Blogiyhteistyö

Helppoa ja hauskaa kirppistelyä kotisohvalta käsin

17.14

Olen parhaimmillani jo 6 vuotta säilönyt kaapeissani lukuisia lastenvaatteita, joita en yksinkertaisesti ole malttanut viedä kirppikselle myyntiin tai antaa pois. Näille tunnearvon omaaville vaatekappaleille on yleensä tyypillistä se, että vaate on ollut lapsellamme päällä jossain ikimuistoisessa hetkessä, se on saatu lahjaksi tärkeältä henkilöltä ja melkeinpä aina kyse on myös vähän laadukkaamasta tavarasta.

Haaveilemamme lapsiluku on nyt täyttynyt ja kuluneen vuoden aikana olen useasti pyöritellyt seuraavanlaisia kysymyksiä sekä ajatuksia päässäni :

 Säilytänkö nyt ihan oikeasti näitä vaatepinoja kaapissani pölyyntymässä vain siksi, koska en osaa päästää niistä irti? Ja kun tosiaan muutaman näistä mekoista olen lahjaksikin saanut, niin haluanko sellaisia ylipäänsä edes laittaa myyntiin? Tavallaan vähän hassuja ajatuksia nämä , sillä kuka niistä vaatteista siellä kaapinperällä ihan oikeasti nauttii edes? Näiden ihanuuksienhan tulisi päästä uusiokäyttöön ja elämään muiden pienten suloisten menossa mukana? Kauniin vaatteen tulee saada näkyä ja ihastuttaa!


Tarpeeksi pitkään kun asioita pohdin, pääsin ajatusteni kanssa tasapainoon. Jatkossa tulen säästämään jokaisesta koosta muutaman kauniin vaatteen mahdollisille lastenlapsilleni (huh hassu ajatus), ja loput laitan sen enempää tunteilematta jakoon niitä tarvitseville. Mun kaapeissani ei valitettavasti ole tilaa nyt toisenlaisille ratkaisuille. Aika aikansa kutakin ja sitten hyvä kiertoon eikös niin?

Päätöksenteko oli lopulta todella helppoa, kun kohdalleni osui juuri se oikea väylä myydä nämä rakastamani lastenvaatteet.

 Oletteko koskaan kuulleet Zadaa sovelluksesta? Minä en nimittäin ollut vielä viikko sitten, sillä tutustun kaikeen tällaiseen aina reilusti jälkijunassa. Viikonlopun aikana kuitenkin ystävystyin lämpimästi tämän kyseisen sovelluksen kanssa, ja voi jestas kuinka innostuinkaan! Hetkessä facebookin kirppikset jäivät historiaan vaatteiden osalta (ainakin myyjän näkökulmasta), ja yhtäkkiä kuvien lataileminen yksitellen kansioihin tuntui jopa hämmentävän hankalalta toiminnalta. Zadaahan voi räpsäistä kännykän kameralla suoraan kuvan, ja aikaa ilmoituksen tekemiseen menee n. minuutti (kun sovelluksen lataus ja rekisteröityminen on suoritettu). Tuotteita voi latailla siis sitä mukaa myyntiin, kun niitä ilmaantuu vapaille markkinoille - esimerkiksi vaatekaapin siivouksen yhteydessä! Nerokasta.



Zadaassa on aikaisemmin voinut kaupata aikuisten vaatteita sekä asusteita, mutta nyt uutena juttuna mukaan ovat päässeet myös lasten ja vauvojen vaatteet. Tarjolla on paljon laadukasta sekä hyvännäköistä tavaraa, ja feikkituotteiden kanssa noudatetaan ehdotonta nollatoleranssia. Myyntiprosessissa myyjä saa rahansa vasta sitten, kun ostaja on kuitannut tuotteen olevan luvatun kaltainen. Kunhan vain kaikki osapuolet toimivat rehellisesti, homma toimii kuin tanssi.  Osoitettaan ei kenenkään tarvitse vaihtaa vieraan henkilön kanssa, koska postitus tapahtuu myös näppärällä Zadaa-paketilla. Neljän euron kiinteään hintaan voi postittaa kymmeneen kiloon asti tuotteita Matkahuollon toimipisteeseen. 

