Tarunhohtoinen
10.18
Rakas
Taiga-tyttömme nukahti ikiuneen muutama tunti viimeisimmän postauksen
julkaisemisen jälkeen. Tila romahti silmissä, enkä joutunut eläinlääkärissä epäröimään hetkeäkään tämän raskaan päätöksen tekemisessä. Saimme olla ystävän vieressä loppuun asti, ja Taiga uinahti rauhallisesti minun sekä H:n rapsutuksiin. Hieman ennen unta kävi moikkaamassa H:n ja tämän jälkeen saapui nojaamaan mun kylkeeni - siihen rauhallisesti nukahtaen.
Surumme on järjettömän suuri. En oikein vieläkään pysty sanoin kuvaamaan tätä tunnetta - tätä aukkoa sisälläni. Olen kaksi päivää näyttänyt elävältä kuolleelta ja itkenyt silmät turvoksiin. Pikku hiljaa hymy alkaa kuitenkin palaamaan myös minun kasvoilleni. Suru muuttaa muotoaan, ja päivä päivältä kiitollisuus 12:sta yhteisestä ja laadukkaasta vuodesta nostaa päätään entistä voimakkaammin. Saimme upean koiran, enkä voisi olla siitä onnellisempi. Mahtavaa, että myös meidän lapset ehtivät kunnolla tutustua tähän ihanaan hukkaan.
Taiga oli mun ensimmäinen ikioma koira ja olen pelännyt hänen poismenonsa hetkeä siitä asti, kun ensimmäisen kerran sain jättimäisestä pentutassusta kiinni ottaa. Tapaamisemme oli rakkautta ensisilmäyksellä ja tiesin heti, että minä haluan juuri tuon tytön! Taiga oli juttukavereista paras. Hän ei koskaan haukkunut, ulvahteli vain lempeästi. Taiga rakasti tassuhierontaa, ja paljon sitä meiltä saikin.
Valitettavasti en pysty tässä hetkessä enempää meidän enkelikoirastamme kertomaan, sillä kyyneleet valuvat vuolaasti pitkin poskiani. Vaikka facebookissa uhkasinkin pitäväni loppuviikon "blogivapaata", niin hetki sitten mulle vaan tuli sellainen tunne, että mun on nyt pakko saada jakaa nopeat tuntemukset täällä bloginkin puolella - jatkaakseni eteenpäin.
Vaikka mieleni tekisi edelleen vaan käpertyä peiton alle itkemään ja suremaan, en lasteni enkä muidenkaan läheisteni vuoksi voi niin tehdä. Nyt keskitynkin siis muistelemaan kaikkia niitä kauniita hetkiä, jotka saimme möhliksemme kanssa viettää ja lähetän lämpöiset kiitokseni sateenkaarisillalle - meidän kaunottarelle.
Rakas möhlömuuttimme, tulet olemaan luonamme aina!
Rakas möhlömuuttimme, tulet olemaan luonamme aina!
Helgaksen Lumon Taru "Taiga" 2005 - 2017
2 kommenttia
Jos niin käy, että minusta tulee hauras ja heikko
VastaaPoistaja kivut häiritsevät untani,
niin sinun on tehtävä mitä on tehtävä
sillä viimeistä matkaa ei kukaan ole estävä.
Sinä tulet surulliseksi - minä ymmärrän.
Älä anna surusi estää sinua,
sillä tänä päivänä, enemmän kuin koskaan ennen,
rakkautesi ja ystävyytesi punnitaan.
Meillä on ollut niin monta hyvää vuotta.
Tulevaa ei kannata surra.
Et haluaisi minun kärsivän,
kun aika koittaa, anna minun mennä.
Vie minut sinne missä he auttavat minua,
mutta, pysy luonani loppuun.
Ja pidä minua lujasti ja puhu minulle,
kunnes silmäni ovat sulkeutuneet.
Tiedän, että aikanaan, sinäkin huomaat,
se on ystävyyttä, jota minulle osoitat.
Vaikka häntäni on viimeisen kerran heilahtanut,
niin kivulta ja kärsimykseltä olen säästynyt.
Älä sure sitä että sen täytyy olla sinä,
jonka täytyy tehdä päätös.
Olemme olleet niin läheisiä - me kaksi näinä vuosina,
älä anna turhaan sydämesi itkeä.
Olen pahoillani menetyksenne johdosta <3 Itsekin olen viimiset kolme vuotta joka vuosi joutunut päästämään yhden rakkaista tuonne samaan paikkaan. Niin kliseistä kun se onkin, niin aika auttaa ja onneksi muistoja meiltä ei kukaan voi viedä <3
Tämä kommentti oli vahingossa eksynyt sähköpostiini ja löysin sen vähän myöhässä. Kiitos todella kauniista runosta sinulle! <3 Itku tuli.
Poista