Lähihoitaja

Lähihoitaja-opiskelijan pieni terapiasessio

16.52

Kuuden päivän työputki on tullut päätökseensä ja vappu hiipii pikkuhiljaa meidänkin kotiin. Kävin juuri pienimmän kanssa kaupassa ja kannoimme kotiin kaksi kassillista herkkuja parin seuraavan päivän ajaksi. Kyllä meidän nyt kelpaa!

Ennen heittäytymistä vapaapäiville ajattelin jakaa täällä blogin puolella nyt hieman kuluneen viikon tunnelmia, sillä olen ollut todella vahvasti joko fyysisesti tai sitten ihan vaan ajatuksissani (tai unissani) työharjoittelupaikalla. Silmäni ovat auenneet hyvin toisenlaiselle maailmalle. Tästä tulkoon siis oma pieni terapiasessioni.


Ihan alkuun haluan sanoa, että olen todella onnellinen valitsemastani tiestä. Pelkäsin tätä harjoittelua etukäteen kovasti, sillä tiesin että tulen hoitamaan useita päihteiden vuoksi ennenaikaisesti muistinsa menettäneitä ihmisiä. Mulla ei ollut kokemusta tältä puolelta ja jännitin eniten sitä, että miten asukkaat ottavat minut vastaan ja miten itse pärjään heidän kanssaan. Ennakkoajatuksistani huolimatta sain kuitenkin erittäin lämpimän vastaanoton sekä henkilökunnan että asukkaiden puolelta. Heti ensimmäisestä päivästä asti mun oli todella helppoa olla ja oppia. Lähestyä ihmistä ja tukea arjessa parhaani mukaan. Siitä iso kiitos mun huippuihanalle ohjaajalleni.

Paljon tuttuja tunteita on ryöpsähtänyt pintaan. Aikanaan pitkäaikaisvuodeosastolla työskennellessäni heräsin öisiin paniikkikohtauksiin. Sama ahdistus ihmisen vanhenemiseen liittyvistä sairauksista sekä ongelmista on jälleen läsnä. Avuttomuus, toisen armoille jääminen, kuolema. Ei kai näitä asioita koskaan kukaan opi hyväksymään, ja niinpä näiden asioiden sekä tuntemusten tahdittamana on vaan opittava tekemään tätä työtä.

 Yksi surullisimmista vuosien varrella tehdyistä havannoistani on ihmisen yksinäisyys muistisairauden kanssa eläessä. Mietin usein sitä, että kun itse vanhenen ja jos koen tuon paljon pelkäämäni kohtalon dementoituneena hoivakodissa, mitä minulle oikeasti tapahtuu? Vaeltelenko yksinäni kahden osaston väliä vai istunko huoneessani tyhjyyteen tuijottaen? Ymmärränkö tilanteeni?  Jos näin käy, toivon sydämestäni että saan yhtä hyvää hoitoa kun mitä nämä ihmiset nykyisessä työpaikassani saavat. On turvallinen ja onnellinen olo asukkaiden puolesta, sillä heillä on rutkasti lämminsydämisiä ja kaikinpuolin ihania hoitajia läsnä elämässänsä - yötä päivää. Talon seinien sisällä halaillaan ja hymyillään paljon ja asukkaille annetaan aikaa. Tärkeämpää asiaa ei oikeasti ole. Ihminen tarvitsee ihmistä - aina.

Kunnioitus asukkaita kohtaan on vahvasti olemassa. Jokainen ihminen on oma upea yksilönsä taustastaan tai menneisyydestään riippumatta. Jokaisessa ihmisessä piilee oma mielenkiintoinen persoonallisuutensa. Harvoin tarvitsee edes kauaa odottaa, että se nousee kuoren alta esiin. Suurin osa näistä asukkaista on jo mun sydämessäni tiukasti. Tiedän aiemmasta kokemuksesta, että siellä tulevat pysymäänkin vielä vuosikausien ajan. Nuo upeat tyypit ja heidän tarinansa. Kuvat huoneiden seinillä kertovat eletystä elämästä. Harrastuksista, matkoista, rakkaista ihmisistä ja saavutuksista. Ne kuvat koskettavat minuakin syvästi. 


Valtaosa asukkaista tapaa minut joka päivä ensimmäistä kertaa. Käymme läpi samat keskustelut joista annan esimerkkinä nyt vaikka seuraavan:

"Kukas se sinä olet?"
"Anna-Kaisa"
"Minun tyttäreni on Anna-Elina.."
"...Sofia", vastaan.
"Kyllä. Isoäitinsä mukaan nimensä saanut"

Ja sitten hän kutsuu minua loppupäivän Pirpanaksi tai Pimuksi.

"Sainpas sinut hymyilemään!"

Olemme toisillemme tuttuja, kunnes taas seuraavana päivänä hän tutustuu minuun uudestaan.