Itsehän klikkasin välittömästi naisten osastolle, ja tilasin kauan haaveilemani Army-takin syyskäyttöön. Vaikka olen etsinyt (silloin harvoin kun kaupoille eksyn), ei sellaista ole vastaani kaupoissa osunut. Nyt se sitten kuin taivaasta tupsahti mun silmilleni kirppissovelluksessa, joten vaihtoehtoja ostamatta jättämiselle ei jäänyt. Se muistuttaa aika paljon tuota takkia, joka Piippiksellä on tuossa alhaalla näkyvässä vanhassa instagram kuvassa. Samaisen takin laitoin muuten myös myyntiin omille Zadaa-sivuilleni.

Kuvan Molo Kidsin ruutupuku mulla myynnissä Zadaassa ja samoin Piippiksen päällä oleva Name Itin takki.
Suosittelen erittäin lämpimästi testaamaan tätä suomalaista kirpputorisovellusta jos et sitä vielä ole tehnyt - ja vaikka se vähän arveluttaisikin. Itse yllätyin todella hyvälaatuisesta ja laajasta valikoimasta, sekä sovelluksen helppokäyttöisyydestä. Kaikkia kivoja pikku bonusylläreitä löytyy pikkuhiljaa, kun Zadaa tulee tutummaksi. Ihan tässä kuulkaas koukkussa nyt ollaan, sen tunnustan!

 Sovelluksen voi käydä lataamassa puhelimeensa osoitteessa https://zadaa.co/ ja koodilla MAITOKAHVI jokainen teistä saa 10 e shoppailurahaa käyttöönsä. Tuo summa sitten vähennetään kassalla automaattisesti (50% ostosten hinnasta). 

Ja vielä! Sikäli mikäli sinulla on jo tämä sovellus valmiiksi ladattuna, niin suosittelen päivittämään sen, jotta lastenvaateosio tulee näkyviin. 

Siivoan huomenna oman vaatekaappini, ja todennäköisesti laitan silloin myyntiin myös ison kasan naistenvaatteita koossa XS-S.  Ja ihan vaan siksi, koska se on niin kivaa ja helppoa! Myös lastenvaatteita tipahtelee tasaiseen tahtiinsa sitä mukaa, kun pieneksi jäävät. 

Tervetuloa tiirailemaan! Minun putiikkini löytyy helpoiten discover-osiosta, silmä ikonin alta. Skrollailkaa alaspäin ja kun bongaatte tutun jengin, niin klikatkaa. 

Shoppailemisiin!

*Yhteistyössä Zadaa

parisuhde

Lasten järjestämä vapaailta vanhemmille

18.53

 Voi tätä energian määrää! Auringon sekä pitkien yöunien ansiosta, tämä päivä on ollut hyvin HYVIN onnistunut. 


Heräilimme puolenpäivän jälkeen H:n kanssa, söimme rauhassa kahdestaan aamupalaa ja kävelimme  sen jälkeen täydellisessä syyspäivässä mummin sekä papan luokse ipanoita hakemaan. Siellä meidät vastaanotti onnellinen kolmikko. Sangen kivaa oli ollut heilläkin kuulemma.


Teimme sitten pienen pyrähdyksen paikalliseen Tokmanniin, ja hetken mielijohteesta päätin ostaa kanervia sekä ryhtyä myöhemmin iltapäivällä puutarhahommiin. Puuhastelimme pihalla koko jengin voimin, ja aurinko lämmitti ihanasti. Jokaisella oli joku oma projekti käynnissä ja kaikki viihtyivät. Yritin löytää tytöille omat pienet haravat kaupasta, mutta valitettavasti sellaisia ei ollut myynnissä. Täytyy jatkaa metsästämistä huomenna.

Muutaman kesäkukan jätin vielä kukkalaatikoihin, mutta jätesäkillisen verran sain kerättyä vanhoja kuivaneita kukkia sekä haravointijätettä roskasäiliöön. Onhan se vähän hölmöä tässä vaiheessa haravoida, sillä suurin osa lehdistä on vielä puissa. Toisaalta mulle haravoiminen on yksi parhaimmista terapiamuodoista ja nautin siitä kovasti. Win win.


