Hyvää isänpäivää enkelini!

1.07

Juurikin nyt elän niitä päiviä. Niitä päiviä, joita pelkäsin saapuvaksi siitä asti kun ensimmäistä kertaa ymmärsin kuoleman lohduttomuuden sekä lopullisen olemuksen.

Isä. Lähdit viikko sitten 67-vuotiaana, en vieläkään sitä täysin ymmärrä. Tämä kirjoitus olkoon lahja sinulle kultaiselle sinne tähtösiin. 

Kuulet kyllä.


On tullut hetki kirjoittaa elämäni rakkaimman ihmisen muistolle. Se sattuu. Se koskee. Ikävä prässää sisuskalut säpäleiksi aika-ajoin. Päivittäin. Lukuisia kertoja vuorokauden sisään. Näin tulee tapahtumaan vielä vuosia. Niin kallisarvoinen ja rakas ihminen sinä olit meille kaikille.

Rakkautesi kantoi ja piti kasassa rakkaimpiasi. Tarvoimme yhdessä myrskyt sekä tyynet. Rakkautemme kantoi myös sinut läpi suurten kipujen ja koettelemusten. Rakastimme ja RAKASTAMME sinua niin lujasti.

Kultaisin sydän oli kipeä, mutta kaunein. Voi rakas. Sinulle on yhtäkkiä kuitenkin niin helppoa kirjoittaa, vaikka tuska on suurin.

Kuopuksena ihailin kaikkea sinussa. Musiikki oli se kaikista yhdistävin tekijä. Soittelimme ja lauloimme yhdessä kymmenet vuodet. Sinä opetit minulle , miten lauletaan stemmoja. Sinä kehuit soittotaitojani sekä lauluääntäni. Usein sanoit: ” Laula voimakkaammin, kun osaat”. Lupaan isä sulle, tästä eteenpäin laulan. Sinulle ja lujaa.


Äidin ja sinun välinen rakkaus oli maagista. En tiedä miten sen teitte, mutta toivottavasti jonain päivänä ymmärrän. Vierelläni on mies, jota sinä rakastit sydämesi pohjasta. Hän myös rakastaa sinua lujasti. Hänen suruaan on raskasta vierestä katsoa, mutta onneksi jaamme yhdessä sen kaiken. Opetit hänelle niin paljon ja kun lähdit pois, jäi suuri tyhjiö myös Heikin maailmaan.



 Voisipa taivaaseen soittaa ja kysyä: ”Miksi meidän huippuimuri pitää nyt niin hämmentävän kovaa ääntä?” . Sinulta sai vastauksen kaikkeen. Lapsenlapsille selvää oli aina se, että ”Pappa korjaa”.

Kun lähdit pois, kiusoittelit meitä. Sammuttelit valoja. Tiputit kukan pöydältä. Sälekaihtimet ylhäältä. Töpseltit pompsahtivat seinältä.Sinä kiusoittelit. Haluat että tiedämme sinun olevan läsnä ja teet kaikkesi helpoittaaksesi tuskaamme. Höyheniä jokapuolella, sisällä ja ulkona. Meillä kun ei edes untuvapeittoja. Enkeli kylläkin.

Tiedämme ilman näitä jekkujakin. Sinä olet siinä ja annat meille voimaa jaksaa.

Voi isä rakas. En vielä oikein ymmärrä sitä,  että olet fyysisesti meidän luotamme pois. Olit upea ja kaunis mies. Sen huomasivat ulkopuolisetkin. Olemuksesi sädehtii ympärillämme yhä edelleen. Nyt ja aina.

Nyt  tässä hetkessä murehdin, että kiitinkö koskaan sinua tarpeeksi.? Kiitinkö kaikesta turvallisuudesta ja rakkaudestasi? Kiitinkö siitä, että elämäni surullisimman tapahtuman hetkellä järjestit minulle ja äidilleni kauneimman naistenpäivän. Silloin kun olin täysin romuna. Silloin joskus ennen tätä nykyistä ihanaa, jonka sinäkin sait vahvasti kokea.

Muistan hyvin elävästi sen illan,  kun kerroit aikanaan minulle Voitto-papasta ja siitä, kuinka hän on tähtenä taivaalla. Tiedätkö isä, minun lapsilleni sinä olet nyt tähtitaivaan kirkkain tähti.

Isä, sinä rakensit itsetuntoni. Olin silmissäsi aina kaunis. Tunsin sen aina vahvasti, vaikka tosi usein sen myös ääneen sanoit. 




Sitä kiitollisuutta en osaa sanoin kuvailla, jota koen juurikin tässä suuressa luopumisen, surun ja tuskan hetkessä. Otit kauneimmalla mahdollisella tavalla vastaan elämäni rakkauden, hieman hämmentävän perheemme ja lastemme rakkauden sinua kohtaan.




Tänään poikani halusi tehdä kynttiläpiparkakun ihan vaan Papalle. Ikävä on suuri, vaikka vielä eivät täysin ymmärrä..

Mitä sinä  isä kulta minulle opetit?

Sinä opetit rakastamaan. Opetit antamaan. Opetit elämään hetkessä. Opetit olemaan kiitollinen kaikesta siitä, mitä ympärillämme on.  Opetit laulamaan. Opetit pyytämään anteeksi. Sanoinko jo, opetit rakastamaan.

