Äitinä

Äidin ajatuksia

21.09



Juhlapyhien välissä on ihan hyvä hetki vähän pysähtyä mietiskelemään ja tunnustelemaan omaa olotilaansa. Viimeaikoina olen jopa hieman häiriintynyt erityisen voimakkaasta herkkyystilasta, joka sisälläni vallitsee. Siihen lisättynä pienen ihmisen suuri ego, voi seuraukset olla joskus jopa semi-katastrofaaliset.  

Eilen ihan säikähdin. Tämän herkkyystilan totaalisen räjähdyksen sai tuntea nahoissaan ystävä, joka otti tilanteen kyllä olosuhteisiin nähden hienosti. Ei siitä sen enempää, mutta joskus ihan pelottaa, miten avoin, ja vähän turhankin rehellinen musta on tullut. Sanon asiat aivan liian suoraan, koska koen, että se olisi jotenkin parempi, kuin oppia osoittamaan tietyissä tilanteissa ehkä vähän jonkinsortin hienotunteisuutta. 

No, en mä kuulemma aina ihan näin tulinen ole. Joskus siinä vaan käy niin, että tunteet vähän kuohahtaa ja sitten pöly taas laskeutuu. 

Mietiskelin kuitenkin tänään, mistä tämä "yliherkkyys" oikeastaan johtuu?

Lasten piirtäessä, omin itselleni yhden iiison paperin sekä tussin, ja aloin rustaamaan vanhaa kunnon "mind mappiä". Lopputulema oli seuraavanlainen:

*Lapset:
Lasten myötä olen luonnollisesti herkistynyt valtavasti entisestään ja hormooneillakin lienee vielä jonkinverran osallisutta näihin kummallisiin sanallisiin räiskähdyksiin.

*Kotona oleminen:
Olen viettänyt viimeiset 4 vuotta aika tiiviisti täällä kotona. Olen tavallaan vähän unohtanutkin, miten toisten ihmisten kanssa tulee käyttäytyä(?). Niin hölmöltä kun se kuullostaakin, niin totta se on. Onko tämä nyt sitä mökkihöperyyttä? En tiedä, mutta siltä se vähän tuntuu. Onneksi ollaan kuitenkin päästy H:n kanssa aina sillointällöin tuulettumaan, ja oon saanut tavata ystäviä niin paljon kun vaan olen jaksanut. Enemmänkin tietysti olisi voinut. Ihan kaikkea en siis onneksi ole kuitenkaan unohtanut.

*Äitiys:
No niin, tämä kai kuuluu tavallaan samaan kategoriaan kun lapset. Musta on tullut äiti. Elän vahvasti tätä äitiyden roolia, ja näköjään se rooli on mussa niin vahvasti, että siitä on vaikea päästä yli varsinkin näiden rakkaiden miespuolisten ystävien seurassa. Hohhoijaa. Typerää, mutta niin totta valitettavasti.

*Viimevuoden tapahtumat:
Isäni tilanne viime maaliskuussa avasi taas silmät ja sai tavallaan vähän pelkäämäänkin tiettyjä asioita. Mikään ei ole itsestäänselvää. Sitä helposti tuudittautuu ajatukseen, että mun elämä on turvallista ja onnellista nyt, eikä mikään paha voi tätä pilata. Nyt takaraivossa kuitenkin kokoajan kolkuttelee tieto siitä, että mitä vaan voi tapahtua ja ihan koska vain.  Ihan kenelle vaan meistä. Tässä hormooniryöpyssä nämä tällaiset maaliskuiset "shokkitapahtumat" voimistavat herkkyystilaa entisestään, ja usein tulee sellainen tunne että tietyt asiat on vaan parempi sanoa nyt kun että jättäisi myöhempään ajankohtaan. Niin hyvässä kun pahassakin. Ei mulla ole ollut vaikeuksia viimeaikoina sanoa suoraan ystäville tai perheenjäsenille myöskään sitä, että rakastan. Ei todella. 
Valitettavasti kolikolla on myös kääntöpuoli. On helppoa sanoa ihan mitä vaan. 

Äitiys. Se on ihanaa, mutta se on myös aika-ajoin tosi rankkaakin. Elämänmuutos omalla kohdallani on ollut niin suuri, että loppupeleissä ihan hyvinhän tässä vielä menee. Rehellisesti voin kyllä kertoa sen, että kolmas lapsi on ollut se kaikista suurin koetinkivi. Mutta vaikka näin on ollut, niin ihan päivittäin häntä ääneen ihastellaan ja kiitellään siitä,että hän päätti saapua tähän meidän jengiin.