Kynttilävarasto sai myös täydennystä, ja tänään ajattelin illalla laittaa ensimmäiset lyhdytkin etupihalle loistamaan. Ei tämä alkanut pimeys mua enää juurikaan edes ahdista - oikeastaan fiilis on melkeinpä päinvastainen jo.


Tuleva viikko on täynnä jännitystä ja myös yhden kivan yhteistyöprojektin tulen julkaisemaan täällä blogissa keskiviikkona. Kyse on omasta henkilökohtaisesta blogiyhteistyöstä, jonka tiimoilta on tullut tehtyä hommia nyt viikonloppunakin hieman. Mutta siitä pian lisää!


Lapset siis neuvottelivat itse kuluneen vuorokauden yökyläilyn isovanhempien kanssa, ja meillä oli eilen jopa vähän outo olo, kun mitään suunniteltua menoa illalle ei ollut. Kävimme kuitenkin syömässä Helsingissä ja junailimme sen jälkeen takaisin kotiin - ihan vain olemaan. Lauloin tunteella ja lujaa, soitin pianoa ja järkättiin me H:n kanssa myös jonkin sortin rumpu battle meidän afrikkalaisella rumpusetillä. Heh. 

Kiitos rakkaat muruset tästä happihypystä - taisimme kaikki sellaista tarvita! Kiitos myös mummille ja papalle ipanoiden yökyläilyehdotuksen hyväksymisestä sekä lasten hyvästä hoidosta.

<3

alaskanmalamuutti

Yhdessä jälleen

17.54

 On tämä ollut hurjan raskas kaksiviikkoinen. Taiga on piipahtanut useaan otteeseen unissa ja yhä edelleen saattaa jätskin jämät tai kurkun kantapala lentää lattialle, ennen kuin sitten suru ja todellisuus valtaa mielen. 

Tänään sain viestin puhelimeeni, että Taigan uurna on saapunut eläinlääkäriasemalle, ja että se on noudettavissa sieltä. Etsimme lasten kanssa kuviemme seasta muutaman otoksen rakkaasta haukusta, ja minä kiipesin nuo kuvat valmiiksi takan päälle odottamaan. Yllätyksekseni huomasin, että H oli laittanut sinne jo Taigan kaulapannan myös. Pitelin tuota pantaa hetken aikaa hyppysissäni ja tirautin kyyneleen jos toisenkin. 


Aamulla roskia viedessä huomasin etupihamme pienten kivien joukossa katkeransuloisen yllätyksen. Möhliksen pohjavillaa oli lentänyt tuulen mukana jostain jemmasta juuri siihen, minun eteeni. Jätin tuon tupon etupihan kivikkoon elämään omaa elämäänsä, sillä meillä on muistojen laatikossa pehmoista möhlömuutin villaa jo valmiiksi talletettuna.


Kun H kantoi sylissään tuon kauniin valkean uurnan sisään, minut valtasi suuri rauha ja levollinen olotila. Nyt meidän perheemme on taas kokonainen!


Ajatuksenamme oli joskus, että hautaamme rakkaan karvaisen perheenjäsenemme
 Pukaron sukutilalle, sitten kun aika koittaa. Taiga viihtyi kyseisessä paikassa kovasti ja olenhan hänet naapuripitäjästä Lapinjärveltä aikanaan hakenutkin. Yhteisen taipaleemme loppumetreillä mulle tuli kuitenkin vahva tunne siitä, että haluan koirani olevan perheensä lähellä kuoleman jälkeenkin  - teimme siis lopullisen (ja aika kalliin) päätöksen tuhkaamisesta. Tämä on päätös, jota en koskaan tule katumaan. Sen tiedän. 

