Mummi, pappa ja kaksi serkkupoikaa kävi tänään kylässä. Vanhempi pojista räpsi mun kameralla taidekuvia lapsista. Tässäpä niitä vielä.

Maailmankaikkeuden ylpein äiti täällä taas huutelee! Meillä kävi tänään täällä kotona uusi fyssari tapaamassa Pirpanaa ja se fyssari sai meidät vanhemmat itkemään onnenkyyneleitä useaan otteeseen. Minuu itseeni rupes ihan jo vähän hävettämäänkin jatkuva pillittäminen.  Kyse on siis vuosien kokemuksen ds-asiakkaista omaava fysioterapeutti yksityiseltä puolelta ja ollaankin jo pitkään odotettu, että päästään häntä tapaamaan. 

Kaikki sujui hienosti, eikä Piippis vierastanut tätä uutta tuttavuutta lainkaan. Meidän vanhusten ensimmäinen nyyhkimisen paikka koitti siinävaiheessa, kun fyssari sanoi, ettei ole koskaan tavannut näin yhteistyökykyistä ja kilttiä ds-lasta.

Toisen nyyhkiksen aika koitti kun meille kerrottiin, että Piippis on todella taitava omaksumaan nopeasti uusia asioita ja että kuulemma hänestä tulee vielä taitava kävelijä.

Tämä nopea oppiminen huomattiin itsekkin, kun harjoiteltiin oikeaoppista jalkojen asentoa lattialla istuttaessa. Pari kertaa laitettiin jalat sivulle koukkuun ja sen jälkeen olivatkin luonnostaan tytöllä niin. Kontilleen mentiin monta kertaa ja ylöskin noustiin. 

Tapaamme samaisen terapeutin vielä torstaina ennen kun hän jää kesälomille. Kiva että saatiin vähän jatkumoa jumpalle vaikka meidän oma fyssari onkin lomalla. 

Vielä pari kuvaa.

Nauttikaamme nyt Suomen upeasta kesästä!

Mä olen itkenyt nyt jo pari tuntia, eikä loppua näy. Sain kuulla, että vertaisperheen pikkuinen tyttö (Pirpanan ikäinen) matkasi pilvenreunalle tänään ja se tuntuu pahalta. Niin todella pahalta. Tahdon meidän perheen puolesta toivottaa enkelitytön perheelle paljon voimia ja jaksamista tuleviin päiviin sekä viikkoihin. Tätä surua myötäelää teidän kanssanne todella moni ihminen..

Elämää on joskus niin tavattoman vaikea ymmärtää.. Liian vaikea hyväksyä.

Äiti, minun täytyy jatkaa. 

Piipahdettiin tänään sukuloimassa Lapinjärvellä, sekä kuuntelemassa H:n enon musisointia Ruotsinpyhtäällä iiihastuttavalla Ruukki-alueella. Lasten kanssa reissu meni tosi kivasti ja varsinkin Pirpana jaksoi hienosti loppuun asti. Kaikista pienin meistä meinasi vähän väsähtää loppumetreillä ja siinä sitten hetkenaikaa illalla kiukuteltiin. Niin kun arvata saattaa, kotimatkalla takapenkillä oli rauhallinen ja uninen tunnelma kun kumpikin nukahti välittömästi auton startattua.

Kiva reissu tuli taas tehtyä. Toivottavasti ei jäänyt kesän ainokaiseksi.

Oma väsymys on viimeaikoina ollut aika megaluokkaa. Arki on muuttunut taas vähän erilaiseksi ja se vaatii totuttelua. Kumpaakin vauvaa täytyy melkeinpä kokoajan vahtia, kun laittavat lähestulkoon kaiken suuhunsa ja liikkuvat eri suuntiin. PikkuW kukkuu öisin hammastuskissaan ja juo ihan järkkypaljon maitoa kun ei muuten suostu nukahtamaan heräämisen jälkeen.. Asialle täytyy tehdä jotain pian. Se tarkoittaa muutaman yön kestävää itkua ja tämä tietysti vaikuttaa myös Pirpanan uniin. Ajatus siitä ahdistaa.

Kodin siivoaminen tuntuu turhauttavalta.  Vartin päästä on taas sotku.

Tähän väliin on hyvä heittää isot kiitokset äiti-mummille, joka yllätti mut tänään iloisesti, sillä hän oli käynyt siivoamassa meillä sillävälin, kun oltiin reissun päällä. Kiitos myös isi-papalle, joka selkäkivuistaan huolimatta kuskasi mummin tekemään tämän urotyön.

