Pääsimme muutama vuosi takaperin Piippiksen kanssa imetysohjausjulisteeseen, jonka edelleen bongailen sairaaloiden sekä neuvoloiden seiniltä :) |
Olen viime aikoina useaan otteeseen raottanut täällä blogissa omaa väsähtämistäni. Tämä olkoon viimeinen postaus toistaiseksi, jossa tuskailen julkisesti. Se kun ei tee mullekaan hyvää nyt. Ja sitäpaitsi minä muuten voin jo paljon paremmin monestakin syystä.
Availlaan nyt kuitenkin hieman näitä juttuja.
Meidän kotiin on ensimmäistä kertaa vanhemmuuden taipaleella rantautunut ihan rehellinen uhmaikä. Todella raskas ja vaikea sellainen. Tätä kirjoitellessa kello on 15.00 ja olemme tähän mennessä saaneet kuunnella jo kahden tunnin verran kuopuksen karjumista. Autossa kaupasta lähtiessämme sekä puistoreissulla aamupäivällä. Kaksi muuta takapenkkiläistä meinaa myös väsähtää näihin tilanteisiin ja tänäänkin kädet korvilla matkasivat Prismasta kotiin.
Puistoreissua jatkoin kahden kanssa itsekseni ja isi lähti pienimmän kanssa kotiin rauhoittumaan. Kävelimmekin pitkän matkan Sipooseen ja sain itse myös samalla vähän relata ;) Isi tuli PikkuH:n kanssa autolla hetkenpäästä puistoon ja tyttö oli kuin uudestisyntynyt. Tutustuin puistossa toiseen uhmiksen äitiin, ja häntäkin hymyilytti kun olin juuri kertonut meidän episodistamme ja porteista kirmasikin liukumäkeen aurinkoinen sekä onnellinen pikkutyttö.
"Ai tääkö se teidän kiukuttelija muka on?!"
;)
Siirtymätilanteet. Ne eivät mahtuisi tällähetkellä pienen tytön tohinoihin ollenkaan. Rattaissa ei istuta. Turvaistuimessa ei istuta. Mieluummin karjutaan paikallaan tuntitolkulla. Ja miten noin pienestä suloisesta ihmisestä voikaan herranjestas sentään lähteä niin lujaa ja niin kamalaa soundia?! Tuskallisinta näissä hetkissä on se, että mikään muu kun aika ei ihan oikeasti auta. Ja sitä aikaa tarvitaan paljon, sillä tuosta pikkupimusta löytyy rutkasti temperamenttia, joka näissä tilanteissa ei ole eduksi alkuunkaan. Onneksemme nämä uhmispuuskat rajoittuvat tällähetkellä vain muutamaan kertaan päivässä. Kuluneet 5 päivää on selvitty yksillä hepuleilla, mutta tänään valitettavasti se ei riittänyt.
Kohtauksia edeltävä sekä niiden jälkeinen aika on oikein hyvää tuon pienen tytön kanssa. Perjantainen metsäreissu oli parasta laatuaan piristämään koko perheen fiiliksiä, ja nautiskelimme suunnattomasti lämpimästä loppukesän auringosta sekä metsän ihanuuksista. Kantterellejakin löytyi! Muutaman kymmenen metrin päästä meidän kodista?!
Kuollut tikka aiheutti ihmetystä ja paaaljon kysymyksiä. On ihan mahtavaa, että nää ipanat liikkuu niin reippaasti luonnossa–ihan jokainen. Siitä ollaan H:n kanssa todella onnellisia.
Meidän lapset eivät ole kärsineet koliikeista ja väittäisin jopa, että helpolla olemme vauva- sekä uhmisvuosista selvinneet tähän asti. Nyt kuopus koettelee kahden muunkin edestä ja tämä on vaan kestettävä toivoen, että uhmaikä jää mahdollisimman lyhytkestoiseksi.
Todella ristiriitaista. Niin tuhannen ihana ja suloinen, mutta kiukkupuuskissaan maailman väsyttävin. Rankkaa tuo kasvaminen on ja sitä on välillä musertavaa vierestä katsoa. Yhdessä me kuitenkin tarvotaan läpi tämän taiston ja lohdutellaan toisiamme tarpeen vaatiessa. Vaikka tämä aika nyt koettelee, saamme kuitenkin paljon nautiskella myös tuon tytön toisesta, huomattavasti suloisemmasta puolesta. Silloin kun autossa ei karjuta, niin siellä lauleskellaan hyväntuulisesti. Kotona lauleskellaan. Sängyssä lauleskellaan. Hellyyspuuskan hetkellä suukotellaan spontaanisti kaikki perheenjäsenet läpi–useaan otteeseen.
Iloa, onnea ja surua. Isosti.
Valkosipulifestareille lähdimme lauantaina suosiolla nelisteen ja veimme heti alkuunsa kiukuttelun aloittaneen pikkumimmin mummolaan lepäilemään. Tai itseasiassa hän säntäsi autosta ihan omatoimisesti mummolan rappuset ylös, isovanhempien luokse turvaan. Tämä oli hyvä ratkaisu ja näinollen me neljä saimme nautiskella markkinahumusta ilman hermojen kiristystä. Isin hermot ovat onneksi rautaa, mutta minä ja kaksi vanhinta lasta väsähdetään helpommin näissä kiukuttelutilanteissa. Sen myönnän.