Muistelen lapsuuttani. Näen unia. Sinusta en valitettavasti ole vielän unia nähnyt. Ennen poismenoasi palasin öisin usein lapsuuteen. Se oli kauneinta. Rakkaimmat muistot niissä hetkissä, kun yhdessä talvipakkasessa hipsimme pihasaunan lämpöihin. Löylyjen jälkeen palasimme kotiin, heittäen terkut poismenneille rakkaille. Vuosien varrella otit omaksesi myös muutaman ystäväni – hekin saivat kunnian  päästä osalliseksi sitä lämpöä, jota sinä ja äiti meidän perheelle tarjositte yhdessä. He muistelevat sinua nyt. Sinä elät kuulemma meissä. Sinun huumorintajusi, sinun ”spirittisi”. Että minussako se kaikki sinun hyvyytesi? Voi jos edes puoletkaan siitä!

Isä kulta, sinuun tiivistyy täydellisyys. Ei tuollaista miestä voi toista ollakaan.

”Olet mun, olen sun..” , sinä tiedät rakas kulta. 

Sanoinko koskaan sitä sulle, kuinka paljon rakastan? Sanoin.  Sinä kyllä tunsit rakkautemme.  Sanoin ja teoin. Sairaalan vuoteella ja silloin , kun saimme sinut kotiin kerta toisensa jälkeen. Pelkäsimme ja kuitenkin saimme sinut takaisin. Ne olivat onnellisia hetkiä. 

Oi voi rakkain, olisi niin paljon muistoja sinusta. Teit aina kaikkesi, että meillä oli hyvä olla. Kaikki ne ihanat illat ja maailman parhaat sapuskat! Sinä jos kuka elit elämäsi juurikin oikein. On tavallaan helppoa jatkaa, koska sinä annat voimaa tulevaan. Isä, olet enkeleistä kaunein. Kultaisin. Suloisin. Rakkain niin monelle.

Eilen iltapalapöydässä poikani ilmoitti suureen ääneen : " Pappa, sä olit paras lettujen tekijä! ". Pillahdin isoon itkuun.


Niin. Olit kyllä. 

Kiitos Matti. Puoliso. Pappa. Appiukko.Ystävä.Rakas. Kultaisin ja turvallisin. Isä.



Rakastan sinua niin paljon.

Ajatuksia

Luonteenpiirteitä

12.00

Minulla on esikoinen. Hän on avoin. Päättäväinen. Rakkautta hehkuva. Kaunis. Aika usein hyvin jästipääkin. Ihmeellinen. 

Minulla on poika. Urheilullinen. Suloinen. Kiltti. Eläinrakas. Kokeileva. Uutta oppiva. Elämänsä suurissa muutosvaiheissa kipuileva. 

Minulla on kuopus. Luova. Menevä. Temperamenttinen. Kaunis. Tapaturma-altis. Päättäväinen. Extrovertti.



Minä olen tuuliviiri. Herkkä. Aika usein vähän hankala. Omiani jumaloiva. Helposti väsyvä. Pelokas. Ennakkoluuloinen. Unelmoiva. Introvertti.

Mieheni on kiltti. Rauhallinen. Melankoliaan herkästi taipuvainen. Taiteilijasielu. Taivaanrannanmaalari. Viisas. Komea. 

Kun nämä kaikki luonteenpiirteet (postauksessa vain murto-osa) sekä olotilat yhdistää, on lopputulemana aikamoinen sekamelska. On hassua, kuinka viisihenkisessä perheessä jokainen voi olla niin omanlaisensa persoona sekä kokonaisuutensa. Toisaalta yhdistäviäkin tekijöitä on paljon. 

Meistä jokainen on musikaalinen. Samanlaisen (monen mielestä ehkä vähän omituisenkin) huumorintajun omaava. Rakastava. Tunteellinen. Vähän höveli. Huolimaton. Välitön.


Joskus tekee tosi hyvää, kun antaa edes pienen tovin tällaiselle hetkelliselle pohdinnalle ja listaamiselle. On helpompi ymmärtää oman arjen hektisyyttä ja vastoinkäymisiäkin, kun tiedostaa perheenjäsentensä sekä itsensä vahvuudet ja kehityskohteet. 


Tässä torstain sateisessa aamupäivässä on läsnä rauha sekä kiitollisuus. Loma on tehnyt tosi hyvää ja kiireettömyys sekä lepo näkyy jokaisen suupielissä. Vaikka yksi meistä on joutunut raahautumaan työhönsä syyslomaviikollakin, olen minä yrittänyt järkätä ipanoille sopivasti kivaa puuhaa - kuitenkaan liikaa stressaamatta. Maanantaina työstettiin monta pellillistä pizzaa ja tiistaipäivä vierähti Keravan Hop Lopissa tosi leppoisissa tunnelmissa. Ensimmäistä kertaa minä sain pääsääntöisesti vaan istua, juoda kahvia ja ihastella super nätisti käyttäytyviä lapsukaisiani. 

Oli todella liikuttavaa nähdä, miten hienosti pitivät toisistaan huolta. Pyyhin pisaroita silmäkulmistani lukuisia kertoja ja niiskutin H:lle puhelimessa että "Vitsi meillä on ihanat lapset". Tuo lause jos mikä pulpahti suoraan täydestä sydämestä.