Päivittäisiä onnenhetkiä työpaikalla ovat mm. yllättävä halaus asukkaalta käytävällä. Rauhattoman ja melkeinpä puhumattoman ihmisen kanssa vietetty yhteinen valokuvienkatseluhetki, jonka ansiosta tuo asukas intoutuu jakamaan kanssani muutaman kunnon lauseen. Se hetki, kun saa lukea siskon kirjoittaman maailman liiiiikuttavimman postikortin vuodepotilaalle. Nähdä kun kolleega myös pyyhkii poskeltansa kyyneliä - et siis ole itse ainoa.

Tänään sain kuulla olevani "aivan ihana hoitaja". Olen "tyttö nukke" ja omaan "niin kauniit silmät". Mua ihan oikeasti hävettää. Että sitten oikein kehtasin pelätä näitä ihmisiä!

Kotiin saapuessani mua odottaa jokaisen työvuoron jälkeen kolme pientä ihmistä kädet ojossa.
Voihan elämä, sanon.

5-vuotias

Jalkapallo tuli taloon

18.01

Eilen se tapahtui sitten - minusta tuli kertaheitolla futismutsi. 

Viimeisen puolen vuoden sisään 5-vuotiaamme jalkapalloinnostus on pompsahtanut aikamoisiin sfääreihin ja niinpä kummitäti (myöskin vanha futismimmi) päätti muutama viikko sitten ilmoittaa kundin jalkapallokouluun.

Tällaisia ihania hymyjä sain eilen ikuistettua ennen ensimmäisiin treeneihin lähtöä. Tässä vaiheessa jo sitten itsekin tajusin, että tää ei voi olla mitään muuta kuin hyvä juttu. W on ottanut youtuben kautta haltuunsa erilaiset torjumiset sekä tuuletukset ja näitä kaikkia eilen sitten kentällä erittäin tyylikkäästi toteutettiin.


Yhtäkkiä minä, joka en koskaan ole ymmärtänyt tämän palloilulajin päälle, löysin itseni fiilistelemästä ja kannustamasta omaani kentän laidalta. Välillä ihan kiljahtelin innostuksesta! Kaikkea sitä näkee ja kuuleekin. Nevö say nevö.

Harjoituspeli ratkesi niin, että poitsun jengi voitti 4-2 ja arvatkaapas kuka niistä maaleista potkaisi vastustajan maaliin kolme ;) On ilmiselvää että sekä W ja äiti olivat hyvin iloisia siitä, että uusi harrastus tuntui kivalta ja tuotti tällaisia uusia onnenhetkiä sekä onnistumisen tunteita, mutta kyllä me siinä kotimatkalla sitten juteltiin myös siitä, että aina ei voi voittaa eikä se jalkapallossa tärkeintä olekaan. Hyvin tuo viisivuotias tuntui asian sisäistävän. Ja päästi tää meidän maalitykki yhden kerran pallon itsekin verkkoon ollessaan maalivahtina. Balanssia balanssia, heh.


"Enää kolme päivää ja sitten kaksi päivää ja sitten mä pääsen taas pelaamaan!"

Niin. Iloista on nyt se että innostus uutta harrastusta kohtaan jäi ja homma jatkuu. Hurahdin siis itsekin heti kun huomasin pallottelun positiiviset vaikutukset pojassani. Ainoa harmillinen asia tässä W:n mielestä oli se, että naapurin kaveri on eri ryhmässä kuin hän. Onneksi pojat saavat kotipihalla pelailla vielä useasti tulevan kesän aikana.

Aika hassua. Ensimmäinen meidän lapsistamme on nyt aloittanut ihan oikean harrastuksen. Poika kulkee isänsä jalanjäljissä, mutta kuopusta tämä fudisjuttu ei oikein innostanut(tarjosimme hänellekin mahdollisuuden jalkapallokouluun).  Neidit haluavat balettiin, mutta valitettavasti tälle keväälle en enää löytänyt sellaisia ryhmiä, jonne olisin voinut neitokaiset "tyrkätä". Syksyllä sitten. Toivottavasti myös Piippikselle on tilaa näissä "tavis"-ryhmissä - siskon läsnäolo antaisi varmasti erityislapselle tukea myös uuden harrastuksen aloituksessa.

Olemme jo tovin jutelleet H:n kanssa siitä, että tässä meidän jengissä lapset tullaan viemään harrastuksiin heidän omasta tahdostaan. Emme siis halua tuputtaa mitään lajia ipanoille, vaan oivallus harrastuksen aloittamisesta täytyy tulla lapsen omasta päästä.. Jalkapalloilun kohdalla oli kyllä ilmiselvää, että tämä on "the juttu". Kummitäti ja -setäkin olivat paikanpäällä muuten jäbää kannustamassa. Kiitos seurasta rakkaille!