Oma olotilani on kuitenkin tällähetkellä sangen hyvä. Siitä kiitos jokapäiväisen treenin (tosin näin viikonloppuisin vähän kevyemmin jumpaten), kehittyvän kunnon sekä helteisen viikonlopun. Laitan tähän loppuun varsin "pullantuoksuisen" kuvan eiliseltä, kun pääsin valtaamaan ajan kanssa oman keittiöni ja leivoin koko jengille omenapiirakkaa. Onnenhetki!
Hiuspanta: Mirkka Metsola
Kuva: Elvi Rista |
Kuva: Elvi Rista |
Kuva: Elvi Rista |
Otsikkokin sen kertoo, että tämä eilen startannut elämäntaparemontti tuntuu vaikuttaneen heti kahden päivän jälkeen jo hyvin merkittävästi mun olotilaani. Olen niin tyytväinen jo nyt omaan suoritukseeni ja mikä parasta, treeniohjelma tuntuu mulle todella sopivalta!
Päivittäinen jumppa kestää n.30 minuuttia mutta se on (ainakin mulle) rankka ja tehokas. Sen tunsin tänään lihaksissani. I love it!
Treenin lisäksi mun ruokavaliossa on tapahtunut merkittävä muutos eli herkut ovat nyt toistaiseksi jääneet melkeinpä kokonaan pois. Alkoholin kanssa on myös nollatoleranssi seuraavan kolmen viikon ajan. Kahvipullaa en ihan kokonaan ole pystynyt vielä skippaamaan ja esimerkiksi eilen iltapäiväkahvin kanssa söinkin palan mustikkapiirakkaa. Muutos entiseen on nyt kuitenkin niin merkittävä, että en viitsi satunnaisesta herkuttelusta huonoa omaatuntoa kantaa ja se ei ole ajatuskaan tässä projektissa. Moni saa tuloksia aikaan tällä jumpalla ilman ruokavalion muutoksiakin. Mielen keveys on tärkeintä mulle ja kropan muutokset mukavaa bonusta siinä sivussa. Tää valmennus toimii!
Tänään mulla on vatsa-päivä. Jännitin hieman etukäteen sitä kuinka treenin kestän, sillä leikkausten jälkeen en juurikaan ole uskaltanut vatsalihaksia jumpata. Kevensin sarjat tänään kuudesta neljään, jotta aloitus olisi vähän lempeämpi – mutta ainoastaan vatsojen kohdalla. Nyt tuntuu mahtavalta!
Viikonloppuna sain mitä parhaimman startin tälle elämäntaparempalle, kun ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen nukuin kellon ympäri kertaakaan heräämättä. H oli lasten kanssa vanhempiensa luona yökylässä ja minä kotiuduin hyvissäajoin ystävän polttareista peiton alle uinumaan. En liioittele yhtään sanoessani tämän: Voin paremmin kun aikoihin! Odotan myös innolla lopputulosta ja toivottavasti rohkenen sen täällä teillekin paljastamaan. Heh.
Mulla oli tänään suloinen kaksinkeskinen ulkoiluhetki kuopuksen kanssa. Voi sitä höpötystä ja pulinaa, kun kerrankin sai äidin täyden huomion! Ihana pikku mimmi!
<3
Huomenna piipahdamme erittäin tärkeissä kirjajulkkareissa ja niihin tunnelmiin palailen huomenna täällä blogissa. Olkaapa tarkkana. Mielenkiintoinen arvonta luvassa.
Hyvää oloa alkuviikkoon!
Kesäloma on vietetty ja allekirjoittaneen olotila on henkisesti sekä fyysisesti hilppasen jumissa. Arki ei meinaa startata ja kokoajan vähän kiukututtaa. Turhauttaa.
Se on tosi sääli, sillä kesääkin on vielä jäljellä eikä tällaisesta masentelusta ole mitään hyötyä kenellekään muutenkaan. Siispä päätin tarttua härkää sarvista ja näpyttelin yhteistyökyselyn TÄHÄN osoitteeseen. Jaa että miksi yhteistyön merkeissä? No siksi, että jos lupaudun tekemään jutun projektistani blogiin, mun luonteeni ei antaisi repsahdukselle sijaa ja motivaatiota olisi tuplasti enemmän. Samalla myös siellä ruudun takana mahdollisesti joku muu inspiroituisi mun tempauksestani. Liikkuminen kun nyt vaan on aina hyvästä ja siitä tulee vieläpä kaikenlisäksi ihan mahdottoman hyvä fiilis!
Ja sittenpäs mä sainkin ihan hassun, mutta mielestäni loistavan ajatuksen! Uuden elämän alku-sivuston uudet asiakkaat saavat tarjota yhdelle ystävälleen myös kolme viikkoa kestävän nettivalmennuksen ilmaiseksi. Minä ajattelin järjestää täällä blogissa pika-arvonnan teille lukijaystäville palkitsemalla yhden teistä tällä samaisella Bikini Hiit-valmennuksella, jonka itse myös aloitan maanantaina. Tsempataan toisiamme! :)
Siispä. Kommentoi postauksen alle ihan mitä vaan ja jätä sähköpostiosoitteesi. Katsotaan suosiiko arpaonni juuri sinua! Arvon voittajan tulevana perjantaina klo 21.00. Tai joku lapsista arpoo.
Onnea kilpaan kaikille!
P.S Huomioithan, että treenit alkaa myös voittajalla heti maanantaina ;)
Kuva:Elvi Rista |