Ihan hyvin me jaksellaan kaikesta huolimatta. Ja kiitollisia ollaan ennenkaikkea siitä, että läheiset sekä ystävät jaksavat tukea, sekä joskus ottaa vastaan näitä tunneryöppyjä. Ne onneksi ovat ohimeneviä ja onneksi myös me osataan vielä kuunnella. Ja tehdääkin sitä mielellämme. 


Voi näitä. Pieniä ihania maailman mullistajia..
<3

Tää oli tosi henkilökohtainen postaus, mutta se helpotti. 


Joulu 2014

21.35


Rehellisesti, tänäjouluna ainakin meillä on katsottu paljon telkkaria. Muistaakseni se meni vähän niin omassakin lapsuudessa. Telkkarin lastenohjelmat oli toiseksi paras juttu koko joulussa.

Joulukylvyn jälkeen.

Pirpanakin sai fiilistellä Cheekin stadikkavetoa. Äiti käväs paikanpäällä loppukesästä ja oli muuten yksi syksyn makeimmista jutuista. "Timantit on ikuisia" on Pirpanan suosikki. Laulaa ja tanssii mukana.

Ja sitten..kestosuosikki. Lumiukko. Neitokaisella tuli hoppu kylvystä olohuoneeseen, kun kuuli että "u-i uppo" tulee telkkarista.

Tässä harjoitellaan uudella "Popolla" ajamista. Niin keskittynyt ja totinen <3

Joulu meni kivasti mutta aivan liian nopeasti taas. Lasten mummu sekä ukki olivat täällä meidän luona yökylässä ja vietettiin yhdessä ensimmäistä joulua uudessa kodissa. Ilta oli leppoisa ja mukava. Joulupäivänä suuntasimme keulan kohti mummolaa. Matka ei ollut onneksi pitkä, sillä niinkun jo aikasemmin olen maininnut, samassa kortelissa asutaan. Ainakin vielä toistaiseksi.

 Ja se on ihan mahtavaa.

Haluan nyt kiittää tässä jokaista meidän perhettä muistanutta läheistä, ystävää ja kummia. Suukkoja ja halauksia jokaikiselle. Mun elämässä on paljon tärkeitä hahmoja ja joulussa ihaninta ovat juurikin nämä hahmot. Lahjat ovat sivuseikka, mutta muistamisesta tulee hyvä olo. 

Katse hetkeksi tulevaan. Olen päättänyt aloittaa uuden vuoden hieman rohkeammin ja toteuttaa jo vuosia aatoksissa olleen unelman. Hain tänään musiikkiopistoon (jo toistamiseen sillä viimeksi tein sen 20 vuotta sitten kun aloitin pianonsoiton samaisessa paikassa), tarkoituksenani aloittaa laulutunnit ammattilaisen ohjauksessa. Nyt tuli vaan vahvasti sellainen tunne, että on mun aikani myös kokeilla siipiäni ja näyttää itselleni, että kyllä mä pystyn. Haluan saada vähän lisää rohkeutta, että kykenen esiintymään vakuuttavasti muuallakin kun pikku hutikassa Anna K-karaokebaarissa. Tarvitsen omaa aikaa ja harrastuksen joten nyt aika on kypsä. Nyt jos koska. 

Olen innoissani. Tätä jos mitä mä odotan ja haluan.

Uskomatonta. Lapset ovat nukkuneet jo tovin. Jokaikinen. Ja kello on kuitenkin vasta puoli kymmenen. Halleluja. Kyllä tämä tästä.

:)













Ihanaa joulua!!

0.39


Yritin tänään saada tunnelmallisia ja söpöjä joulukuvia räpsittyä tästä mun kolmikostani ja nyt saanenkin ylpeänä esitellä parhaimpia otoksia:



No, nää itseasiassa ovat kyllä hyvin totuudenmukaisia ja aitoja. Täynnä meidän elämää.

Haluan nyt näiden räpsyjen myötä toivottaa oikein mahtavaa joulunaikaa kaikille rakkaille lukijoilleni ja tunnelmallista jouluyötä <3

Lisää meidän joulusta myöhemmin..


