Yleinen

Hieno vuosi. Kiitos.

2.24


2015 jää vahvasti sydämeen ja muistoihin positiivisena, sekä tapahtumarikkaana vuotena. Voi jestas, kuinka paljon sitä ehtiikään räpsiä kuvia yhden vuoden aikana! Sormet ovat maitohapoilla, kun pläräsin jokaisen läpi tänäiltana. Annetaan siispä näiden otosten nyt kertoa..

















Sain monta kukkaa pieneltä isolta pojaltani, ja jokakerta liikutuin niin kovin. Olen tanssinut, ja opetellut uudestaan kaikki maailman supersankarit nimeltä. Ja viholliset myös. Olen syönyt paljon sushia. Yrittänyt tiputtaa painoa, ja siinä ihan kivasti onnistunutkin (toki aina voisi onnistua paremminkin). Tutustunut bloggaamisen kautta aivan mahtaviin tyyppeihin, sekä saanut viettää heidän kanssaan ikimuistoisia kesäiltoja. Reissannut vähän Snipe Driven matkassa, ja viettänyt kallisarvoista aikaa perheen sekä ystävien ihanassa seurassa. Olen pussaillut paljon, ja minua on pussailtu. Saimme todistaa vierestä, kun kuopus otti jalat alleen aikaisemmin, kuin osattiin odottaakaan. Esikoinen sai ensimmäiset silmälasinsa, ja hän on treenannut ahkerasti sekä puheen että motoriikan saralla. Tuo treenaus on tuottanut tulosta, ja olemme luonnollisesti huikean onnellisia sekä ylpeitä hänestä. Myös minä sain ensimmäiset silmälasini.


Olen saanut kiitosta, kannustusta ja kritiikkiäkin. Olen monta kertaa todennut ääneen, että elämä on tässä ja nyt. On hyvä näin. Rakkaiden läsnäollessa. Elän lähimmäisilleni.

Olen reissannut perheeni kanssa, ja jopa ilman perhettä. Rakastuin Lissaboniin, sekä matkaseuraan. Tuo pidennetty viikonloppu teki niin paljon. Porvoo, Naantali sekä Lintsi jäivät erityisesti mieleen koko perheen kesänviettopaikkana.  Olen myös syönyt muutaman hotelliaamiaisen. Jokaisen muistan. Seuraavaa odotellessa.

Saimme H:n kanssa kummipojan. Hän on ihana. Niinkuin kaikki aikaisemmatkin. Kiitämme kunniasta ja teemme parhaamme! <3

Vuosi 2015 on ollut myös ensimmäinen, jolloin asutimme ikiomaa omakotitaloamme. Paljon on vielä opittavaa, mutta hiljaa hyvä tulee. Talo edelleen pystyssä eli kaik hyvin.

Aloitin myös laulutunnit, ja toteutin näinollen pitkäaikaisen haaveeni. Rohkaistuin. Voimaannuin.


Ja sitten vielä. Nousin portaaliin, ja ylitin siinä samalla itseni. En tiedä mitä vakkarilukijani tästä muutoksesta tällähetkellä on mieltä, mutta olen itse ollut todella onnellinen sekä iloinen tästä kaikesta. Kommentteja ehkä vähän ikävöin ;)

Sain ystäviltäni sekä perheeltäni hyvin liikuttavan, sekä ikimuistoisen lahjan. Pääsin mukaan Marja Hintikka Live:n ensimmäiseen jaksoon. Muutama lehtijuttukin meistä on tehty, ja kokemuksena nämä kaikki ovat olleet kovin kivoja. Kiitän mahdollisuudesta, sekä ennenkaikkea kiinnostuksesta erityislapsieloa kohtaan.  Tästäpä jouhevasti pieni aasinsilta tulevaan. Tammikuu 2016 tuo mukanaan taasen pienen yllätyksen. Siitä kuulette pian.

Nyt haluankin kiittää jokaista meidän matkassamme pysynyttä, ja toivottaa huikean mahtavaa alkavaa vuotta 2016 jokaikiselle! Kaikkea hyvää, tyypit!

