carrot kitchen

Uskaltauduimme leivontahommiin - kiitos Carrot Kitchenin!

6.13

  Pakko tunnustaa, en ole koskaan ollut kovinkaan "pullantuoksuinen" äiti (vaikkakin yrittänyt sitä olen). Tykkään kyllä leipomisesta mutta lasten(i) kanssa siihen tarvitaan sen verran harvinaislaatuinen mielentila, että aikasta vähän tulee sellaisia tämänhetkisessä arjessa koettua. 

Toki voi olla että vika on lyhykäisissä hermoradoissani. Ja onkin. Yhden kanssa pysyn suhteellisen seesteisenä mutta kolmen kanssa on jo huomattavasti vaikeampaa.  Ja tottakai on hyvin ymmärrettävää, että jokainen kolmesta haluaa osallistua yhteisiin kokkailuhetkiin! Niin sen pitää ollakin.

No niin tai näin, eilen päätin koko perheen iloksi tehdä korjausliikkeen. 

Ystäväni työskentelee Carrot kitchen- nimisen sovelluksen parissa (olet siitä ehkä jo kuullutkin?) ja tämä kyseinen sovellus sai myös minut pitkästä aikaa ottamaan  itseäni niskasta kiinni. 

"Nyt jos koska on kokkaaminen sekä leipominen tehty niin helpoksi ja kivaksi alakouluikäisille, että tälle on totta vie annettava mahdollisuus"

ajattelin.

Työpaikalla lasten unta valvoessa uhrasin työajastani muutaman minuutin (synnintunnustus) sovelluksen pläräämiselle ja valkkasin sieltä  illan projektiksi porkkanasämpylät. Suhasin lähi-Alepan kautta kotiin ja ryhdyimme melko pian tuumasta toimeen. Kolmikko oli innosta ratketa kun kuulivat suunnitelmistani, sillä niin kuin jo alussa surukseni totesinkin, viime aikoina yhdessä keittiön puolella vietetty aika on jäänyt vähiin.

Pirpana toimi alussa lähinnä sivustaseuraajana ja pelleilijänä (teki mm.hassuja ilmeitä leivontakulhoon), mutta pienen kannustamisen myötä ryhtyi itsekin osallistumaan aktiivisesti taikinan tekoon. Hänelle tärkeää oli myös saada painaa videolta tulevan leipomisohjeen "Seuraava"-nappulaa. Resepti tosiaan etenee videotallenteen muodossa ja tämä tuntuikin olevan ihan omanlaisensa viihde-elementti sovelluksen tarjonnassa. Selostus on yksinkertaista mutta hauskasti toteutettua.

Todella moni tärkeä asia on otettu hyvin huomioon ja esimerkiksi ajastinmahdollisuus on käytössä tuota videoreseptiä seuratessa - sen kuitenkin halutessaan voi myös ohittaa. Hauskaa tästä sovelluksesta tekee myös se, että se sisältää pelillisen elementin. Lapset voivat ansaita kokkailusta pisteitä ja näin nostaa omaa kokkitasoaan. Meillä tämä yksityiskohta tipahti varsinkin keskimmäiselle - pelimies kun on!

Tarkkana nyt.. <3

Hommahan toimii tosiaan niin, että lapsi voi itse valita haluamansa alku-, pää- tai jälkiruokareseptin ja yhtä nappia painamalla lähettää vanhempiensa sähköpostiin tuon reseptin raaka-aineet. Nerokasta ja niin helppoa! Resepteissä sekä maku että samalla myös terveellisyys ovat ensisijaisen tärkeää - kasvisvaihtoehtoja erityisen paljon tarjolla! Ohjeet ovat ruokapedagogien sekä huippuammattilaisten kehittämiä ja ravintoarvot resepteissä ovat taatusti kohdallaan.

Tämänsorttinen kuvatus äidin/isän luuriin kilahtaa

Meidän leipomistuokio hurahti mukavasti ja iltapalapöydässä jokainen sai täyttää oman sämpylänsä mieleisillään täytteillä. Tarjolla oli kurkkua, paprikaa, salaattia, tomaattia, sulatejuustoa, normijuustoa, kinkkua ja majoneesia. Jos Piippis olisi saanut valita, olisi hänen porkkanasämpylän sisälmykset koostuneet Filippinos-suklaakekseistä.. tähän emme kuitenkaan taipuneet.