Sellainen minipostaus tähän päivään. Minuu vähän kauhistuttaa kun edessä on vielä viiden päivän työputki ennen vappua ja tietokoneen valo häikäisee pelottavan ikävästi silmiin. Kun nyt ei vaan alkaisi taas se kolmen päivän pituinen päänsärky, niin kuin kuukausi sitten oli.. Voihan naiseus! 

Keväistä viikkoa kaikille!




Akuutti

Kevään kivoin päivä kuvausten parissa

16.35


Takana on vuoden jännittävin ja ehdottomasti keväisin päivä.  Meitä kuvattiin ensi syksyn uusiin Akuutti-jaksoihin ja sää ei olisi voinut olla suopeampi suunniteltuihin ulkokuvauksiin. 

Nää mun ipanat alkaa olla jo aika konkareita siinä mitä kuvien räpsimiseen tulee ja myös elävää kuvaa saatiin tosi kivasti ja helposti purkkiin. Lopputulosta jännitän eniten ehkä itseni puolesta, sillä en todellakaan ole se kaikista supliikein haastateltava. Siitäkin huolimatta oon tälläkin hetkellä aivan suunnattoman iloinen ja kiitollinen siitä, että mulle on tarjoutunut muutama tällainen kiva mahdollisuus päästä mukaan tekemään tv-ohjelmaa ja lehtijuttujakin. Vaikka jännitän hirmuisesti, voitan itseni joka kerta ja sehän luonnollisesti tekee ihmiselle vain ja ainoastaan hyvää.

Rakas Rytikin pääsi meidän kanssa tänään metsään ja syksyllä pääsette ihastelemaan tuota suloisistakin suloisinta haukkua telkkarin välityksellä. Koira on iso osa meidän jengiä ja olen suunnattoman iloinen, että saimme luvan ottaa haukun mukaan tähän jänskään tapahtumaan.
 

 Sunnuntaina havahduin tajuamaan, että meidän kersoilta puuttuu kokonaan sopivankokoiset välikausivaatteet! Olen haikaillut Molo kidsin kuosien perään jo tovin (Rainbow-, ruutu- ja pupuhaalarin jälkeen) ja niinpä päätin hommata jokaiselle ipanalle välikausiasut juurikin tuolta kyseiseltä merkiltä. Fredan ja Lasipalatsin Fiilinkistä löytyi tytöille nuo ihanat Hestie Palm springsit ja poitsu taasen sai omakseen tuon hupullisen Cloudy planes and birds soft shellin, joka sopi täydellisesti kundin kestosuosikki Star wars-lippiksen kanssa.


Nyt mun täytyy tunnustaa että en ole koskaan oikein tajunnut näiden soft shellien perään, sillä mulla ei aikaisemmin ole mitään tuntumaa sellaisiin ollut. Tämän aurinkoisen päivän ensimmäisen "softis"-kosketuksen jälkeen ymmärrän kuitenkin täysin näiden vaatekappaleiden suosion! H:n kanssa tuossa juur tuumittiin, että tämän päivän säälle ei oikeasti parempaa olisi voitu löytää! Ja mikä parasta, Suomen kesässä näille tulee olemaan käyttöä lukuisina viileinä iltoina. Sanoisin notta täydellinen keväthankinta omallensa on tämä soft shell ja itse ainakin keksin tänään ratkaisun kesäreissujen pakkaamisongelmiin - me kun viihdymme usein meren rannoilla ym.


Pienin on hyvin hyvin aistiyliherkkä ja halusi ehdottomasti pukea tänään jalkaansa tutut ja turvalliset toppapökät (henkseleillä). Kaksi vanhinta olivat onnessaan uusista välikausihousuista ja ne jalassa kelpasi kiipeillä sekä talloa metsäpolkuja.


Ei vide! Muurahaisia!!

Piippis rakastaa muurahaisia. Ja leppäkerttuja.


Raukat joutuivat vielä tänään tyytymään talvikenkiin (toisaalta metsän mudissa ne olivat kyllä ihan paikallaankin), mutta loppuviikon suunnitelmiin kuuluukin nyt sitten lenkkarishoppailut jokaiselle kolmelle.


Ainiin ja pienimmälle luvattiin metsästää jostain uusi fillari viikonlopun aikana..


Pikku H ihastui tähän W:n huppariin syvästi,mutta lupasimme, että saa ottaa käyttöönsä heti kun jää isoveljelle pieneksi. Pienen vinkin voisin muuten tähän väliin heittää näistä Molon ulkovaatteista: Ovat suht pientä mitoitusta eli kannattaa aina ottaa vähän isompi koko kuin normaalisti. Meidän normisti 110 neideillä on käytössä koko 116 ja se on oikein hyvä koko. Kasvunvaraa on mukavasti mutta takki ei ole liian iso kuitenkaan. 