Peikkojumppaa

18.26


Nyt näitä videoita riittäisi vaikka jokaiselle päivälle. Tää oli pakko laittaa ihan vaan näyttääkseni teille lukijoille,  miksi ollaan nyt etsimässä Piippikselle jotain kivaa tanssiryhmää, jossa voisi aloitella ensimmäistä harrastustaan.  Video puhukoon puolestaan.

Jee, huomenna mä pääsen jouluostoksille! Voin ihan rehellisesti kertoa, että näin viimetinkaan en ole koskaan joulushoppailuja jättänytkään. Remonttihommat ovat menneet kaiken edelle tänävuonna, jotta saatais seinät sekä listat kuntoon aattoon mennessä. Lapsosten mummu sekä ukki tulevat tänne meidän kotiin jouluaattoa viettämään, ja kivahan se on kun on siistiä ja mukavaa.

Viikonloppu oli onnistunut. Palailen niihin tunnelmiin myöhemmin. Nyt huutelevat lapset. Täytyy käydä kuulemma hakemassa W:lle Bätmän-housut kaapista ja hetipaikalla..



video

Vielä vähän tanssia..

12.56


Viimeaikoina on tanssittu taas paljon. Fröbelin palikat ovat palanneet takaisin meidän arkikuvioihin nyt kun me vanhemmat annettiin taaperoille jälleen lupa katsoa sitä dvd:ltä. Ehkä taas muutaman viikon ajan jaksetaan kuunnella noita rallatuksia.

Ja jaksetaanhan me, jos se kerta on noin hauskaakin!
;)



Keskellä viikkoa

23.17

Keskellä viikkoa kiire on kova. Lauantaina vietetään tupareita ja yritetään saada koti suht siistiksi, sekä valmiiksi siihen mennessä. Onneksi nyt on H:n aamuvuoroviikko ja perjantaina vapaapäivä! Muuten tehtävä olisi mahdoton. 

Tässä muutama palanen keskeneräisestä kodistamme.

W ihastelee Nirvanan vinyyliä

Pirpana fiilistelee äidin luovaa hetkeä :D

Olo on kaikesta huolimatta jo kovasti levollinen. Mulle ei ole tärkeintä, että kaikki on tiptop. Tärkeintä on saada viettää hetkenverran aikaa rakkaiden ystävien kanssa ja kokoontua yhteen. Juhlia tätä meidän uutta kotia, joka tuntuu vaan niin hyvältä jo nyt.

Piippis keksi tänään, miten saa pikkusiskon hekottamaan. Tässäpä pieni videomatsku siitä:




Tänään jälleen hetken pohdiskelimme H:n kanssa Pirpanan syntymää, ja sitä miten se on muuttanut meidän maailmaamme. Totesimme taasen, että olisi kovin vaikea kuvitellakkaan mitään muuta. Piippis tuo meidän porukkaan sopivasti väriä ja näin me ollaan vaan just sellainen meille sopiva jengi. Se on tosi vahva tunne. Ei sitä oikein osaa edes selittää.

Keskimmäinen on naurattanut meitä tänään taas letkautuksillaan. Höpöttelevät Piippiksen kanssa kilpaa. 

Ihanat tyypit.




Hetki vain mulle

0.42

Kulunut viikko on ollut kovasti hektinen.  Välillä on tuntunut siltä, että elän nyt vahvasti jaksamisen äärirajoilla, mutta sitten yhtäkkiä kaikki on taas tuntunut niin suloisen ihanalta. Juurikin sellaiselta, etten missään muualla olisi, vaikka saisin valita. Asiat ei liene kovin huonosti, kun yhtäkkiä yllätän itseni murehtimasta Venäjän sotaharjoituksia itämerellä tai  sitten jotain muuta maailman murhetta. Isoja asioita tietenkin nuo myös, mutta oman väsymyksen hetkellä tuntuvat jokatapauksessa pieniltä jutuilta.

Toisaalta, kuluneen vuorokauden aikana olen saanut taas sitä ihan oikeata perspektiiviä tähän elämään. Kaverin suuri suru, sekä vertaisperheen leukemiadiagnoosi on vetänyt mielen kovasti synkäksi. Miksi usein on niin, että niitä kaikista positiivisimpia ja hienoimpia ihmisiä koetellaan isolla kädellä ja vähän liiankin isosti?