Perhe ja ystävät: Agu rakastaa.

Yleinen

Joulu 2015

15.56

Niinhän siinä kävi, että vaikka kuinka hehkutin stressitöntä olotilaani sekä lupsakkaasti lutviutuneita jouluaskareita, kasaantuivat kaikki paineet lopulta mun jouluaattooni. Olin vähän turhan optimistinen, sanoisin. Opin, että kolmen pienen lapsen kanssa jouluaatolle ei kannata asettaa liikaa odotuksia, tai pyrkiä toimimaan aikaisemmin tutuksi tulleen kaavan mukaan. Voinkin ihan rehellisesti sanoa, että en itse rentoutunut aattona nyt juurikaan, ja se jäi osittain mieltä vähän kaihertamaankin. Lapset olivat joulupukista sekä lahjoista luonnollisesti kovin onnessaan, ja tuo onni todella pelasti mun päiväni! Ensimmäinen joulu, kun Piippiskin innostui lahjoistaan ja leikki uusilla leluillaan kovasti!



"Tötterö-Myyrä, tötterö-myyrä. Mitä sä puuhaat? Torkutko? Harjaatko hampaat? Keitätkö kahvit? Esiin nyt sieltä jo käy!"

Itse jäin myös kaipaamaan aatto-illalta läheisten kanssa vietettyä aikaa. Tänävuonna tuota aikaa oli poikkeuksellisen vähän.

Onneksi, ONNEKSI tuli joulupäivä, ja pelasti kadonneen joulufiiliksen. Tuo päivä oli heittämällä vuoden paras. Kasailtiin perheen kesken autorataa ja skabaltiin, leikittiin uusilla leluilla, saunottiin ajan kanssa ja syötiin yhdessä (aattona ei ehditty niin tekemään). Kokopäivän joululaulut pauhasivat stereoista, ja tunnelmaa riitti.





Himpunverran mönkään menneen jouluaaton jälkeen fiilis onkin siis muuten ollut hyvä ja rauhallinen. Aaton jälkeen reissattiin myös kumpaistenkin isovanhempien luona, ja otettiin takaisin tuota lyhkäiseksi jäänyttä aikaa läheisten kanssa. Se kun on mulle itselleni joulussa yksi tärkeimmistä asioista.

Jälleen kasvoin ja opin. Liiallinen stressaamattommuus ennen joulua ei myöskään ole välttämättä hyvä asia. Jonkunverran pitää suunnitella, jotta tuo kiireinen päivä onnistuu mahdollisimman helposti. Ja niin, note to self: Joulukuusen voi, ja kannattaakin koristella jo aatonaattona. Kaikkea ei kannata jättää viimetinkaan.

Nyt vietellään välipäiviä arkisissa merkeissä, mutta keskiviikkona heittäydytään taas lomatunnelmiin. Niin kivaa!

joulu

Hyvän joulun toivotus!

23.44

Eilen ajattelin, että mun jouluni alkaa oikeasti vasta siinä hetkessä, kun H kotiutuu tänään töistä. Olin kuitenkin väärässä, sillä joulu on jo hyvin vahvasti läsnä, vaikka isi puskee viimeisiä työtuntejaan vielä Pasilassa.

Lapset olivat äidillensä erittäin armollisia, ja nukahtivat vartissa.. kaikki kolme.  En parempaa olisi voinut toivoa aatonaatto-illalleni.

Nyt mulla olisi tuossa edelleen muutama paketti vailla kääröänsä, mutta hyvinhän tässä vielä ehtii. Istahdan hetkeksi, ja olen vain. Tänäjouluna mennään muutenkin aikas fiilispohjalta. Ensimmäistä kertaa päätimme myös H:n kanssa, että emme esimerkiksi lahjo toisiamme syystä, koska yritämme kutistaa mahdolliset stressitekijät minimiin. Tämä on toistaiseksi osoittautunut erittäin toimivaksi suunnitelmaksi.