Mummin kantasolut saatiin napattua onnistuneesti ja iloksemme saimme rakkaan kotiin vielä toviksi ennen palautusoperaatiota, joka sitten kestääkin muutaman viikon ajan. Ei voi muuta sanoa kuin että rautaisia tyyppejä ovat nämä meidän ipanoiden armaat isovanhemmat ja jokaisen suukkonsa todella ansainneet. Tässä tämänpäivänen.


Ja sain minäkin omani auringonpaisteessa, kallion korkeimmalla nyppylällä. 


Tänään ihana toimittaja hämmästeli meidän "sosiaalisia lapsia" ja kysyi että "miten te tämän olette tehneet?".

Sanoin että kun ovat olleet mun kanssani niin kauan kotona niin kaipaavat ilmeisesti jo muutakin seuraa. Heh.

Olin kuitenkin salaa sisimmässäni aika ylpeä äiti. Mä pelkäsin turhaan sitä että pilaan heidät kotona, koska niin ei sitten kuitenkaan koskaan tapahtunut..


Mulla on juuri nyt tosi ihana olo just tässä, näiden kanssa. ..

Downin syndrooma

Mitä sitten kun erityislapseni rakastuu?

18.09

Tänään höpötellään hetki rakkaudesta. Mikäpä ihanampi aihe näin viikonlopun kynnyksellä?

Bongasin jokunen päivä taaksepäin facebookista liikuttavan videon, joka kertoo kahden ds-henkilön rakkaustarinasta. Videolla haastatellaan myös näiden kahden nuoren vanhempia ja luonnollisesti jäin katsomisen jälkeen pohdiskelemaan myös omia ajatuksiani - liittyen omieni tuleviin rakkaussuhteisiin.



Toinen äideistä kertoo tuossa videoklipissä, että tunteet erityisnuoren kohdalla saattavat kiihtyä hetkessä nollasta sataan. On hyvin todennäköistä että mun mimmit tulevat parisuhteissaan olemaan samanlaisia - onhan heidän äitinsä aina ollut sellainen myös. Tuo ominaisuus ei aina siis tarvitse sitä ylimääräistä kromosomia toimiakseen, mutta olen ennenkin kuullut että se on hyvin yleinen piirre näillä extrakromosomiheimolaisilla. Meidän kundi sitten on perinyt paljon isänsä rauhallisuutta ja aika näyttääkin, osuvatko mun ennustukset oikeaan siitä että W tulisi mahdollisesti  jatkossa olemaan hyvinkin rauhallinen jäbä - sekä myös rauhallinen seurustelukumppani.

Olemme joskus H:n kanssa jutelleet näistä asioista ja jakaneet tuntemuksia aiheeseen liittyen. Toki jokainen äiti ja isä haluaa nähdä omansa onnen ja sen, että tulevat rakastetuksi sekä löytävät oman masunpohjaa kutittelevan rakkautensa - oli sitten  kyse joko "taviksesta" tai erityisipanasta. Meitä vanhempina nuo tulevat tunnekuohut myös luonnollisesti jännittävät, mutta Piippiksen kohdalla juuri tuo tuntemus on ehkä kuitenkin asteen verran suurempi. Tunnustan.

Seksiin ja ehkäisyyn liittyvät asiat mietityttää tietenkin , sillä meidän vanhempien tulee osata selittää asiat niin että ne todella tulevat ymmärretyksi. Meillä on suurin vastuu siitä, että meidän omat nuoret sisäistävät tietyt asiat aiheeseen liittyen. 


Tähän väliin on muuten pakko rustata pieni infopläjäys, joka on tullut mulle vasta erityislapsen äitiyden myötä tietooni. Tiesittekö, että ds-nainen voi tulla raskaaksi, mutta miesten hedelmällisyys on melkeinpä mahdotonta? Toki naistenkin hedelmällisyys on alentunut ja mahdollisuus vauvan ds:lle tai muille vammoille on suuri. Siksi koenkin, että seksuaalivalistus on kehitysvammaisilla äärimmäisen tärkeää ihan jo tämän raskautumisen mahdollisuuden sekä tietenkin sukupuolitautien ehkäisyn vuoksi. Kun Piippis tulevassa aloittaa ensimmäistä kertaa seurustelun ei ole kiveen kirjoitettua, että tuo rakkaus roihahtaisi ds-mieheen.

Ja sitten kun tuo rakkaus roihahtaa niin on selvää, että me vanhemmat tulemme olemaan hänen parisuhteessa enemmän läsnä kuin mitä sisarusten parisuhteissa. Huolehdimme, neuvomme, kuskaamme ja ohjaamme kohti oikeita käyttäytymismalleja yhteiskunnassamme. Niinkuin videossa toinen äideistä toteaakin, on tärkeää kertoa lapsillemme se, ettei esimerkiksi jatkuva suukottelu julkisella paikalla ole kaikkien ihmisten mielestä soveliasta. Tämä nyt esimerkkinä.

