#tahdon

15.41


Tästä tuli ihan huikean hieno päivä. Nyt voin ihan rehellisesti kertoa olevani ylpeä suomalainen. Jokaisella meistä tulee olla oikeus avioitua rakastamansa henkilön kanssa sukupuolesta riippumatta ja nyt olemme askeleen edempänä sitä tavoitetta. Tai nyt voidaan jo oikeastaan puhua suuresta loikasta.

Itse saan rakastaa ja elää avioliitossa elämäni rakkauden kanssa. Tuntuu hyvältä ajatella, että jokaisella mulle tärkeällä ihmisellä on siihen ihan samat mahdollisuudet. Ihan jokaisella.

Onnea meille kaikille! Tulevana viikonloppuna on monta hyvää syytä kippistellä. 

Minä lähden huomenna tuon rakastamani miehen matkaan Lahteen, kun soittavat Kotiteollisuuden kanssa Finlandia-klubilla. Sunnuntaina sitten taas rempataan :)

Onnellista viikonloppua! 
<3

Kakka juttu

23.25

Ennen peiton alle piiloutumista, oli ihan pakko tulla vähän purkamaan ajatuksia tänne blogin puolelle. 

H:lla on iltavuoroviikko, ja mun iltani täällä lapsosten kanssa on ollut aika rankka. Ihan toista maata kun esimerkiksi eilen oli, kun alkuillasta ystävä tuli hieman pienemmän ystävän kanssa kylään ja loppu-iltakin meni kolmikon kanssa tosi kevyesti ja mallikkaasti. 

Mutta niin. Jokaisella meidän lapsella tuntuu olevan se yksi ja ainoa isohko ongelma, joka hankaloittaa arkea enemmän tai vähemmän. Riippuen sovituista aikatauluista ja niin edelleen. 

U eli Ummetus. 

Nyt olenkin päättänyt, että kiinnitän huomioni tähän ongelmaan niin täydellisesti kun vaan pystyn ja teen kaikkeni että, lasten olo saadaan mahdollisimman hyväksi tämän asian suhteen. Tänään vuorossa oli lapsi numero 1. Pirpana muru, joka tämän ummetusasian kokee kaikista voimakkaammin meidän kolmikosta. Sen enempää illan kulkua tässä ruotimatta, on vaan pakko toivoa, että tilanne helpottaa. Vaikka tämä numero 3 elää vielä pääsääntöisesti nestemäisellä ruokavaliolla, niin silti orastavat kakkaongelmat ovat jo havaittavissa.

Pirpanan kohdalla ongelmaa tekee isommaksi se, ettei saada duphalac-jauhetta menemään kerralla tarpeeksi suurta annosta. Neiti kun juo pieniä hörppyjä vaan ja suht harvakseltaankin. Nestemäinen lääke sylkäistään ulos suusta. Tilanne on tosi hankala. Nyt olenkin ostanut varastot täyteen luumusosetta ja yritän Muumien avulla saada sitä menemään alas mahdollisimman paljon päivässä. Tänään meni 2/3 purkista ja se aiheuttikin tämäniltaisen tuskailun sitten. Neiti taistelee viimeiseen asti.  

Se on aika kurjaa katsottavaa. 

Kun kakka loppujenlopuksi tulee, on neiti kuin uudestisyntynyt. Iloinen oma itsensä. Täytyy vaan toivoa, että tämä ongelma helpottaa ajan myötä ja saadaan neiti ymmärtämään, että taistelu tämän asian suhteen ei kannata.

Tästä Piippiksen jutusta nyt olen aikaisemminkin kertonut, mutta harmillista on ollut huomata, että ongelma on jokaikisellä meidän nappulalla. W juo paljon ja syö vatsaystävällisiä tuotteita, mutta silti tämän saman asian kanssa tuskaillaan.

Ei aina voi olla hyvä ilta. Huomenna onneksi sitten taas on ;)

Positiivisena juttuna kerrottakoon, että pienin neito nukkui viimeyönä tosi hyvin ja heräsi vain kerran syömään. Aamulla mullakin oli melkeinpä jo ihan levännyt olo.

Mutta nyt nukkumaan. Aamulla Piippiksen kanssa puheterapia. Otan äiti-tytär aikaa ja jätän H:n kahden muun kanssa tänne kotiin. On rentouttavaa kun tunnin verran saa vaan istua ja ihailla omaa taitavaa pientä, joka oppii kokoajan niin paljon uutta. Mun taitavaa pientä isoa!




Arki

Toivepostaus

14.11

Ensinnäkin, ihanaa ettette ole hyljänneet! Ja toiseksi: nyt toteutan kiitokseksi uskollisuudestanne  lukijan toivomuksen kertomalla arjessa jaksamisesta sekä voimavaroistani. 

