Herkkikset

12.51

 Ajattelin tänään kirjoitella muutaman sanasen aiheesta, jota olen itse pohdiskellut viime aikoina paljon. Se on aihe, joka nostaa pintaan ristiriitaisiakin tunteita. 

Vaikka tiimimme koostuu hyvin erilaisistakin persoonista, on muutamia luonteenpiirteitä jotka yhdistävät meitä kaikkia erityisen vahvasti.

Olen aikanaan kirjoittanut postauksen, jonka ilokseni onnistuin kuin onnistuinkin löytämään blogistanian syövereistä. Hämmästyin kun tajusin, että se on rustattu melko lailla tasan tarkkaan 8 vuotta sitten! Voisiko tästä vetää jonkin sortin johtopäätöksen, että juuri tämä vuodenaika saa meidät herkkikset tuntemaan vieläkin isommin? Tai ehkä kiinnittämään siihen huomiota enemmän kuin normaalisti? 

Tänään pohdiskelenkin siis aihetta herkkyys, ja sitä miten se näkyy meidän perheessä. 

Vaikka olemme kumpikin H:n kanssa vahvasti tuntevia aikuisia niin väitän, että Pirpanan syntymä on vahvistanut tunteiden kokemista ja niihin reagoimista entisestään. Piippis kun kokee kaiken hyvin isosti, eikä epäröi tunteitaan näyttää.

 Nauru helähtää ihanasti, ja se on hyvin tarttuvaa. Koko perhe kokee suuren endorfiiniryöpyn, kun esikoinen kikattaa! Huumorintajunsa on myös poikkeuksellisen erinomainen, ja sen saamme myös yhdessä perheen kesken jakaa. Bonus!

Suru tulee sydämestä, ja suuret kyyneleet vierivät pieniä poskia pitkin. Onneksi suru saattaa hetkessä muuttua hymyksi tai jopa hersyväksi nauruksi, jos esimerkiksi pikkusisko tai pikkuveli sanoo jotain hauskaa. Myös äidin tai isin kainalo on parasta laatuaan helpottamaan pahaa mieltä. 

Pettymys ilmenee kantapäiden kopinana sekä ovien paiskomisena. Fyysinen voima ei kohdistu toiseen ihmiseen. Ei koskaan. 

Pirpana on onneksi taitava löytämään keinot helpottamaan surumieltä. Esimerkiksi mummin kuolemaa ja ikävää käsittelee käsikorunsa avulla. Kun rakas mummi nukkui pois niin päätimme heti, että tuon Roosa nauha-käsikorun Piippis saa, sillä tykkäsi sitä aina kosketella kun se mummin kädessä oli.

 Äidillä ja Pirpanalla oli todella läheinen ja ainutlaatuinen suhde. 

Ikävän iskiessä lujasti suukottelee neiti tuota rannekorua, ja kuiskailee hiljaa mummille terveisiänsä. Tuokin tunne on hyvin tarttuvaa sorttia, ja usein löydänkin itseni kyynelehtimästä Pirpanan vierestä.

Voimakoru. "Mummi".

Usein vintillä soi myös Arpan "Hauki", jota yhdessä äitini kanssa kuuntelivat. Äiti rakasti Arppaa. Nyt me kaikki rakastamme.

Pienenä keventävänä esimerkkinä tästä tunteiden käsittelystä haluan kertoa mitä isosisko teki, kun pienemmät sisarukset kinastelivat äänekkäästi. Piippis haki paperia sekä tussit, ja kirjoitti paperille tiukkasanaisen mielipiteensä asiasta. Siitä todistusaineistoa alla :


Ja sitten me kaikki taas vähän kikatettiin. Arjen tilannekomiikkaa meidän perheen tyyliin.

 No mutta. Myös lohduttajana esikoinen on parasta laatuaan, ja empatiaa häneltä ei totta vie puutu! Isosisko on varmasti kasvattanut omalla tavallaan myös pienempiä sisaruksiaan tuntemaan sekä kokemaan. Perheessämme on lupa olla juuri sellainen kuin on. Muiden vuoksi ei tarvitse peitellä tunteitaan. Itku on luonnollista yhtälailla kuin naurukin. 

Itse olen aina ollut herkkä, enkä yleensä edes muiden ihmisten läsnä ollessa kykene tunteitani peittelemään. Se aiheuttaa aina silloin tällöin hieman kiusallisiakin tilanteita, mutta niissä hetkissä yritän itselleni muistutella että kyse on hyvin inhimillisestä asiasta. Olemme kaikki omanlaisia, eikä ketään pitäisi "ruoskia" herkkyyden vuoksi. Eikä kukaan onneksi toistaiseksi ole niin tehnytkään.