Liiaksi en murehdi. Rakkaus on onnellinen ja ihana asia ja sitten kun sen aika tulee, olemme varmasti osanneet odottaa sen puhkeamista jo tovin. Ds-tyttöjen murrosikä alkaa keskimääräistä aikaisemmin yleensä ja siihen olemme valmistautuneet, että tuo roihu saattaa puhjeta ensimmäistä kertaa jo hyvissä ajoin. Ja varmasti kohteet vaihtuvat ainakin aluksi tiheään tahtiin. Heh.

No okei nämä ovat vain oletuksia vielä tässä vaiheessa, mutta ihan todennäköisiä sellaisia kuitenkin mitä tässä nyt muiden äitien kanssa on tullut juteltua.
 

Tärkeintä minulle äitinä on, että lapseni osaavat rakastaa turvallisesti ja reilusti. Että tulevat oikein kohdelluksi ja osaavat kohdella toista ihmistä oikein.  Luotan siihen että pärjäävät kyllä näissäkin asioissa - viisaita kun ovat.

Laitan tähän loppuun vielä tuon videon josta sain inspiraation tähän postaukseen. Se on aika liikuttava ja ihana video. Onni säihkyy näiden suloisten ihmisten kasvoilta. Sitä muistaa itsekin taas nuo ihanat rakastumisen fiilikset..

Jostain syystä sain tämän näkyville tällaisena sumeana versiona, mutta tunnelmasta on silti helppo saada kiinni..

 

Kun tuota videota katsoo, alkaa ihan itsekin odottamaan sitä että saa olla todistamassa omiensa onnenhetkiä. Se tulee myös olemaan varmasti aika-ajoin raskastakin eikä pelkkää vaaleanpunaista hattaraa, mutta se on siitäkin huolimatta yksi maailman tärkeimmistä asioista sekä kasvun paikoista. Minä ainakin oon aina elänyt rakkaudesta ja rakkauteen liittyvistä tunnekuohuista.

Rakkautta siis jokaisen viikonloppuun! Minä pomppaan aamulla ennen kuutta ylös ja matkaan työharjoittelun pariin. Kohta nukkumaan siis.

<3

Sairastelua

Syntymäpäivä sairastuvalla

17.28

Lapsiperheessä tilanteet elävät ja voivat muuttua nanosekunnissa - meidän alkuviikko starttasi juurikin niissä merkeissä. Onneksi mistään dramaattisesta ei ole nyt kuitenkaan kyse.

Sunnuntai-iltana Pippiksen silmät alkoivat vuotaa ja aivastelu oli ihan jatkuvaa. Olimme olleet ulkona ipanoiden kanssa ja ehdin jo hetken epäillä, että voisikohan neidillä olla jotain orastavaa allergiaa - kevään lapsonen kun on.

Seuraavana aamuna neiti oli super väsynyt ja päätimme yhdessä H:n kanssa, että tytön on parempi jäädä kotiin. Nenä vuosi kuin Niagara konsanaan ja flunssa oli hyvin vahvasti läsnä.
Päivän mittaan myös pikkusisko alkoi sitten pärskimään ja seuraavaksi oli mun vuoroni. Yöllä pienin neitokaisista valitteli mun kainalossa (koska räkä ja ahdistus) 5-10 minuutin välein ja yö oli aivan mahdoton muutenkin. Aamuyön tunteina alkoi oma kurkku tuntumaan karhealta ja sanoin H:llekin että nytkö se tauti minuunkin sitten iski? H tokaisi unen seasta että hänen kurkkunsa on myös kipeänä. Homma alkoi avautumaan tässä vaiheessa mulle kunnolla ja tajusin, että mulla ei ole aamulla mitään asiaa työharjoittelun pariin. Kyseessä olisi selkeästi tosi nopeasti ja herkästi tarttuva pöpö, joka voisi pahimmassa tapauksessa aiheuttaa isonkin epidemian hoitolaitoksessa. Sitä taakkaa en vastuulleni haluaisi ottaa.


Aamulla kun W tuli meidän huoneeseen, niin hänen ensimmäinen lauseensa oli : "Mulla on kurkku kipee..". 5/5.
Nyt sitä sitten tässä sairastupaa pidellään ja H kävi lekurissa diagnoosinkin hakemassa kaikelle tälle pärskimiselle ja niiskuttamiselle. Perus kevätflunssaa tässä podetaan (onni ettei angiinaa) ja nyt vaan olla möllötellään, josko se pahanen pian vaikka hyvässä lykyssä poistuisi taka-vasemmalle.

