Blogiyhteistyö

Maskit muksujen mieleen

12.46



Pari viikkoa sitten pienimmäiseni huolestui, kun odotettu Putouksen finaali lähestyy eikä perheen pienimmillä ole vielä omia kangasmaskeja hommattuna ollenkaan. Niinpä ryhtyi hän sitten tuumasta toimeen googlaamaan, että mistä mieluisat maskit kolmikolle järkkääntyisi. "Äiti äiti nyt mä löysin meille ihanat!", juoksi hän kainalooni sohvalle puhelin kädessään. Tällä kertaa voiton vei Myllymuksujen pingviini-maskit ja nehän me siltä istumalta sitten laitoimmekin tilaukseen.



Hyvin nopealla toimituksella posti toi kirjeen, joka odotetusti sisälsi nuo valkatut maskit. Nämä muuten ovatkin tosi näppärät, sillä lapset osaavat hienosti ne itselleen pukea (mitä nyt vähän kumpparit menee kieroon mutta aikuinen ne tarvittaessa suoristakoon). Hienosti myös aistiyliherkkä esikoisemme antaa maskin olla kasvoillansa eikä yritä ottaa sitä pois. Olin satavarma että toisin käy!
 

Piippiksellä tämä maski on myös suloinen ja toimiva este suun sekä sormen välissä. Varsinkin vatsan vaivatessa, neiti sujauttaa vähän turhankin helposti etusormen hampaiden väliin ja jäyttää sitä vaistomaisesti. Kun maski on naamalla, tätä ei tapahdu ja näinollen myös pöpöjen kulku limakalvoille estyy. 
 

"Äiti nää tuntuu kivalta!", huikkasi pienimmäisin kuvausten lomassa. Ja tottahan se on. Kangas on tosi pehmoista, 95 prosenttista puuvillaa. 


On ne söpöjä! Mun tyypit.


Huomenna reissaamme mitä todennäköisimmin Pirpanan kanssa junalla Helsinkiin Stockan joulukatalogin kuvauksiin  ja ensimmäistä kertaa pingu-maski tulee käyttöön "in action". Ja kyllä, meillä on tosi jännittävä kaksipäivänen edessämme - siitä lisää myöhemmin sitten!

Olkaamme vastuullisia, käyttäkäämme maskia ja suojatkaamme toisiamme. Itse huomasin tänään Järvenpään Cittarista lounasta hakiessani, että suurimmalla osalla asiakkaista (sekä myös henkilökunnalla!) oli suoja kasvoillansa. Hävetti. Onneksi mulla oli iso huivi kaulassa, jonka sidoin sitten visusti suuni eteen. Korona leviää taas liian nopealla tahdilla ja nyt jokainen meistä voi vaikuttaa sen leviämisvauhtiin. 

Vaikkakaan lapset eivät niinkään toisiansa tartuta on hyvä muistaa, että lapset levittävät Covid 19-virusta ihan yhtä tehokkaasti kuin aikuisetkin. Näiden kasvomaskien ansiosta me muuten uskaltauduimme varaamaan liput ensi sunnuntain Risto Räppääjä ja väärä Vincent-ennakkoonkin. Elämää kun on yritettävä elää mahdollisimman normaalisti - pöpöistä huolimatta. 

Pysytellään terveenä! 

*Yhteistyössä Myllymuksut

Kiitollisuutta

Sumua päin

10.39

 Näin työttömänä/pätkätyöntekijänä sitä ryhtyy tarkastelemaan omaa maailmaansa täysin eri kantilta - ja se ei aina ole vain sekä ainoastaan huono asia.  Olen viime aikoina ollut erityisen kiitollinen pienistä mutta silti niiiin suurista asioista, joita omistan ja joista saan nautiskella päivittäin. 

Parisuhderintamalla menee aika kivasti, vaikka toisin ehkä tässä tilanteessa voisi olettaa? Itse ainakin pelkäsin että tämä poikkeuksellinen elämäntilanteemme siihen negatiivisella tavalla vaikuttaisi. Onneksi olin väärässä. 

Ehkä voimme osittain kiittää itseämme siitä, että puhallamme "yhteen hiilleen" kaiken tämän härdellin keskellä. Ja miten sen teemme? Kerron sen seuraavassa. 

Olemme H:n kanssa kehitelleet rutiineja. Ehkä tärkein kaikista on joka-aamuinen yhteinen lenkki kera karvaisten ystäviemme. Lähiseutumme pellot sekä metsät tarjoavat mitä parhaimmat puitteet ruokkia parisuhdetta juurikin oikealla tavalla. 

Aamulenkin jälkeen keitetään kahvit ja kumpikin istahtaa omille työpisteilleen tekemään omia juttujaan. H etätöitä, minä milloin mitäkin. Työnhakua, koulujuttuja.. ja nyt uutena haasteena Keski-Uudenmaan blogien (Kublo) asioita yhtenä kolmesta vastuuvetäjästä! Tästä lisää myöhemmin. Tämä kuitenkin yksi niistä kiitollisuuden aiheista.