Palautetta pyydettäessä keskimmäinen tuumasi, että hän antaisi sovellukselle pisteitä "1000/1000!".  Noin niinku vaatimattomasti. Sovellus oli kuulemma helppokäyttöinen ja resepti helposti selitetty. Äitiä ei tarvittu opastamaan oikeastaan muuten kuin raastimen sekä kuorimisveitsen käytössä. Useaan otteeseen totesivat että iltapala oli ihan superhyvää -  pelti tyhjeni puolessa tunnissa! Jälleen kerran tuli todistettua tuoreiden sämpylöiden eittämätön taika.

 Miksi emme siis voisi jatkossa harrastaa tätä yhdessä kokkaamista useamminkin, kun se nyt kerran on tehty näin helpoksi ja hauskaksi!? 



Koska joululoma kurkkii jo aivan kulman takana, haluan ilahduttaa lukijoitani arpomalla 2 kappaletta 6kk:n jäsenyyksiä Carrot kitchen appiin. Suoritan arvonnan jouluaattona 24.12 klo 12.00. Osallistua voit kommentoimalla kommenttikenttään ja (HUOM!) lisääthän siihen myös sähköpostiosoitteesi, jotta saan sinuun yhteyden mahdollisen voiton osuessa kohdallesi. Yhden 6 kk:n jäsenyyden arvon täällä blogissa ja toisen samanmoisen instagramissa. Jos haluat tuplata mahdollisuutesi voittaa, osallistuthan arvontaan sekä täällä blogissa että @agu47pieces instagramissa.

Lasten kanssa kokkaileminen on oikeastaan ihan super hauskaa, kun siihen on varattu tarpeeksi aikaa ja käytössä on asiaankuuluvat apuvälineet. Carrot kitchen app on ehdottomaksi yksi niistä ja meillä se onkin seuraavan kerran käytössä perjantaina, kun aloittelemme pikkuhiljaa yhteistä joululomaamme koko perheen voimin. Viikonloppuna kokkaillaan risotto margheritaa yhdessä pienimmäisen kanssa ja työstetään kaneligranolaa pukinkonttiin. 

Ja hei muistathan, että tuon jäsenyyden voi ostaa vaikkapa kummilapselle lahjaksi. Mikäpä voisi ollakaan  parempi aineeton joululahja, sillä tämä sovellus on ihan oikeasti koko perheen ilo!

Sikäli mikäli tämä postaukseni sai kiinnostuksen edes himpun verran heräilemään, kehotan lämpimästi piipahtamaan osoitteessa https://carrotkitchen.com/fi ja kurkkaamaan miten saat kaksi viikkoa ilmaista koeaikaa sovelluksen parissa. Jos ihastut, voit jatkaa jäsenyyttä maksamalla 3,99 e/kuukaudessa.


Onnea arvontaan ja ihanaa alkavaa lomaa pienille sekä isommille lomailijoille!


Downin oireyhtymä

Pirpana ja Stockmannin jouluiset mainoskuvaukset

11.04

 Hei taasen! Kuukausihan siinä jälleen vierähti, että jaksoin kirjautua bloggeriin. Uusi pesti varhaiskasvatuksen parissa on verottanut voimista ja iltaisin olen lähinnä keskittynyt omiin pieniin. En ole liiaksi jaksanut stressata ja olen yrittänyt olla itselleni armollinen kaiken hulinan keskellä. 

Tälläkin hetkellä tuntuu, että pää on yhtä muhjua mutta yritän silti kirjoitella muutaman sanasen liittyen lupaamaani aiheeseen - Pirpanan viimeisimpiin mainoskuvauksiin.

Moni teistä on varmasti nähnytkin esimerkiksi instan puolella Stockan katalogin kansikuvan. Olemme olleet ihan hirmuisen ylpeitä neitokaisen upeasta suorituksesta ja sen saamasta huomiosta - enkä ole kyennyt tuota suurta ylpeyttä piilottelemaan. Kun aloitimme muutama viikko sitten yhteisen päivämme kaksin kaupungissa en ollut lähellekään varma siitä, tulisivatko nuo kuvaukset onnistumaan mutta olin valmis ottamaan siitä selvää. 