Olen mietiskellyt paljon kulunutta vuotta! Se on ollut todellista vuoristorataa ylä- sekä alamäkineen, mutta eteenpäin on menty ja vauhdissa voimistuttu. Olen useaan otteeseen pohtinut esimerkiksi blogini jatkoa, mutta tässä sitä edelleen porskutellaan ja hyvä niin . Olen kirjoittamisen saralla saavuttanut, ja päässyt eteenpäin. Juurikin sitä, mitä olen kaivannut ja mistä olen haaveillut. On edelleen vähän uskomatontakin tajuta, että olen blogini kanssa nyt tässä. Silmiä-avaava matka on ollut tämä. Olen tutustunut upeisiin ihmisiin harrastukseni myötä, mutta joutunut myös isosti pettymään. Olen siis oppinut paljon.


Lähimmäisten läsnäolon merkitys voimistuu vuosi vuodelta, ja sydän on täynnä rakkautta jokaista kohtaan. Olen kiitollinen siitä, että tänäkin jouluna jokainen mun elämässäni tärkeä hahmo on lähellä. Olen kiitollinen siitä, minkälaiseksi ihmiseksi olen kasvanut. Vahvistunut sopivasti.

Kun katson lapsiani, tunnen sitä kaikista suurinta rakkautta. Ei niistä tosin saa asiallista joulukuvaa otettua, mutta ovat silti parasta mulle! Hih. Kuvasta puuttuu yksi. Se duracell.


Todennäköisesti tulen muistelemaan vuotta 2015 vielä ennen vuodenvaihdetta. Nyt haluan kuitenkin koko sydämestäni toivottaa jokaiselle blogini lukijalle oikein rentouttavaa ja ihanaa joulunaikaa! Otetaan rennosti ja nautitaan.

<3

vauvakuume

Krooninen vauvakuume?!

11.00

Krooninen tila on pitkäikäinen tai toistuva, usein hitaasti kehittyvä sairaus, kipu tai muu tila. Erityisesti puhutaan kroonisesta sairaudesta. Kroonisen sairauden vastakohta on akuutti eli äkillinen sairaus, joka kestää vain lyhyen ajan.

Näin kertoo Wikipedia aiheesta "Krooninen tila". En tiedä, kumpi on se oikea termi, kun puhutaan omasta tilastani. Akuutti, vaiko krooninen? Jotain siltä väliltä jokatapauksessa.

Olen useaan otteeseen todennut, että minähän en enää lapsia tähän maailmaan tee! Kolme alle 5-vuotiasta ovat kuin ovatkin väsyttäneet mut aika-ajoin, ja niin täydellisen totaalisesti jo siihen toiseen ääripäähän asti, että ajatus uudesta raskaudesta sekä vauvasta tuntuu täydeltä järjettömyydeltä. Silti, SILTI löydän itseni sillointällöin mietiskelemästä (kaiken tämän hulabaloon keskellä) lasten kasvaessa , että mitäpä jos kuitenkin..?

Uskon näiden ajatusten juontavan juurensa siitä tosiseikasta, että mun kroppani ei tule kestämään enää yht'ainuttakaan odotusaikaa. En kykene enää kasvattamaan vauvaa kohdussani, saatika synnyttämään häntä turvallisesti.  Tässävaiheessa onkin siis jo otettava omat resurssit huomioon, eikä muille ajatuksille saa antaa liikaa valtaa . Tämä vauvakuume-ajatus on siis jotain alitajuntaista. Kun en vaan enää pysty, niin sillointällöin erehdyn haaveilemaan saavuttamattomasta. Joskus jopa kadehdin heitä, jotka pystyvät.

Kolme ihanaa lasta on täysi jackpot, eikä mulla oikeasti olisi edes oikeutta valitella tällaista ääneen. Silti kuitenkin niin nyt teen. Joskus tuntuu vaan niin lohduttomalta ajatella, että enää en tule koskaan  työntelemään maailman onnellisimpana äitinä lapsivuodeosastolla uutukaistani vauvasängyssään. Nuuhkimaan. Imettämään.