Työharjoittelun puolesta mulla on ihan levollinen olotila. Kun tämä hoito ja huolenpitotyö on mulle jo entuudestaan tuttua, antaa aikaisempi työkokemus myös harkan kannalta vähän joustoa. Nyt tärkeintä on omien pienokaisten hyvinvointi.

 Pikkuruisin neitokaisista nosti juuri kuumeen itsellensä ja kerran jouduin kuopuksen kiikuttamaan vessaan oksentamaankin (kasvoin taas piirun verran isommaksi emetofobiani kanssa kun yritin pitää karkuun yrittävää tyttöä pöntön ääressä estääkseni massiiviset yrjölätäköt olkkarin lattialla). Tyttö söi mehujätskin ja leivän äsken joten katsotaan nyt mihin suuntaan tilanne tästä etenee.. Ennen kuin äsken nukahti niin oli itkuinen ja valitteli masuansa että vähän pahaltahan tuo nyt näyttää. Voiko sillä olla 2 eri pöpöä käynnissä samaan aikaan?! Se tästä nyt vielä puuttuisi.

Sisarukset ovat ihan hämillään kun pikkusisko vaan makaa sohvalla. Tähän ei meistä kukaan ole oikein tottunut.. :(

 Sain H:lta punaisen kimonon synttärilahjaksi ja se tuo kivasti piristystä saikkupäivään. Kohta levitetään iso patja olohuoneeseen ja kömmitään sinne koko sakki toipumaan. Tällaisessa hetkessä aika jotenkin pysähtyy toviksi. Siinä on myös hyvät puolensa. Nyt vietellään vähän toisenlaista syntymäpäivää mutta se on ihan ok, sillä tämä saa silmät taas auki sille kaikesta tärkeimmälle.

Seuraavaksi kokkaillaan bataatti-inkiväärisosekeittoa ja toivotaan, että se veisi tylsän pöpön mennessään. Olemme koko jengi ihastuneet Vaianaan ja luulenpa että se pelastaa meidän tämänkin illan.

Niin että sellaista tänään. Tämä ei ollut se postaus, jota olen jo tovin suunnitellut kirjoittavani ja josta mun oli tarkoitus tänään kirjoitella - sen aika tulee ehkä sitten seuraavaksi.

Nyt peukut pystyyn että paranemme tästä taudista nopeasti ja pääsemme halimaan mummin ennen sairaalaan menoa. Kaikinpuolin harmilliseen ajankohtaan saapui tämä kevätpöpönen. 

Aurinkoista viikkoa taasen kaikille ja yrittäkää te pysytellä terveenä!

Blogiyhteistyö

Synttärikemut shoppaillen

16.15

 Kevät on hurahtanut taas siihen pisteeseen, että kolmonen ikäluvussani muuttuu pian neloseksi. Mulla ei ole ollut tapana juhlia syntymäpäiviäni juurikaan (lukuunottamatta pyöreitä lukuja) , mutta tänä vuonna ajattelin kutsua kaikki naispuoliset ystäväni saman katon alle juhlimaan ja herkuttelemaan. Halusin keksiä jotain poikkeuksellista ohjelmaa illalle ja päätin kutsua paikanpäälle myös Me&I sekä Nosh-vaatteiden edustajat. Olin tosi iloinen siitä, että ystävät innostuivat ajatuksesta ja perjantaina meillä olikin täällä mukavan tiivis tunnelma, kun lukuisat ihanat tyypit (myös muutama pienempi) kokoontuivat meidän olohuoneeseen kevään ihanuuksia hypistelemään . 


Olen kohta 7 vuotta kirjoitellut blogia, ja vain pienen tovin verran minulle on maksettu palkkaa kirjoittamiseen käytetystä ajasta.  Bloggaamisen pieni suuri bonus ovatkin yhteistyöt, jotka mahdollistavat tällaisen hemmotteluillan järkkäämisen omille rakkaille ystäville aina silloin tällöin. Tällä kertaa meidän iltaa lähti sponssaamaan Henkell, joka toimitti kuohuvat kemuihin sekä Kakkutalo Gilan Järvenpäässä, jonka suussasulavia herkkuja pääsimme maistelemaan. Gilania täytyy kyllä lämpimästi suositella kaikille täällä pk-seudulla asuville. Vitriinit notkuu herkuista ja paikanpäältä voi käydä ostamassa mitä ihanampia kakkuja ja leivoksia. Jos olet jo käynyt kyseisessä kahvilassa,  niin tiedät mitä tarkoitan.