Kun selvisi, että Stockan työryhmästä löytyisi halukkuutta palkata juuri Piippis tuohon jouluiseen mainoskampanjaan mukaan, kysyimme ensimmäisenä tähtöseltä itseltään että onko hän innokas lähtemään samanlaisiin kuvauksiin, kuin mitä Prinsessa-lehden kanssa tehtiin pari vuotta sitten. Vastaus oli ilmiselvä ja vaikka asiaa varmisteltiin vielä moneen otteeseen, Pirpanan päätös oli vankkumaton. Soppari allekirjoitettiin ja mainoskuvauksiin lähdettiin avoimin mielin. 

Kuvaukset kestivät kaksi päivää ja tuona aikana räpsittiin sekä katalogikuvat että marraskuun lopussa ilmestyvä tv-mainos. Vietimme Pirpanan kanssa jännittävän kaksipäiväisen kaupungissa ja kaikki sujui todella mallikkaasti.  Ensimmäisenä päivänä Pirpana oli hyvin onnessaan, kun catering toimitti paikanpäälle superherkku lasangea kuvausten välillä ja kaikenlaista muutakin nannaa oli tarjolla. Neitokainen "bondasi" heti tosi hyvin isää näyttelevän mallin kanssa ja mielestäni tuo tunnelma välittyy kuvista selvästi. Vaikka jossain kohtaa väsy alkoi selvästi painaa, teki tytsy kaikkensa että kuvaukset saataisiin mukavasti hänen osaltansa maaliin. 

Itse jännitin hieman etukäteen Piippiksen näyttelijäntaitoja, mutta niinpä vaan tyttönen yllätti äitinsäkin (jälleen) ja lopputulos näyttää (ainakin minun silmissäni) täydelliseltä. Kauniilta!

Kirjoittaessamme sopimusta hyväksyimme kadunvarsimainosten julkaisun, mutta emme totta vie tienneet miten suuresta mainoslakanasta todellisuudessa puhuttiin! Ja siis tämä yllätys oli ehdottomasti positiivinen - joskin ehkä hieman epätodellinen.  Jälleen kerran tyttö todisti sen, että kromosomit eivät määrittele sitä mihin sinusta on. Toivon että Pirpanan hymy tulee pelastamaan monen aamuruuhakassa tarpovan ihmisen päivän. 

 Ystävät ja tuttavat ovat lähettäneet minulle kuvia tuosta mainoksesta, mutta vielä emme ole paikanpäälle ehtineet katsomaan. Ajatus oli, että ensi viikonloppuna kurvaisimme kaupunkiin todistamaan, että tuo kuva todella koristaa Stockan ulkoseinää. Niin hassua! 

Saiko Pirpana palkkaa näistä kuvauksista? Sai. Palkkarahoillansa kansikuvatyttö osti itsellensä esimerkiksi kauan haaveilemansa oman puhelimen. Se oli tosi tärkeä juttu pikkumimmille. 



Kuvaustiimi sekä muut malli olivat ihan huippujengiä! Toisen päivän aamuna kun saavuimme kuvauspaikalle, tokaisi maskeeraaja Piippikselle : "Sieltä saapuu minun lempparityttö!". Pirpanaa vähän sitten ujostutti. Ja äitiä vähän sitten taas itketti. 


Kylläpä muuten harmittaa, että en ymmärtänyt panostaa hyviin otoksiin tuolla kuvauspaikalla! Järkkäri unohtui kotiin ja muistoksi jäi valitettavasti vain nämä utuiset kännykkäkuvat. Ehkä voisin joulupukilta toivoa kännykän, jonka kamerasta löytyisi markkinoiden paras kuvanlaatu. Liian usein tulee harmiteltua sitä että kuvat ovat epämääräistä suttua. 

Ratikkamatkailua



Siinä missä kuopuksemme harrastaa jumppaa tai keskimmäisemme omistautuu futikselle, nämä kuvaukset tuntuu olevan ainoa "harrastus", mitä Pirpana tällä hetkellä tykkää ja jaksaa tehdä. Tokaisi männäviikolla veljellensä (kun kävimme Jumbon Stockalta katalogeja hakemassa) että "Tää on mun juttu!". Ja niin se on. Niin kauan kun tyttö nauttii kuvauksista , lupaan viedä hänet sellaisiin aina tilaisuuden tullen. Koen itse myös sanoman hyvin tärkeäksi. Se että erityislapset saavat näkyä mediassa, on ihan huikea harppaus eteenpäin jos asiaa tarkastelee vaikka 20 vuotta taaksepäin. Meidän saama kaunis palaute tästä mainoskampanjasta on valanut rutkasti uskoa tulevaan. Vaikka tämä vuosi 2020 onkin ollut aika poikkeuksellisen tylsä, mahtuu tähän vuoteen myös ihania ja kauniitakin asioita. 