Minun elämässäni nuo ylläolevat asiat on nyt koettu ja nähty, sekä muistoihin talletettu. Niin se vaan on.

Tavallaan se on ajatuksena todella helpottavakin. Kunhan tämä lohduttomuuden tunne ei tule ottamaan liian isoa valtaa mun elämästäni, niin kaikki hyvin.

Mulla on ihana perhe. Olen pienessä ajassa saanut niin paljon, että nämä tällaiset ajatukset lienevät ihan luonnollisiakin. Olisihan tässä vielä 1o vuotta ihan hyvää lisääntymisaikaa! Tavallaan. Mutta sitten kuitenkaan ei ole. 10 vuotta aikaa vaipua lohduttomuuden syövereihin, ou nou! ;)

Tiedän, että maailmassa on paljon äitejä, jotka kamppailevat näiden samojen ajatusten parissa. Olo on onnellinen, kiitollinen mutta samalla haikea. Äitiys! Se ei tottavie ole helppo laji.

Toivon silti, että meidän perheemme tila on nyt pysyvä . Stationaarinen.


Tästä eteenpäin yhtäjaksoinen yöuneni pitenee vuosi vuodelta, ja saamme perheenä nauttia uudenlaisista ihanista asioista. Nyt on vaan niin vallan hyvä! Näin olkoon.

Yleinen

Nostalgiaa ja joulufiilistelyä

0.18



Tänä-aamuna saatiin koko kööri vihdoin ja viimein heräillä tähän niin odotettuun, mahtavaan semi-talviseen maisemaan. Lunta sateli hiljalleen, ja istuttiin pikkujengin kanssa keittiön ikkunan ääressä varmaan puolentunnin ajan ihan vaan ihastelemassa tuota näkyä. Joku tuntematon mies naapurustosta käveli koiran kanssa talomme ohi ja Piippis huudahti: "Jou-u-ukki!". Nauratti.

Joulumieltä kasvatti tänään myös piipahdus vanhimman kummilapseni joulujuhlassa. Tuo rakas seiskaluokkalainen esitti pääosaa draamaryhmän modernisoidussa Punahilkka-näytelmässä. Fiilis oli nostalginen, sillä palasin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen tuohon juhlasaliin, jossa olen itsekin tanssinut Carmina Buranaa aikanaan joulujuhlassa. Sali tosin oli uudistettu osittain, mutta ylä-asteen aula oli entisensä. Tunsin silti oloni todella vanhaksi. Opettajatkin olivat varmasti minua nuorempia. Olivat kyllä toooosi nuoria ;)

Meidän eturivissä istui muuten ihana vertaismurunen äitinsä kanssa. Näin hetkenaikaa itseni siinä istumassa, oman muruseni kanssa, kymmenen vuoden päästä. Tuli hyvä ja lämmin olo. Turvallinen sekä kiitollinen. Jopa hieman odottava.

Joulujärkkäilyt on jo kivasti mallillaan. Menun suunnittelin eilenillalla ennen nukkumaanmenoa, ja sain tehtyä kauppalistatkin valmiiksi. Lahjoistakaan ei puutu enää kuin muutama! Paketissa vain murto-osa, mutta se homma taitaa jäädä jo totuttuun tapaan aatonaaton iltaan. Joulukuusenhakureissulle lähdetään sunnuntaina, ja siivoilut jää ensiviikkoon.

Aika kiva fiilis. Toivottavasti pysyykin tällaisena.

Ja rakkaat ystävät, sekä sukulaiset. Arvatkaa sainko kortteja lähetetyksi? En. En tänäkään vuonna. Kiitos silti kaikille meitä muistaneille. Keksin jotain kivaa tänne blogiin ensiviikolle ;)

Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!



