Joulu 2014

21.35


Rehellisesti, tänäjouluna ainakin meillä on katsottu paljon telkkaria. Muistaakseni se meni vähän niin omassakin lapsuudessa. Telkkarin lastenohjelmat oli toiseksi paras juttu koko joulussa.

Joulukylvyn jälkeen.

Pirpanakin sai fiilistellä Cheekin stadikkavetoa. Äiti käväs paikanpäällä loppukesästä ja oli muuten yksi syksyn makeimmista jutuista. "Timantit on ikuisia" on Pirpanan suosikki. Laulaa ja tanssii mukana.

Ja sitten..kestosuosikki. Lumiukko. Neitokaisella tuli hoppu kylvystä olohuoneeseen, kun kuuli että "u-i uppo" tulee telkkarista.

Tässä harjoitellaan uudella "Popolla" ajamista. Niin keskittynyt ja totinen <3

Joulu meni kivasti mutta aivan liian nopeasti taas. Lasten mummu sekä ukki olivat täällä meidän luona yökylässä ja vietettiin yhdessä ensimmäistä joulua uudessa kodissa. Ilta oli leppoisa ja mukava. Joulupäivänä suuntasimme keulan kohti mummolaa. Matka ei ollut onneksi pitkä, sillä niinkun jo aikasemmin olen maininnut, samassa kortelissa asutaan. Ainakin vielä toistaiseksi.

 Ja se on ihan mahtavaa.

Haluan nyt kiittää tässä jokaista meidän perhettä muistanutta läheistä, ystävää ja kummia. Suukkoja ja halauksia jokaikiselle. Mun elämässä on paljon tärkeitä hahmoja ja joulussa ihaninta ovat juurikin nämä hahmot. Lahjat ovat sivuseikka, mutta muistamisesta tulee hyvä olo. 

Katse hetkeksi tulevaan. Olen päättänyt aloittaa uuden vuoden hieman rohkeammin ja toteuttaa jo vuosia aatoksissa olleen unelman. Hain tänään musiikkiopistoon (jo toistamiseen sillä viimeksi tein sen 20 vuotta sitten kun aloitin pianonsoiton samaisessa paikassa), tarkoituksenani aloittaa laulutunnit ammattilaisen ohjauksessa. Nyt tuli vaan vahvasti sellainen tunne, että on mun aikani myös kokeilla siipiäni ja näyttää itselleni, että kyllä mä pystyn. Haluan saada vähän lisää rohkeutta, että kykenen esiintymään vakuuttavasti muuallakin kun pikku hutikassa Anna K-karaokebaarissa. Tarvitsen omaa aikaa ja harrastuksen joten nyt aika on kypsä. Nyt jos koska. 

Olen innoissani. Tätä jos mitä mä odotan ja haluan.

Uskomatonta. Lapset ovat nukkuneet jo tovin. Jokaikinen. Ja kello on kuitenkin vasta puoli kymmenen. Halleluja. Kyllä tämä tästä.

:)













You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Ihania tunnelmakuvia joulusta ja kauniista kodistanne, jossa teidän on hyvä yhdessä elää ja olla. Pikku popoilija-kuva on hurmaava!
    Unelmia pitää olla äidilläkin ja jotkut niistä toteutuvat varmasti. Olkoon tämä yksi niistä! :)

    VastaaPoista
  2. Voi miten kaunis Pirpana on! Mistä toi punainen mekko on?:)
    Mee ihmeessä laulutunnille, ite kävin monta vuotta ja kävi sellainen tuuri, että löysin todella taitavan laulunopiskelijan opettamaan ja tunnit oli suht edullisia:) mahtava harrastus :)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook