Child Photoshoot / Lapsikuvaus © Markku Kantanen 2012

Child Photoshoot / Lapsikuvaus © Markku Kantanen 2012

"Ystävyyden vainiolla

kulkemassa kaksi.

Kuluu hetki, kuluu toinen

yhä rakkaammaksi

ystäväni silloin käy;

Ja ystävyyden taivaalla

ei hattaraakaan näy.

Samaan piiriin mahtuu toki

ystävystä monta,

kolme jopa kymmenen

-ei liene mahdotonta.

Kun uskoo omasta ystävästään

aina vain pelkkää hyvää,

niin ystävyyden pelto möyhentyy

ja kantaa pian jyvää.

Ilomielin poimin näitä

ystävyyden tähkäpäitä."

-Uppo Nalle

Perjantai-päivä alkoi huonosti tällä typerällä uutisella jonka tapani mukaan heti aamulla Ilta-Sanomien sivuilta lukaisin. Lienee varmaan sanomattakin selvää että tämä kolahti meikäläiseen ja kovasti. Tuntui siltä, että nämä "etiikan asiantuntijat" ikäänkuin kyseenalaistavat tällä tutkimuksella mun tyttäreni ihmisyyttä. Mun tyttäreni ei pitäisi olla täällä niinkö? Parempi kaikille että olisi eliminoitu mahdollisimman pian meidän yhteiskuntaa rasittamasta? Huh. On ehkä parempi etten tätä asiaa enempää pohdi, sillä mä ihan oikeasti alan voimaan huonosti. Pala nousee kurkkuun ja oksettaa.

Totuus nyt on vaan se, että tuon meidän kehitysvammaisen, niin suloisen ja onnellisen tytön myötä saatiin jotain sellaista elämään, mitä ilman en enää haluaisi elää ja olla. Enkä osaisikaan. Mun tyttäreni ei ole mulle taakka! Yhteiskunnan kannalta mä haluan ajatella asiaa niin, että jonainpäivänä Piippis löytää itselleen työpaikan jossa viihtyy ja näinollen tekee työtä siinä missä kuka tahansa muukin meistä. Tänäpäivänä se on ihan mahdollista ja kyllä nämä "asiantuntijat" sen myös varmasti tietävät.

Mä en saa tästä aiheesta nyt järkevää tekstiä aikaiseksi sillä niin pöyristynyt olen. Kuka ylipäätänsä voisi ikinä ja koskaan antaa surmata oman lapsensa?! Entä mitä sitten kun alkushokissa olevat väsyneet äidit antaisivatkin luvan moiseen, mutta alkaisivat katumaan päätöstään, liian myöhään? Sitten hoidettaisiin mielenterveydeltään järkkyneitä äitejä ja taakka se on sekin.

Miksi mä edes käytin aikaani nyt tähän?

Mennään vähän iloisempiin aiheisiin. Nyt alkaa viikonloppu ja sehän tarkoittaa, että tämä äiti saa nukkua enemmän öisin kun normaalisti. Eli se on ihan parasta ja mahtavaa. Huomenna Pirpana jää mummille ja papalle hoitoon kun me vanhukset lähdetään vähän juhlimaan mun rakkaan ystäväni kolmekymppisiä  kakskymppisiä. Tämä mamma skoolaa jo aikaisemmin hehkuttamallani Lehti-kuohujuomalla ja yrittää pysyä hereillä edes puoleenyöhön :)

Oltiin shoppaamassa ja Pirpana käytti ajan omaksi hyödykseen. Nukkumiseen. Tuossa kuvassa vasta pilkitään mutta uni tuli hyvin pian tämän otoksen ottamisen jälkeen. Äidin ja isin pikku nukke <3

Kauniin sään sekä hyvän olon kunniaksi, päätettiin lähteä tänään vähän ulkoilemaan pitkästä-aikaa. Itsehän olenkin nyt tässä viettänyt ihan kiitettävän monta päivää neljän seinän sisällä ja kyllä täytyy sanoa että piristi pyörähtää pakkasessa! Järkkärikin kaivettiin kaiken rojun alta pölyttymästä ja poikkeuksellisesti teinkin nyt uudenvuodenlupauksen, eli yritän välttää kännykkäkameraa jatkossa ja ottaa vähän parempia kuvia ihan oikealla kameralla.

Yöunista sen verran että paremmin menee jo. Aamupuurolle tyttö herää 6-7 aikoihin, mutta syötyään hää jatkaa vielä unta. Nälkä se taisi vaan olla, joka valvotti ja häiritsi meidän perheen unta. Toivotaan niin.
Maissinaksuja ollaan mussuteltu ja Pirpana tykkää niistä kovasti. Hienosti osaa ihan itse syödä ja äitikin on rauhoittunut sen verran ettei koko ajan ole tonkimassa muka liian isoja paloja pienen suusta :)
Äidinmaito hupenee. Nyt huolettaakin se, miten saadaan tuo nirsoilija juomaan korviketta tai edes vettä vähän isompia määriä, sillä Piippis ei selvästikkään pidä niiden mausta. No eipä tässä onneksi kauaa enää ole kun voi alkaa jo ihan oikeata maitoa antamaan. Ja juohan tuo velliä.

Äidin fiilikset ovat nyt olleet vähän maassa muutaman päivän ajan mutta ihmekkös tuo on tässä hormonisohjossa. Onneksi tuo aurinkoinen on tuossa noin! Ei sitä kerralla jaksa kovin kauaa märehtiä kun pieni on niin onnellinen ja hyväntuulinen kokoajan. Tämä jatkuva oksetus vetää mielen matalaksi kun edes kaupassa käyminen ei meinaa onnistua. Tänään on ollut helpompi päivä ja toivo elääkin että pahin alkaisi jo olemaan takanapäin! Kuulin vauvan sydämen sykkeen kotidopplerilla muutama päivä sitten. Aina niin uskomaton tunne! En mä oikein vieläkään meinaa uskoa tätä! Pirpana ei pitänyt tuosta aparaatista ollenkaan masussa ollessan. Joka kerta kun kuuntelin, alkoi mielenosoitukselliset potkunyrkkeilytreenit ja kuuntelemiset jäivät sikseen. Tyttöä oli vaikea ultratakkin kun liikkui aina niin kovasti. No, onneksi masun ulkopuolella Pirpana on ollut maailman rauhallisin ja kiltein tyttö. Ehkä sillä oli vaan ahtaanpaikankammo niinkun äidillänsäkkin :)






Pirpana ja "salakka". Tuota valaspehmolelua on ihana halailla ja vähän imeskellä myös. Mummu ja ukki toi sen Norjasta valas-safarilta. Hitti.