Lasten maailmassa tilanne on ehkä hieman hankalampi. Lapsi usein häpeää sitä, että itku tirahtaa herkästi - tämän olen omistani havainnut. Koulussa olen nyt myös oppinut sen, että pettymyksen ja surun keskellä äiskän ei kannata lähelle tulla, sillä se vain vahvistaa tunnereaktiota. Luonnollista, mutta nykyään osaan pysytellä kaukana! Heh.

 Onneksi kuraattorin opastuksella myös minun jälkikasvuni on löytänyt keinoja työstää pettymyksen ja surun hetkiä koulussa. Koulun kuraattori sekä nuorisotyöntekijä kumpikin vuorollaan myös itketytti äiskää toteamalla :

  "Sinulla on ihanat lapset".

Tämän allekirjoitan täysin <3 Aitous sekä sensitiivisyys on lahja, vaikkakin joskus saattaa hieman hankaloittaa eloa hetkellisesti.

Jokainen ipanoistamme on ihan oma persoonansa kera omien vahvuuksiensa sekä mielenkiinnonkohteinensa, mutta heistä voi myös havaita hirmuisesti samoja luonteenpiirteitä: empaattisuus, herkkyys sekä huumorintaju - siinäpä ehkä ne selkeimmät.

Pirpanan jokailtainen nenähieronta

Tällä kolmikolla on aivan oma maailmansa, kun sille on oikea hetki. Ovat erottamattomat ja antavat toisillensa mittaamattoman arvokkaita asioita. Opettavat suvaitsevaisuutta sekä välittämistä. Rakastavat ja saavat kokea olevansa tärkeitä sekä rakastettuja - osa tiimiä.

On ilo, etuoikeus sekä elämän suurin tarkoitus seurata tätä kaikkea vierestä. Kasvattaa näitä pieniä suuria ihmisiä, ja antaa heille vapaus olla juuri sellaisia kuin ovat.


nightsofnorthernlights auroramökki

Sielunmaisemissani

13.57

...tai pikemminkin sielunmaisemissamme.

Haluan kertoa teille nyt paikasta, josta on tullut hyvin merkityksellinen meille näiden kuluneen puolentoista vuoden aikana. Se on paikka, johon riennämme rauhoittumaan aina kun tarvetta sellaiselle on. Vaikka elämme nyt täällä pohjoisen kauneuden keskellä, on arki kuitenkin samanlaista kuin mitä se oli etelänkin kodissa. Tai no ei se nyt aivan samanlaista ole, mutta arkea se on kuitenkin. 

Joskus sitä arkea on siis pakko päästä hetkeksi pakoon, ja onneksemme meidän ei tosiaan tarvitse kulkea kuin kilometrin verran pohjoisempaan, jotta kykenemme irroittautumaan työviikon hulinoista. 

Minua ihan huvitti kun pläräsin kuvia Aurora-mökissä vietetyistä hetkistä ja tajusin, että otoksia on kertynyt melkoisesti jokaiselta vuodenajalta. Tulette nyt näkemään niistä muutamia.


Joululomalla päätimme, että lähdemme yhdeksi vuorokaudeksi mökille nautiskelemaan puusaunan lempeistä löylyistä sekä ihastelemaan tähtitaivasta höyryävään ulkoporealtaaseen. Iloksemme Tenon ylle aukesivat myös mitä upeimmat revontulet, ja niiden loimuihin saimme lopulta H:n kanssa nukahtaa.


(Kuvat sumeita, mutta ehkä tunnelmasta saa ainakin osittain aavistuksen)


Ennen kun saavuimme mökille, kuopusta huoletti se että onkohan paikanpäälle koristeltu joulukuusta ollenkaan? Yllätys olikin siis luonnollisesti mieluinen kun huomasimme, että söpö pikku kuusi odotti olohuoneessa valoineen sekä koristeineen. Tunnelma oli jouluisen lämpöinen.


Aurora-mökissä on 1 pieni makuusoppi, jossa meidän ipanat tykkäävät ihan hirmuisesti nukkua (ja lukea!). "Ruukaamme" pakata aina mukaan omat petivaatteet, jotta tunnelma olisi mahdollisimman kotoisa :)

Toki lomailijoiden on mahdollista tilata liinavaatteet valmiiksi mökkiä varatessaan, ja monelle se onkin helpoin vaihtoehto. 