Passion-juustokakku. Niin raikasta ja niiiin hyvää.
 Ystäväpiirissäni on lukuisia äitejä, jotka elävät nyt kiireisiä ruuhkavuosia. Halusin tarjota jokaiselle heistä pienen mahdollisuuden istahtaa arjen ulkopuolelle ja tuntui hyvältä, että niin moni pääsi paikalle perjantaina. Kulunut viikko oli mulle aika raskas ja kun lopulta sain kolme tenttiä työstettyä onnistuneesti sekä HoHu-jakson koulussa harjoittelua vaille päätökseen, oli todella ihanaa höpötellä niitä näitä itselleni rakkaiden ihmisten kanssa ja olla vain. 

Kuinka olenkaan tällaista ikävöinyt!

Illalla istuskeltiin vielä kahden ystävän kanssa takkatulen valossa ja juteltiin kaikenlaista maan ja taivaan väliltä. Välillä naurettiin ja hetken päästä niiskuteltiin. Ihan parasta. Haluan tähän väliin huikata jokaiselle paikalla olleelle lämpöiset kiitokset kivasta illasta! Pus. 

Nämä kuppikakut olivat taivaallisen hyviä. Sisällä oli mansikkahilloa. Nam.
Olen aina rakastanut juhlien järkkäämistä ja nyt haluankin antaa pienen vinkin muille innokkaille: nuo piccolo-pullot ovat tosi loistavia alkumaljoja pillin ja kauniin servetin kanssa tarjoiltuna! Ei tarvitse stressata kuohuviinilaseista ja turhalta tiskiltäkin vältytään. 

Epäröin hieman että miltähän tuo erittäin kuiva Mionetto mahtaa suussa maistua, mutta totesin sen erittäin hyväksi kuohariksi ennakkoluuloistani huolimatta.


Kutsuin Piippiksen koulusta ihanaisen Annen esittelemään Miikkarin mallistoa ja niinhän siinä kävi sitten, että itsekin tuli kolminumeroisella summalla lastenvaatetta tilattua. Kaikista pienin neitokainen nappasi mua kädestä ja vei äiskän hyvin päättäväisesti Miikkarin rekin luokse. Sieltä hän osoitti vaaleanpunaista pesukarhu-mekkoa ja sanoi että haluaa sen itsellensä. Tuo ihana keväinen mekko/tunika oli kyllä niin nappivalinta ja tytsyn näköinen, että pakkohan minun oli se sitten tilata. W valitsi myös Me&I:n mallistosta mopopaidan kesäksi. Minä itse sain emännänlahjana samanlaiset lakuleggarit kuin mitä meidän ipanoilla on jo ennestään, ja äidilleni tilasin ihanan sinisen mekon

Anne piti esittelyn juuri sopivan lyhkäisenä ja sen jälkeen antoi jokaiselle vaatteista kiinnostuneille asiantuntevaa ja ystävällistä avustusta. Itse pidän tällaisesta meiningistä tosi paljon. Piippis oli mielissään, kun koulusta tuttu "Anne Banaani" (neitokaisen itse keksimä lempinimi) piipahti meidän kotona visiitillä ja lapset muutenkin käyttäytyivät tosi mallikkaasti kemujen ajan.


Anne toi meidän ipanoille nämä ihanan värikkäät kevätpipot ja ne päässä sitten lauantai-aamuna hassuteltiin. Tässäpä äidin uusin hyvänmielenkuva. Saa onnelliseksi.


Noshilta kutsuin kemuihin Annin, jota en entuudestaan tuntenutkaan. Anni osoittautui tosi kivaksi tyypiksi ja myös hän piti esittelyn lyhyenä. Tämän jälkeen palvelu rekillä pelasi ja jokainen sai vastauksen mieltä kaihertaviin kysymyksiin. Noshilta tilasin itselleni kesäbyysat ja tytöille samanlaiset. Emännänlahjana sain 30:n euron alen ostoksistani. 

Voin hyvin hyvin lämpimästi suositella näitä kahta esittelijää ja nyt kun olen nämä ensimmäiset vaatekutsut saanut järkättyä niin aika varmaa on, että tulen ottamaan sekä Anneen että Anniin yhteyttä vielä jatkossakin. Kiitos asianosaisille hyvästä tunnelmasta ja palvelusta!

Tämä Noshin sivuilta bongattu sulosilmä on muuten meidän kummipoikamme. Tällainen pieni infopläjäys tähän väliin.. <3

Onpas kiva fiilis kuluneesta viikonlopusta. Alkava viikko tulee olemaan super jännittävä, sillä huomenna meille saapuu Kaksplus-lehden kuvaaja räpsimään otoksia meidän jengistä. Ottivat yhteyttä minuun pari viikkoa sitten ja lupasin antaa puhelinhaastattelun seuraavaan lehteen. Toinenkin vähän isompi juttu on tulossa, mutta kerron siitä vähän myöhemmin.

