Öistä hulinaa
22.42
Väsyttää. Ketuttaa.
Aloitetaan perjantaista. Tein silloin (H:n ollessa iltavuorossa) vuoden oikeasti parhaimman päätöksen, ja siirsin Piippiksen sekä PikkuW:n sängyt samaan huoneeseen. Tää olis todella pitänyt tehdä jo ajat sitten! Monet iltanyyhkikset olisivat jääneet väliin sekä äidiltä että lapsukaisilta, ja elämä olisi ollut piirun verran stressittömämpää siinä mitä näihin H:n iltavuoroviikkoihin tulee. Toisinsanoen nyt saan PikkuH:n ensimmäiseksi nukkumaan, ja sen jälkeen riennän "kaksosten" luokse silittelemään uneen. Jokainen näistä kolmesta kun kaipaa äitiänsä yleensä niin kuumeisesti, että tilanne on useaan otteeseen äitynyt kaoottiseksi. Selviän siis nyt huomattavasti paremmin yksin ollessani. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Mutta että miksi ketuttaa? No siksi, että luulin tekeväni vuoden toiseksi parhaimman päätöksen siirtäessäni tuon kuopuksen sitten Piippiksen vanhaan huoneeseen nukkumaan. Olin lukenut useaan otteeseen siitä, kuinka vauva mitätodennäköisimmin rauhoittuu yöhillumisissaan siirtyessään vanhempien huoneesta "omaan rauhaan". No ei se nyt sitten ihan niin mennytkään. Tunnin välein meistä (väsyneistä) vanhemmista jompikumpi pomppaa ylös neitokaista rauhoittelemaan (no okei, viimeyönä neljän jälkeen nukuttiin seiskaan asti ilman keskeytyksiä). Muutaman kerran on rauhoittunut ilman silittelemisiä/maitopulloa/tuttia, mutta vain muutaman kerran. Eikä me todellakaan heti sillä sekunnilla mennä "vauvan" luokse, kun ensimmäinen käsky kuuluu, mutta minuuttia pidempään ei oikeastaan edes voida tyypin antaa öykkäröidä kahden vanhimman lapsen vuoksi. Ja tuo huudattaminen muutenkaan ei ole meidän juttu.
En missään nimessä nyt halua arvostella niitä, jotka niin tekevät, mutta jostain syystä meistä kumpikaan ei siihen vaan pysty. Ehkä koen jotenkin niin, että olen velvollinen vastaamaan lapseni tarpeisiin.. en tiedä! Mutta sen tiedän, että tämä aihe todella jakaa mielipiteitä. Toiseksi, mahdollisen unikoulun jäädessä viimeiseksi vaihtoehdoksi, täytynee nuo kaksi muuta viedä vaikka mummolaan yönsä nukkumaan rauhassa.
Ja joo ei mulla kyllä tässä olisi nyt oikeutta valitella väsymystäni, kun itse olemme tällaisen unikouluttoman elämäntyylin valinneet. Valittelen nyt silti kuitenkin vähän. Jos nyt jotain positiivista tästä tilanteesta yrittää löytää niin on tietysti bonusta, että sen silittelyn/maitopullon/tutin jälkeen tyttö nopeasti rauhoittuu ja jatkaa uniaan. Horroria olisi, jos huutaisi kurkku suorana eikä me voitais tehdä asialle mitään.
Voi tietysti olla, että neiti tekee hampaita jälleen. Mä toivon sitä sydämestäni. Piippis valvotti aikanaan myös jonkin verran, mutta nyt nelivuotiaana nukkuu yönsä heräämättä. PikkuW on aina ollut ihannelapsi siinä mitä näihin juttuihin tulee. Kyllä kai se tuo pieninkin rimpsessa varmasti rauhoittuu, ja meidän vanhempien täytyy nyt vaan muistaa tauotella päikkäreiden kanssa, että jaksamme nämä kuukaudet/vuodet.
Kaikesta ketutuksesta sekä väsymyksestä huolimatta, pikkuneiti nukkuu tämänkin yönsä yksikseen. Jaksan uskoa ja luottaa siihen, että oppii kyllä pian olemaan, ja ennenkaikkea nukkumaan.