Me aikuiset nukumme aina olohuoneen levitettävällä sohvalla (takkatulen loimutessa), ja heräämisen hetkellä tunne on jokakerta epätodellinen - Teno-joelle avautuva näkymä suurista ikkunoista on hyvin ainutlaatuinen..

..vuodenajasta riippumatta. 




Muutaman tärkeän muiston haluaisin teille erityisesti reissuiltamme jakaa. 

Äitienpäivänä 2023 saimme ex tempore ajatuksen kurkata netin kautta, josko Aurora olisi vapaana (kaipasimme päivään jotain pientä "spessua"). Iloksemme huomasimme että onhan se! Varasimme mökin omaan käyttöömme, ja lähdimme viettämään yhtä elämäni ikimuistoisimmista äitienpäivistä. 

Tuona sunnuntaina jäät lähtivät Tenosta, ja päivän kohokohta olikin seurata mökin ohi lipuvia jäälauttoja - emmehän sellaista koskaan aikaisemmin olleet nähneet. Perheemme rohkelikot (kaksi nuorimmaista) uskaltautuivat jopa pulahtamaan niiden keskelle! 

Mieleen jäi myös eräskin lokki, joka sai koko porukan suupielet leveään hymyyn, Suoraan mökkimme kohdalla tuo lintunen lensi jäälautan päälle, ja matkusti siinä pienen matkaa kohti jäämerta. N. 200 m matkasta nautittuaan, lennähti taas mökin kohdalle ja valitsi uuden lautan. Jälleen matkasi sen 200 m ja tämä kuvio toistui lukuisia kertoja. 



Toinen rakkaistakin rakkain muisto on se, kun ystävämme lensivät etelästä maaliskuussa luoksemme ja vietimme yhdessä täällä H:n pyöreitä. Varasimme mökin koko viikonlopuksi, ja kutsuimme illalla myös paikallisia ystäviämme sinne juhlimaan. Saunoimme, söimme ja rentouduimme ulkoporeissa. Jälleen kerran myös revontulet saapuivat valaisemaan rakkaan juhlapäivän iltaa. Luontoäitikin päätti siis osallistua kemuihin.


Aiemmin päivällä olimme varanneet Nights of northern lightsilta liukulumikengät, ja ensikertalaisina suksimme sangen onnistuneesti Skaidijärven kodalle grillaamaan makkaraa sekä poksauttamaan skumpat sankarille. Paikalla oli myös liuta hollantilaisia, jotka raikuvalla äänellä intoutuivat kajauttamaan ilmoille synttäriaariatkin sankarille.

Aurinko paistoi ja tunturissa oli aivan täydellinen kevätpäivä. Nämä ovat juurikin niitä hetkiä, jotka säilyvät sydämen sopukoissa hamaan loppuun asti. 

Ihania, rakkaita muistoja!



Seuraavana päivänä myös mummi sekä pienet muruset pääsivät mökille juhlimaan nelikymppistä. Olivat nelistään viettäneet edellisen vuorokauden laatuaikaa yhdessä meidän kotona, sillä äidin tänne saapuminen oli ajoitettu tarkoituksella samaan ajankohtaan. Hän itse sitä vaati.

Ja nyt taas itkettää vähän. 

 Onneksi äiti ehdit vielä tänne luoksemme, ja sait nähdä tämän meille tärkeän paikan. Ihastuit siihen myös.

 Ikävä sua.



(Nuorgamin paikallisesta ravintolasta saapi muuten todella herkullista pizzaa. Ja sushiakin aina perjantaisin. Mökkireissuilla maistuupi vielä erityisen hyvältä!)

Vuoden 2023 viimeiset kylvyt

Olemme niin kiintyneitä tähän paikkaan, että ilmaisin jo halukkuutemme ostaa sen jos se joskus tulee myyntiin. Kyse ei siis ole mistään ihan pienestä hurahduksesta, heh. 

Laitan tähän loppuun vielä muutaman tunnelmointikuvan.

Syksyllä saimme saunan lauteilta ihastella alla näkyvää maisemaa. Se menisi aivan taulusta!



Kesällä yöttömän yön aurinko paistoi terassille. Naapurin hieman suuremmassa Arktika-mökissä paikalliset ystävät juhlivat syntymäpäiviä, ja kävimme H:n kanssa vuorotellen siellä sankaria onnittelemassa. 