-Agu

P.S Rakastan tätä KN Collectionin valkoista turbaania. Tästä on tullut ihan kestosuosikki. Hyvä Kati! Hyvä Kerava! Okei, mainos tavallaan joo, mutta ei sopimuksesta, vaan silkasta rakkaudesta tuotetta kohtaan :)

Yleinen

Suuret pienet harppaukset

12.57

Blogini parissa pidemmän aikaa viihtyneet tietävätkin, että meillä on ollut omat haasteemme Piippiksen kanssa kuluneiden vuosien varrella. Ummetus, sekä aika-ajoin pahenevat vatsakivut ovat vaikeuttaneet arkea, ja näitä kipuiluja on ollut vaikea katsoa vierestä. Nyt tilanteessa on tapahtunut kuitenkin hyvin merkittävä käänne kohti parempaa. Potalla istuminen ei ole enää pelkkää huutoa sekä murhetta, ja vatsa on alkanut toimimaan melkeinpä normaalisti! Tyttö on silminnähden itsekin helpottunut ja onnellinen tästä nykyisestä tilanteesta, ja jokakerta onnistuneiden pottahommien jälkeen heitellään koko perheen kesken "fist bumpeja", sekä iloitaan yhdessä! Näin sitä oppii olemaan kiitollinen pienistä asioista, joita aikaisemmin on pitänyt "itsestäänselvyytenä". Ennen kun tulin äidiksi, ajattelin kokoemattomana ja vähän hölmönäkin, että lapset lähinnä kakkaa sekä nukkuu. Että nämä kaksi toimintoa tapahtuu lapsilta luonnostaan.  Ei, se ei todellakaan ole ihan niin yksinkertaista! Sen, jos minkä olen saanut äitiysvuosieni aikana oppia.

Meidän perheemme tämänhetkisessä tilanteessa parasta on nyt sekin, että tyttö ei ole tarvinut edes vatsan toimintaa edistäviä lääkkeitä enää?! Tämä tuntuu melkeinpä maagiselta! Pegorionit sekä Microlaxit tekivät kuukaudessa hyvin merkittävänkin loven meidän kuukausibudjettiin, eli suuri säästö on tämä myös.

Jotain siis tapahtui yhtäkkiä, ja neitokaisen masun tilanne helpotti. Nyt en voi muutakuin toivoa, että tämä tila on pysyvä.

Toinen suuri loikka kohti helpompaa eloa on tapahtunut nukkumaanmenon saralla. Muutama viikko sitten neiti päätti ensimmäisen kerran itse kömpiä sänkyynsä illalla, ja sinne jäikin. Kertaakaan ei karannut peiton alta piiloon äitiä, ja kuluneen viikonlopun aikana Piippis on toistanut tämän kuvion joka ilta. Hampaiden pesun jälkeen juoksee automaattisesti omaan huoneeseensa, ja kiipeää sänkyyn peiton alle.

Mitä ihmettä?! Olen hyvin hämmästynyt, mutta varsin onnellinen. Piippis on opettanut mulle äitinä sen, että aika kyllä tekee tehtävänsä, jos mikään muu ei näissä kasvatuksellisissa asioissa tepsi. Se on lohduttavaa, ja nämä tällaiset hetket tuntuvatkin niin palkitsevilta ettei tosikaan! Neiti oppii tietyt asiat huomattavasti hitaammin kuin "tavis"-toverinsa, mutta hän kyllä oppii! Se on nähty.




Mun iso, ihana tyttöni! <3

Yleinen

Odotetut ohikiitävät viikonloput

16.25

Elän viikonlopuille. Arkeen saan voimani siitä, että tiedän seuraavan viikonvaihteen taas saapuvan. Se ajatus auttaa jaksamaan tänäänkin, vaikka varsin voimakasta väsymystä on jälleen ilmoilla. PikkuH kekkuloi yöllä ja sain vähänväliä rampata lastenhuoneessa rauhoittelemassa.  Aamulla sitten lasten kanssa ylös normaaliin tapaan, tietysti.