Ja tuo ikuinen leukemiamörkö. Nostaa päätänsä vähänväliä. Se ei katso ikää, ei sukupuolta. Luulin itsekkin, että pahin riski-ikä on nyt ohitettu, mutta näin ei valitettavasti ole. Tänään kuulin jo toisesta vähän "vanhemmasta" ds-murusesta. Toisellakymmenellä. Ajatukset siis vahvasti siellä. Jokapäivä.
Kolmen lapsen äitinä voin rehellisesti sanoa, etten luovuttaisi Piippiksen kromosomia pois vaikka mulle se mahdollisuus annettaisiin. Pois luovuttaisin kohonneen riskin sairastua vakaviin juttuihin. Ne möröt. Niitä me ei kaivata täällä.

Elämä on tässä. Nautitaan siitä ja rakastetaan. 

Itse saan omat rakkaat ystäväni ensiviikolla tänne meidän puoliksi valmiiseen kotiin ja olen niin onnellinen. Kaipaan heitä todella. 

H on nukahtanut taaperoiden kanssa lastenhuoneeseen ja kerrankin PikkuH nukkuu tähänaikaan illasta. Olen siis Taigan kanssa kahden ja tämä on todentotta harvinaista herkkua mulle. 

Ehkä nyt kuitenkin aika kömpiä peiton alle. Huomenna remppahommat odottaa jälleen. 

Muutama suukko, remppajuttuja sekä pikkujouluhulinaa kera serkkupojan:






video

Piippiksen oma esitys

14.37


Ja se on muuten äidin mielestä maailman kaunein tulkinta "Lumiukosta"!

<3

Lounastauko sujuu leppoisammin lentäen.

Ihanaa viikonloppua!!

Fistbump

15.12


Kahden sanan lause! Bravo! :)


Hyvää kansainvälistä vammaisten päivää!

21.44


Meidän suurin pieni ihminen kipitti tänään mummin ja papan luokse kyläilemään sillävälin, kun kaksi pienempää nukkui päiväunia. Sieltä mummi sitten lähetti meille tämän tonttukuvan, jossa Piippis poseeraa kahden muun tontun kanssa. Nuo tontut teki vuosia vuosia sitten mun mumma ja näinollen tässä kuvassa onkin harvinaisen arvokasta porukkaa.

Niin tosiaan, neiti on alkanut jättämään aina sillointällöin päikkäreitä jo väliin. Eilen tosin nukkui unoset ja niinhän siinä kävi, että illalla nukahti vasta puoliltaöin! Ja nukkui sitten tänä-aamuna kymmeneen. Tästä syystä on melkeinpä parempi niin, että ne päikkärit skipataan suosiolla jos tytsy ei silminnähden ole väsynyt.

Kasvavat nyt silmissä koko porukka. Tuo vauvakin?! Justiinsahan se nyt oli sellainen pieni toukka tuossa kainalossa ja nyt jo liikkuu olohuoneen matolla hienosti laajentaen kokoajan reviiriään suuremmaksi. 

Katkeransuloista.

Maalaushommat jatkuu vielä tämän viikon. Toivottavasti ensiviikko on jo telaton ja päästään poraamaan hyllyjä sekä tauluja seiniin. 

Ihanaahan tämä uuden kodin luominen on, vaikkakin kolmen lapsen kanssa aikamoista hulinaa ja järjestelyä. 
Onneksi tilaa on juosta maalipurkeista ja tikapuista huolimatta.

Pikkuisen joulua

14.14


Vaikka vieläkin kotona hommat on vähän kesken, annoin itselleni luvan laittaa kotiin jo vähän joulua. 

Ai että kun tuntuupi kivalta! 

On paljon viihtyisämpää maalata olkkarin seiniä kun kynttilät luo jouluista tunnelmaa ;)

 


Olkoon tämä nyt viimeinen kännykkäpäivitys. Tänään H tuo töistä kotiin tullessaan meille nopeasti toimivan internetin. Halleluja!

Lapset nukkuu päiväuniaan (tälläkertaa ihan jokainen heistä) ja mulla on hetki aikaa vaan ihastella ja tuijotella taas  himpun verran kotoisampaa taloa. Käytiin eilen koko perheen voimin ostamassa pari mattoa ja valaisimia. Olihan reissu, mutta selvittiin. Usko alkaa palautumaan.. me saadaan mitä todennäköisimmin viettää joulua suht valmiissa kodissa!

Olisipas mukava kuulla lukijoiden joulusuunnitelmista! Mullakin on ollut teitä ikävä ;)






Suosituimmat

Facebook