 Hempukan syntymän jälkeen elin muutaman viikon täydellisen epäuskon alaisena enkä osannut nähdä oikein valonpilkahduksia tulevassa, vaikka tiesin kyllä niitä siellä olevan. Itkuinen vauva sekä huomionkipeät taaperot veivät vähäisetkin voimat rankan odotuksen sekä leikkauksen jälkimainingeissa. Näistä(kään) viikoista en olisi selvinnyt ilman perheeni kallisarvoista tukea. Kiitos äiti, isä, sisko, veli, ystävät ja H.

 Pikkuhiljaa masuvaivat helpottivat pienellä, ja voimat alkoivat palautua äidille myös. Lopullinen kirsikka kakun päällä oli muutto tänne uuteen kotiin. Aurinko syttyi mun taivaalleni jälleen.

Hempusta on kuoriutunut hymyileväinen sekä tyytyväinen tyttö eikä hän vaadi ihan jatkuvaa sylkyttelyäkään enää. Näinollen myös kaksi muuta saavat nauttia enemmän äidin kokonaisvaltaisemmasta huomiosta. 

Öitä kukutaan edelleen, mutta valvomiseen olen kai jo jollaintasolla turtunut, sillä en koe sitä niin suureksi ongelmaksi kun vaikkapa Pirpanan syntymän jälkeen tein. Fyysisiä vaivoja on tullut toki kaikenlaisia tähän arkeen mukaan ja näistä nyt mainittakoon päänsärky sekä jumissa olevat niskat. Myös näkö on viimeisen vuoden sisällä huonontunut ja ensiviikolla luvassa onkin äidin näöntarkastusta. Saadaan varmaan kahdet rillit tähän talouteen ;)

En siis rankkaa itseäni tosielämän supermamojen joukkoon (sinne en tosin ole yrittänytkään koskaan päästä) , mutta selviydyn kyllä jotenkin tästä hulina-arjesta. En tiedä selviytyisinkö ilman vanhempieni apua, en ainakaan näin mallikkaasti. Huomattavasti tuskaisempi olisin satavarmasti.

 Olen etuoikeutettu ja sen tiedän hyvin. Onneksi nuo pelastavat enkelit ovat lähellä ja rientävät apuun paniikin yllättäessä. Mahtavaa on kuitenkin myös se, että nuo pattitilanteet ovat nyt vähenemään päin ja vauva on rauhoittunut. Itsetunnolle on tehnyt hyvää nyt huomata, että minähän selviän tästä yksinkin! Toki aina, siis ihan aina on kivempaa kun on seuraa. Perheenjäsen tai ystävä.

Yksin kolmikon kanssa ollessani, yritän selviytyä vaan välttämättömistä kodin askareista. Ainakin yleensä. En siis vaadi itseltäni liikoja vaan hoidan kotihommat sitten kun H on paikanpäällä. Ruokaa laitan lapsille itse (jopa pienimmälle), sillä eineksiä ehtivät syödä ihan tarpeeksi varmasti sitten kun isommiksi kasvavat ;) tässä asiassa oon ollut nyt viimeaikoina aika jämpti. Muissa asioissa menenkin yleensä sitten sieltä missä aita on matalin..koska usein on vaan pakko.

Ulkoilukin usein jää siihen ajankohtaan kun H on tullut kotiin. 

Pirpana ja W viihtyvät kokoajan vaan paremmin kimpassa ja leikit ovatkin yhteiset. Se myös helpottaa mun arkipäiviäni. Vauvakin on nyt alkanut kaipaamaan sisarusten huomiota ja tekee kaikkensa jotta pääsisi taaperojuttuihin mukaan. Nyt joutuu kuitenkin vaan tyytymään ilakointiin koska motoriikka ei vielä salli kekkuloimista  :)

Eli, kyllä tässä selvitään jotenkin päin. Omaa aikaa otan sillointällöin, mutta kaikista parasta se on niin, että sen saa viettää tuon toisen puoliskon kanssa yhdessä. Lapsivapaana, yhteisenä aikana. Keikalla, syömässä, hotellissa tai ystävien kanssa. 

Nautin kyllä suuresti myös siitä, että saadaan olla täällä kotona kaikki yhdessä, sillä nyt on jo vähän aikaa jopa nauttia tuosta yhteisestä ajasta. Vauva on rauhallinen ja taaperoiden touhujen sivusta seuraaminenhan on viikonlopun parasta viihdettä. Paljon meillä nauretaan, vaikka joskus tietysti vähän itkeä tihrustetaankin. Kukin vuorollaan. 

Vuodet vierii joten tästä yritän nauttia. Vaikka hampaita yhteen purren! 


Parhaansa yrittänyt, kiitollinen, väsynyt, silti onnellinen,

Agu.




Vihdoinkin täällä!