Tänä-aamuna kun kuskasin Pirpanaa kouluun, kiherteli hän innoissaan kun kerroin että tv-mainos putkahtaa eetteriin ensi maanantaina. Neiti odottaa jo kovasti että saa nähdä lopputuloksen. Niin odotan minäkin. 

Kiitos Stocka, Book Us ja ihanat mallitoverit . Kiitos kuvaustiimi. Yhdessä tehtiin aika ihana joulukampanja ja koen että sitä saadaan ihan ylpeästi sekä avoimesti iloita. 

P.s Kuvissa näkyvä suloinen pikkupoika on Pirpanan serkku. Tämä oli ihan uskomaton yhteensattuma, että valkkasivat Book Usin listoilta juurikin serkukset samaan kamppikseen! 

Täällä saikutellaan tänään. Keskimmäinen sekä pienin hieman pärskii ja nyt jännitellään että onko lapsukaisilla edessä koronatesti numero 2. En viitsi lopettaa tätä postausta ärräpäihin, mutta mieli tekisi. Pysykää terveenä! Elämme taas hieman jännittäviä aikoja tämän Covidin tiimoilta ja se on niin surullista.

Tällä viikolla luvassa toinenkin postaus saikkupäivien aktiviteetteihin liittyen. Palaillaan pian!

Korkeasaari

Mukavia muistoja Mustikkamaalta ja mummulasta

17.52

Elelemme jo alkavaa uutta viikonloppua mutta koska edellinen oli niin kovin tärkeä, päätin näin alkuun täällä blogin puolella hieman palailla menneen viikonlopun muisteloihin. 

Lienee suunniteltua, että W on urosleijona, Piippis ja samanikäinen serkkutyttönsä naarasleijonia ja pienimmät pentuleijonia? Nauratti kun tänään tämän tajusin.

Korkeasaaren visiitti on kuulunut perheemme jokavuotisiin perinteisiin, mutta tänä vuonna talsimme saaren ympäri poikkeuksellisen isolla porukalla. Mukana olivat isovanhemmat sekä H:n veljen perhe, ja koko jengimme koostui siis kuudesta aikuisesta sekä viidestä lapsukaisesta. 

Olimme vaatetuksemme suhteen varautuneet sangen ylenpalttisesti - ihan vaan varmuuden vuoksi. Sää ei ennusteista huolimatta ollutkaan hyinen joten hyvin tarkenimme. Sen olen tämän yhdeksän vuoden aikana oppinut, että reissun päällä oikeanlaiset varusteet ovat kaiken a ja o! Prioriteetti numero yksi. Jos palelee, menee suunnitelmat pyllylleen satavarmasti. 


Pohdimme tovin että nappaammeko Korkeasaaren omat lainarattaat kierrokselle mukaan ja päädyimme lopputulemaan, että paree vielä tässä kohtaa pitää menopelit matkassa mahdollisen totaaliuuvahduksen varalle. Ihan hyvä päätös oli se, sillä väsy tavoitti kyllä aika-ajoin Piippiksen ja reissu taittui näissä hetkissä mukavasti keltaisissa rattaissa fiilistellen. Elämä sinttinä on paljon helpompaa, kun ysivuotiaana mahtuu vielä rattaisiinkin istumaan! No joo, kannustamme nykyään neitiä pääsääntöisesti kyllä aktiiviseen liikkumiseen eikä kotopuolessa rattaille enää ole käyttöä - paitsi jos pitää kiireenvilkkaa kiirehtiä kouluun siskoa ja velipoikaa hakemaan(Pirpanaisen matka kun taittuu aina silloin tällöin vielä hieman verkkaiseen tahtiin). Riippuu hyvin vahvasti neidin omista fiiliksistä!