Eilen lupauduin töihin illaksi, sillä tilanne työpaikalla oli hieman hankala - joskin rauhallinen. Minulla oli aikaa miettiä ja pohtia paljon. Vetää villasukat jalkaan ja rauhoittua. Olla läsnä yhdelle itselleni entuudestaan tuntemattomalle. Sekin teki oikein hyvää. Omat lapset nautiskelivat tuon ajan mummin sekä papan rakkaasta seurasta. Kovasti tärkeää syysloma-aktiviteettia sekin.

Vielä on lomaa jäljellä ja huomenna oli ajatus viettää yksi kokonainen päivä koko perheen kesken. Katsotaan mitä kivaa keksitään!

Mukavia lomapäiviä sinne ruutujen toiselle puolelle myös kaikille! <3





Arki

Ihanassa ja kamalassa arjessa

15.50


Heipparallaa! Niin on taasen vierähtänyt melkein kuukausi siitä, kun viimeisimmän postaukseni täällä blogin puolella julkaisin?! Vaikka kuinka päätän, että jatkan aktiivisemmin kirjoittelua, haukkaavat kiireiset päivät kaiken huomionsa ja blogille ei meinaa jäädä aikaa. Tai no aikaa ehkä, mutta jaksamista ei.

Tietokone on juuri nyt minulle yksi iso mörkö. Jo pelkästään sen näkeminen ahdistaa. Läppäri on tällähetkellä yhtä kuin rästiin jääneet koulutehtävät - samalla se myös muistuttaa hiljaa uneen vaipuneesta mutta niin rakkaasta blogista. Olenkin tässä kuluneiden viikkojen aikana haaveillut muutaman päivän katoamisesta koneen kanssa jonnekin korpimaille, metsän keskelle, ja siellä sitten hoitaisin kaikessa hiljaisuudessa sekä koulutehtävät että kirjoitteluhommat taas oikeille raiteilleen. Any ideas, missä tällainen paikka minulle olisi? :)

Pienen stressin lisäksi arkeemme toki kuuluu nyt paljon muutakin - onneksi! Opintoni ovat loppusuoralla, ja koulunpenkillä ei tarvitse enää käydä istuskelemassa kuin muutaman tentin tiimoilta. Viime keväänä elämäntilanteemme ollessa super hankala ja läheisteni sairastellessa, rästihommia ehti kertyä parin tehtävän verran, mutta niistäkin huolimatta viittä vaille ollaan jo valmiita mielenterveys- ja päihdehoitajia. Uskomatonta jotenkin ajatella, että kohta on aika ryhtyä etsimään itsellensä vakkarityöpaikkaa! 


Aamuisin taistelen kolme unista ipanaa ylös sängyistään, ja kurvaan kaksi vanhinta opinahjoonsa. Pienimmän kanssa aamupäivät kuluu suhaamalla autolla ees-taas ympäri Uuttamaata asioita hoidellessa, ja kuluneiden viikkojen aikana olen oppinut mm sen, että kuopukseni on aivan super suloinen laululintunen (tämän kyllä tiesin jo aikaisemminkin, mutta nyt vasta olen kunnolla asian oivaltanut) ja että sen lisäksi hänessä kasvaa pieni suuri ajattelija. Olen välillä ihan hukassa neitokaisen kysymysten äärellä! Eilen jouduin mietiskelemään mm. seuraavaa :

  "Voiko sydämen rikkoa, jos pussaa?".


Kulttuurinnälkää ollemme ruokkineet mm. viime viikonloppuna Järvenpää-talolla Titi Nallen keikalla, leffateatterissa, Habitare-messuilla sekä esimerkiksi Tuusulanjärven maisemissa paikallisia nähtävyyksiä ihastellen.



(Kirjasto on edelleen yksi parhaimmista ajanviettopaikoista..)



Lintsillä (jo toistamiseen) ja Suomen tivolissakin ollaan käyty kikattelemassa. Jopa allekirjoittaneen sisuksiin on syttynyt jonkin sortin hurvitteluliekki, ja lapsiparat ovat joutuneet laitteissa kuuntelemaan innostuneen äitinsä huudahteluja. Pienintä saattoi ehkä vähän jopa se pelottaa.


Syksyn viileiden säiden saapuessa sain sisustuskärpäsen pureman, ja sen vuoksi kotia onkin päivitetty nyt jo muutaman viikon ajan. Makuuhuoneet pyöriteltiin täysin uudenlaisiksi, ja nyt meidän ekaluokallaisellakin on vihdoin ikioma huone. Tytöt jakavat nykyään talon isoimman makuuhuoneen (joka oli aikaisemmin meidän vanhempien) ja me H:n kanssa valtasimme talon pienimmän makkarin.


Vuorokauden tunnit täyttyvät nopeasti ja ihan rehellisesti sanottuna tällä hetkellä tuntuu, että arki on liian usein päivästä toiseen eteen päin tarpomista sekä välillä jopa ahdistavaa suorittamista. Kymmenen tunnin yöunista huolimatta sekä ipanoita että vanhempia väsyttää, ja usein desibelit kohoavat ääriasentoon ihan vaan silkasta uupumuksesta. 

Toki meidän kotoseinien sisäpuolella myös nauru raikaa, ja paljon onnellisiakin hetkiä jaamme yhdessä. Näin syysloman kynnyksellä on vielä astetta verran helpompi hymyillä ! 


