Ajatuksia

Luonteenpiirteitä

12.00

Minulla on esikoinen. Hän on avoin. Päättäväinen. Rakkautta hehkuva. Kaunis. Aika usein hyvin jästipääkin. Ihmeellinen. 

Minulla on poika. Urheilullinen. Suloinen. Kiltti. Eläinrakas. Kokeileva. Uutta oppiva. Elämänsä suurissa muutosvaiheissa kipuileva. 

Minulla on kuopus. Luova. Menevä. Temperamenttinen. Kaunis. Tapaturma-altis. Päättäväinen. Extrovertti.



Minä olen tuuliviiri. Herkkä. Aika usein vähän hankala. Omiani jumaloiva. Helposti väsyvä. Pelokas. Ennakkoluuloinen. Unelmoiva. Introvertti.

Mieheni on kiltti. Rauhallinen. Melankoliaan herkästi taipuvainen. Taiteilijasielu. Taivaanrannanmaalari. Viisas. Komea. 

Kun nämä kaikki luonteenpiirteet (postauksessa vain murto-osa) sekä olotilat yhdistää, on lopputulemana aikamoinen sekamelska. On hassua, kuinka viisihenkisessä perheessä jokainen voi olla niin omanlaisensa persoona sekä kokonaisuutensa. Toisaalta yhdistäviäkin tekijöitä on paljon. 

Meistä jokainen on musikaalinen. Samanlaisen (monen mielestä ehkä vähän omituisenkin) huumorintajun omaava. Rakastava. Tunteellinen. Vähän höveli. Huolimaton. Välitön.


Joskus tekee tosi hyvää, kun antaa edes pienen tovin tällaiselle hetkelliselle pohdinnalle ja listaamiselle. On helpompi ymmärtää oman arjen hektisyyttä ja vastoinkäymisiäkin, kun tiedostaa perheenjäsentensä sekä itsensä vahvuudet ja kehityskohteet. 


Tässä torstain sateisessa aamupäivässä on läsnä rauha sekä kiitollisuus. Loma on tehnyt tosi hyvää ja kiireettömyys sekä lepo näkyy jokaisen suupielissä. Vaikka yksi meistä on joutunut raahautumaan työhönsä syyslomaviikollakin, olen minä yrittänyt järkätä ipanoille sopivasti kivaa puuhaa - kuitenkaan liikaa stressaamatta. Maanantaina työstettiin monta pellillistä pizzaa ja tiistaipäivä vierähti Keravan Hop Lopissa tosi leppoisissa tunnelmissa. Ensimmäistä kertaa minä sain pääsääntöisesti vaan istua, juoda kahvia ja ihastella super nätisti käyttäytyviä lapsukaisiani. 

Oli todella liikuttavaa nähdä, miten hienosti pitivät toisistaan huolta. Pyyhin pisaroita silmäkulmistani lukuisia kertoja ja niiskutin H:lle puhelimessa että "Vitsi meillä on ihanat lapset". Tuo lause jos mikä pulpahti suoraan täydestä sydämestä.



Eilen lupauduin töihin illaksi, sillä tilanne työpaikalla oli hieman hankala - joskin rauhallinen. Minulla oli aikaa miettiä ja pohtia paljon. Vetää villasukat jalkaan ja rauhoittua. Olla läsnä yhdelle itselleni entuudestaan tuntemattomalle. Sekin teki oikein hyvää. Omat lapset nautiskelivat tuon ajan mummin sekä papan rakkaasta seurasta. Kovasti tärkeää syysloma-aktiviteettia sekin.

Vielä on lomaa jäljellä ja huomenna oli ajatus viettää yksi kokonainen päivä koko perheen kesken. Katsotaan mitä kivaa keksitään!

Mukavia lomapäiviä sinne ruutujen toiselle puolelle myös kaikille! <3





Arki

Ihanassa ja kamalassa arjessa

15.50


Heipparallaa! Niin on taasen vierähtänyt melkein kuukausi siitä, kun viimeisimmän postaukseni täällä blogin puolella julkaisin?! Vaikka kuinka päätän, että jatkan aktiivisemmin kirjoittelua, haukkaavat kiireiset päivät kaiken huomionsa ja blogille ei meinaa jäädä aikaa. Tai no aikaa ehkä, mutta jaksamista ei.