Oikeat eväät jätimme tällä kertaa kotiin, mutta koska Korkeasaaressa on aika kivasti suunniteltu yhdistetty eväspaikka sekä ravintola, oli meillä mahdollisuus ostaa sapuskaa paikanpäältä - ja niin teimmekin. Ikimuistoisimmissa hetkissä napostelimme ranuja metrin päässä karhusta, vain lasiseinä välissämme. En osaa sanoa että keneen tämä kolahti kaikista isoimmin - lapsiin vaiko minuun.



Vielä sunnuntainakin mukelot iloitsivat läheisten kanssa kivassa miljöössä vietetystä päivästä. Samanikäiset serkut ovat parasta mahdollista seuraa ja varsinkin nämä eskarilaistyttöset tuntuivat bondaavan poikkeuksellisen lujasti tällä reissulla.  Yhteinen sävel alkaa löytyä - söpöä!

Näillä typsyillä ilmeet hallussa

Lauantaipäivän viralliset jatkot vietimme ukin ja mummun luona pizzapelleiltä iltapalaa napsien. Näinä korona-aikoina tällaisia yhdessä vietettyjä hetkiä osaa kyllä aivan eri tavalla arvostaa ja niiden soisi jatkuvan pidempäänkin. 9 h ei näemmä riitä juur mihinkään kun juteltavaa riittää.


Joku on joskus kysynytkin minulta, miten Pirpana viihtyy muun serkkulauman parissa. Vastaus on lyhyt ja ytimekäs - parempaa en voisi toivoa ja olen tästä tilanteesta hyvin kiitollinen. Niin kuin aikaisemmin olen täällä blogissani useaan otteeseen todennut, siinä missä me kasvatamme Piippistä on Piippis kasvattanut myös meitä ja lukuisia muita lähipiiristänsä. Melkeinpä väitän, että serkuillensa Pirpana on yksi muista rakkaista - ihan normityypperöinen kera oman persoonansa. Tiedostavat kyllä Downin oireyhtymän ja kehitysviivästymän mutta sen olemassaololla ei ole juurikaan merkitystä tai vaikutusta siinä mitä tulee heidän asennoitumiseensa Pirpanaa kohtaan. Ja jos on, on se vain ja ainoastaan positiivista sekä suloista. Välittävää ja rakastavaa.

Tänään sain herätä klo 5:30 arkeen, joka pitää sisällänsä paljon kiirettä ja hulinaa. En silti uskonut miten täydellinen tästä päivästä loppujenlopuksi tuleekaan. Sain työpaikalla kiitoslahjan ja mahdollisuuden jatkaa kuukaudenkestoista määräaikaista pestiäni pidempään. En empinyt tätä tarjousta hetkeäkään ja toistaiseksi taloudelliset huolemme ovat taas menneisyyttä. Olen hyvin onnellinen. Perheessämme asustaa nyt 2 tienaavaa vanhempaa ja haaveilullekin voi taas antaa vähän tilaa. Sunnuntaina astumme askeleen lähemmäksi haaveitamme ja käymme katsomassa pientä pakopaikkaa, josta olen jo tovin uneksinut. Se että menemme jo katsomaan, on askel lähemmäksi. Piilopirtti, jonne karata hetkeksi arjen hulinaa.. tämä haave tulee kyllä vielä todeksi mutta milloin, sen aika näyttää. Sitten kun se oikea osuu kohdalle. 

Päivätyöläisen bonus on yhteinen viikonloppu rakkaiden kanssa. Seuraavaksi kiiruhdan omieni kanssa saunan lämpöön ja illan tv-tarjontaa odottelemaan. Sain äidiltäni myös upean ison valoporon, jonka haluaisin käydä jo pihalle asentamassa. H ei anna. Tästäkin tänään varmasti vielä neuvotellaan..  Se kun ei mun mielestä ole jouluporo, vaan pimeän ajan poro!

Ihanaa viikonloppua ! <3


P.s Kiitos @katjahuu ja @huurnane kuvien lainasta pus.