Juuri nyt olen kiitollinen siitä, että keskimmäiseni on oppinut  lukemaan ja esikoisellakin kaikki sujuu koulussa mallikkaasti. Piippiksen paras ystävä pääsi samalle luokalle, ja hän onkin varmasti suuri tuki sekä turva meidän neitokaisen koulupäivissä.

Olen kiitollinen siitä, että tarvoimme taas läpi yhden hyvin sinnikkään flunssarundin, ja jokainen meistä on palannut takaisin terveiden kirjoihin.

Olen kiitollinen mun ystävistä, joiden merkitys on kasvanut entistä enemmän elämässäni. On ihanaa että myös mun jokaisella ipanalla on jo monta suloista kaveria!

Olen kiitollinen vanhemmistani ja läheisistäni, jotka rakastavat ja joita rakastan. Suuresti.

Kiitollinen karvakorvistani olen.

Kiitollinen siitä, että olen oppinut olemaan itselleni armollinen edes hilppasen verran enemmän kuin ennen. Olen löytänyt keinoni purkaa sydäntäni sekä tuntojani, ja uskalsin ottaa askeleen kohti uutta sekä tuntematonta.




 Jos jouluun mennessä valmistun koulusta, blogini on kunnolla herännyt horroksestaan ja perheeni pysynyt terveenä - lupaan olla kiitollisempi kuin ikuna!

Ihan mukavaa kun saavuit, Lokakuu!


arvonta

Rakettimatkalle Ti-ti nallen sekä kumppaneiden suloisessa seurassa (menovinkki+arvonta)

10.28

Uusi  viikko on startannut jälleen ja kun ikkunasta katsoo pihalle, niin on pakko myöntää syksyn säidenkin puolesta saapuneen.

 Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan koen, että alkanut syksy ei enää jaksa juurikaan ahdistaa. Olen loikannut aikamoisen harppauksen eteen päin elämässäni, ja päättänyt saada itseni niin mainioon kuntoon kun se nyt vaan suinkin mahdollista on. Nyt olo onkin hyvin toiveikas ja muutos kohti parempaa on totta vie alkanut! 

Tämän postauksen yleisvire olkoon kuitenkin kaikkea muuta kuin apaattinen. Tämän postauksen tarkoitus on levittää iloista mieltä ympäri Suomen, ja vinkata mitä mainioimmasta syksyn menovinkistä lapsille sekä lapsenmielisille! Vaikka ulkona olisikin pimeää ja taivaalta vihmoisi räntää, sisätiloissa on lämmin ja hyvä musa saa sekä isot että pienet jalat vipattamaan ja suupielet nousemaan ihan korviin asti! 


Löytyykö sieltä ruudun toiselta puolelta Ti-ti nalle-faneja? Konserttikiertue "Raketilla kuuhun" starttaa 2.10 ja meidän perheellä onkin nyt suuri kunnia päästä arpomaan yksi perhepaketti (4 lippua) yhdelle onnekkaalle lukijalle. Voittaja saa vapaasti valita konserttipaikkakunnan, sikäli mikäli konserttia ei ole loppuunmyyty. Nyt lippuja kuitenkin vielä ihan kivasti tarjolla eli tämän suhteen ongelmia tuskin ilmenee. 

Tässäpä kiertueen aikataulu:

2.10. Kuusankoski, Kuusaasali
3.10. Lahti, Sibeliustalo
4.10. Porvoo, Tehdassali
5.10. Järvenpää, Sibelius-sali
7.10. Klaukkala, Monikkosali
11.10. Hämeenlinna, Verkatehdas
12.10. Salo, Urheilutalo
13.10. Lohja, Laurentius-sali
2.11. Seinäjoki, Seinäjoki Areena
6.11. Lappeenranta, Lappeenranta-sali
7.11. Imatra, Karelia-sali
8.11. Mikkeli, Mikaeli
11.11. Raahe, Raahesali
12.11. Ylivieska, Akustiikka
13.11. Kokkola, Snellman-sali
14.11. Vaasa, Vamia juhlasali
15.11. Rauma, Rauma-sali
8.12. Tornio, Lappia
9.12. Rovaniemi, Keltakankaan liikuntahalli
10.12. Levi, Summit




Konsertin kesto on kokonaisuudessaan 1 h 15 minuuttia ja väliaikaa ei ole. Lippuja kiertueelle voi tilata osoitteesta www.lippu.fi  tai www.ticketmaster.fi . 

Voit osallistua arvontaan kommentoimalla kommenttikenttään sähköpostiosoitteen kera, kenet juuri sinä veisit rakettimatkalle Titi-nallen tahtiin. Minä ajattelin viedä nuo omat tyttöseni sekä heidän ihanan mumminsa, joka aikanaan vei minut (öö yli 20 vuotta sitten?!) näiden suloisten karvakorvien keikalle.

Näillä iloisilla tunnelmilla kohti uutta viikkoa! 

 Ipanat arpovat onnekkaan voittajan syyskuun 13.päivä  ja perjantaina tietty! :)

Paljon onnea kilpaan!


Autetaan eläimiä ry

Miten arkemme on lähtenyt käyntiin Rescue-koiran kanssa ja muutama varoituksen sananenkin

12.05

Kerroinkin jo aikaisemmin, että saimme kesällä suloisen perheenlisän jengiämme ihastuttamaan. Adoptoimme pitkän harkinnan jälkeen rescue-koiran Espanjasta, ja nyt haluaisinkin tämän yhden postauksen omistaa ihan vain ja ainoastaan hänen kuulumisilleen sekä häneen liittyviin asioihin. 

