelemaan pienen tauon jälkeen. Samassa hetkessä päätin lopettaa kännykkäkameran käytön ja kaivaa kaapin perukoilta jättimäisen ison, mutta silti mainiosti toimivan Canonin takaisin blogikäyttöön. Kyllä se vaan niin nimittäin on, että tällaisia ihan oikeita kuvia on huomattavasti mukavampi katsella (vaikkakaan minä en omissa suorituksissani pääse lähellekään näitä Riikan masterpiecejä!).
 
Niille jotka ovat seuranneet eloamme instan kautta, onkin jo varmasti tullut selväksi että piipahdimme pari viikkoa taaksepäin Samasta padasta 2-kirjan julkkareissa, ja arvontaakin aiheen tiimoilta olen järkkäillyt. Omien ipanoiden kuvia kirjan kansien välissä on siis muutama ja nämä tämänpäiväiset saimme vielä omaan käyttöön. Kuinka ihania muistoja nämä ovatkaan!



 Suosittelen lämpimästi hommaamaan tuon uutukaisen Samasta padasta Puolessa tunnissa-kirjan omaan kirjahyllyyn, sillä se on aivan loistava opus ihan jokaiseen kotitalouteen - hyvä Outi ja Co! Itse kokkasin kuluneella viikolla lämpimän fetasalaatin ja leipomaankin innostuttiin tuon kirjan ansiosta! Yhteiset kokkailuhetket ipanoiden kanssa ovat tällä hetkellä allekirjoittaneen mielestä mitä parhainta ajanvietettä ja tänäänkin yhdessä pullat pyöräytettiin. 

(Postauksen kuvat ovat kaikki aivan loistavan kuvaajan, Riikka Kantinkosken, käsialaa).


Kuluneen viikon kuulumisiin mahtuu jos jonkinlaista hulinaa. Itse olen aloittanut uuden harjoittelun lastenkodissa ja tykkään jälleen kerran valtavasti!!  Kolmivuorotyö mahdollistaa sumplimiset lastenhoitokuvioiden suhteen ja se tekee harjoittelun mielekkääksi. Tässä työssä haluaisin itseni nähdä jatkossakin - asia valkeni itselleni heti ensimmäisten työpäivien aikana.

Hiihtolomalla olemme tähän asti juhlineet kahdet nimpparit ja nautiskelleet pitkistä sekä kiireettömistä aamuista. Tänä aamuna piti lukuisia kertoja vakuuttaa itselleen, että "meidän ei ihan oikeasti tarvitse lähteä yhtään minnekään!".  Se on tuntunut hassulta kaiken kiireen ja tarkkojen aikataulutusten jälkeen. Tähän voisi ihan tottuakin. 

Kesää odotellessa siis.. 


 Täysin kivuttomasti ei ole tämäkään loma hurahtanut (onneksi sitä on vielä tovi jäljellä). Piippiksen ummetusongelmat äityivät pitkästä aikaa todella hankaliksi ja neidillä meni 2 päivää toipua tilanteesta. Tänään aurinkoisemme on kuitenkin jo palautunut normaaliksi ihanaksi tyypiksi ja masu toimii jälleen moitteettomasti. Vaikka tämä liitännäisprobleema on jo helpottanut huomattavasti, aina silloin tällöin tilanne silti pääsee eskaloitumaan ja saikkupäiviä vaivan vuoksi tulee. Toivoa silti on, että tämäkin vaiva jossain vaiheessa helpottaa ihan kokonaan. 

Noro jyllää ympäri suomen lähestulkoon epidemian lailla, mutta meidän perheessä kärsitään täysin vastakohtaisista vaivoista. Siltikin ristin käteni, että norot ohittavat meidän perheen tuon joulukuisen vatsatautipöpön jälkeen. Tsemppiä sairastupiin!


Viikonloppuna lähdemme viettämään Helsinki-päivää (ja yötä)  ja sitä ipanat jo kovasti odottelevatkin. Viikko siiten kävimme katsomassa Disney on ice:n ja voi pojat, miten tärkeä tuo päivä lapsillemme olikaan! Instagramini etusivulta voi käydä katsomassa onnellisia tunnelmia tuolta illalta! ;) 

Tänään ei muuta. Kivoja juttuja luvassa. Toivottavasti myös 47 palasta herää niiden myötä talviunestaan..

Kivaa hiihtolomaviikon jatkoa kaikille!

Suosituimmat

Facebook