Maisema on joka aamu jollain tavalla erilainen, mutta joka aamu ajatukset tuolla pellon reunassa kirkastuvat ja murheet unohtuvat hetkeksi . Joka päivä metsästä tai puron varrelta löytyy jotakin uutta ja ihmeellistä. Se tekee luonnosta parhaimman mahdollisen parantajan sekä terapeutin.


Myös muutamana iltana olemme käyneet kaksin koirat pissattamassa ja sen myötä antaneet lapsille hetkellisesti jo hieman luottoa. Osaavat todella nätisti istua sohvalla ja katsoa esimerkiksi telkkaria tuon kymmenenminuuttisen ajan. Toki usein lapset myös tulevat mukaan. 

Kuluneella viikolla saimme todistaa hyvin poikkeuksellista tapahtumaa lähipellolla. Oli jo ihan pimeää, kun hiekkatiellä törmäsimme lukuisiin rupisammakoihin (koskaan aikaisemmin tällaista ei ole vielä tapahtunut). Niitä oli erikokoisia. Pellolla meinasin astua yhden päällekin (osittain astuinkin kääk) ja rupisia ystäviä hyppi siellä täällä - niitä oli ihan mahdottomasti! Seuraavana päivänä sammakoista ei näkynyt jälkeäkään eikä tämän jälkeen niihin olla enää törmätty. Kyse lienee jostain lajille tyypillisestä vaellusrituaalista? En tiedä. Kertokaa te viisaammat jos tiedätte!

Harva se ilta iloksemme yläpuolella lentelee myös lepakkopariskunta. Instagramiin olen materiaalia heistä (kuin myös sammakoista) julkaissutkin. 

Luonto. Eläimet. Aamukaste. Raikkaus. Puhtaus. 

Rikkautta, jota ei rahan määrässä kukaan voi arvottaa.. 

..ja mulla on se kaikki ympärilläni. Ollappa onnekas!

Tänään(kin) mä voin siis hyvin, vaikka tuleva aika-ajoin huolettaakin. Joskus on kuljettava sumua päin, löytääksen rauhan sisältänsä. Tämä kuva tältä aamulta. Sen nappasi armas mieheni. Siinä ollaan vahvasti asian ytimessä eikö?

Viikonloppu lähestyy! Minä vietän sen mm. kentän laidalla mokkapalaa ja kahvia kaupaten. Mitä sinä ajattelit tehdä? 

Lämpöistä ja aurinkoista viikonloppua kaikille! 

Kasvua

Pienet suuret unelmat todeksi

17.56

Niin kuin otsikko asian jo paljastikin, tänään toteutui pienen tytön suuuuri haave!

 Pikku H teki eilen lopullisen päätöksen siitä, että uskaltaa ehdottomasti mennä korvikset laittamaan ja me vanhemmat annoimme vihdoin sekä viimein suostumuksemme asialle. 

Tänään sitten perhoset vatsassa (kyllä myös minulla oli) kurvasimme paikalliseen kempsuun ja teimme unelmat todeksi. Olin etukäteen soittanut kyseiseen putiikkiin ja kysynyt, tekevätkö rei´ityksiä ja tekevätkö kuusivuotiaalle. Yleensä alle 7-vuotiaille ei tehdä mutta koska tytsymme oli niin varma päätöksestään, vahvisti poikkeus tällä kertaa säännön.  

Ja minä äitinä olen satavarma, että tämä likka kyllä osaa hoitaa nämä lävistyksensä tunnollisesti. 


Aikaisemmin päivällä piipahdin lähiapteekissa hakemassa Emla-puudutusvoidetta sekä puhdistusainetta ja vajaan tunnin verran annoimme tuon voiteen mussukan korvanlehdissä vaikuttaa. Päädyin tähän ratkaisuun siitä syystä, ettei vahingossakaan kävisi niin että toista korvanlehteä ei sitten uskallettaisikaan enää lävistää. Puudute toimi mainiosti ja alkujännityksen jälkeen ei kyyneleitä enää jouduttu valuttamaan - pintapuudutus onnistui pitämään pahimmat nippailut loitolla. 

Mimmi oli silminnähden super tyytyväinen lopputulokseen ja oli tosi tärkeää, että samalla reissulla käytiin mummille korviksia vilauttamassa. 

Piippiskin katsoi siskon korvanlehdissä säihkyviä timantteja ihastuksissaan ja aikaisemman ehdottoman kieltäytymisen sijasta ilmoilla olikin jo pientä innostusta omien korvien rei´ittämiselle. Toisaalta tuon asian suhteen ei kyllä ole mikään kiirus - ehtiihän sen myöhemminkin! En ole ihan varma siitä, osaisiko Pirpana vielä olla tarpeeksi varovainen ja hiplaamatta uusia korviksiansa -näin alkuun kun se on äärimmäisen tärkeää. Odotellaan siis hetki vielä..