Samaisella reissulla salakuvasin kaksi kaverusta iltalenkillä rannassa. Puissa juuri puhjennut lehtivihreä sekä auringossa kylpevä Teno. Lapin kesä!




Kauneinta ruskaa ihastelimme porealtaasta käsin vuonna 2023. Edeltävänä syksynä oranssin sävyt jäivät hieman vajavaisiksi. Syytä siihen en tarkalleen ottaen tiedä. 




Kylvetty on. Se lienee ainakin selvää. 

Jostain syystä meidän naperot tykkäävät käyttää tuota poreammetta ilman poreita. Silloin on helpompi kuunnella luonnon ääniä ja hiljaisuutta. Itsekin suosin samaa. 

Auroran terassilla olen kuunnellut pöllöjen huhuilua sekä vesilintujen laulelua. Eräänä syksyisenä aamuna kun heräsimme, oli vastarannalla 7 joutsenta. Saattoi niitä olla enemmänkin. Siinähän se aamupäivä meni mukavasti lintuja ihastellessa.



Minulle oli tärkeää saada kertoa teille tästä paikasta. Siihen liittyy niin paljon kauniita muistoja ja sydäntä todella raastaa tieto siitä, että joudumme tästäkin luopumaan. 

Muutaman viikon päästä saamme etelästä erittäin rakkaita vieraita. Ei liene vaikea arvata, missä majoittuvat? Luvassa siis lisää ihania Aurora-hetkiä. Vielä ei ole tullut aika heittää hyvästejä.

Ei vielä. 

Hyviä juttuja

2.08

Luvassa hirveä läjä kuvia. Varoitan näin jo etukäteen. 

Kulunut vuosi 2023 jää muistoihini hyvin ristiriitaisena. Koin elämäni suurimman surun äitini poismenon myötä, mutta onneksi tapahtui paljon myös ihania asioita. Haluan tässä vuoden viimeisessä postauksessa keskittyä nyt juurikin niihin iloisiin asioihin,  ja tämän kuvapläjäyksen myötä toivon että nuo onnen ja ilon hetket välittyvät myös sinne ruudun toisellekin puolelle.

 Itselleni tämä on parasta mahdollista terapiaa!

Kuvat eivät ole kronologisessa järjestyksessä, mutta jokaisesta kuvasta haluan pienen muiston teille jakaa.

Siispä aloitellaan.


Veimme auton korjattavaksi Rovaniemelle maaliskuussa, ja samaan syssyyn saatiin ympättyä kauan odotettu Risto Räppääjä ja Villi kone - elokuva . Perheen miesväki iloitsi erityisesti Jari Litmasen roolisuorituksesta. 

Ja tuntuipa niin kivalta käydä pitkästä aikaa leffassa! Sellaista mahdollisuutta kun ei täällä ihan pohjoisessa oikein ole.


Yövyimme muutamaan otteeseen nuorgamilaisessa lomamökissä, josta tulenkin pian kertomaan teille hieman enemmän. Tuosta torpasta on tullut perheellemme hyvin hyvin rakas. 


Vappupallot haimme Utsjoen kirkonkylältä - 50 km:n päästä. Voi iloa ja riemua, kun lopulta pallot löytyivät! 



Koululaisillamme oli suuri etuoikeus saada osallistua Gam-projektiin, jota harjoittelimme koko kevään ahkerasti. Tuo projekti huipentui Tana Brussa  (Norja) , kun pääsimme esittämään kolmen shown verran tanssiteatteriamme myös muille. Äiskäkin pääsi mukaan jorailemaan apinatanssia sekä porotanssia!

 Iho menee kananlihalle vieläkin, kun muistelen tuota kokemusta - se oli aivan huikea ja olen niin kiitollinen, että pääsimme lasten kanssa tämänkin kaiken kokemaan!


Äitienpäivää vietimme tuolla salaperäisellä mökillä, josta tosiaan enemmän myöhemmin sitten.. 


Tämä kuva tuskin enempää selityksiä kaipaa. Silmät kostuu melkeinpä joka kerta, kun tuota kuvaa katselen.

Meidän pöltsi. Tulethan takaisin! <3



Kesällä piipahdettiin Naantalissa moikkaamassa rakasta perhetuttua. Kävimme myös syömässä erittäin herkullista pizzaa vanhassa kaupungissa 450-ravintolassa. Mieleen jäi erityisesti se, että pizzat leikattiin itse saksilla sopiviksi paloiksi. Lämmin suositus.