Tietokone on juuri nyt minulle yksi iso mörkö. Jo pelkästään sen näkeminen ahdistaa. Läppäri on tällähetkellä yhtä kuin rästiin jääneet koulutehtävät - samalla se myös muistuttaa hiljaa uneen vaipuneesta mutta niin rakkaasta blogista. Olenkin tässä kuluneiden viikkojen aikana haaveillut muutaman päivän katoamisesta koneen kanssa jonnekin korpimaille, metsän keskelle, ja siellä sitten hoitaisin kaikessa hiljaisuudessa sekä koulutehtävät että kirjoitteluhommat taas oikeille raiteilleen. Any ideas, missä tällainen paikka minulle olisi? :)

Pienen stressin lisäksi arkeemme toki kuuluu nyt paljon muutakin - onneksi! Opintoni ovat loppusuoralla, ja koulunpenkillä ei tarvitse enää käydä istuskelemassa kuin muutaman tentin tiimoilta. Viime keväänä elämäntilanteemme ollessa super hankala ja läheisteni sairastellessa, rästihommia ehti kertyä parin tehtävän verran, mutta niistäkin huolimatta viittä vaille ollaan jo valmiita mielenterveys- ja päihdehoitajia. Uskomatonta jotenkin ajatella, että kohta on aika ryhtyä etsimään itsellensä vakkarityöpaikkaa! 


Aamuisin taistelen kolme unista ipanaa ylös sängyistään, ja kurvaan kaksi vanhinta opinahjoonsa. Pienimmän kanssa aamupäivät kuluu suhaamalla autolla ees-taas ympäri Uuttamaata asioita hoidellessa, ja kuluneiden viikkojen aikana olen oppinut mm sen, että kuopukseni on aivan super suloinen laululintunen (tämän kyllä tiesin jo aikaisemminkin, mutta nyt vasta olen kunnolla asian oivaltanut) ja että sen lisäksi hänessä kasvaa pieni suuri ajattelija. Olen välillä ihan hukassa neitokaisen kysymysten äärellä! Eilen jouduin mietiskelemään mm. seuraavaa :

  "Voiko sydämen rikkoa, jos pussaa?".


Kulttuurinnälkää ollemme ruokkineet mm. viime viikonloppuna Järvenpää-talolla Titi Nallen keikalla, leffateatterissa, Habitare-messuilla sekä esimerkiksi Tuusulanjärven maisemissa paikallisia nähtävyyksiä ihastellen.



(Kirjasto on edelleen yksi parhaimmista ajanviettopaikoista..)



Lintsillä (jo toistamiseen) ja Suomen tivolissakin ollaan käyty kikattelemassa. Jopa allekirjoittaneen sisuksiin on syttynyt jonkin sortin hurvitteluliekki, ja lapsiparat ovat joutuneet laitteissa kuuntelemaan innostuneen äitinsä huudahteluja. Pienintä saattoi ehkä vähän jopa se pelottaa.


Syksyn viileiden säiden saapuessa sain sisustuskärpäsen pureman, ja sen vuoksi kotia onkin päivitetty nyt jo muutaman viikon ajan. Makuuhuoneet pyöriteltiin täysin uudenlaisiksi, ja nyt meidän ekaluokallaisellakin on vihdoin ikioma huone. Tytöt jakavat nykyään talon isoimman makuuhuoneen (joka oli aikaisemmin meidän vanhempien) ja me H:n kanssa valtasimme talon pienimmän makkarin.


Vuorokauden tunnit täyttyvät nopeasti ja ihan rehellisesti sanottuna tällä hetkellä tuntuu, että arki on liian usein päivästä toiseen eteen päin tarpomista sekä välillä jopa ahdistavaa suorittamista. Kymmenen tunnin yöunista huolimatta sekä ipanoita että vanhempia väsyttää, ja usein desibelit kohoavat ääriasentoon ihan vaan silkasta uupumuksesta. 

Toki meidän kotoseinien sisäpuolella myös nauru raikaa, ja paljon onnellisiakin hetkiä jaamme yhdessä. Näin syysloman kynnyksellä on vielä astetta verran helpompi hymyillä ! 


Juuri nyt olen kiitollinen siitä, että keskimmäiseni on oppinut  lukemaan ja esikoisellakin kaikki sujuu koulussa mallikkaasti. Piippiksen paras ystävä pääsi samalle luokalle, ja hän onkin varmasti suuri tuki sekä turva meidän neitokaisen koulupäivissä.

Olen kiitollinen siitä, että tarvoimme taas läpi yhden hyvin sinnikkään flunssarundin, ja jokainen meistä on palannut takaisin terveiden kirjoihin.

Olen kiitollinen mun ystävistä, joiden merkitys on kasvanut entistä enemmän elämässäni. On ihanaa että myös mun jokaisella ipanalla on jo monta suloista kaveria!

Olen kiitollinen vanhemmistani ja läheisistäni, jotka rakastavat ja joita rakastan. Suuresti.

Kiitollinen karvakorvistani olen.

Kiitollinen siitä, että olen oppinut olemaan itselleni armollinen edes hilppasen verran enemmän kuin ennen. Olen löytänyt keinoni purkaa sydäntäni sekä tuntojani, ja uskalsin ottaa askeleen kohti uutta sekä tuntematonta.




 Jos jouluun mennessä valmistun koulusta, blogini on kunnolla herännyt horroksestaan ja perheeni pysynyt terveenä - lupaan olla kiitollisempi kuin ikuna!

Ihan mukavaa kun saavuit, Lokakuu!


Suosituimmat

Facebook