Aloitellaan tällä minipostauksella nyt uusi viikko. Olen astumassa hieman toisenlaisiin saappaisiin, kuin joissa aikaisemmin olen tottunut talsimaan. Haasteita luvassa, mutta koen että tämä haaste on nyt vaan pakko ottaa vastaan ja teen sen kyllä tosi mielelläni. Jännittää. Palaan tähän vähän myöhemmin.

Säihkyvää viikon alkua kaikille! Tästä tulkoon hyvä. 

 

Aila-myrsky

Aliasta Aila-myrskyn aikaan

10.42

Eilen jo ehdinkin instagramin puolella fiilistellä syysmyrskyjä sekä omaa sisäistä olotilaani niiden aikana.  Kun uutisissa varoitellaan saapuvasta puhurista, ryhdyn rutiininomaisesti valmistautumaan tulevaan. Hamstraan kaupasta kynttilöitä ja kaappiin herkkuja. Myräkän saapuessa kokkaan sekä leivon. Saunon ja sytytän takan. Vetäisen jalkaan villasukat ja ihailen keittiön ikkunasta kun metsä huojuu tuulessa. 

Aika usein tuo näky vähän pelottaakin. 


Ipanatkin osaavat nykyään ottaa tietynlaisen "moden" kun ulos ei voi mennä. 

Pötköttelevät..


.... ja pelailevat.



Tanssiesityksistäkin saadaan nautiskella. Tässä Pirpanan eilisiä tyylinäytteitä. Frozenin "Taakse jää" menossa  - sekä suomen että englannin kielellä. Nää showt tuppaa muuten kestämään aina tovin jos toisenkin. Aikamoista heittäytymistä, sanon!

             

Ja sitten tietysti vielä vähän voimistelujuttujakin! Meillä renkaat sekä puolapuut edelleen päivittäisessä käytössä - huippuhankinta oli aikanaan. Pienin on aivan huikean taitava jo temppuilemaan  - välillä äiskää ihan kauhistuttaa!


Mukelot ovat vihdoin ja viimein saavuttaneet sen iän, että perheen yhteiset lautapelihetket kuuluvat viikottain yhteisiin ajanviettoihin. Tämänhetkisiä suosikkeja ovat Alias, lasten Monopoly ja huojuva torni. Tänään lapset kaivoivat myös Fortunan kaapista pienen tauon jälkeen ja sen parissa vierähti hetki jos toinenkin. 



Kukapa olisi vielä muutama vuosi sitten uskonut, että esimerkiksi juurikin Aliasta melko piankin yhdessä pelaillaan? Todella hienosti osaa Piippis-neiti selittää ja todella hienosti sisarukset ymmärtävät hänen puhettaan. Nämä asiat kun ei meille ole koskaan itsestäänselvyyksiä olleet. Juurikin tämä kyseinen peli saa joka kerta (varsinkin meidän vanhempien) suupielet hymyyn (viimeksi nauroin katketakseni), kun pikkukolmikko heittäytyy geimeihin kaikkensa antaen! Välillä liikennemerkkiä selitetään katulamppuna tai muna tulee kanan pyllystä ja niin edelleen, mutta eipä se oo niin justiinsa - tärkeintä että on kivaa!

Pikku H: "Tää on sellainen, mitä me W:n kanssa syödään joka aamu aamupalaksi?"
Pirpana: "Minä tiedän! Vaaleet leipää, pelkkää voita, ei paahdeta!"


Tänään vietellään lasten toiveesta pizzaperjantaita. Josko hyvä ruoka veisi loputkin flunssanrippeet mennessään! 

Ihanaa viikonloppua kaikille!

covid-19

Viheliäät syyslentsut sekä ilmassa leijaileva koronaviruksen uhka

20.44

Terveisiä saikkutuvalta! Meidän jengi ehti elää 2 viikkoa normiarkea, kunnes lauantaina illansuussa pienin ryhtyi valittelemaan kutisevaa kurkkuansa. Sunnuntai-aamuna tilanne olikin sitten jo hyvin selkeä - flunssarundi numero 2 starttasi perheessä. Edellisellä kerralla olin ainoa, joka meistä viidestä väisti taudin mutta tälläkertaa minä ryhdyinkin niiskuttamaan jo toisena. Nyt kun "on aikaa" niin nyt näköjään valkosolutkaan eivät jaksa taistella ylimääräisiä taudinaiheuttajia vastaan samalla pietetillä kuin aikaisemmin. Toisaalta nyt stressaan tulevasta tosi paljon enemmän ja sekin voi olla syy että tauti pärähtää päälle helpommin. Mene ja tiedä sitten.

