Voi kuinka olenkaan kaivannut tätä! Läppärin näppäimistön napsuntaa hetkellisen ajatustenvirran tahdittamana, tunteiden tallettamista mulle ominaiseen tyyliin sekä niiden purkamista - hetkeä ihan vain itselleni sekä omalle tärkeälle "jutulleni".
Olen kuluneiden kuukausien aikana palannut tosi usein vanhojen tekstieni pariin, ja päällimmäisenä tunteena aina on ollut hämmästys sekä kiitollisuus siitä, miten ihania juttuja täältä blogista löytyykään! Paljon tapahtumia, jotka olisivat muuten jo todennäköisesti unohtuneet ruuhkavuosien jalkoihin..
Pitkä matka on kuljettu blogini ensimmäisestä postauksesta tähän päivään. Vauvat ja taaperot ovat kasvaneet teineiksi, ja perheemme arki on muuttanut merkittävästi muotoaan uudenlaiseen suuntaansa.
Olemme yhdessä kokeneet kuluneen 15 vuoden aikana aivan mielettömän upeita juttuja, mutta samalla myös elämän suurimmat surut sekä kaipaukset. Blogin myötä myös sen lukijat ovat saaneet osittain myötäelää mukanamme elämän vuoristoradalla. Tässä kohtaa onkin hyvä hetki kiittää kaikesta saamastamme tuesta ja palautteesta, jota vuosien varrella olemme saaneet niin netin kautta kuin ihan kasvotustenkin. Erityisen hyvältä on tuntunut saada palautetta vertaisvanhemmilta, jotka ovat saaneet tukea ja lohtua mun kirjoituksistani sekä meidän tarinasta. Saan edelleen ihania viestejä ja jokakerta liikutun kyyneliin asti.
Kiitos tyypit.
Tässä hetkessä elämä on melko mukavasti eteenpäin soljuvaa. Kolmen (okei yks vielä kurkkii nurkan takana mutta kohta siellä myös) teini-ikäisen nuoren kanssa kototalomme seinien sisäpuolelle mahtuu tunteita jos jonkinlaisia, mutta toistaiseksi olemme kaikki hyvin pärjänneet.
Erityisnuoren kanssa teiniys asettaa arkeemme muutaman extrahaasteen, mutta toisaalta aikuiseksi kasvamiseen liittyy hänen kohdallaan myös erityisen suloisia piirteitä.
Huomenna allekirjoittanut ja Piippis ottavat kaksinkeskeistä laatuaikaa, ja lähtevät Helsinkiin viettämään jo kuukausien ajan odotettua keikkailtaa. Joku ehkä osaakin jo arvata (varsinkin meitä instagramissa seuranneet), että mistä mahtaa olla kyse?
Uskon että tuota erityisen suloista meininkiä tulee sisältymään huomiseen iltaan rutkasti. Siitä ehkä lisää sitten myöhemmin.
 |
| Hassutteluhöpsöttelyä auringon laskiessa |
Pohjoisesta etelään paluun jälkeen oma olotilani on ollut aika-ajoin hieman ontto. Parempaa sanaa en keksi tuota fiilistä nyt kuvaamaan. Huomaan kaipaavani jatkuvasti suunnanvaihtoa toisaalle (sekä kärsimystä Utsjoki-ikävästä), enkä näe perheemme tulevaisuusnäkymää ja loppuelämän kotia täällä pk-seudulla. Saa nähdä mihin elämä meidät kuljettaa, mutta tällä hetkellä (niin kauan kun lapset käyvät peruskoulua), lienee tukikohtamme täällä Keski-Uudellamaalla nuorison toiveesta.
Toki usein myös kauhulla mietin, että jos ja kun suunnanmuutos tulee tapahtumaan, niin kuinka kykenen jättämään tämän talon, joka on ollut hyvin tärkeä tekijä suuren perheemme historiassa?! Mahdollisille uusille lukijoille tiedoksi siis, että isäni on ollut rakentamassa tätä torppaa ja aluksi sitä asuttivat siskoni perheineen, jolta ostimme talon 12 vuotta sitten.
No, sen irtioton hetki ei ole luvassa vielä hetkeen. Sitä tunnetta on tässäkohtaa vielä turha lähteä työstämään liiaksi.
Vaikka jatkuva kaipuu ja haaveilu on läsnä, huomaan usein myös pysähtyväni sen ajatuksen äärelle, että kaikki on tosi hyvin nyt ja on syytä olla monesta asiasta onnellinen sekä kiitollinen. Meillä on ihana jengi, ja viihdymme tosi hyvin yhdessä. Arkisin kun kaikki ovat kotiutuneet töistä ja koulusta, koti täyttyy hyväntuulisesta puheensorinasta, kinastelusta, kikattelusta ja sohvalla pötköttelystä. Kissoja ja koiria rapsutellaan ja heidän hölmöilyille yhdessä naureskellaan.
Olemme siis rakentaneet yhdessä onnellisen ja toimivan arjen, joten siitä jos mistä pitäisi osata olla nyt kiitollinen eikä liiaksi kiirehtiä tulevaan. Kaikelle on aikansa ja paikkansa.
Tällä hetkellä ajankohtaisia kutkuttavia juttuja elämässä on mm, H:n bändin vuosien tauon jälkeinen aktivoituminen ja marraskuussa tupsahtaakin eetteriin uusi Snipe drive-albumi. Viime viikonloppuna keikkailivat pitkästä aikaa ja levynjulkkareita odotellaan kovasti jo!
Myös muita kivoja tapahtumia on luvassa, mutta niistä kirjoittelen lisää myöhemmin.
Nyt on siis tullut aika toteuttaa yksi realistinen unelma, joka on kytenyt ajatuksissa jo pidemmän tovin ja josta olen instagramini puolella jo vähän vihjaillutkin. Kalenteriin on raivattu tilaa blogille ja tulen ottamaan itselleni sekä ajatuksilleni aikaa nyt useammin. Kirjoittaminen on parasta terapiaa ja vaihtelua hulinapäiville taidevarhaiskasvatuksen parissa sekä arkisille tunnemyllerryksille kotopuolessa.
Jos jaksoit lukea niin jätä ihmeessä jälkesi joko kommentteihin tai instagramiin. Mukavia syyspäiviä kaikille ja palataan pian <3
Ja niin vielä! Tämän postauksen kuvat on räpsitty viime sunnuntaina, kun piipahdimme Tuusulan Fjällbossa ihastelemassa auringonlaskua ja heittelemässä vähän virveliä. Halusin pitää tämän tekstin kuvat yhtenäisinä, joten palaillaan kuluneiden sekä tulevien kuukausien lemppariotoksiin sitten taas seuraavissa julkaisuissa.
Kiva jos olet siellä!
