Eilen ajattelin, että mun jouluni alkaa oikeasti vasta siinä hetkessä, kun H kotiutuu tänään töistä. Olin kuitenkin väärässä, sillä joulu on jo hyvin vahvasti läsnä, vaikka isi puskee viimeisiä työtuntejaan vielä Pasilassa.

Lapset olivat äidillensä erittäin armollisia, ja nukahtivat vartissa.. kaikki kolme.  En parempaa olisi voinut toivoa aatonaatto-illalleni.

Nyt mulla olisi tuossa edelleen muutama paketti vailla kääröänsä, mutta hyvinhän tässä vielä ehtii. Istahdan hetkeksi, ja olen vain. Tänäjouluna mennään muutenkin aikas fiilispohjalta. Ensimmäistä kertaa päätimme myös H:n kanssa, että emme esimerkiksi lahjo toisiamme syystä, koska yritämme kutistaa mahdolliset stressitekijät minimiin. Tämä on toistaiseksi osoittautunut erittäin toimivaksi suunnitelmaksi.

Olen mietiskellyt paljon kulunutta vuotta! Se on ollut todellista vuoristorataa ylä- sekä alamäkineen, mutta eteenpäin on menty ja vauhdissa voimistuttu. Olen useaan otteeseen pohtinut esimerkiksi blogini jatkoa, mutta tässä sitä edelleen porskutellaan ja hyvä niin . Olen kirjoittamisen saralla saavuttanut, ja päässyt eteenpäin. Juurikin sitä, mitä olen kaivannut ja mistä olen haaveillut. On edelleen vähän uskomatontakin tajuta, että olen blogini kanssa nyt tässä. Silmiä-avaava matka on ollut tämä. Olen tutustunut upeisiin ihmisiin harrastukseni myötä, mutta joutunut myös isosti pettymään. Olen siis oppinut paljon.

Krooninen tila on pitkäikäinen tai toistuva, usein hitaasti kehittyvä sairaus, kipu tai muu tila. Erityisesti puhutaan kroonisesta sairaudesta. Kroonisen sairauden vastakohta on akuutti eli äkillinen sairaus, joka kestää vain lyhyen ajan.

Elän viikonlopuille. Arkeen saan voimani siitä, että tiedän seuraavan viikonvaihteen taas saapuvan. Se ajatus auttaa jaksamaan tänäänkin, vaikka varsin voimakasta väsymystä on jälleen ilmoilla. PikkuH kekkuloi yöllä ja sain vähänväliä rampata lastenhuoneessa rauhoittelemassa.  Aamulla sitten lasten kanssa ylös normaaliin tapaan, tietysti.

Pilvien välistä sillointällöin pilkistävä aurinko piristää mieltä, ja antaa voimaa. Kohta valon määrä lisääntyy, ja uupumus vähenee. Sen jo tiedän aikaisemmasta kokemuksesta, ja sen tiedon avulla mennä porskutellaan eteenpäin. Tänään muuten Marja Hintikka Live:ssä käsitellään tätä samaista aihetta, ja senverran yritänkin jaksaa valvoa illalla, että katson tuon jakson. Josko sieltä heruisi muutama käytännönvinkki arjessa jaksamiseen..

Ja vielä pieni kooste kuluneesta viikonlopusta.

Lauantaina leivottiin. Perinteiset tähtitortut saivat rinnalleen myös kukkasia ja enkeleitä.

Reippaasti äidin matkassa kävelevä nelivuotias vetäisi kyllä suupielet hymyyn! Neiti tomera mennä viipotti eturintamassa kädet sivulla viuhuten. Välillä pysähdyttiin hetkeksi mietiskelemään, mutta huomasin että tyttö jatkaa kyllä matkaansa jos vaan muistan olla ohittamatta häntä! Hänen täytyy saada kulkea edellä muita. Jos poikkeus tapahtuu, matka katkeaa välittömästi.

Eilen kyläiltiin lasten kumpaistenkin isovanhempien luona, syötiin herkkuruokaa, poksautettiin skumpat ja kuunneltiin perinteisesti Finlandia vinyyliltä. Illalla sitten fiiilisteltiin kotona linnanjuhlia jo totuttuun tapaamme. Mahtavaa oli huomata, että tänävuonna keskityttiin enemmän veteraaneihin ja he saivat ison siivun ansaitsemastaan huomiosta. Todella liikuttava lähetys olikin tuo eilinen ja kyyneliä sai kuivailla tiheään tahtiin omilta poskilta. Kävin myös kirkolla sytyttämässä kaksi hautakynttilää omille paapoilleni, mutta valitettavasti luontoäiti päätti puhaltaa liekit välittömästi sammuksiin. Otin kynttilät mukaani, ja yritän uudestaan sitten taas jouluaattona.