8 kommenttia
Jotenkin niin tuttua! Meidän neiti on pian yhdeksän kk kestäneen elämänsä aikana herättänyt lähes joka yö parin tunnin välein. En myöskään kannata huudattamista ja myös muut unikoulut toistaiseksi jääneet pitämättä. Uskon, että jossain vaiheessa oppii nukkumaan. Toivottavasti viimeistään siinä vaiheessa kun aletaan hänelle sisarusta puuhaamaan. Mutta voi pojat kun väsyttää. Ja myös aika-ajoin ketuttaa! Varsinkin kun kuulee kommentteja, että sen kun vaan laitatte sänkyyn. Niinpä niin. Tällaiset tulleet kyllä yleensä hyvin nukkuvien lasten vanhemmilta. Tsemppiä yöhulinoihin!
VastaaPoistaTavallaan lohdullista löytää vertaistukea, mutta tsemppiä toivotan teille myös <3 Kyllä me sitten joskus nukutaan kaikki ;)
VastaaPoistaMeilläkin vauveli on todella huono nukkuja. En ollut edes tiennyt tällaisen hulinoinnin olevan mahdollista. Tuntuu, että kaikkien muiden lapset nukkuvat hyvin...Toisen lapsen aion kuitenkin tehdä jos se mahdollisuus meille suodaan. Mutta täytyy myöntää, että nukkumisongelmaisen esikoisen äitinä olen kyllä haudannut haaveet kolmesta lapsesta. Varsinkin jos mahdollinen pikkukakkonen on samaa sorttia kuin ensimmäinen. Ei vaan terveys ja psyyke kestä kovin monen vuoden valvomista. :/
VastaaPoistaJuu musta myös usein tuntuu siltä, että meidän tyttö on ainoa huonosti nukkuva. Ilmeisesti ei ole. Tsemppiä sinne myös!
VastaaPoistaVoi ette ole yksin! Täälläkin yksi ihanan yöhulinoitsija-tutistakieltäytyjä-tissinrakastajan äiti! Ei oo auttanut oma huone täälläkään yhtään mitään. Kaikkea muutakin variaatiota on kokeiltu. Tuntuu, että helpoimmalla pääsee kun ottaa kainaloon. Siinä vaan ei itsellä oikein uni tule. Meillä lisäksi on sensorttinen tapaus, että mikään silittely ei kelpaa vaan syliä tai tissiä sen olla pitää! Huumorilla vaan eteenpäin vaikka usein tiukassa onkin. ;) Kyllä se päivä vielä tulee kun nää ihanat ei meitä enää tarvitse!
VastaaPoistaSe päivä tulee, ja en mä kyllä sitäkään odota! En todellakaan! Hirvittää ihan ajatella. Siispä nyt positiivisia ajatuksia ja näillä mennään! ;) Tsemppiä!
VastaaPoistaHei.
VastaaPoistaTiedän, et nää mitkä meillä toimii ei aina toimi muilla, mut ajattelin nyt vaan kokemuksesta kertoa meidän öistä.:) Meidän neiti 02/14 (eli nyt melkein 1v 9 kk) on aina ollut huono nukkuja. Tuttia se ei ole koskaan huolinut ja niin kauan kun söi tissiä, niin sen sai rauhoitettua nopeasti yölläkin, vaikka heräsi usein. Oli 1 v 4 kk kun tissi jäi pois ja pullo onneksi kelpasi. Sitten pullon kanssa jatkettiin kolmisen kuukautta, kunnes oltiin niin väsyneitä (hän siis kolmas meilläkin), että päätettiin jättää kylmästi yömaito pois. Ja kas. Meni 2 yötä enemmin tai vähemmin huutaen, mutta siitä asti on posottanu nukkuen yöt läpeensä. Ensin oli välissä niin kuin ennenkin, mut nyt on kuukauden verran nukkunu omassa sängyssä. Ollaan NIIN helpottuneita!:)
Lohdullista kuulla! :) Ehkäpä meilläkin pian helpottaa tämä kekkuloiminen..
VastaaPoista