Lapset pettyivät silminnähden, kun Taiga ei tullutkaan kotiin sellaisena kuin mitä he ajattelivat. Vaikka kuinka tilannetta olemme yrittäneet selittää, on se vaikea pienen ihmisen ymmärtää. Juttelimme tänään asiasta pitkään ja kun näkivät tuon uurnan, niin minusta tuntuu että todellisuus aukeni myös heille hieman realistisemmin. 

Kerroimme, että ikiuneen nukahtamisen jälkeen Taiga muuttui lämmöksi, savuksi ja energiaksi ilmaan. Ja että tuossa valkoisessa ruukussa on se, mitä Taigasta jäi tänne maan päälle. Taiga elää meidän muistoissamme ja katselee meidän touhuja tuolta takan päältä sekä myös pilven reunalta.

Tämä oli meidän keinomme selvitä ja selittää lapsille tämä vaikea vaihe elämässämme. Uskon, että selvisimme ihan hyvin kuitenkin.

"Me mennään kirjastoon. Äiti jää tänne Taigan kanssa"

"Äiti, aika harmi että se Taiga jo kuoli. Mutta oli aika kiva saada se tänne takas!"

-Pikku W 

Reissussa

Telttaretki olohuoneessa

14.29


Viikko sitten lunastimme lapsille tehdyn lupauksen telttaretkestä (joka valitettavasti jäi huonon kesän vuoksi ulkona toteuttamatta), ja kasasimme neljän hengen Jotoksen olohuoneeseemme. Kolmikko nukkui koko viikonlopun sulassa sovussa keskenään ja myös me vanhemmat saimme himpun verran rauhallisemmat yöunet, kun saimme kaksin uinua.


Tämä sisätiloissa toteutettu retki osoittautui niin suureksi menestykseksi, että myös kulunut viikonloppu startattiin telttaa kasaillen ja sipsejä mussuttaen. Siellä ne jälleen kerran uinuivat 2 yötä yhdessä ja vaikka me vanhemmat katsoimmekin telkkaria melkein vieressä, kuului suloinen kuorsaus triona teltan uumenista eikä kenenkään tuutimista tuo television vaimea ääni haitannut.


 Nämä omat rakkaat ipanat on kyllä ainakin vielä toistaiseksi todella helppo tehdä onnelliseksi - pienellä vaivalla! Saas nähdä, että tuliko tästä nyt meidän perheelle vähän pidempiaikainenkin traditio?! Varma viikonlopun merkki kenties?


Sattuipa muuten myös sillä tavalla, että keskimmäisen ensimmäinen hammas irtosi suusta telttapainin lomassa. Hammasta ei koskaan löytynyt eli se todennäköisesti humpsahti hulinassa masun uumeniin. 


Uusi viikko alkoi jännittävästi pääsykokeiden merkeissä ja ensi viikolla sitten selviää, että mahduinko kuuden uuden onnellisen aikuisopiskelijan joukkoon. Jos mahduin, niin pian aloitan lähihoitajan opinnot ja toivottavasti pokkaan jossain vaiheessa ihan oikean ammatin itselleni. Saas nähdä nyt sitten..

Värikästä viikon alkua kaikille!

47 palasta

6-vuotias 47 palasta

0.00

Luvassa akuuttia tajunnanvirtaa. Pahoittelenkin siis jo heti alkuunsa pitkää sekä poukkoilevaa tekstiä.
 

Eilen sen siis yhtäkkiä oivalsin..

 4.9 tuli kuluneeksi 6 vuotta siitä, kun ensimmäisen postaukseni tänne blogiin julkaisin. Sen kunniaksi käytin koko eilisen illan vanhoja tekstejä lukien -  ja niiskutellen tietysti niin kuin nyt arvata saattaa. Ainuttakaan postausta en muokannut, saatika poistanut. Olenhan aina ollut sitä mieltä, että menneisyys sekä kehitykseni kirjoittajana saa näkyä täällä niin tänään, kuin myös blogini elämänkaaren viimeisessä hetkessä. 

Voi miten paljon olisin unohtanut näiden rakkaiden (mutta hieman "sumuisten") vuosien varrelta tärkeitä asioita sekä tapahtumia, ellen olisi niitä tänne blogini sivuille tallentanut! Onkin siis aivan pakko tässä välissä taputella omaa päätäni ja todeta : "Hienoa Agu että uskalsit ja ryhdyit!".