Priceless.

Samaan syssyyn raikuu kiitokset Tuusulan, sekä Lapinjärven väelle reissuseurasta ja kestityksestä! Oli mukavaa.

Vaikka olenkin ollut nyt vähän väsynyt, tuntui hyvältä huomata, miten sitä on oppinut lasten myötä näkemään maailman huomattavasti ihastuttavampana paikkana kun aikaisemmin ja sitä nauttii myös paljon pienemmistä asioista kun ennen, silloin kun elin melkeinpä vain ja ainoastaan itselleni. Tänään kun ajeltiin kotiin ja ilta-aurinko paistoi ihanasti, yllätin itseni fiilistelemästä mitä käsittämättömämpiä pikkujuttuja.

Silloin kun lapset nukkuvat ja on aikaa fiilistellä, silloin teen sen näköjään aika isosti.
Kaksi pellolla kuhertelevaa kyyhkystä sai mun silmäkulmiini kyyneleet.

Nautin suuresti tästä herkkyydestä, joka jostain sisältäni nyt kumpuaa.

Noniin, tänään allekirjoittanut on taas yllättänyt itsensä tekemästä jotain vähän uudenlaista jännää. Oltiin siis koko perheen voimin Bassotalo.fi:n mainoskuvauksissa. Käsittääkseni siis meidän kööri pääsi nyt sitten kyseisen firman, Hyvinkään asuntomessuilla jaettavaan esitteeseen. Lapset jaksoivat tosi hienosti tuon kolmetuntisen ajan käyttäytyä ja ihan viimemetreillä vasta alkoi havaittavissa olla jonkinsorttista väsynyttä kitinää. Jokatapauksessa, kuvausajankohta oli täydellisen oikea ja porukka paikanpäällä mukavaa sekä asiansa osaavaa. Peukku kaikille asianosaisille ja myös sulle herra K, joka vinkkasit tästä facebookissa (silloin kun siellä vielä olin) ;)

Olen satavarma, että ainakin 3/4 meidän perheestä suoritui tehtävästä mallikkaasti. Oma suoritus, sekä menneellä viikolla epäonnistunut hiustenvärjäys jäi harmittamaan hitusen.

Kaikesta huolimatta.. rupesin haaveilemaan.. vaihteeksi. Vaikka viihdyn tässä kylässä paremmin kun täydellisen hyvin, muutama lisäneliö(+extra komerotila) kotona ei olisi pahitteeksi. Tuo asunto, jossa kuvaukset tehtiin, oli avara ja valoisa. Tilava. Sellainen juuri meidän perheelle sopiva. No, ehkä jonainpäivänä :) Käykää ihmeessä tutustumassa tuohon kohteeseen, jos paikanpäälle eksytte. Potentiaalinen vaihtoehto perheelle, jossa 2 lasta. 

Saan ihan lähiaikoina vähän kuvia, joita on räpsitty tuolla kuvauspaikalla. Laitan tänne sitten. 

Oli tosi kiva päivä. Saatiin yhdessä touhuta jotain ihan toisenlaista kun yleensä!

Ja sitten viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä uutisena: Pirpana nousi n. tunti sitten ensimmäisen kerran seisomaan sohvalla istuessaan. Se tapahtui vaan vähän epätavalliseen tyyliin, mutta tapahtui kumminkin. Nojasi sohvan selkänojaan ja ponkaisi jaloilla itsensä pystyyn. Ja taas taputettiin kovaa!!

Pirpana haki äsken tiikerin lasten lelulaatikosta. Isi siihen: " Laita tiikeri potalle". Välittömästi lähti neiti hakemaan nuken pottaa ja laittoi tiikerin istunnolle. Sitten me vanhemmat taputettiin lujasti!

Olisihan tuonne mielellään jäänyt pidemmäksikin aikaa, mutta sovittiin, että mennään lasten kanssa tosiaan vähän myöhemmin kesällä uudestaan, jos vaan säät pysyy yhtä kauniina kun nyt. Toivotaan että pysyy.

Kaikista parasta reissussa oli kuitenkin se kotiin palaaminen. Ei varmaan ole vaikea arvata miksi. Onnelliset hymynaamat toivottivat äitin ja isin tervetulleeksi kotiin ja se se on parasta maailmassa. Sitä ei mikään voita.