Samasta padasta – koko perheelle
0.11Kuva: Elvi Rista |
On suuri ilo ja kunnia seurata sivusta, kun ystävä työstää unelmaansa todeksi. Tänään sain olla todistamassa tätä saavutusta Outin Samasta padasta-kirjan julkkareissa. Olen ylpeä toverin puolesta ja sangen inspiroitunut myös itsekin. Riemastunut toki myös siitä, että omat ipanat pääsivät tämän teoksen kansien sisään.
Täten siis vilpittömästi julistan, että tämä kirja on visuaalisesti silmiä hivelevän kaunis sekä kaikinpuolin hyvin taitavasti toteutettu. Se kuuluu epäilemättä jokaisen lapsiperheen kirjahyllyyn ja meidän perheen ruokailuhetket ainakin kokivat tämän opuksen myötä suuren positiivisen mullistuksen. Rehellisesti.
Muutama sananen itse teoksesta. Outi kirjoitti kirjan äitiyslomansa aikana eli siitä jo pieni hatunnosto hänelle. En ikuna olisi itse moiseen kyennyt. Outi halusi tämän kirjan myötä murtaa ennakkoajatuksia siitä, että vauvalle pitäisi syöttää mautonta ruokaa tai että vauvan pitäisi syödä aina yksin? Samasta padasta on reseptikirja koko perheelle. Sama ruoka kaikille ja mielellään saman pöydän ääressä. Tässäpä kirjan ajatusmaailma pähkinänkuoressa.
Itse kuuluin kirjan pilottiryhmään aikanaan, jossa pääsin testailemaan omille lapsilleni näitä reseptejä ennakkoon sekä antamaan niistä palautetta itse maestrolle. Tää on ollut ihan mahtava proggis siis myös meidän köörille. Kiitos Outille siitä <3
Julkkareissa herkuteltiin mausteista linssipataa sekä fetaa, jonka ohje löytyy myös kirjan kansien välistä. Todella maukasta ja ravitsevaa. Miksi en aikaisemmin ole tätä tajunnut?!
Jälkkäriksi mussuteltiin vegaanikahvila Rootsin raakakakkuja. Puolukka-kinuski nousi omaksi henk.koht lemppariksi ja samalla menetin myös raakakakkuneitsyyteni. Voiko tällaisia herkkuja oikeasti saada aikaiseksi ilman liivatetta? Ja gluteenia?
Olen hyvin iloinen saadessani ilmoittaa teille rakkaat lukijat, että tästä illasta eteenpäin teillä on mahdollisuus osallistua viiden Samasta padasta-kirjan arvontaan. Jätä kommentti ja SÄHKÖPOSTIOSOITE niin olet mukana arvonnassa. Kilpa päättyy 31.8.
Tässäpä vielä pari kuvaa meidän perheen panoksesta– mukaanlukien tuo ihan ensimmäinen otos.
Kuva: Elvi Rista |
Kuva: Elvi Rista |
Onnea kilpaan!
77 kommenttia
Ehdottomasti mukana arvonnassa. Olen toistaiseksi epäonnistunut täydellisesti saamaan kaikki yhden pöydän ääreen. Tämä voisi olla siihen tarvittava apu.
VastaaPoistaVau miten mielenkiintoinen kirja ja mitkä kuvat! Olisi ihan parasta voittaa kirja, koska tätä meidän perheessä juuri tarvitaan. Toivottavasti kirjassa on myös maidottomia reseptejä. Jään pitämään peukkuja pystyssä 😊
VastaaPoistaYhdessä ruokailu on tärkeää!
VastaaPoistaOi, tämä oisi ihana saada omaan keittiönhyllyyn. ❤️
VastaaPoistaMukana myös!!ja kyllä mielettömän ihania kuvia♡♡
VastaaPoistaunelmienelamista@gmail.com
Voi kun onni suosisi :)
VastaaPoistaOi, innolla mukana arvonnassa!
VastaaPoistaEhdottomasti mukana arvonnassa
VastaaPoistaUudet vinkit nirson kaks vuotiaan kanssa ei olis pahasta! 🙈
VastaaPoistaMukana arvonnassa :)
VastaaPoistaMukana :)
VastaaPoistaIhana arvonta, mukana ehdottoman estottomasti! ;) ♡
VastaaPoistaNiin mukana!! Olisi ihana voittaa tuo teos itselle.
VastaaPoistaMukaan
VastaaPoistaMukana ehdottomasti!
VastaaPoistaMukana ja varmasti meillä tulisi testattua ohjeita :)junlee@suomi24.fi
VastaaPoistaMukana! Kaksikuinen vauva tuhisee kehdossa mutta äkkiä se aika hurahtaa ja saadaan uusi pieni syöpöttelijä pöytään.
VastaaPoistaMukana!
VastaaPoistaJospa onni suosisi kauttani tärkeää kummipoikaa perheineen... :)
VastaaPoistaJuu, mä haluisin kans tän. Tuo 2v touhutaapero on hiukka nirso tapaus. Äidilläkin alkais just syksyks pieni kuntokuuri.. terveet ja uudet reseptit ei olis pahitteeks.
VastaaPoistaMukana,me niin tarvittaisiin tämä 😍
VastaaPoistaEhdottomasti mukana
VastaaPoistaEi vitsit, voitto tulis NIIN tarpeeseen! Aina tulee vaan tehtyä niitä samoja ruokia viikosta toiseen. Haluun vaihtelua ruokiin, mutten millään keksi, et mitä..
VastaaPoistaEhdottomasti mukana arvonnassa! Tällaiset reseptit varmasti helpottaisivat arkea kolmen pienen lapsen kanssa. Varsinkin meidän pienen D-miehen ateriat kaipaisivat vaihtelua.