Perhe

Äidin uudet työkuulumiset ja kuluneen viikonlopun Putous-muistelot

19.12

Yhden väliviikon jälkeen Keravan ja Sipoon rajamaastosta kajahtaa iloinen tervehdys blogin lukijoille! Viime viikolla elämässämme tapahtui silmänräpäyksessä pieni mutta samalla suuri muutos ja sain määräaikaisen työn paikallisesta taidepäiväkodista. Nyt viikon verran päiväkodintätinä työskenneltyäni alan pikkuhiljaa pääsemään sisään uuteen pestiini. Pienet ovat suloisia, mutta voi pojat että allekirjoittanutta iltaisin väsyttää! Nukahdan ennen perheemme pienimpiä mutta eipä se nyt niin vaarallista ole, kun pienet rakkaat kerran ansaittua syyslomaansa viettävät. Hassua tämä elämä kyllä on. Pari vuotta sitten vannotin että en kyllä tasan tarkkaan päikkäriin enää töihin mene, vaan kuinkas sitten kävikään -  ja hyvä näin! Viihdyn, opin ja kehityn joka päivä. Ja koska kontrasti edelliseen työhön on aika merkittävä, ovat nämä vaippahousut ihan piristävää vaihtelua nyt kun kotonakaan ei sellaisia enää ole. 


Olemme kuluneen viikon aikana oppineet Piippiksestä yhden (ehkä hieman huvittavankin) uuden piirteen, joka ei aikaisemmin ole näin voimakkaana näyttäytynytkään. Neiti on kovasti mustasukkainen syystä, että äiti hoitaa ja sylkyttelee nyt pienempiä lapsia. Maanantaina kun hakivat minut töistä ja olin kuulumiseni H:lle kertonut, kajahti takapenkiltä tomera toteamus : "Kyllä mekin ollaan ihania!!".  

Niin olette, te rakkaat. 
Te olette ihan parhaita!

Minut on nyt jokapäivä hukutettu suukkoihin töistä kotiin palattuani ja olen totta vie saanut kokea olevani hyvin HYVIN rakastettu! Se tuntuu ihanalta. Luonnollisesti. 


Vaikkakin tämä syyslomaviikko hurahtaa nyt minulla (ja H:lla myös) lähinnä töiden parissa, saimme iloksemme viettää viime viikonloppuna hyvinkin ikimuistoisia hetkiä koko perheen kanssa Helsingissä. Yövyimme Sokos hotel Triplassa ja kävimme paikanpäällä katsomassa kauan odotettua Putous allstarsin finaalilähetystä. En lähde nyt tässä postauksessa kovinkaan yksityiskohtaisesti avaamaan viikonloppumme sisältöä mutta sen verran on pakko tuosta majoituksesta kertoa, että jos olisin tiennyt hotellihuoneemme sijaitsevan seitsemännessätoista kerroksessa, en satavarmasti olisi suostunut paikanpäälle! Näin jälkikäteen asiaa tarkasteltuna lienee kuitenkin hyvä etten etukäteen tiennyt, sillä karaistuin aika todella huimasti tuon yhden hotellivuorokauden aikana - hissivaihtoehtoja kun oli tasan neljä ja niistä jokainen näköala-versioita. Ensimmäisen nousun aikana itkin (vaikka silmät olivat kiinni) mutta viimeisen laskeutumisen aikana uskaltauduin jo pitämään silmät auki ja jopa katsomaan edessämme upeana aukeavaa Helsinkiä. Ja olihan se nyt oikeasti aika siistiä! Enpä olisi tätä uskonut ääneen sanovani tai blogiin kirjoittavani. Saas nähdä minkälainen hurjapää minusta vielä kuoriutuukaan, heh. 


Pienet ihmiset ovat eläneet yhtä Putous-huumaa koko tämän viikon. Lauantain lähetyksen parhaita paloja on katsottu youtubesta repeatilla ja Aina Inkeri Ankeisen laulupläjäystä auton takapenkillä täydet volyymit kaakossa loilotettu. Olivat hyvinkäyttäytyviä (maskitkin pysyivät naamalla koko puolitoistatuntisen ajan!) sekä kiitollisia eikä suoran lähetyksen jälkeen väsymyksestä ollut vielä todentotta tietoakaan! Hotelliin päästyämme ja hampparit vällyjen alla syötyämme alkoi uni pikkuhiljaa hiipimään pienokaisten silmäkulmiin ja yhdessä lopulta uinahdettiin pehmoisten petivaatteiden syleilyyn. Aamulla heräsimme aikaisempaan aamiaiskattaukseen ja herkuteltuamme menimme vielä hotellihuoneeseen kylpemään ajan kanssa. Oli kyllä niiin parasta taas että en oikein itsekään osaa lakata fiilistelemästä! Sunnuntaina olo oli todella rentoutunut ja levännyt. Triplassa herkuteltiin kuplavohvelit ja ajoimme autopesulan sekä paikallisen bistron kautta kotiin mummin sekä Sallin luokse. 