Pilvien välistä sillointällöin pilkistävä aurinko piristää mieltä, ja antaa voimaa. Kohta valon määrä lisääntyy, ja uupumus vähenee. Sen jo tiedän aikaisemmasta kokemuksesta, ja sen tiedon avulla mennä porskutellaan eteenpäin. Tänään muuten Marja Hintikka Live:ssä käsitellään tätä samaista aihetta, ja senverran yritänkin jaksaa valvoa illalla, että katson tuon jakson. Josko sieltä heruisi muutama käytännönvinkki arjessa jaksamiseen..


Ja vielä pieni kooste kuluneesta viikonlopusta.


IMG_6277


Lauantaina leivottiin. Perinteiset tähtitortut saivat rinnalleen myös kukkasia ja enkeleitä.


IMG_6275 1


Reippaasti äidin matkassa kävelevä nelivuotias vetäisi kyllä suupielet hymyyn! Neiti tomera mennä viipotti eturintamassa kädet sivulla viuhuten. Välillä pysähdyttiin hetkeksi mietiskelemään, mutta huomasin että tyttö jatkaa kyllä matkaansa jos vaan muistan olla ohittamatta häntä! Hänen täytyy saada kulkea edellä muita. Jos poikkeus tapahtuu, matka katkeaa välittömästi.


Eilen kyläiltiin lasten kumpaistenkin isovanhempien luona, syötiin herkkuruokaa, poksautettiin skumpat ja kuunneltiin perinteisesti Finlandia vinyyliltä. Illalla sitten fiiilisteltiin kotona linnanjuhlia jo totuttuun tapaamme. Mahtavaa oli huomata, että tänävuonna keskityttiin enemmän veteraaneihin ja he saivat ison siivun ansaitsemastaan huomiosta. Todella liikuttava lähetys olikin tuo eilinen ja kyyneliä sai kuivailla tiheään tahtiin omilta poskilta. Kävin myös kirkolla sytyttämässä kaksi hautakynttilää omille paapoilleni, mutta valitettavasti luontoäiti päätti puhaltaa liekit välittömästi sammuksiin. Otin kynttilät mukaani, ja yritän uudestaan sitten taas jouluaattona.


Nyt on juhlat kuitenkin hetkeksi taas juhlittu, ja on aika keskittyä arjessa selviytymiseen. Siispä pyykkisavottaa selvittelemään ja makaronilaatikkoa työstämään.. Mahtavaa, että joulu on kivenheiton päässä!


Parahinta alkanutta viikkoa kaikille!


 

 

Yleinen

Kivoja juttuja ja kännykkäkuvia

0.53

Myrskytuuli paukuttaa peltikattoa, mutta olohuoneessa palavat kynttilät ja tunnelma on rauhallinen. Lapset nukkuvat kivan synttärikemutuksen jälkimainingeissa , ja meillä vanhemmilla on hetki aikaa olla vain. Huomenna vien tavaraa kirppikselle myyntiin ja hoidan muutaman joululahjan kaupasta kaapin hyllylle, koska pääsinhän eilen vallan hyvään vauhtiin. Tilasin nimittäin netistä ensimmäiset joululahjat ..bravo!


Eilen meidän piti myös tehdä piparkakkutalo, mutta H muokkasi hieman alkuperäistä suunnitelmaamme unohtamalla työpuhelimen taskuunsa töistä kotiin tullessaan. Lähdettiin siinä sitten koko perheen voimin Pasilaan puhelinta palauttamaan, ja reissu sitten vähän venähti. Kello viiden ruuhka, kolme onnettomuutta moottoritiellä sekä extempore Rosso-reissu siirsivät piparkakkutalotalkoot tuonnemmaksi. Pikkupojalla oli kaikestahuolimatta todella jännittävä ilta. Isin työpaikan isot robotit, ambulanssit, paloautot ja hinausautokin! Onnistunut illanvietto siispä.