No sitten oli tää. Tää koko kesän kohokohta - ainakin jos lapsilta kysytään. Pääsimme koko perhe Käärijän keikalle Raaheen! 


Tapahtuma oli kiva lapsiperheitä ajatellen, sillä jokainen keikalle osallistuva puhallutettiin ovella. Holittomuudesta siis iso plussa. Ei tarvinut kolmen lapsen kanssa enempää jännittää - lapsia kun jännitti muutenkin ;)


Harmillisesti kuitenkin porukkaa oli niin paljon, että me pienimmät emme juurikaan mitään nähneet. Isin hartiat olivat seuraavana päivänä juntturassa, kun sai jokaista ipanaa vuorollaan olkapäillä kantaa. Olisi se minuakin suostunut, mutta siihen en uskaltautunut. Heh.

Miinusta antaisin myös yhdelle erityisen vihaiselle järjestysmiehelle, joka sai sappeni kiehumaan. Ei mitään tilannetajua, kun ajoi pienet lapset pois aivan huippupaikalta. Sieltä olisivat jotain nähneetkin. Prkl.


Kokemus oli joka tapauksessa kahden tunnin jonottamisen arvoinen, ja se jäi lasten mieleen iloisena kesämuistona. Lupasin, että viemme etelään palattuamme uudestaan heidät Kärtsäriä katsomaan. Fanitus ei ole edelleenkään laantunut. 

Noh mennäänpäs taas eteenpäin. 



Etelästä pohjoiseen päin ajellessa sattuipa sitten niin, että reissucitikkamme päätti sammahtaa jonnekin Sodankylän perukoille - keskelle ei mitään. 

Siellä seisoimme vesisateessa tien vieressä kahden koiran, yhden kissan ja kolmen lapsen  (tavaramäärästä puhumattakaan) kanssa odottelemassa taksia sekä hinausautoa 45 minuutin ajan. Onneksi ohi ajavat rekat ymmärsivät kiertää meidät kaukaa, ja selvisimme kuin selvisimmekin läheiselle hotellille Käyrämön keitaalle, missä majoituimme seuraavan vuorokauden ajan. Iloksemme auto saatiin korjattua suht nopeasti, ja pääsimme seuraavana päivänä jatkamaan matkaamme kohti Nuorgamia. 


Näitäkin hetkiä voin jo hymyssä suin muistella, ja itse asiassa ensimmäiset nauruntirskahdukset jaoimme jo siellä tien varressa, kun odottelimme apujoukkoja paikalle. 

"Todella yllättävää että just meille kävi taas näin!"


No mutta. Kotiin päästyämme lepäsimme tovin, jonka jälkeen uskaltauduimme Citikan kyytiin pienelle road tripille Norjan puolelle. Teimme vain päiväreissun, mutta se oli ihana. Jäämeri on vaan niin kaunis.

 Niin kaunis! 


Toki me myös kesällä uitiin..



... ja polskittiin. 

Myös uimataitoa kartutettiin. Siitä olemme hyvin hyvin onnellisia!


Tehtiin heinäkuussa päiväreissu Pykeijaan eli Pikku Suomeen Norjan puolelle. Tämä taisi olla jo kolmas kerta, kun siellä piipahdettiin. 

Aina silti kiva käydä. Suosittelen lämpimästi kaikille Pohjois-Norjassa reissaaville. 


Rannassa näimme meduusoja ja ravintolassa kävimme juomassa kaakaot. Isi olisi mielellään syönyt kuningasrapua, mutta annos maksoi yli 60 e, joten sillä reissulla jäi vaan haaveeksi. Iloksemme saimme kuitenkin muutama viikko sitten kuningasrapua eräältä paikalliselta maisteltavaksi, ja H väsäilikin siitä aivan maagisen herkullista majoneesia hodareiden väliin. 

Koko perhe tykkäsi!



Ja sitten myö poimittiin hillaa, puolukkaa sekä mustikkaa. Tätä hommaa tulee kyllä kans niin ikävä että ei ole tosikaan! Piippis joka on meidän ronkkeli marjojen syöjä, uskaltautui jopa maistelemaan mustikoita sekä hilloja tunturissa. 

Kuulemma "viis kautta viis!".


Kuopukselle ja paikallisille ystävillensä järkkäsimme lettukestit kotimökkimme pihamaalla. Sää suosi ja kaikilla oli mukavaa. 

Voi voi! Näitä hetkiä tulen kaipaamaan!