Piippis lähti tänäkin aamuna reippaana ja terveenä kouluun, vailla minkäänsortin oirehdintaa. Jälleen kerran on todettava, että Downin oireyhtymä ei meidän perheessä tarkoita yhtä kuin infektioherkin tyypperöinen. Piippis selvisi edelliselläkin kerralla hyvin lievillä oirella, mutta poikkeuskeissejäkin on ja usein kun Pirpanalla lykkää tauti kunnolla päälle, toipuminen ottaa kyllä aikansa. Neidillähän on valkosoluarvot viitearvojen yläpuolella  ja tästä syystä taudin puhkeaminen kestää usein pitkään tai vastaavasti oireet voivat olla lievemmät. Harmi että oksennustaudeissa tämä sääntö ei syystä tai toisesta päde.  Niitä Piippis sairastaa usein viikon päivät!


Mitä tähän koronasyksyyn tulee, niin tuntuu tosi epäreilulta kiikuttaa lapsia monta kertaa kuukaudessa koronatesteihin kun olen itse kuitenkin satavarma, että kyse ei ole Covidista vaan ihan normiflunssasta. Eilen Wilmaan tupsahti taas uudet suositukset, ja niiden mukaan koululaiset on testattava lievienkin oireiden vuoksi (alle kouluikäisiä ei ?!). Tämä aiheuttaa ihan hirmuisesti turhia poissaoloja lapsille sekä nuorille (ja vanhemmille toki myös), kun testituloksia joutuu odottelemaan päivätolkulla. Tosi hankalaa aikaa kyllä elellään nyt kaikinpuolin ja eipä voi kuin toivoa, että tämä jossain vaiheessa helpottaa. Toivottavasti pian!

Meidän perheessähän kehiteltiin lasten kanssa sellainen traditio, että haetaan onnistuneiden testausten jälkeen Mc aamupala. Kun tiedossa on jotain mielekästä, ei testeihin menokaan tunnu ihan niin ikävältä. Tässä kohtaa palkitseminen on mun mielestä täysin ok!

Eilen kun hain maski naamassa Pirpanaa koulusta, huikkasi joku tyttö koulun yläpihalta : "Kenen äiti toi on?!". Lopulta tytöt lähtivät minua karkuun. Maski selvästi pelotti heitä vaikka se ihan super kaunis onkin! Tuli ristiriitainen olo kun ei tuo maski itsestäkään tunnu kamalan miellyttävältä mutta vastuullisuuden vuoksi sitä on pakko pitää. Lapsia tämä koronatilanne selkeästi kuitenkin vielä pelottaa ja hämmentää vaikka siitä varmasti paljon kouluissa sekä kodeissa puhutaankin. 

Ja kyllähän se meitä aikuisiakin pelottaa. Kauhulla välillä ajattelen, mitä tuon pöpön saapuminen meidän perheeseen voisi pahimmassa tapauksessa tarkoittaakaan. Toisaalta tiedän jo monta perhettä, joissa tuo koronarumba on käyty läpi ja suurin osa on selvinnyt lievillä (vaikkakin hyvin hämmentävilläkin) oireilla. Silti en vähättele. Tiedänhän myös niitä, jotka ovat joutuneet sairaalahoitoon. 



Minä menin ja tilasin itselleni maskin Kenkämaakarilta. Olen tosi ihastunut näihin pöllökuvituksiin ja tällä hetkellä omistan suusuojan lisäksi pöllökassin sekä pöllö-termosmukin. Instagramin puolella olen niitä aika-ajoin vilautellutkin. Tämä ei ole yhteistyöpostaus vaan pakollinen pöllöfanin fiilistely :)

Ehkä tässä kohtaa on hyvä hetki pienelle loppukevennykselle.

Viikonloppuna avauduin instan puolella myös omista, hieman apeistakin tuntemuksista ja kuinka ollakaan, seuraavana päivänä sain suloisen yllätyksen messengeriin. Koko meidän perhe sai leffaliput sekä herkkukupongit ihan mihin tahansa Finnkinon leffateatteriin! Kylläpä muuten piristi hirmuisesti eli sydämellinen kiitos asianosaiselle! Tuossa hetkessä päätin, että aion myös itse tulevalla viikolla yllättää muutaman oman tuttavani. Tämä koronasyksy saattaa pahimmassa tapauksessa olla ihan super haastava ja suurimmalle osalle meistä varmasti jossain vaiheessa onkin. Siksipä  pienet mutta merkitykselliset muistiaiset ovat super piristäviä ihan kenelle tahansa.

Nyt lienee kuitenkin aika kömpiä peiton alle pakoon korona-ahdistusta. Mikä eniten tässä kaikessa pelottaa? Sanomattakin lienee selvää, että omien rakkaiden mahdollinen sairastuminen sekä lasten poissaolot koulusta ja eskarista ovat ne ykkäshuolenaiheet. Mutta sittenhän on  esimerkiksi niinkin naurettava murhe kuin että pääseekö meidän jengi katsomaan kauan odotettua Putous-lähetystä pöllölaaksoon lokakuussa? Lapset murehtivat kovasti sitä, että rajoituksia tiukennetaan eikä saada tätä unelmaa toteutettua. Toivotaan että näin ei nyt ehdi tapahtua ja tämä viheliäinen pöpönen saataisiin pidettyä jotakuinkin aisoissa. 