Nyt on juhlat kuitenkin hetkeksi taas juhlittu, ja on aika keskittyä arjessa selviytymiseen. Siispä pyykkisavottaa selvittelemään ja makaronilaatikkoa työstämään.. Mahtavaa, että joulu on kivenheiton päässä!

Parahinta alkanutta viikkoa kaikille!

Myrskytuuli paukuttaa peltikattoa, mutta olohuoneessa palavat kynttilät ja tunnelma on rauhallinen. Lapset nukkuvat kivan synttärikemutuksen jälkimainingeissa , ja meillä vanhemmilla on hetki aikaa olla vain. Huomenna vien tavaraa kirppikselle myyntiin ja hoidan muutaman joululahjan kaupasta kaapin hyllylle, koska pääsinhän eilen vallan hyvään vauhtiin. Tilasin nimittäin netistä ensimmäiset joululahjat ..bravo!

Eilen meidän piti myös tehdä piparkakkutalo, mutta H muokkasi hieman alkuperäistä suunnitelmaamme unohtamalla työpuhelimen taskuunsa töistä kotiin tullessaan. Lähdettiin siinä sitten koko perheen voimin Pasilaan puhelinta palauttamaan, ja reissu sitten vähän venähti. Kello viiden ruuhka, kolme onnettomuutta moottoritiellä sekä extempore Rosso-reissu siirsivät piparkakkutalotalkoot tuonnemmaksi. Pikkupojalla oli kaikestahuolimatta todella jännittävä ilta. Isin työpaikan isot robotit, ambulanssit, paloautot ja hinausautokin! Onnistunut illanvietto siispä.

Lapset osasivat käyttäytyä Rossossa vallan mainiosti, ja vanhemmat saivat nauttia ravintola-illallisesta. Ihan super kivaa! Tämä ei muuten ole yhteistyöpostaus, mutta pakko on kehaista Rosson meininkiä juurikin leikkipaikkansa ansiosta. Pöytämme nimittäin sijaitsi sen vieressä ja tyypit saivat vapaasti touhuta omia juttujansa sillävälin, kun me vanhemmat söimme. Jälleen kerran tunsin olevani astetta verran vapaampi kuin aikaisemmin ;)

Tänään reissattiin Katajanokalle ihanan vertaisperheen suloisen 5-vuotiaan pikkumiehen Pipsa Possu-bileisiin. Kaikki meni hienosti, vaikka tyypit vähän flunssaisia ovatkin. Ilmoitin asiasta ennakkoon, mutta olimme silti tervetulleita. Sydän ja kiitos asianosaisille! On vaan niin hyvä tasaisin väliajoin huomata, miten mahtavia ihmisiä Piippis onkaan tuonut mukanaan meidän elämään. Olen tosi onnellinen siitä.

Piippis on syönyt yskä/nuha-tautinsa vuoksi tosi huonosti kahden kuluneen päivän aikana. Ainoastaan puolukkapuuro tipahtaa. Ja tietysti herkut. Toivottavasti huomenna olisi jo parempi päivä ja oikea ruokakin maistuisi. Päivän positiivisena mainittakoon vielä tuon kuopuksen nukahtamisrituaalien parantumisen. Kahtena iltana on hän juonut iltamaitonsa, ja jäänyt sen jälkeen ihan rauhassa sänkyynsä nukkumaan?! Lapset ovat ihmeellisiä. Taianomaisia. Yllätyksellisiä.

Tiesitkö että

• WHO:n ja Maailmanpankin arvion mukaan maailmassa on yli miljardi vammaista henkilöä, mikä vastaa noin 15 prosenttia koko maailman väestöstä.


• Noin 80% miljardista vammaisesta henkilöstä asuu matalan tai keskitasoisen tuloluokan maissa, missä terveydenhuolto ja sosiaaliset palvelut eivät useinkaan ole kaikkien kansalaisten saatavilla.


• Maailmassa joka neljännessä kotitaloudessa asuu vammainen, mikä tarkoittaa sitä, että 2 miljardia ihmistä päivittäin on tekemisissä vammaisten kanssa.


• 80 prosenttia vammaisista elää köyhyysrajan alapuolella.


• 90 prosenttia kehitysmaiden vammaista lapsista ei käy koulua ja arvioiden mukaan vain joka sadas aikuinen vammainen on lukutaitoinen.


• Vain 3-4 prosenttia kehitysmaiden vammaisista hyötyy tällä hetkellä kehitysohjelmista

Suukkoja päivänsankareille! Meidän omamme syö tänään jätskiä, ja pääsee illalla koristelemaan piparkakkutaloa.