Tämä teksti tulee sisältämään jopa pienen varoituksen sanasen niille, jotka harkitsevat adoptoivansa kodittoman koiran ulkomailta. 


Aloitetaan ensikohtaamisesta! Sain kuvan kera vihiä siitä, että Keravalla odottelee sijoitusta parivuotias sekarotuinen narttukoira, ja kuin ihmeen kaupalla sain myös H:n suostuteltua hauvapoloista katsomaan. Neiti oli hurrrjan arka meidät kohdattuaan, ja pakeni koko ajan piiloon silloisen hoitoperheen isännään selän taakse. Muistan pillahtaneeni vienoon itkuun koiran nähdessäni. "Mitähän kamalaa tuokin raukkaparka on joutunut lyhyen elämänsä aikana kokemaan?" "Me ei ikipäivänä voida antaa noin aralle koiralle kotia, vaikka kuinka haluaisimmekin!"

Olin pettynyt. Odotin niin koiran tapaamista ja sitä, että saisimme kirjoitella siltä seisomalta adoptiopaprut. 

Lupasimme harkita kuitenkin asiaa, mutta kotona huomasin pyyhkiväni tietoisesti koiran mielestäni. Ristiriitaiset fiilikset piinasivat jatkuvasti ja sydänalaa puristi kummallinen möykky. Hoitoperheen ottaessa yhteyttä minuun, sovimme että he tulisivat vielä kerran piipahtamaan meillä jotta näkisimme miten koira reagoisi kotiympäristöömme. Tämä tapaaminen menikin ennakko-odotuksistamme huolimatta aikasta kivasti, ja pikkuhiljaa ajatuksemme alkoivat muuttua hilppasen verran toiveikkaammiksi. Vielä kerran kävimme tapaamassa koiraa, mutta tällä kertaa Ryti olikin sitten meidän mukana. Myönteisen adoptiopäätöksenteon ehtona meille oli se, että koirat tulisivat täydellisen hyvin toimeen - ja iloksemme saimme heti ensikohtaamisesta todeta, että totta vie he tulivatkin! 


Viikon mittainen Helsinki-reissu stoppasi koiraprojektin hetkeksi, mutta loppuviikosta totesimme melkeinpä yhteen ääneen H:n kanssa, että "Salaatti" on ihan kokoajan mielessä. Tämän jälkeen hyvin pian teimmekin sitten lopullisen päätöksen siitä, että olemme valmiita ottamaan haasteen vastaan - kirjoittaisimme adoptiopaperit ja toivoisimme myönteistä päätöstä. 

Adoptointiprosessi kesti viikon verran. Täyttelimme netissä hyvin yksityiskohtaisesti paperit, joissa tiedusteltiin erittäin tarkkaan sitä, minkälaiseen perheeseen koira olisi tulossa. Käytimme aikaa hakemuksen tekoon runsaasti. Juttelimme yhdistyksen yhteyshenkilön kanssa puhelimessa ja hän varmisteli meiltä moneen otteeseen, että olemme varmasti tietoisia siitä, mihin aiomme ryhtyä. Riskit ja mahdolliset tulevat ongelmat käytiin tarkkaan läpi. 

Vanhempani adoptoivat alkukeväästä Espanjasta suloisen Kiinanpalatsikoiran, ja jo hänen kohdallaan opimme että tuon varsinaisen adoptiomaksun lisäksi eläinlääkärikuluja saattaa kertyä runsaastikin koiran kotiutumisen jälkeen. "Danko"-koiralta poistettiin täällä  Suomen päässä lukuisia hampaita ja kulut pompsahtivat yhtäkkiä yli tonnin.

Vaan kuinkas sitten kävikään meidän kohdallamme? Kun saimme myönteisen päätöksen ja koira päätettiin luovuttaa meidän perheelle ( ilo oli ylimmillään ja koiratavaroiden hankinta sai alkaa) , maksoimme sovitun 530 e ja haimme haukun kotiin. Eräänä iltana ryhdyin murehtimaan Sallin korvassa olevaa karvatonta kohtaa , ja päätin seuraavana päivänä varata lääkärin - ihan varmuuden vuoksi! Lukuisten testien jälkeen saimme varmistuksen siitä, että koiralla on sieni-infektio joka vaatii (kalliin!) lääkityksen ja shampoo-pesun erityisaineella 2xviikossa. Myös koko koti tulisi siivota hyvin tarkasti, jotta mahdollisia tartuntoja esimerkiksi Rytiin ei tulisi ja infektio saataisiin stopattua heti alusta-alkaen. 

Tiedon saatuani itkin vuolaasti. Pientä arjessa uupumista kun on muutenkin ollut ilmoilla, niin tämä tieto ei totta vie yleisfiilistä parantanut. Onneksi pian sain Rescue-ryhmistä facebookissa tukea ja tunnelin päässä alkoi samalla näkymään valonkajastus. Nyt olen jo hyvin ok tämän asian kanssa ja infektiokin on koiralta kaikonnut. Hoito jatkuu vielä muutaman viikon ajan, mutta pahimman yli olemme päässeet eikä Rytiltä löytynyt testeissä tartuntaa, vaikka ovatkin hyvin ahkerasti alusta alkaen yhdessä painineet ja peuhanneet. Myöskään me ihmiset emme ole tartuntaa saaneet (sekin kun on käytännössä ihan mahdollista). 