VastaaPoistaMukana, uusia ideoita kaivataan. ☺
VastaaPoistaMukana arvonnassa! -Riina
VastaaPoistaMahti teos ☺ Mukana arvonnassa.
VastaaPoistaKyllä kaipaisikin tämä perhe vaihtelua ruokapöytään!
VastaaPoistaMukana, tämä kirja kuulostaa hyvältä ja rarpeelliselta meidän perheelle!
VastaaPoistaMukana! :) minna.tuusa@yahoo.com
VastaaPoistaMukana! (laitoin tähän oikeeseen kenttään tuon sähköpostin, niin ei näy kaikille :D Jos voit poistaa tuon aiemman viestin?)
VastaaPoistaOnpa ihana arvonta! Ehdottomasti mukana, meillä todellakin tarvittaisiin apua kokkaukseen koko perheelle... Heh :D
VastaaPoistaMukana
VastaaPoistaOi ihana, mukana arvonnassa!! Itse olen juuri tämmöistä hakenut kun on pieni vauva perheessä ja haluaisi että ruokailuhetket olisivat yhteisiä! 😊
VastaaPoistaEhdottomasti mukana!
VastaaPoistaMukana ollaan!
VastaaPoistaMukana. :)
VastaaPoistaIhan huipun kuulonen kirja! mukana arvonnassa:)
VastaaPoistaEhdottomasti mukana :)
VastaaPoistaTää tulisi tarpeeseen!
VastaaPoistaIhana idea, mukana ollaan :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa.
VastaaPoistaMukana arvonnassa. Kirja tulisi varmasti tarpeeseen!
VastaaPoistaMukana ehdottomasti! Tämä kirja on pakko saada rikastuttamaan arjen kokkailuja😊
VastaaPoistaKuulostaa mahtavalta kirjalta, jonka antaisin mielelläni lahjaksi vauvaperheelle.
VastaaPoistaMukana arvonnassa :)
VastaaPoistaMukana! Tämmöiset arvonnat on tosi kivoja:-)
VastaaPoistaEhdottomasti mukana!
VastaaPoistaMeidän melkein 4v erityisestä olen aina sanonut että on kaikkiruokainen. Vaan nytpä on yllättäen käynytkin niin että saa melkein miettiä mikä kelpaa. Meidän 1v "tavis" taas on ollut alusta asti niiiiin ronkeli. Tämä äiti täällä miettiikin että mitä kummaa noille lapsukaisille kokkaa...?
Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. Perheeseemme kuuluu minun ja miehen lisäksi kaksi tytärtä 2v ja 3,5kk. Viimeaikoina olen ollut erityisen kyllästynyt ruokiin mitä syömme, eikä internetin ihmeellisestä maailmasta meinaa löytyä mitään mitä haluiaisin kokeilla.
VastaaPoistaMietin, että tämä olis kiva saada, joten olipa kiva yllätys lopussa! Peukut pystyssä! :)
VastaaPoistaEhdottomasti mukana, upea kirja! Aihe on hyvin pian ajankohtainen, joten kiinnostaa kovasti :)
VastaaPoistaMukana! :)
VastaaPoistaEhdottomasti mukana !!!
VastaaPoistaMukana! :) tulisi tarpeeseen tulevan ruokailijan kanssa!
VastaaPoistaMukana! :)
VastaaPoistaKuulosta tosi mielenkiintoiselta kirjalta :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa. Kiinnostava kirja.
VastaaPoistaMukana :)
VastaaPoistaEhdottomasti mukana! Kirjan myötä toivottavasti palaisi kadoksissa ollut motivaatio ruoanlaittoon ja viikon ruokalista monipuolistuisi. Tulisi todella tarpeeseen tämä kirja!
VastaaPoistaHuippu kirja varmasti! Minun panokseni tähän samassa pöydässä istumiseen on ollut makaronilaatikko, hävettää aivan! Ihanaa jos saisi uusia maukkaankuuloisia reseptejä kokeiluun! vaisanen.heini@gmail.com
VastaaPoistaMukana ollaan:)
VastaaPoistaEhdottomasti mukana.
VastaaPoistaMukana! Vaikkei meillä enää vauvaa olekaan.. :) kaikki vinkit ja ohjeet on tervetulleita, jotta saataisiin meidän neitosen erittäin yksipuoliseen ruokavalioon lisäystä ja toivotaan että ruokahalukin heräisi pikkuhiljaa kaikkien myrkkyjen jälkeen.
VastaaPoistaMukana! :)
VastaaPoistaMukana :)
VastaaPoistaOi vaikuttaa ihanalta kirjalta! :)
VastaaPoistaMukana arvonnassa:) vaikuttaa tosi kivalta kirjalta!
VastaaPoistaOlisipa kiva! Mukana siis :)
VastaaPoistaMukana! Nuorin ruokailija 7kk. 😊
VastaaPoistaMukana.
VastaaPoistaTänään juuri netistä etsiskelin vauvan ruoka reseptejä joista voisi muokata omaakin ruokaa.. Eli mukana arvonnassa.
VastaaPoistaJust googlettelin, että mistä kirjaa saa, ja satuin törmäämään blogiisi. Jos kirjan tätä kautta saisin, oisi se huippua :)
VastaaPoistaKirja vaikuttaa tosi hyvältä! Tärkeä juttu tuo juuri, ettei vauvan tarvisi syödä erikseen, vaan saisi nauttia ruokailun sosiaalisestakin puolesta.
VastaaPoistaMukana :)
VastaaPoistaMukana! :)
VastaaPoistamukana arvonnassa :)
VastaaPoistaJos ei arpa osu omalle kohdalle, niin pakkohan tämä on hankkia muuta kautta. Innolla odotan että pääsen kohta kokeilemaan oman kulinaristinalun kanssa :)
VastaaPoista