Blogin vanhojen tekstien asettelu on tässä yhteisöjen välisten muuttojen aikana vähän kärsinyt, mutta sisältö muuten on onneksi pysynyt alkuperäisenä. Itse olen tyytyväinen myös siihen, että olen aikasta kivasti saanut pidettyä kiinni alkuvuosien tunnelmasta, vaikka kuluneet vuodet sekä kävijämäärien kasvu onkin tuonut mukanansa tietynlaisia paineita. Pikkulapsiarki kotona "omassa kuplassa" on tietysti hyvin erilaista kuin esimerkiksi se arki, johon nyt pikku hiljaa opettelemme - toisinsanoen kiire näkyy myös blogin puolella. Elämä vie mennessään ja se on (ja sen pitääkin olla) aistittavissa myös täällä.

Mutta vooi hitsi vie, on tämä kyllä aikamoista vuoristorataa ollut! Olen meinannut heittää hanskat tiskiin useasti, mutta seuraava päivä on toistaiseksi aina saanut mielen muuttumaan. Ja mikä parasta, niissä turhautumisen jälkeisissä aurinkoisissa hetkissä olenkin usein saanut parhaimmat postaukseni kirjoitettua. Tai ei nyt ehkä parhaimmat mutta sellaiset, jotka ovat saaneet omat suupielet hymyyn pitkäksi aikaa. Vaikea pukea sanoiksi niitä hyvänolon hetkiä, mutta niissä tuntemuksissani olen ollut aina kovin tyytyväinen itseeni.



Kiitos 47 palasta siitä, että saan ansiostasi koska tahansa ja missä tahansa palauttaa mieleeni kuluneiden vuosien kauneimmat hetket.
Kiitos että saan palata raskausaikojeni olotiloihin ja ajatuksiin.
 Lasten synnytyskertomuksiin.
Sisarusten välisiin hempeilyhetkiin.
 Niihin ensimmäisiin tärkeisiin sanoihin. Ensimmäisiin tukiviittomiin.
Yhteisiin tanssihetkiin sekä laulutuokioihin.
Kesäreissuihin.
Ikimuistoisiin kohtaamisiin kaupoissa ja kaduilla. Ohikulkijoiden hymyihin.
Jouluihin.
Lehtiartikkeleihin sekä tv-esiintymisiin.
Juhlahumuun sekä arkiseen aherrukseen.
Menetyksiin sekä hyvästeihin.
Unelmiin ja haaveisiin - toteutuneisiin sekä toteutumattomiin.
Korvaamattoman kallisarvoisiin kuva- sekä videotaltiointeihin..



 Kun palaan vanhojen tekstieni pariin, suuri haikeus tulvii päästä varpaisiin asti. Samalla tunnen kiitollisuutta siitä mitä olen saanut kokea, tuntea ja nähdä näiden vuosien varrella. Olemmepa muuten eläneet sangen suloista elämää iloineen ja suruineen!


Kiitos rakkaat lukijat siitä kaikesta kannustuksesta ja tuesta, jota olen vuosien varrella teiltä saanut. Se on ollut kallisarvoisen korvaamatonta. Sydämeni sopukoista toivon, että olen myös kyennyt näiden arjenmakuisten kirjoitusteni kautta antamaan mahdollisimman paljon hyvää ja uutta sinne ruudun toisellekin puolelle. Se kun oli ensimmäinen syy aloittaa tämä blogi aikanaan.

Minäpä luulen, että lauantaina poksautamme kuohuvat kuusivuotiaalle. 14.9.2011 julkaisin Tervetuloa Hollantiin -runon blogissani. Se on edelleen lukemisen arvoinen ja liikuttaa allekirjoittanutta isosti. Meidän perheen 6-vuotinen matka on totta vie ollut todella kaunis, ja sitä teillä lukijoilla onkin mahdollista muistella mun vanhojen postausten muodossa - missä vain ja koska vain.