Hyvin lähellä tonnia lähentelee siis meidänkin koiran hankinnasta aiheutuneet kulut, mutta niin on rakkaaksi muodostunut tuo uusi perheenjäsen, ettei tällaisia asioita juurikaan jaksa pohdiskella saatika murehtia. 

Mustan huumorin suurina viljelijöinä, perheen kesken koiraa kutsuttiinkin parin viikon ajan "Sieni-Salaatiksi". Kuinkas muutenkaan!

Moni on muuten kysellyt, että mistä tuo Salaatti-nimitys tulee? Koira sai tarhalla nimen "Fruit sallad" ja täällä Suomen päässä nimi lyhennettiin sitten Salaatiksi. Käytämme myös Sallia paljon. Ja Salmiakkia. Samsonite ja Swanson ovat myös paljon käytettyjä nimityksiä. Rakkaalla koiralla on monta nimitystä ja sitä rataa..




 Suurista pelkotiloistaan huolimatta, Salli on kotiutunut oikein hienosti. W on vielä kaikista pelottavin (veikkaan että johtuu pojan nopeaan tempoon vaihtuvasta äänentasosta) , mutta antaa kyllä jo hänenkin silittää oikein nätisti. Lenkit pellolla ja ruokailuhetket ovat parasta Sallin maailmassa. Häntä piiskaa lattiaa ja heiluu onnellisena pepun päällä ihan tasaiseen tahtiinsa. Parasta on tietenkin myös se, kun isäntäväki saapuu kotiin reissuiltansa. Ryti on ihan super tuutori, ja hänestä uutukaisemme saa suuresti turvaa sekä tukea uuden loppuelämänsä oppimisessa.

Piipahdimme muutama viikko sitten Kellokoskella Touhu&Temmellyksessä ja tässäpä pieni tunnelma vielä sieltä:




Eiköstä vaan olekin jo ihanan vapautuneen sekä onnellisen oloinen haukku? Olen jo nyt varma siitä, että tämä yhteinen taival oman Senjoritamme kanssa tulee olemaan yksi elämämme antoisimmista sekä kiitollisimmista matkoista. Sydämemme ovat sulaneet hänelle nyt jo täysin ja tuntuu hyvältä, että olemme saaneet tarjota kodin tuolle ihanalle neitokaiselle. 

Suosittelen edelleen lämpimästi valitsemaan Rescue-koiran, jos perheenlisäys on ajankohtaista, muistuttaen kuitenkin että on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että koiran hinta ei jää tuohon matka-/lääkärikustannukset kattavaan muutaman satasen adoptiomaksuun. Rakkautta haukulla varmasti piisaa jaettavaksi yhteisen taipaleenne varrelle koko rahan edestä - ja vähän sen päällekin! 
<3








Asuntoautoilu

Asuntoautoillen Armon laaksoon

18.14


Lunastan lupaukseni ja jatkan vielä tovin kesämuisteloita täällä bloginkin puolella. Tämän jälkeen onkin sitten aika palailla tähän hetkeen sekä alkaneeseen syksyyn.



 H:n viimeisellä lomaviikolla päätimme ihan ex tempore etsiä vuokra-asuntoauton käyttöömme, ja lähteä kruisailemaan kohti NÃ¥dens dalia - perinteitä vaalien. Työvuoroni vuoksi pääsimme reissunpäälle vasta iltasella, mutta eipä se kesälomalla niin nökönuukaa ole ja lapset varsinkin nauttivat suunnattomasti pimenevästä illasta tien päällä. 

Rescue-vahvistuksemme Salli oli ollut matkan alkaessa meillä vasta viikon verran ja täytyy myöntää, että alkuun kahden koiran sekä kolmen lapsen kanssa matkustaminen jännitti aikasta isosti allekirjoittanutta, sekä hänen siippaansa. 


Kaikki sujui lopulta kuitenkin ihan super kivasti, ja koiratkin nauttivat silminnähden tiiviistä yhdessäolosta sekä vaihtuvista maisemista kera merituulen. Aika-ajoin oli hieman vaikeaa pitää haukkuja ohjaamon ulkopuolella, mutta pitkän matkan ajossa rauhoittuivat kuitenkin nopeasti unosillensa.




Ensimmäiseksi yöksi ajelimme hetken mielijohteesta Tammisaareen, ja parkkeerasimme auton ilmaiseen puskaparkkiin meren rantaan. Lapset uinahtivat välittömästi omaan viihtyisään pesäänsä, ja aika pian uni tavoitti myös meidät parvella katonrajassa kiikkuvat vanhemmat. 

Niin jännittävää!

 Jossain vaiheessa yötä oli pienin päässyt kiipeämään tikkaita pitkin meidän väliin, mutta onneksi mitään vahinkoa ei tuossa hetkessä kuitenkaan päässyt tapahtumaan. 

 Illalla pimeässä parkkiin pysähtyessämme emme juurikaan tienneet, minkälaisissa maisemissa ensimmäisen yömme vietämmekään. Aamulla näkymä ikkunasta oli enemmän kuin positiivinen.