<3

Satuin eilen Facebookissa huomaamaan Vau.fi sivuston julkaiseman artikkelin ja olen tosi iloinen siitä, että tuon artikkelin puolivahingossa bongasin. Nyt viimeistään sain varmistuksen sille, että kun puhutaan omasta pienokaisesta, ei vaan yksinkertaisesti koskaan voi olla liian tarkka. Usein nimittäin tunnen itseni aivan liian ylivarovaiseksi äidiksi, sillä kiellän yhä edelleen meidän esikoiselta esimerkiksi kokonaisen muumikeksin.
Mulla on syyni siihen ja pyrin kyllä jatkossakin luottamaan omaan äidinvaistooni. Niin kai jokaisen vanhemman tulee tehdä, luottaa omaan fiilikseensä.

Liian usein olen joutunut kuitenkin pohtimaan : Ylireagoinko? Vähättelenkö tyttäreni taitoja? Pidänkö kehitysvammaa tekosyynä liialliselle paapomiselle? Näin voi olla, mutta uskon syyn varovaisuudelle löytyvän pääsääntöisesti aikaisemmista kokemuksista, sekä niistä aiheutuneista suurista säikähdyksistä. Ja tietysti siitä ylenpalttisesta rakkaudesta, jota tunnen omiani kohtaan.

Kotona Piippis syö keksinsä oikein sujuvasti ilman ylimääräisiä kakomisia, mutta tilanne muuttuu täysin päinvastaiseksi jos ollaan vaikkapa piknikillä ulkona! Kun tytön huomio kiinnittyy keksin syömisen sijasta muihin juttuihin, jumittuu muumipeikko satavarmasti kurkkuun ja koko homma muuttuu hetkessä aivan liian jännittäväksi. Näitä tilanteita on kohdattu jo useita. Tyttöä on roikotettu jopa jaloista kerran, että keksi on saatu pois rööreistä. Tuossa Vau.fi:n artikkelissakin muuten tämä kammottava tukehtumistilanne tapahtui julkisella paikalla, ihan vaan Pizza Hutissa.

Nämä omakohtaiset kokemukset ovat saaneet aikaan sen fiiliksen että on vaan yksinkertaisesti helpompi olla mieluummin liian varovainen , kuin liian höveli (en keksinyt parempaa sanaa tähän). Meidän perheessä muuten tämä varovaisuus pätee ihan yhtälailla kahteen muuhunkin lapseen, vaikka kromosomit heillä ovat normaalit 46. Kolme vee pikku-ukko syö edelleen viinirypäleensä kahteen osaan puolitettuna ja tulee syömään vielä tovin, puoltoistavuotiaasta puhumattakaan!

Joskus joku kommentoi blogiini, että miksi meidän kuopuksella on melkeinpä joka kuvassa tutti suussa. No syy löytyy juurikin tästä : Yritän parhaani mukaan pitää hänet hengissä! Jos ei tutti niin sitten roskishemmo, lego tai vaikkapa isin kitaran plektra. Niin se vaan menee. Ainakin meillä.

Sen verran olen kuitenkin karaistunut että en ihan pienestä yskäisystä enää hätäänny. Jos lapsi huomaa aikuisen säikähdyksen, tilanne saattaa paisua pahemmaksi kuin oikeasti onkaan.

No mutta entäpäs sitten, jos vahinko kuitenkin pääsee tapahtumaan? Olin hyvin kiitollinen tästä linkistä siitäkin syystä, että tajusin hoitoalan opinnoistani huolimatta tietojeni olevan täysin puutteelliset. Tässä siis se oikea tapa toimia, jos pieni ihminen hotkaisee kurkkuunsa jotain sopimatonta.

TOIMI NÄIN, JOS LAPSI ON VETÄNYT JONKIN ESINEEN HENKEENSÄ

 

1. Pikkulapsi otetaan vatsalleen esimerkiksi polvien päälle siten, että pää on muuta vartaloa alempana. 

2. Seuraavaksi lyödään lasta kämmenellä selkään, lapaluiden väliin napakasti 5 kertaa. Mitä pienempi lapsi, sitä varovaisempi lyönti saa olla. 

3. Jos hengitys ei vieläkään kulje, on soitettava hätänumeroon 112. 

4. Seuraavaksi siirrytään Heimlichin otteeseen. Pieni lapsi otetaan syliin selälleen ja painetaan rintalastan päältä sormilla sen verran, että lasta joustaa alaspäin. Tämä tehdään 5 kertaa. Isompaan lapseen voi käyttää tavallista Heimlichin otetta 

5. Mikäli tuke ei vieläkään ole irronnut, jatketaan vuorottelemalla 5 selkään lyöntiä, 5 painelua.

Ensiapuohjeet: SPR

Voiko omiaan koskaan suojella liiaksi?

[caption id="attachment_3877" align="aligncenter" width="462"] PikkuW:n paita ja Piippiksen mekko Jeriika.fi[/caption]

Sunnuntaina vietetään isänpäivää, joka on mulle äitienpäivän ohella vuoden merkityksellisin sekä tärkein juhlapäivä.