IMG_6259 1


Lapset osasivat käyttäytyä Rossossa vallan mainiosti, ja vanhemmat saivat nauttia ravintola-illallisesta. Ihan super kivaa! Tämä ei muuten ole yhteistyöpostaus, mutta pakko on kehaista Rosson meininkiä juurikin leikkipaikkansa ansiosta. Pöytämme nimittäin sijaitsi sen vieressä ja tyypit saivat vapaasti touhuta omia juttujansa sillävälin, kun me vanhemmat söimme. Jälleen kerran tunsin olevani astetta verran vapaampi kuin aikaisemmin ;)


Tänään reissattiin Katajanokalle ihanan vertaisperheen suloisen 5-vuotiaan pikkumiehen Pipsa Possu-bileisiin. Kaikki meni hienosti, vaikka tyypit vähän flunssaisia ovatkin. Ilmoitin asiasta ennakkoon, mutta olimme silti tervetulleita. Sydän ja kiitos asianosaisille! On vaan niin hyvä tasaisin väliajoin huomata, miten mahtavia ihmisiä Piippis onkaan tuonut mukanaan meidän elämään. Olen tosi onnellinen siitä.


IMG_6270


Piippis on syönyt yskä/nuha-tautinsa vuoksi tosi huonosti kahden kuluneen päivän aikana. Ainoastaan puolukkapuuro tipahtaa. Ja tietysti herkut. Toivottavasti huomenna olisi jo parempi päivä ja oikea ruokakin maistuisi. Päivän positiivisena mainittakoon vielä tuon kuopuksen nukahtamisrituaalien parantumisen. Kahtena iltana on hän juonut iltamaitonsa, ja jäänyt sen jälkeen ihan rauhassa sänkyynsä nukkumaan?! Lapset ovat ihmeellisiä. Taianomaisia. Yllätyksellisiä.

Yleinen

Hyvää kansainvälistä vammaisten päivää!

16.25

Tiesitkö että


  • WHO:n ja Maailmanpankin arvion mukaan maailmassa on yli miljardi vammaista henkilöä, mikä vastaa noin 15 prosenttia koko maailman väestöstä.

  • Noin 80% miljardista vammaisesta henkilöstä asuu matalan tai keskitasoisen tuloluokan maissa, missä terveydenhuolto ja sosiaaliset palvelut eivät useinkaan ole kaikkien kansalaisten saatavilla.

  • Maailmassa joka neljännessä kotitaloudessa asuu vammainen, mikä tarkoittaa sitä, että 2 miljardia ihmistä päivittäin on tekemisissä vammaisten kanssa.

  • 80 prosenttia vammaisista elää köyhyysrajan alapuolella.

  • 90 prosenttia kehitysmaiden vammaista lapsista ei käy koulua ja arvioiden mukaan vain joka sadas aikuinen vammainen on lukutaitoinen.

  • Vain 3-4 prosenttia kehitysmaiden vammaisista hyötyy tällä hetkellä kehitysohjelmista


(Lähteet: Suomen YK-liitto, Fidida, UM, WHO

IMG_5781

Suukkoja päivänsankareille! Meidän omamme syö tänään jätskiä, ja pääsee illalla koristelemaan piparkakkutaloa.


<3

Yleinen

Ajatuksia saapuvasta joulusta

1.05


Joulun aika. Hektistä, mutta silti niin parasta! Joka vuosi mietin kuitenkin, että miksi en tänä(kään)vuonna voinut olla etukäteen viisas ja aloittaa joululahjojen hankkimista hyvissä-ajoin? Vuosi 2o15 ei tee poikkeusta tähän. Yhtäkään lahjaa mulla ei ole vielä kaapissa odottamassa, ja jokapäivä teen lähtöä jouluostoksille.. siinä kuitenkaan onnistumatta. Syystä tai toisesta.

No, ehkä huomenna.

Pikkupojalle on onneksi helppoa hommata lahja jouluksi. Todella helppoa. Piippiksen lahja onkin jo huomattavasti hankalampi rasti. Puolitoistavuotias "tavisneito" menee jossain siinä välissä. Vaikeampi kuin pojalle, mutta helpompi kuin esikoiselle.