Herättyämme söimme merelliset karavaanariaamiaiset reissuautossamme, pissatimme koirat ja jatkoimme road trippiämme kohti Fiskaria. Olen itse aina halunnut käydä tuossa kyseisessä paikassa - siispä nyt hetki oli oikea. Voi mikä suloinen ilmestys tuo kylänen olikaan! Suosittelen lämpimästi ihan kaikille! Oli puistoja, ravintoloita ja paljon kaunista katseltavaa ympärillä. Iso bonus koiraystävällisistä kahviloista! Ottimme itsekin hurtat mukaan ihastelemaan ruukin lähimaastoja ja piipahdimme yhdessä myös lounaalla aurinkoisella terassilla. Hienosti osasivat käyttäytyä, nuo meidän karvaisetkin muruset.



Fiskarista olikin aika lähteä köröttelemään kohti aina-niin-aurinkoista (ja sehän muuten monen vuoden kokemuksella ihan oikeasti on) Naantalia. Olin jo edellisenä iltana varannut asuntoautopaikan Naantali Campingistä ja meillä kävi kyllä aivan mahtava tuuri, sillä tuo valitsemani parkkiruutu numero 48 (47 oli jo varattu) sijaitsi suoraan merinäköalapaikalla. 

Pikku karavaanari päivällistä nautiskelemassa.




Vanha kaupunki ei pettänyt tälläkään kertaa, ja jo perinteeksi muodostunut illallinen tutussa ravintolassa pomppulinnoineen oli yksi reissun kohokohdista (ainakin jos lapsilta kysytään).





Hurahdimme asuntoautoiluun kertaheitolla ja voin kyllä luvata, että tämä reissu ei totta vie jäänyt ainoaksi! Niin helppoa ja mukavaa matkustamista - kun asenne vaan on kohdillaan. W ja Pikku H:kin saivat ottaa fillarit mukaan (kun kerrankin mahtui), ja oikein kivasti taittui matka leirintäalueelta vanhaan kaupunkiin, kun kaksi lapsista sai tuon välimatkan taittaa pyörällä. Henkilöautolla matkustaessa tilanpuute tulee meidän kesäreissuilla aina väistämättäkin vastaan, mutta tälläkertaa sitä ongelmaa ei ollut. Kaikki tavarat mahtuivat mukaan leluja, petivaatteita sekä extrakenkiä myöten. 

Kotimatkalla piipahdimme Kasvihuoneilmiössä Vanhan Turuntien varrella, ja saimme siellä kulumaan vartin jos toisenkin. 


"Minä olen kuningas!", huudahti hänen korkeutensa löytäessään valtaistuimen myymälän perältä.  

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! 

Kesä 2019

5.06

(On todella vaikeaa palata kirjoittelun pariin näinkin pitkän tauon jälkeen, mutta lupaan siitäkin huolimatta yrittää parhaani.)

Meillä on ollut ihan mahtava kesä ja niinkuin varmaan arvata saattaa, olisin myös minä oikein mielelläni jatkanut yhteistä lomailua perheeni kanssa vielä pidempäänkin! Toisaalta nyt kun arki on taas alkanut (ja olosuhteisiin nähden vieläpä aika lupsakasti), on elo taas omalla tavallansa ihanan aikataulutettua sekä järkevää. Tästä luvassa tunnelmia lisää pian täällä blogissa..

Palailen nyt vielä kuitenkin kesän muistoihin "muutaman kuvan muodossa" ja ai että miten ihanalta se tuntuukaan!

Siispä arvoisat lukijat, tässäpä teille pieni maistiainen meidän perheen kesästä.


Todistusten jaon ja odotetun kesäloman starttaamisen jälkeen, äiti livahti yhdeksi yöksi ystäviensä kanssa nautiskelemaan Krapin kesästä. Tällä kertaa läpäisimme pakohuonepelin ja ratkaisimme Tuusulanjärven suuren mysteerin sekä saimme lopulta silmäillä Sibeliuksen salattua sinfoniaa. Pyöräilimme mm. Aleksis Kiven kuolinmökille ja söimme hyvin sekä Mankeli-ravintolassa että seuraavana aamuna Krapin kartanon erittäin monipuolisessa aamupalabuffassa. Iso bonus mm, tilan omista makkaroista, hilloista sekä lähituottajien muista tuotteista!

Hotellihuone oli aivan ihana, ja saunassa puitteet olivat kohdallaan kolmen arjessa hieman uuvahtaneen äidin hemmottelulle. Höpöttelimme kolmisin puhtoisten petivaatteiden alla pikkutunneille, ja nukahdimme hyvinkin voimaantuneina alkaneeseen kesään.

Tässäpä muutama otos tuolta reissulta.







Tuusulanjärven maisemissa olemme viihtyneet harva se viikko tämän Krapi visiitin jälkeenkin - ja miksipä ei, kun vieressä tällainen mahtava kesänviettokohde sijaitsee!





 Lintsilläkin kävimme perinteitä kunnioittaen. Tietenkin! Isi jonotti 40 minuuttia uuteen Taiga-vuoristorataan ja palasi kierrokselta hiukset pystyssä sekä polvet tutisten. Ei tykännyt.

Löytyykö lukijoiden seasta sellaista hurjapäätä, joka oikeasti nautti Taiga-junan kyydeistä?