Synttäriaamu valkenee tiistaina jännittävissä tunnelmissa, sillä astelen ensimmäistä kertaa uuteen harjoittelupaikkaani. Jännittää hitosti, mutta ehkä mä tästä koitoksesta selviän. Sen jälkeen alkaa kesäloma, ja se toimii oivana motivaattorina uudessa.


Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Seuraavan postauksen aihe jo kutkuttaa tuolla takaraivossa, mutta sen aika olkoon sitten parin päivän päästä. 

Aurinkoista viikkoa kaikille!

Arki

Pääsiäisen kuulumisia

14.32

Voi blogini mun! Olen laiminlyönyt sinua viime aikoina liiaksi, vaikka ajatuksissani olet jatkuvasti ollutkin. 7 vuotta olet tässä rinnallani kulkenut ja toivottavasti näin tulee olemaan jatkossakin, vaikka nyt arkinen kiire meinaa napata siivun yhteisestä elostamme.

Niin. Kiirettähän tässä todella nyt piisaa (olenko hokenut sitä tarpeeksi), mutta ei anneta sen nyt liiaksi häiritä! Mulla starttasi eilen viimeinen kouluviikko ennen seuraavaa harjoittelua ja hommaa riittäisi jokaiselle vuorokauden tunnille. Tänään iltapuhteena luvassa 2 etätehtävää ja huomenna täytyy aamusta asti jaksaa lukea kahteen tenttiin, jotka odottavat minua torstai-aamussa. Eilen työstin yhden nettitentin sillävälin, kun muu porukka oli juhlimassa ihanaisen serkkutytön synttäreitä. 

Päätä meinaa vähän särkeä.

Stressi ilmenee mulla tässä elämäntilanteessa nyt migreenikohtauksina ja täytyy myöntää, että tämä oireilu jo vähän huolettaa minua. Uusina vaivoina kummallinen humina ja ajoittainen tinnitus korvissa sekä kosketusarat hartiat. Josko nyt kohta olisi aika mennä sinne lääkäriin? Tunnistaako kukaan lukijoista samanlaisia oireita härdellin keskellä?


No mutta, lupasin kirjoitella meidän pääsiäisestä ja kerronpas siitä nyt hieman tähän väliin. Perjantaita vietimme appivanhempien luona leppoisasti lasagnea herkutellen. Kotiin tullessamme kömmin melkeinpä samantien nukkumaan (koska migreeni) ja aamulla heräsin reippaana uuteen päivään. Jätin muun perheen viettämään rauhallista lauantai-aamua ja lähdin itse vähän shoppailemaan ja nautiskelemaan upeasta auringonpaisteesta. Tärkeitä hetkiä ovat nuo pienet pyrähdykset yksin arjen ulkopuolelle tässä elämäntilanteessa.

Iltapäivällä kävelimme koko perheen voimin mun vanhempien luokse tekemään ruokaa ja nautiskelemaan rakkaiden seurasta. Nämä ovatkin sitten niitä hetkistä kaikista tärkeimpiä. Sisko perheineen oli myös paikalla - ihanaa!
 
Elämäni ensimmäiset itse työstetyt riisipiirakat. Hyviä, vaikka itse sanonkin! ;)
Kantasoluhoitojen ensimmäiset pari päivää starttaavat tällä viikolla ja muutaman viikon pituinen eristysjakso alkaa reilun viikon päästä. Yritän keskittää rutkasti positiivista energiaani äidin tulevaan koitokseen ja näin ollen takaan omalta osaltani äidille mahdollisimman miellyttävän hoitokokoemuksen. Nyt saa siis vinkata hyvistä kirjoista, joita voisin äidille osastolle kiikuttaa..

Piipahdin viime viikolla tulevassa harjoittelupaikassani ja tunnelmat ovat nyt hieman ristiriitaiset. Tuo paikka ei ollut ihan sitä, mitä alunperin olin ajatellut, mutta yritän ottaa tämän henkilökohtaisena haasteena ja itseni voittamisena.

Toppi; Pietamo
Vietän ensi viikolla synttäreitäni ja tänä vuonna päätin, että kutsun kasan naispuolisia ystäviäni tänne meille pienen hemmottelun ja vaatekutsujen pariin. Luvassa on ystäviä, Me&I sekä Nosh-esittelyä, skumppaa ja herkkuja. Juuri sitä minä nyt kaipaan katkaisemaan tämän jokapäiväisen hulinan.

Arvon tänään Lapsimessujen liput ja tulen ilmoittamaan voittajalle henkilökohtaisesti. Luvassa lisää arvontoja lähitulevassa ja lupaan myös hauskoja paljastuksia. Olemme kuluneen viikon aikana koko perhe lupautuneet mukaan kahteen aika jännittävään ja kivaan juttuun. Mitähän se voisi olla? :)

Aurinkoa aurinkoa!

Suosituimmat

Facebook