Olen kirjoittanut tätä blogia yli 13 vuotta. Aktiivisesti ja ei niin aktiiviisesti - elämäntilanteen mukaan. Niihin vuosiin mahtuu paljon ilon sekä surun hetkiä - elämää isolla E:llä! 

Tänään haluaisin hieman iloita ja antaa hetkellisen ajatuksenvirran taas lentää. Iloita onnistumisista ja saavutuksista. Suurista harppauksissa pienen suuren ihmisen elämässä. Harppauksista joita emme ole tietoisesti edes odottaneet, mutta jotka ovat tehneet meidät vanhemmat hyvin onnellisiksi. 

Viimeisin pieni arjen onnenhippunen ilmaantui aivan normaalissa arki-illassa, kun huomasimme että neitokainen haki omatoimisesti matikan läksyt olohuoneen pöydälle, avasi kirjan läksyjen kohdalta, kaivoi vielä penaalinsa ja ryhtyi tuumasta toimeen. Ensimmäistä kertaa annoin neidin jatkaa täysin itsenäisesti tuota omatoimista hommaansa silläkin uhalla, että lopputuloksen olisimme joutuneet korjaamaan ja työstämään tehtävät  yhdessä uudelleen. Hämmästys oli sangen onnellinen kun tarkistaessani läksyjä huomasin tehtävien olevan täysin oikein tehdyt, ja käsialakin oli selkeää sekä ymmärrettävää! Neiti käytti todella taitavasti lukusuoraa ja kehitystä kuluneen syksyn sekä talven aikana on tapahtunut aivan valtavasti! Vaikka syksyllä sairasteluiden vuoksi poissaoloja on kertynyt paljon, se ei ole onneksi kuitenkaan merkittävästi vaikuttanut neidin mukavasti noususuhdanteessa olevaan kehityskäyrään opiskelun saralla. Koulussa opettajat sekä avustajat ovat tehneet hyvää työtä, ja siitä me vanhemmat kajautammekin ilmoille mitä suurimmat kiitokset! 

Pirpana viihtyy koulussa tosi hyvin tätä nykyä, ja iltapäivisin kotiin palaa iloinen tytöntylleröinen. Sunnuntain traditioksi on muodostunut, että illalla ennen nukkumaanmenoa tsekataan netistä tulevan viikon kouluruokalista. Ilonkiljahdukset kajahtavat melkeinpä jokaisen ruokalajin kohdalla, mutta ohrapuuro ja pinaattikeitto tekevät pienen poikkeuksen siinä mitä fiilistelyyn tulee.

Yhteisen kolmentoista (kohta neljäntoista) vuoden aikana on ollut ihana huomata, että Piippiksen kehityksen kanssa ei ole tarvinnut liiaksi stressata. Neiti on saanut olla juuri se mikä on, eikä minkään sortin käyristä tai normikehitykseen kuuluvista odotuksista ole tarvinnut murehtia samalla tavalla kun muiden lasten kanssa. Tosin emme me kyllä kahden muunkaan kanssa olla liiaksi stressattu. Jokainen lapsi on ollut ihana ja rakas juuri sellaisena kuin on - ja ehkä juuri sen Pirpana on meille opettanutkin! Elämässä pärjää vallan mainiosti, vaikka kehittyykin täysin omaan tahtiinsa! Meille se on ollut hyvin luontainen tapa ajatella.

Pirpana on oppinut puhumaan, ja me perheenjäsenet sekä kaikki hänelle läheiset ihmiset ymmärrämmekin puhetta hyvin. Harmillista kuitenkin on että puheterapia evättiin, sillä olen varma että neitokaisen puhetta olisi saatu "hiottua" vieläkin selkeämmäksi, jos terapiaa olisi jatkettu. Joskus  ulkopuolisen ihmisen voi olla hieman hankalaa saada selvää puheesta, mutta ymmärretyksi hän tulee ja se on tärkeintä. 

Lukutaito Piippikselle kehittyi pikkuhiljaa, ja siitäkin saamme kiitollisia olla. Se avaa muutenkin valtavan mielikuvituksen omaavalle tyypperöiselle paljon uusia ulottuvuuksia. Youtubea sekä telkkaria tyttö osaa käyttää jo vähän liiankin taitavasti, heh. 

Mielikuvituksesta sekä Youtubesta tulikin mieleen, että muistojemme syövereistä löytyy yksi kahden vuoden takainen klippi, joka on melko timanttinen. Sain itse maestrolta luvan julkaista sen täällä blogissa ja nyt siis ensiesityksessä Pirpanan ensimmäinen oma ASMR-video. Hän työsti sen salaa pohjoisen kodin vintillä, ja videon keskivaiheilla isi yllättääkin neitokaisen nauhoitusten lomasta. Hersyvä nauru on hyvin tarttuvaa! 

Ja yhä edelleen oman videon katseleminen saa aikaan onnellisia naurunpärskähdyksiä. 

Pieni varoituksen sananen! Jos hampaiden narskutus ei kuulu sinun ASMR-elämykseesi, kannattaa kurkata klippi varoen.