Mutta.. nyt on unen aika. Seuraava postausaihe pyörii jo vahvasti ajatuksissani. Se on huomattavasti mukavampaa luettavaa kuin tämäniltainen. 

Lupailivat myrskyisää loppuviikkoa. Nautiskellaan kynttilöiden hehkusta, hyvästä ruoasta ja villasukista. 

Kuulemisiin!




hellyyttä

Free hugs!

20.30

Seuraavaksi kuvien puolesta luvassa todellinen hyvänmielenpläjäys! Minulla hurahti valehtelematta tunti jos toinenkin, kun etsiskelin näitä rakkausotoksia vuosien varrelta sekä facebookista että koneelta. Aika voimakkaita tunnereaktioita saivat aikaan.


Tänään kirjoittelen muutaman rivin rakkaudesta, välittämisestä sekä sen osoittamisesta - aihe kun on meidän arjessamme hyvin vahvasti läsnä. Sen lisäksi että rakastamme toisiamme ja sen hyvin herkästi toisillemme myös näytämme, on yksi meistä hyvin avoin jakamaan rakkaudenosoituksiaan myös tuntemattomimmillekkin. Tämä mietityttää välillä meitä vanhempia ja aina silloin tällöin nuo äkilliset yllärihalit saattavat aiheuttaa hieman kiusallisiakin tilanteita. 

Kun Piippis kokee aitoa hyväksyntää, ei hän kaihda osoittaa omaa ihastustaan avoimesti toiselle ihmiselle - vaikka kyseinen ihminen olisikin aivan vieras entuudestaan. Neiti saattaa kapsahtaa kaulaan hyvinkin tiukasti ja on sanomattakin selvää, että kaikki eivät välttämättä osaa tällaista häneltä odottaa tai vastaanottaa. Olen joskus miettinyt, että pitäisikö minun äitinä puuttua näihin hellyydenosoituksiin niitä rajaten, mutta toistaiseksi en ole sellaiselle vielä kokenut tarvetta. Tilanne olisi toinen, jos tämä halaileminen olisi jatkuvaa ja se kohdistettaisiin ihan keneen tahansa random kaduntallaajaan. Näin ei onneksi ole.

Ja tosiaan ehkä tulevaisuudessa tämäkin aihe täytyy ottaa neidin kanssa puheeksi, jos meininki jatkuu samanlaisena. Nyt ei vielä ole kuitenkaan sen aika - luotan intuitiooni. 



Kotiväki elää Pirpanan suukoista sekä päivittäisistä kohteliaisuuksista. Olisi vaikeaa enää kuvitellakaan elämää ilman tuota suurta rakkautta! Suloista on ollut myös huomata, kuinka sisaruksetkin osoittavat välittämisensä siskoa kohtaan halauksen kautta, sillä tietävät että se on siskolle tärkeää. 





Perheen ulkopuolella toisen henkilön aito ihastus ja kontaktin ottaminen saa usein aikaan Piippiksessä rakkaudentulvan, joka saattaa sitten ilmetä yllätyksellisenä hellyyspuuskana. Iloksemme vastaanotto on 99 prosenttisesti ollut vain sekä ainoastaan positiivista ja välitöntä. 

Tässä kohtaa on muuten aivan pakko muistella muutaman vuoden takaista hyvänmielenhetkeä Muumimaailmassa. Piippis oli halannut jo minuutin verran Hemulia, kun sitten me vanhemmat jo ehdottelimme josko seuraava lapsi pääsisi Hemulia rutistamaan. Hemuli heilutti päätänsä ja totesi elein, että "ei, vielä ei ole aika lopettaa". Siinä sitten halailivat - pitkään ja hartaasti. 

Se oli todella liikuttava hetki. Kyyneleet ilmestyvät silmäkulmiin vieläkin tuota muistellessa.


Myös Maretariumissa kohtaaminen sukeltajan kanssa on jäänyt mieleen. Oli helppo aistia lämminhenkinen tunnelma, vaikka lasi ja happilaitteet välissä olivatkin. Myöhemmin tämä samainen sukeltaja kävi kommentoimassa vielä tänne mun blogiinkin! Tätä on usein muisteltu hymyssäsuin.


Perheemme karvakorvat ovat oppineet vastaanottamaan jokaisen kolmen ipanan hellyyttä ja sitä päivittäin saavatkin - yleensä heti aamusta kun kolmikko on sängystä ylös könynnyt. Vuosi sitten perheeseemme saapunut , TODELLA pelokas espanjatar on vahvistunut huimasti ja oppinut luottamaan lapsiin. Tämä on ollut kaunista huomata.