Ja Lintsilläkin piipahdettiin W:n kummiperheen kanssa. Koko päivähän siinä hurahti, ja kuulemma ensi kesänä on ehdottomasti päästävä uudestaan!

Itsehän en hirmuisesti pidä näistä reissuista, koska olen aina ihan sydän syrjällänsä. Vaan mitäpä sitä ei lastensa vuoksi tekisi?

 Kyllä ne siellä laitteissa pysyy, pysyyhän ne muutkin! :)



Keppareihin hurahtanut sai oman kepparitallin, kun tuunasimme vanhaan leikkimökkiin karsinan leikkihepoille. Siitä tuli tosi hieno! 


Valoisista öistä nautiskeltiin isojen ystävien kanssa.


Ja maisemistakin nautiskeltiin. 


Reposiin ei koskaan kyllästy! Niistä haluan tehdä ihan oman postauksensa pian.


Helsingissä pyörähdettiin fanittamassa suosittujen tubetähtien futismatsia. Yhteiskuvaankin pääsivät. Oi onnenpäivää!


Moottorikelkan kyytiin päästiin. Vielä on päästävä ennen etelään muuttoa! Äiti haaveilee jopa itse ohjaksiin tarttumisesta. Saas nähdä!


Laskiaisrieha järkättiin kylän lapsille. Oli ihan mahtavaa, kun saimme paikallisia yrittäjiä mukaan tempaukseen - kiitos kaikille! Päivä oli aivan super onnistunut!


Tapasin uutukaisen kummilapseni etelässä.

Hän on niin suloinen pieni hurmurityyppi! 


Liukulumikenkäilimme Skaidijärven kodalle rakkaiden etelästä saapuneiden ystävien kanssa. Sää suosi ja illalla naama helotti, kun aurinkorasva jäi kotopuoleen.


Veimme äidin Jäämeren rantaan Nessebyn kirkolle.

Ja nyt taas itkettää.


Saimme ilmaiset liput Pieni merenneito-musikaaliin Kaupunginteatterille,  ja tuo esitys oli kyllä aivan huikea! Olimme kaikki haltioituneita, ja kokemus oli ainutlaatuinen.

(Pahoittelut huonosta kuvasta)


Juhlimme rakkaiden ystävien kanssa H:n pyöreitä. Kerron myöhemmin sitten vähän tarkemmin, että miten juhlimme. 


Ruokimme sääskiä.


Tanssimme rakkaan siskontytön häitä. Tärkeät kemut olivat ne, ja onnelliseen hääjuhlaan oli hyvä päättää lastenkin kesäloma. Kesäloman alku kun oli niin hirveä.


Pohjanmaallakin piipahdimme kahdesti yöpymässä. On onnekasta, kun rakas mummolani on säilynyt suvun omistuksessa ja sitä saamme silloin tällöin lainata. Lapset rakastavat tuota paikkaa myös hirmuisesti.


W:n pelireissuilla olemme käyneet Kirkenesissä sekä Vuoreijassa Norjan puolella (sieltä ylläoleva otos). Niin ylpeitä olemme saaneet olla tuosta rohkeasta pojasta, joka pomppasi Keravan pallon riveistä yhtäkkiä ja yksin täysin vieraaseen maahan Tana Ballklubbenin riveihin. 

Ja hienosti on mennytkin!


Saariselälle suuntasimme syyslomalla, ja siellä saimme tuntuman ensilumesta. Nuorgamissa lunta ei tuolloin vielä ollutkaan. 

Meillä oli aivan ihastuttava mökkimajoitus, ja varmasti kuvia siitäkin tulen myöhemmin julkaisemaan.


Tähän jouluiseen otokseen on hyvä päättää vuoden viimeinen postaus.

Ylläolevien tapahtumien lisäksi kulunut vuosi toi mukanaan paljon muutakin ihanaa, mutta en tässä hetkessä vaan kykene enempää kirjoittelemaan. Oli tärkeää että sain keskittyä ainoastaan positiiviseen, sillä tämä joulun aika on ollut vaikea ja tunteet ovat kaikin puolin olleet kovin pinnassa. 

Ihan rehellisesti sanottuna minulla ei ole suurempia odotuksia tulevalle vuodelle, mutta uskon sen tässä kohtaa olevan ihan hyväkin asia. 

Koko meidän perheen puolesta haluan toivottaa kaikille oikein mukavaa vuodenvaihdetta, ja paljon hyviä juttuja alkavalle vuodelle 2024!


Suosituimmat

Facebook