Nyt moni ehkä miettii että miksi Piippikselle on kaikista vaikeinta hommata miellyttäviä joululahjoja? No siksi, koska tyttö ei innostu samallatavalla perinteisistä leluista kuin sisaruksensa tai vaikkapa normi nelivuotias pikkutyttö. Meillä ei siis vielä fiillistellä esimerkiksi Frozenia, ei edes DVD:n muodossa vaikka äiti niin sillointällöin tekeekin. Tietyt DVD:t ovat hittijuttuja, mutta haluaisin tälläkertaa jotain muuta tuolle neitokaiselle joulupakettiin. Ruutusuosikkeja kun löytyy myös netistä, ja niitä ihan tarpeeksi meillä kyllä katsellaankin.

Kirjat. Ne on kivoja, mutta hukumme niihin muutenkin jo. Toki pari uutta lastenkirjaa jouluna on kiva juttu, mutta niin..

Vauvanuket. Ovat rakkaita, mutta heitäkin on jo kolme kappaletta. Sänkyineen sekä rattaineen. Hohhoijaa.

Ehkä me jotain kivaa keksimme. Jos ei muuta, niin kääräisen muumikeksit lahjapaperiin. Satavarma hittilahja! ;) Tuskin olen ainoa äiti, joka näitä juttuja pohtii joulun alla. Oma periaatteeni on että lapset haluan ehdottomasti lahjoa(mukaanlukien tietysti kummilapset) , mutta aikuisväen kanssa en ota näistä jutuista paineita. Varttuneimmille lähimmäisille on helppo osoittaa kiitollisuutta monella muullakin tapaa, ja pyrin niin tekemäänkin tasaisin väliajoin.


Saapuva jouluaatto on hyvin erityinen monessakin mielessä. Ensimmäistä kertaa pääsen hääräämään omaan keittiööni, ja valmistamaan jouluaaton menu:n alusta loppuun asti itse. Olen todella innoissani tästä! Olemme perhepiirissä sopineet, että lahjat jaetaan tänävuonna täällä meillä. Näin on tapahtunut muutamana aikaisempanakin vuonna, mutta silloin tätä taloa asutti mun siskoni perheineen.

Viime joulu oli mulle vähän vaikea, sillä PikkuH oli tosi pieni silloin ja vieläpä täysin sylkytettävää mallia. Taaperojengikin oli vuotta nuorempi, ja haasteet olivat lastenkasvatuksellisten seikkojen tiimoilta vahvasti läsnä. Lasten toiset isovanhemmat olivat täällä, ja se oli tosi ihana juttu! Harmittelin vaan itsekseni sitä, etten kyennyt juuri mihinkään muuhun kuin lastenhoitoon. Olisin halunnut tehdä niin paljon enemmän ja valmistella ihanan joulun rakkaimmilleni meidän uudessa kodissa. Tuo tilanne tuntui silloin niin lopulliselta ja lohduttomalta. Muistan useaan otteeseen ajatelleeni, että Tässäkö tämä nyt sitten oli? Etten jouluistanikaan pysty täysillä enään nauttimaan?

No, tilanne rauhoittui kuitenkin yllättävän nopeasti (kuopuksen ottaessa jalat alleen) ja oli onnellista huomata, että elämä helpottaa pikkuhiljaa.

Tässähän ihan oikeasti jo selvitään! 

Viikonloppuisin H:n ollessa kotona, saatan viettää parikin tuntia keittiössä ruokaa laittaen.  Sillointällöin leivonkin, ja päivittäin siivoan. Mulla on aikaa! Ainakin paaaljon enemmän kuin vuosi sitten.

Joulukortit jäivät kaikesta huolimatta askartelematta vielä tänäkin vuonna, mutta tarkoituksenani on kuitenkin muistaa sukulaisia sekä ystäviä. Katsotaan onnistunko! Ehkä vuoden päästä ollaan jo niin hyvässä tilanteessa, että askartelemme lasten kanssa yhteisen pöydän äärellä joululaulujen soidessa taustalla ;) Saas nähdä.

Suosituimmat

Facebook