"Salli mussukka"

Nuket, pehmolelut tai vaikkapa Olof lumiukko satukirjan sivuilla/ tv-ruudulla saavat myös usein suukotteluja osakseen - siis kaikki mikä ihastuttaa ja ansaitsee Piippiksen mielestä täyden rakkauden! Kesken puhelinkeskustelun mummin kanssa neiti saattaa suukottaa luuria yhtäkkisesti - koska tulee vaan sellainen kiva fiilis!


Usein kuulee sanottavan, että ds-henkilöt näyttävät kaikki tunteensa isosti. En tiedä mitä jo nurkan takana kurkkiva murrosikä (niin uskomattomalta kuin se tuntuukin) tuo tullessaan, mutta toistaiseksi olemme pääosin saaneet nauttia vain näistä positiivisimmista tunnereaktioista. Pirpana ei ole koskaan saanut suuria kiukkuhepuleita, mutta esimerkiksi suru viipyy usein pitkään jos siihen on aihetta. Joskus tytön on hyvin vaikeaa päästä irti ikävistä tapahtumista tai episodeista. Asioihin "jumiin jääminen" on hyvin tyypillistä ihan kaikessa.





Tuntui tärkeältä kirjoittaa näinkin simppelistä mutta kauniista aiheesta. Tässä kohtaa koen, että jokaisen meistä tulisi ottaa oppia edes hitusen näiltä rakkauskromosomin omaavilta murusilta. Kohteliaisuus ei satuta vaan parhaimmassa tapauksessa pelastaa huonoimmankin päivän. Näytetään ihastuksemme sekä rakkautemme, mutta ei mielistellä jos sellaiselle ei ole tarvetta. 

Kokeilehan huomenna. 

"Olet kaunis!"
"Oletpa komeana tänään!"
"Sinä olet ihana". 

tai vaihtoehtoisesti halaa äitiäsi, ystävääsi tai vaikkapa työkaveriasi - osoittaaksesi että välität. 



Sydämellistä pian alkavaa viikonloppua kaikille!

Arki

Uusi alku

10.23


Istuskelen hiljaisessa talossa, keittiönpöydän äärellä. Tietokoneen vieressä höyryää lämpöinen kahvikuppi - jo aamun toinen. On luottavainen ja rauhallinen olo. Jokainen kolmesta lapsestamme ovat koulutyönsä parissa - pienin oikeastaan siihen viralliseen koulutyöhönsä vasta eskarissa valmistautuen. Pari viikkoa sitten syksyinen nuhanpoikanen hieman sekoitti alkanutta arkea, ja koko jengi vietti ensimmäisen viikon kotosalla - koska korona. Onneksemme testitulokset näyttivät negatiivista ja pääsimme jatkamaan arkeamme normaalisti. 


Syksy on aina itselleni uuden alku, ja siksi sisälläni vallitsee tälläkin hetkellä lämpöinen tunne. Luotto tulevaan on vahva. Loppuvuodesta ei voi tulla muuta kuin rutkasti edellistä vastaavaa parempi. 

Rakastan aamuja! Raikasta aamuilmaa koiran kanssa pellon reunaa tarpoessa. Kastepisaroita ja kahvikupposta. Toiveikkaita, ihan parhaita aamuhetkiä.

Viheliäisimmät kiukuttelut ovat jääneet historiaan ja muksut osaavat jo hienosti hoitaa aamutoimet. Lähtevät mielellään kouluun muutamia poikkeuspäiviä lukuunottamatta. Näistä poikkeuspäivistä mainittakoon vaikka tämänaamuinen, kun Pirpana ei olisi halunnut lähteä kouluun syystä että on puuropäivä. Piippis vihaa puuroa. Oksettaa jo pelkkä ajatuskin!

Ratkaisimme tilanteen niin, että annoimme neidille aimoannoksen lihapullia aamupalaksi. Tyytyväisenä lähti lopulta kouluun vaikka tämä puuroasia mietitytti häntä kovasti jo eilen illalla. Voi kultaa!


Erityislapsielo etenee omalla painollaan yhä edelleen. Kuluneen kesän aikana on muutamaan kertaan etsitty kadonnutta tyttöä, joka kuitenkin aina on palannut omalle kotipihalle ja ilmoittanut käyneensä "pienellä lenkillä". Kovin on omatoiminen tyttö mutta aina aika-ajoin tämä omatoimisuus aiheuttaa meille vanhemmille ylimääräisiä sydämenlyöntejä.  Olemme jopa harkinneet Yepzon-laitteen hankkimistä neitokaiselle -ihan vaan varmuuden vuoksi. 

Kouluun kuskaamme Piippistä tällä hetkellä, kun isin etätyöt sekä äidin satunnaiset työt sen sallivat. Tämä lyhentää kolmasluokkalaisen koulupäivää tunnin verran ja se on vielä tässä kohtaa Pirpanalle merkittävä aika. 