"Minä en pääte poit täältä!"
(kylvyn jälkeen pyyhkeeseen kietoutuneena)



Pahoittelen tämän postauksen kuvien huonoa kännykkälaatua (jälleen kerran). Ovat spontaaneja räpsyjä reissultamme eikä niitä oltu sen kummemmin etukäteen suunniteltu. Niinkuin yleensäkään täällä mun blogissani ei mikään ole. 


 Korona pelottaa tällä hetkellä taas enemmän kuin hetkeen (päiväkotityöskentely ei ainakaan asiaa helpota) mutta elämän on siitäkin huolimatta jatkuttava. Sormet ja varpaat ristissä että tämä poikkeustila päättyisi pian. Lienee toiveajattelua tässä vaiheessa mutta posiitiivisuuden kautta..!

Kiitollinen olo. Asiat järjestyy. Aina. 

Ihanaa syyslomaviikkoa kaikille! Minkälaisia suunnitelmia teillä? Meillä ei sen kummempia, kuin että viikonloppuna rakennetaan olohuoneeseen iso maja ja otetaan rennosti.

Palailen silloin viimeistään blogin pariin. 

Downin oireyhtymä

Ds-tietoisuutta 47 palasta-blogin tyyliin

11.15

Lokakuu on startannut ja se tarkoittaa sitä, että vietämme kansainvälistä DS awareness-kuukautta. Ajattelin kirjoitella "tietoisuuspläjäyksen" itselleni tyypilliseen tapaan - meidän perheen näkökulmasta.

Minkälaisena Downin oireyhtymä siis näyttäytyy meidän jengille?

1. Tiedostamme rakkaan perheenjäsenemme diagnoosin, mutta emme ajattele sitä "sairautena" tai "vitsauksena". Downin oireyhtymä on yksi tyttäreni lukuisista muista ominaisuuksista - jokaisella meillä on omamme eikö niin? 

2. Downin oireyhtymä näyttäytyy perheellemme rikkautena. Se on yhtäkuin ilonpirskahduksia. Naurunräkätyksiä. Ötökkähypetystä (edelleen). Tanssia. Laulua. Suukkoja.

3. Tyttäremme oppii jatkuvasti - omaan tahtiinsa. Sen lisäksi että itse oppii ja kehittyy, opettaa hän myös päivittäin muita. Eilen hän esimerkiksi opetti kuvauksissa maskeeraajaa sekä muuta kuvaushenkilökuntaa viittomaan. Nyt minäkin tiedän, miten viitotaan "kalakeitto". Hän opettaa siis minuakin joka päivä. Hän opettaa päivittäin ihmisiä ymmärtämään enemmän Downin oireyhtymästä. Hän on suloinen silmienavailija. 

4. Perheessämme jokainen elää hyvin tavallista elämää. Lapset käyvät koulua ja eskaria. Pirpana normikoulussa, erityisluokalla. Pirpanalla on yhtälailla omat kaverinsa - ihan niinkuin sisaruksillansakin on. Hän käy naapurissa leikkimässä sisarustensa kanssa. Kun muut lapset leikkivät, saattaa hän katsella naapurinlasten vanhempien kanssa Avaraa luontoa - ja usein kuulemma niin tekeekin. Tosiystävyys ei tuijottele ikänumeroita. 

5. Tyttäremme diagnoosi on vuosien varrella opettanut meille myös muista ihmisistä. Olemme onnellisia siitä, että ympärillämme on niin paljon lämpöä. suvaitsevaisuutta ja rakkautta. Kolikolla on kääntöpuolensa tässäkin tapauksessa ja myös karsimista olemme joutuneet tekemään. Onneksi hyvin vähän.