Arki

Pieni paketti pohjoiseen

15.15

  Ei niin pientä murhetta, etteikö siitä kannattaisi jutella meille Maitokahvimedian naisille. Tänään postin kautta lähti iloksemme taas yksi ihana ylläripaketti yksinäisen odottajan arkea piristämään. Tuon pienen paketin myötä aurinko pilkisti myös meidän syksyiseen päiväämme sadepilvien takaa. 


Vaikka meillä ei ollut mahdollisuutta päästä yllätettävän luokse käymään pitkän välimatkan vuoksi, halusimme kuitenkin pienellä lahjalla häntä muistaa. Mikäpä siis olisikaan mukavampaa, kuin saada postissa kaunis By Pinja -paketti Maitokahvimedia collectionin korulla varustettuna? Kiitos Pinja, että lähdit mukaan tähän tempaukseen! Tämä yhteinen lahja sekä syntyvälle vauvalle että äidille antakoon voimaa ja toivoa tulevaan. Aurinkoisia syyspäiviä hirmuisesti sinne pohjoiseen!

Toivottavasti odottavan äidin sydän keveni ja suupielet nousivat hymyyn edes hetkeksi tämän yllätyksen myötä. 

Haluaisin myös muistuttaa, että meille saa toki jatkossakin viestiä laittaa - ihan jokainen. Purkaa tuntojansa tai höpötellä niitä näitä. Sekin usein jo riittää oloa parantamaan. Jokainen meistä kokee yksinäisyyttä joskus, siispä ollaan toisillemme.




 Mulla tämä samainen koru on muuten ollut ihan jatkuvassa käytössä. Siitä tykkää myös kovasti meidän kolmevuotias, jolta joudun edelleen silloin tällöin kieltämään korun mutustamisen. Onneksi nykyään (ainakin yleensä) riittää ihan sekin, että pimu saa itse pitää tuota korua kaulassaan.


 Myös meidän perheessä kulunut viikko on ollut poikkeuksellisen raskas, ja nyt olikin todella voimaannuttavaa palata bloggaamisen äärelle onnellisten hyvänmielenjuttujen merkeissä. Arjen on jatkuttava ja suru alkaa pikkuhiljaa jäämään taka-alalle - muistuttaen vain enää silloin tällöin olemassaolostaan. Lohduttomuus taittuu ikäväksi ja yhteiset kauniit muistot jäävät elämään. Sellaista on elämä. 

Vaikka ulkona sataa, on siellä tosi lämmin. Itse nautin tästä säästä kovasti, ja iltaisin on ihana nukahtaa unosille sateen ropistessa makuuhuoneen peltikattoon. Siispä tunnelmallista alkanutta viikkoa kaikille! 

Taiga

Tarunhohtoinen

10.18

Rakas Taiga-tyttömme nukahti ikiuneen muutama tunti viimeisimmän postauksen julkaisemisen jälkeen. Tila romahti silmissä, enkä joutunut eläinlääkärissä epäröimään hetkeäkään tämän raskaan päätöksen tekemisessä. Saimme olla ystävän vieressä loppuun asti, ja Taiga uinahti rauhallisesti minun sekä H:n rapsutuksiin. Hieman ennen unta kävi moikkaamassa H:n ja tämän jälkeen saapui nojaamaan mun kylkeeni - siihen rauhallisesti nukahtaen.

Surumme on järjettömän suuri. En oikein vieläkään pysty sanoin kuvaamaan tätä tunnetta - tätä aukkoa sisälläni. Olen kaksi päivää näyttänyt elävältä kuolleelta ja itkenyt silmät turvoksiin. Pikku hiljaa hymy alkaa kuitenkin palaamaan myös minun kasvoilleni. Suru muuttaa muotoaan, ja päivä päivältä kiitollisuus 12:sta yhteisestä ja laadukkaasta vuodesta nostaa päätään entistä voimakkaammin. Saimme upean koiran, enkä voisi olla siitä onnellisempi. Mahtavaa, että myös meidän lapset ehtivät kunnolla tutustua tähän ihanaan hukkaan.