Mummi <3

Kaverit ovat astuneet mukaan perheemme arkeen hyvin vahvasti. Varsinkin keskimmäinen viettäisi kaiken vapaa-aikansa vanhempien katseiden  ulottumattomista ja tämäkin on osittain vaatinut varsinkin allekirjoittaneelta hieman totuttelua. Myös pienimmäinen on löytänyt omat sielunkumppaninsa perheen ulkopuolelta ja tästä syystä neiti saikin synttärilahjaksi oman puhelimen. On paljon helpompi päästää tyttö vaikka ihan naapuriinkin leikkimään, kun tietää että tarpeen vaatiessa häneen saa helposti yhteyden. 

Paljon pyrimme kuitenkin viettämään aikaa myös perheen kesken - ihan päivittäin. Myös mummi haetaan usein mukaan päivittäisiin aktiviteetteihin ja olen tosi kiitollinen siitä että äiti asuukin niin lähellä meitä. Isän lähtö tuntuu edelleen ja toistemme tuki on todella tärkeää. 


Kuluneen kesän aikana reissailtiin koronarajoitusten mukaisesti. Piipahdettiin mökillä, Porvoossa, Hankasalmella ja Kotkassa. Kiivettiin perinteisesti lähiharjumme kallioille kilistelemään hääpäivää, ja tällä kertaa otimme myös lapset kaveriksi. Tytöt hihkuivat viltillä ilosta : " Täällä on niin ihanaa!". Ja olihan siellä. Oli lämpöinen viltti, auringonpaiste ja herkkuja rutkasti ympärillä. Harjulta näkyi melkein koulu ja sieltä näkyi myös vanha mummola. Sieltä näkyi kavereiden pihat ja meidän oma kotitalo - näkyi paljon tärkeitä asioita. 


Tällähetkellä koen kiitollisuutta siitä, että osaan pysähtyä nauttimaan pienistä hetkistä elämässäni - tämän suhteen kun olen viime aikoina ollut vähän kykenemätön. Olen opetellut irtautumaan asioista, jotka koen raskaiksi tai liian kuormittaviksi. Keskittymään olennaiseen. Ne tärkeimmät asiat kun ovat loppupeleissä aika yksinkertaisia juttuja.

Irtautumisen lisäksi olen pyrkinyt palauttamaan elämääni asioita, jotka ovat voimaannuttaneet mutta joille en ole löytänyt kuluneen vuoden aikana voimia tai aikaa. Blogi on nyt herätetty ja suunnitelmia sen suhteen on tehty. Tuntuu hyvältä. Ihan super hyvältä!

Tulevan viikon missioni on kirjoitella sähköposteja, soitella pari tärkeää puhelua, jatkaa onnistuneesti pätkäpaastoani sekä 10 000:n askeleen päivätavoitettani, täydentää ipanoiden vaatekaappeja kirppishankinnoilla (kasvavat mokomat!) ja myydä vanhoja pois, pysyä kartalla kolmen lapsukaisen Wilma-viesteistä, osallistua vanhempainiltaan, kannustaa fudispelissä, sopia treffit kavereiden kanssa ja sitä rataa. Paljon on hommaa mutta just nyt en voisi toivoa parempaa.


Eteenpäin - kohti lähestyvää talvea ja uusia seikkailuja sekä haasteita! Olen niin valmis ja luotan siihen, että paljon hyviä juttuja on tulossa - sulle, mulle ja meille kaikille!

Blogi päivittyy tästedes pari kertaa viikossa ja meidän eloa voi edelleen seurata instan puolella tutun agu47pieces - tunnuksen takaa. 


Kiva että olette siellä! <3



 

Arki

Syksyn startatessa

18.31

 Olipahan kesä! Juuri kun luulin ettei elämä rankemmin voisi koulia, tirvaisi se jälleen suoraan nekkuun palauttaen minut hyvin pieneksi maanpinnalle. Menetimme rakkaan ystävän loppukesän sateen sekä auringon saattelemana syöpätaistelulle. Vietimme viikko sitten hautajaiset, enkä vieläkään ymmärrä miksi niin piti tapahtua?! On vaikea hyväksyä tätä kaikkea. Kaikkea tätä suurta menetystä ja surua. 

Kaiken tämän lisäksi jouduin jättämään paljon tuon jälkeenkin. Tipahdin pisteeseen, jonka tarkoitusperää sekä syvintä olemusta pohdin edelleen. Luulin kaiken olevan pitkästä aikaa balanssissa, mutta vain pienen tovin sain tuosta onnentunteesta nauttia. Surua toisensa jälkeen. Miten tässä nyt taas näin kävi? Jätin paljon taakseni, koska en muutakaan enää voinut.

Vaan palataanpa vielä hetkeksi kesään.

Sinä päivänä kun ystävä lähti, pakkasimme auton ja reissasimme Mäntyharjulle. Olen siellä viettänyt lapsuuteni kauneimmat hetket. Isän kanssa kalastellen. Rakkaiden kanssa saunoen. Lapsuudenystävän sekä serkkujen kanssa teltassa kylki kylkeä vasten tuhisten. Sukulaisten kanssa laulellen. Huussimatkalla peläten. Ristikoita ratkoen - käpyjen rummuttaessa kattoon taivaan myrskytessä. Tulevaa aviopuolisoani pussaillen ja sekä isääni että H:ta komentaen : "Ette todellakaan mene ulos ukkosta uhmaamaan! " . Aamulla silmät auki saatuani kirkkaaseen rantaveteen pulahtaen.

Meni 10 vuotta, kunnes palasin perheeni kanssa rakkaalle metsästysmajalle. Saavuimme paikanpäälle loppukesän illan hämärtyessä. Taivas oli kaunein ikinä. Siellä oli isä ja siellä oli ystävä. Viimeisin saman päivän aikana poisnukkuneena. Kaikki oli niin ilmiselvää.


Siinä hetkessä oli myös niin kovin ristiriitainen olo. Olin onnellinen mutta samalla sydän vereslihalla. Pitkän viikonlopun ajan koin kuitenkin olevani eheämpi kuin vuosiin. Koko kesän töitä tehneenä sain muutaman kallisarvoisen päivän verran olla vain omilleni. Kuuntelin Topi Sorsakoskea - ihan niinkuin 20 vuotta sitten vanhempien kanssa järvenrantakalliolla. Ensimmäisenä aamuna katselin onnellisia rakkaita rannassa. Siellä olin itsekin lapsena onnellisin. Itkin ikävää. Kyseenalaistin elämää. Siihen paikkaan halusin jäädä. Ja sinne edelleen haluaisin hetki toisensa jälkeen palata.



Päätimme että tästedes asetumme viikoksi tuonne kauneimpaan niemennotkoon joka kesä - yhtälailla kun itsekin lapsuudessa rakkaiden kanssa tein. Siellä on onni. Siellä on rauha. Varasimme avainten luovutuksen yhteydessä seuraavan kesän päivämme.


Nyt on alkanut arki. Tosi erilainen kuin vuosi sitten. Perheessämme on kakkonen, kolmonen ja eskarilainen. Ovat niin reippaita. Olen niin ylpeä jokaisesta kolmesta! Saavat kehuja, enkä sitä hetkeäkään kyseenalaista. H tekee suurimman osan työstään edelleen etänä ja minä etsin jälleen kerran paikkaani. En tiedä mistä sen löydän, mutta tiedän että näiden neljän (+kahden karvaisen) luona on mun onneni just nyt.

Kun kotiuduin muutama päivä sitten viimeisestä yövuorosta silmät sumeana, ehdin murehtia pari tuntia kunnes vastaanotin puhelimeeni viestin:"kuulin että olet taas valmis tekemään keikkaa, pääsisitkö iltavuoroon? “. Jouduin siinä kohtaa kieltäytymään mutta tajusin myös että elämä kantaa. Minä kyllä kelpaan. 

Toivon terveitä päiviä teille jokaiselle!  Me olemme piipahtaneet jo korona drive in:ssä ja lapset selvisivät siitä hienosti. W taisteli urheasti koko testin ajan vaikka ikävältä tuntuikin. Pikku H itki ennakkoon, mutta äidin avustuksella saatiin toimenpide hienosti päätökseen. Piippis yökki jo testaajan nähdessään muutamaan otteeseen, mutta itse testauksen aikana ei ilmekään värähtänyt. Lopputulemana - perus kausiflunssa. 

Matkasimme aamulla fudisturnaukseen tänne itään ja olen onnellisempi kuin aikoihin. Kuuntelimme autossa perinteisesti hetken aikaa repeatilla Ellinooraa ja sen jälkeen muita kestosuosikkeja. Eka pelipäivä onnistui upeasti ja pojat nappasivat kolme voittoa kotiin. Hienosti! Nyt nautitaan jälleen kerran syyskuun lämpöisistä päivistä sekä vuokramökistä. Siitä lisää myöhemmin. 

On niin paljon upeita muistoja mennestä kesästä. Nyt on aikaa muistella myös täällä bloginkin puolella taasen. Ajatuksenani kertoa hieman rakkaudesta. Kiitollisuudesta. Suurista saavutuksista sekä harppauksista. Arkisista onnenhetkistä. Haaveista ja suurista suunnitelmista.. 

Oli vähän vaikeaa palata pitkän tauon jälkeen tänne mutta kun ryhdyin kirjoittamaan niin tajusin, että juurikin tämän pienen palasen kesästämme halusin kanssanne tänään tässä hetkessä jakaa. 

Kaipaan kirjoittamista. Kaipaan niin paljon. Aina sama laulu mutta se on taivahan tosi. 

Suosituimmat

Facebook