6. Pirpanalla on omat mielenkiinnonkohteensa. Niitä on valtavasti. Kuluneella viikolla olemme viettäneet 2 päivää mainoskuvauksissa. Tyttö nauttii ja se välittyy kuvista. Niitä lisää sitten hieman lähempänä joulua täällä blogissa - ja muuallakin :) Lasten mainoskuvaukset jakavat mielipiteitä, mutta me koemme että on etuoikeutta saada Downin oireyhtymä näkyväksi myös mediassa. Niin kauan kun tyttö itse haluaa kuvauksiin mennä, mahdollisuudet hyödynnetään. 

7. Tyttäremme ei ole sairaampi kuin me muut. Hän ei sairastu herkemmin - päinvastoin. Mutta. Kun hän sairastuu, taudit usein pitkittyvät. Siksi suojelemme häntä pöpöiltä erityisen tarkasti. 

8. On yleinen oletus, että Ds-henkilö kokee tunteiden kirjon isosti. Kyllä meilläkin, mutta esimerkiksi vihaa tai suuttumusta meillä ei juurikaan vielä koeta. Isosti ainakaan. Pirpana ei saa raivareita. Pirpana ei satuta. Voimakas hän on pieneksi ihmiseksi ja esimerkiksi halirutistus on tiukka. Pusunkin moiskauttaa usein tunteella. 

9. Tyttäremme on sosiaalinen perhonen. Hän usein yllättää ihmiset kognitiivisilla kyvyillään. Ohikulkijoille vilkuttaa. Eilen kuultua: "Niin miellyttävä tyttö" , "ihana lapsi" ja "mahtava skidi". Äidin on usein vaikeaa pidätellä kyyneleitä.

10. Sisaruksilleen Pirpana on kaikki kaikessa. Pirpanalle sisarukset ovat kaikki kaikessa. Eilen kun naapurin tyttö oli meillä leikkimässä, tytöt kolmistaan piirtelivät. Yhtäkkiä Piippis totesi "Miksi mä en osaa ja te osaatte!". Pikkusisko totesi lempeästi: "Sun täytyy vaan vähän enemmän harjoitella niin opit". Tyttäremme siis tiedostaa oppimiseen ja kehitykseen liittyvät problematiikkansa ja sisarukset osaavat upeasti kannustaa sekä tukea. 

11. Lastemme ystäville Piippis on ihan niinkuin muutkin. Hänet otetaan mukaan leikkeihin ja se tuntuu meistä vanhemmista aivan uskomattoman hyvältä!

12. Tyttäremme nauttii hyvin pienistä ja arkisista asioista. Se että hän saa metsälenkillä johdattaa muuta porukkaa, on parasta maailmassa! 

13. Rutiinit. Rutiinit, rutiinit ja rutiinit. Viikonloppuherkuiksi valikoituu viikko toisensa jälkeen "donitsikeksit" (Filippiinos) ja Pätkis-pussi. Illalla on pakko saada banaanijugurttia. Lukuisia kertoja sitä on lähdetty kaupasta hakemaan kun on epähuomiossa päässyt jääkaapista loppumaan. Mehun on oltava punaista. Keltainen ei käy laatuun. Putous, Frozen, Diana ja Roma, Tähkäpää sekä Risto Räppääjä. Muuta ei katota. Ipädiltä kissapeliä. Uusia ei edes harkita opeteltavan. Ja sitä rataa..

14. Downin oireyhtymä on meille yhtä kuin maailman suurin rakkaus. Se että tällaisen ominaisuuden saamme tyttäremme kanssa jakaa, kostuttaa silmäni tälläkin hetkellä. Olen niin kiitollinen hänestä ja hänen kahdesta sisaruksestaan etteivät sanat enää riitä.


Downin oireyhtymä on rakkautta lukuisille perheille maailmassa. Suomessa syntyy vuodessa 70 vauvaa kera tämän erityisominaisuuden. Ylimääräinen kromosomi valikoituu sattumankaupalla. Siihen ei voi vanhemmat toiminnallaan vaikuttaa. Se on lottovoitto. 

Kun sain postaukseni valmiiksi, alkoi aurinko upeasti paistamaan. Hyvää kansainvälistä DS-kuukautta kaikille meidän perheeltä! Olen kiitollinen, jos edes muutama lukijani jakaisi tavalla tai toisella tietoutta aiheesta. Tämä on monelle niin kovin tärkeää. 



Suosituimmat

Facebook