21.38

Kuukausi on vierähtänyt muuttohulinoiden merkeissä ja nyt vihdoin kerkesin istahtaa hetkeksi alas, kertoakseni teille lukijoille (sikälimikäli mulla sellaisia vielä on),  että mitä meidän perheelle kuuluu nyt. Kova ikävä on ollut tätä hommaa, mutta ihan järkyttävää on tämä väsymys ja sekamelska, joka täytyy tietenkin hoitaa pois ennenkun jaksan taas jatkaa kunnolla tätä itselleni niin rakasta harrastusta.

Oma nettiyhteys saadaan toimintaan vasta joulukuun 1. päivä, mutta aina sillointällöin saan puhelimestani napattua yhteyden koneeseen ja tästä syystä päivittäminen onnistuu satunnaisesti nytkin.

Yksi uuden kotimme remppakohteista on ollut lastenhuone ja eilen tämä projekti saatiin päätökseensä. Vaikkakin lopullinen sisustus vielä puuttuu, niin taaperot olivat eilenillalla aivan innoissaan. Tanssivat pehmolelujen kanssa keskellä lattiaa. Tilannehan on nyt se, että kummallekkin olisi oma huone tässä talossa, mutta koska elävät niin vahvassa symbioosissa yhä, päätettiin että saavat vielä toistaiseksi nukkua ja leikkiä samassa tilassa. W ihan säikähti eilen kun ensimmäisenä kuskattiin Pirpanan sänky tuohon uuteen huoneeseen. Helpotuksen huokaus tapahtui kuitenkin kun tajusi, että myös hänen sänkynsä siirrettiin samaan paikkaan loppujenlopuksi.


Uuden kodin iso plussa, ainakin pikkujätkälle, on kerran viikossa pihalla pyörähtävä roska-auto. Me vanhemmat ollaan nyt vasta konkreettisesti tajunneet, kuinka paljon tää perhe saa aikaan jätettä viikossa. Tosi paljon! Se on aika kauhistuttavaakin, mutta kunhan nämä vaippapöksyt tästä vähän kasvaa niin tilanteeseen on onneksi luvassa muutosta. 


Ja ainiin, kun H käväisi bändinsa kanssa yhteiskeikalla  kera Apulannan  Tampereella, sain myös minä hyviä vinkkejä Sipeltä kompostoinnin suhteen ja näinollen mustakin tulee vielä ekologisempi omakotitaloasuja.. mahdollisesti ainakin ;) Tässä vielä kuva siitä illasta.



Eilen uskaltauduin ensimmäistä kertaa koko revohkan kanssa ulos ja me jopa onnistuttiin tässä haasteessa tosi hienosti! Kaikki neljä siis. Pirpanakin jaksoi koko matkan kävellä muiden kanssa samaan suuntaan ja tämä ulkoilutsippailu teki tosi hyvää koko porukalle! Hyvä äiti-fiilis kasvoi hetkessä aivan uusiin sfääreihin.


Sitten oikeastaan ollaankin vaan oltu ja hengailtu kaiken muuttamisen sekä remontoimisen ohella.  Itsehän en oikein vieläkään pysty käsittämään sitä, että meillä ihan oikeasti nyt onkin näin paljon enemmän tilaa olla ja toheltaa. Lapset ovat silminnähden vapautuneempia ja mikä tärkeintä, minä itse olen paljon onnellisempi ja on niiiiin paljon helpompi olla. Niin käsittämättömältä kun se tuntuukin, niin mahdottoman totta se on.

Lähitulevaisuudessa lupaan kuvia uudesta kodista lisää.

Hempukka valvottaa nyt öisin jonkin verran, ja joka-aamu haaveilen vaan siitä, että ehkä vielä joskus saan nukkua kokonaisen yön rauhassa. Päivät elän jonkinsortin sumussa ja usvassa, mutta edelleen onneksi tiedostan tämänkin olotilan olevan ohimenevää. Ja vaikka pää onkin hötöä, niin jaksan siitä huolimatta hymyillä ja hymyilenkin paljon enemmän kuin viimeisten kuukausien aikana. Muutos elämäntilanteessa on tehnyt onnellisemmaksi, siitä ei ole epäilystäkään.

En päivääkään siis antaisi pois. Kyllä tässä on kaikista parasta olla.





Sitten vielä! Piipahdettiin Piippiksen kanssa silmälekurissa. Niinkun etukäteen osattiinkin jo aavistaa, neitokainen saa rillit. +0,5 ja +0,6 oli lukemat, jotka lääkäri meille kertoi. Nyt odotellaan maksaria saapuvaksi ja sitten päästään ostoksille.

Jännittävää :)

Katsotaan minkälainen haaste tästä meille tuleekaan.


Kivaa loppuviikkoa kaikille ja hei jättäkää viesti meille, jos olette vielä mukana :)




Suosituimmat

Facebook