Juhannus taasen vierähti ihanasti Kalastajatorpan helteisissä maisemissa. Omasta rantsusta iso plussa ja muutenkin palvelu pelitti kivasti. Aurinko helli ja puitteet olivat kaikinpuolin kohdallansa. Kun lapset uinahtivat, me vanhemmat ihailimme vielä tovin merimaisemaa hotellihuoneemme ikkunasta, jonka jälkeen sitten pian kömmimme ipanoiden viereen kuuntelemaan suloista tuhinaa.



Juhannuksen jälkeen häippäsimme Töölöön kissavahtiin sekä ikimuistoisen Helsinki-viikon viettoon. Kiitos rakas sisko, että saimme tämänkin reissun kokea! Helsinki on täydellisen upea kesäkaupunki ja nähtävää riittää vaikka lähituntumassa olisikin kasvanut ne kuluneet 35 vuotta.

Tapasimme ison liutan ystäviä tuon viikon aikana, ja koko reissusta jäi niin lämmin sekä ihana fiilis! Ensi kesänä uudestaan!





Ohitimme päivittäin Sibelius-monumentin ja ehkä koko reissun huvittavin seikka olikin se, kuinka paljon huomiota Ryti sai tuon Helsinki-visiitin aikana. Kun turistibussi pysähtyi rantaan, vyöryi iso massa ulkomaalaisia meidän jengin luokse valokuvaamaan Rytiä sekä kyselemään hänestä. Poitsu käyttäytyi hienosti ja nautiskeli valokeilassa paistattelusta.


Iltaisin pelailtiin Fortunaa. Taisteltiin mm. Etelä-Helsingin marmorikuulantyöntäjien mestaruustittelistä, Sibelius openista sekä Töölön avoimista. Aivan parasta ajanvietettä lapsiperheellisille!


Fiilistelimme sitten myös Pikku Papua Töölönlahden rannassa.


Koluttiin  läpi Helsingin leikkipuistoja.


Joimme kaakaot Regatassa.


Pussailtiin ja halailtiin.


Piipahdimme Seurasaaressa.


Ihastelimme ötököitä.


Pörräiltiin kaupungilla.


Räpsittiin selfieitä.


 Kävimme leffassa..


.. ja tässä yksi iso syy miksi kävimme.. :)


Oletteko te lukijat bonganneet tuttuja telkkarista tai leffassa lähiaikoina?

Mutta niin.

Söimme myös super herkullista aamupalaa ravintolassa.


Fiilistelimme futismatseissa.

Tämä isin ja pojan kaksinkeskinen HJK-matsi.



Nautiskelimme Töölön tunnelmasta ja me vanhemmat katsoimme iltaisin lasten uinuessa Stranger thingsin kolmannen tuotantokauden alusta loppuun asti.


Helsinki, kohtelit meitä ihanasti! Kiitos.



Kotiin palatessamme saimme pitkän harkinnan jälkeen perheenlisäystä, kun ihana Salaatti a.k.a Salli Salmiakki saapui perhettämme ihastuttamaan. Salli saapui Espanjasta Suomeen pari kk sitten ja niin valitettavaa kuin se onkin, hän on joutunut kokemaan aivan liikaa rankkoja juttuja parivuotisen elämänsä aikana. Arka koira rohkaistuu kuitenkin päivä päivältä, ja perheen läsnäollessa Salli on jo aivan super suloinen sekä hellyyttä rakastava pikkupimu.

Rytin kanssa kemiat ovat toimineet ensikohtaamisesta lähtien, ja nyt jo kovasti odotellaan että kummipoika palaa seuraavalle hoitojaksolle parin viikon päästä. Pienen takapakin jälkeen myös ainoan koiran pesti on juurtunut ihan kivasti Salaatin arkeen. Urhea, upea koira. Olemme niin onnellisia hänestä!


Jos kiinnostusta löytyy, tulen kirjoittelemaan meidän Rescue-taipaleesta vielä myöhemmin lisää. Yksityiskohtaisemmin.

No mutta jatketaan vielä tovi.

Piipahdimme sitten H:n kanssa kaksin treffeillä Malmin lentokentällä. Edikin oli siellä. Olen sanaton. Edelleen.

Ed-huuma on tarttunut koko perheeseen ja männäviikolla suurin onnenhetki koettiinkin lähi-Alepassa, kun kaupanhyllyltä bongattiin Edchuppia. Sitä nyt sitten fiilistellään harva se päivä. Ja esitellään tutuille sekä tutuntutuille.



Minä olen tuossa mustassa kaavussa valkoisissa kengissä..

Voi että, mikä ihana loma meillä olikaan taas! Kyllä sitä sietääkin aina odotella, kun näemmä koskaan uusi kesä ei petä vaikka sen kummoisempia suunnitelmia ei olisikaan..


Piipahdimme myös pienellä asuntoauto roadtripillä, mutta siitä voisin kirjoitella ihan oman postauksensa. Palailen siis pian. Ihanaa olla täällä taas.



Tämänhetkisestä arjestamme tulossa myös postausta. Se totta vie on taas asteen jos toisenkin verran muuttunut uudenlaiseksi.

Vieläkö jaksatte lukea, jos minä jaksan kirjoittaa? :) Kommentoikaa, antakaa kuulua.

Ihanaa helteistä viikonloppua teille kaikille!

Ps. Joo myös me vanhemmat saimme sen oksennustaudin edellisen postauksen jälkeen. Pitäkee peukkuja että säästymme seuraavalta ennen joulua..



Suosituimmat

Facebook