 
Taiga oli mun ensimmäinen ikioma koira ja olen pelännyt hänen poismenonsa hetkeä siitä asti, kun ensimmäisen kerran sain jättimäisestä pentutassusta kiinni ottaa. Tapaamisemme oli rakkautta ensisilmäyksellä ja tiesin heti, että minä haluan juuri tuon tytön! Taiga oli juttukavereista paras. Hän ei koskaan haukkunut, ulvahteli vain lempeästi. Taiga rakasti tassuhierontaa, ja paljon sitä meiltä saikin.
Valitettavasti en pysty tässä hetkessä enempää meidän enkelikoirastamme kertomaan, sillä kyyneleet valuvat vuolaasti pitkin poskiani. Vaikka facebookissa uhkasinkin pitäväni loppuviikon "blogivapaata", niin hetki sitten mulle vaan tuli sellainen tunne, että mun on nyt pakko saada jakaa nopeat tuntemukset täällä bloginkin puolella - jatkaakseni eteenpäin. 

Vaikka mieleni tekisi edelleen vaan käpertyä peiton alle itkemään ja suremaan, en lasteni enkä muidenkaan läheisteni vuoksi voi niin tehdä. Nyt keskitynkin siis muistelemaan kaikkia niitä kauniita hetkiä, jotka saimme möhliksemme kanssa viettää ja lähetän lämpöiset kiitokseni sateenkaarisillalle - meidän kaunottarelle.

Rakas möhlömuuttimme, tulet olemaan luonamme aina!


 Helgaksen Lumon Taru "Taiga" 2005 - 2017

alaskanmalamuutti

Kultaakin kalliimmat hetket koiravanhuksen kanssa

11.33



Olen viikonlopun aikana itkenyt enemmän, kuin kuluneen puolen vuoden aikana yhteensä. 
 Luopumisen hetki lähestyy, eikä meistä kukaan ole siihen vielä ollenkaan valmis. Erityisen vaikealta tämä tuntuu syystä, että rakkaan pörröisen perheenjäsenemme katse on edelleen kirkas. Aamuisin hän tervehtii laumansa korvat onnellisena taaksepäin kääntyneenä sekä häntää iloisesti heilutellen. 

Vuosi sitten todetut syöpäkasvaimet kuitenkin kasvavat sekä lisääntyvät kropassa, ja muutos koirassa on suruksemme ollut kuluneen viikon aikana silminnähden havaittavissa. Vointi huononee - olimme valmiita tai emme.


Lauantaina päätimme viedän rakkaan ystävän sinne, missä on aina ollut kaikista onnellisimmillaan.  Taiga sai johdattaa ja määrätä tahdin. Välillä askel horjui huolestuttavan paljon, mutta muutaman kerran ampaisi vapaaehtoisesti ihan juoksuunkin. 

Illalla olohuoneen lattialla makoili hyvin väsynyt, mutta selkeästi onnellinen koira. 

Rauhallinen sekä levollinen.


Metsässä lounaaksi nautiskelimme evästä, ja myös koiralle oli tietysti varattu omansa mukaan. Tämä taisi olla reissun paras ylläri myös karvakaverille.


Itken tälläkin hetkellä. Illalla viemme koiran lääkäriin ja joudumme kuulemaan tuomion tulevasta. 


Pelkäämme pahinta mutta toivomme, että saisimme vielä hetken aikaa viettää yhdessä näitä syksyisiä kauniita hetkiä. Josko vaikka antibiootti toisi avun hännän kipeimpään pattiin, jota koira itse pureskelee jatkuvasti eikä se sen vuoksi pääse kuivumaan ja parantumaan.

Sanovat, että tiedämme kyllä kun on aika vapauttaa kivuista tuo ystävistä parhain. Minä en ole siihen vielä valmis ja tiedän kyllä, että kun näen kivun koirani katseessa, olen satavarmasti valmis tuon maailman raastavimman päätöksen tekemään. 



Pitäkäähän peukkuja. Loppuviikosta tulee joko raskas tai toiveikas. Eteenpäin on kuljettava kaikesta huolimatta..



Suosituimmat

Facebook