puheterapia

Krokotiilin kyyneleet

18.01


Aloitan tämän postaukseni kertomalla, että Piippiksellä on ikävä.

Tänään kun reissasimme kohti Rinnekotia, alkoi neiti yhtäkkiä itkemään suuria lohduttomia kyyneleitä ja ilmoitti

"Minulla on ikävä isomummoa. Isomummo on nyt siellä taivaassa."


Kyyneleet vierähtivät tuon jälkeen omille poskilleni myös ja silmät punaisina jatkoimme matkaa kohti Espoota. Luopuminen on edelleen vaikeaa ja haikeus läsnä pienissä arkisissa hetkissämme. Onneksi posti toi kuluneella viikolla rakkaan isomummon nallen meidän lapsille ja sitä onkin nyt monen pienen toimesta hoivattu sekä hellitty.


Rinnekodissa meni kivasti ja tänään treffattiin puheterapeuttia sekä toimintaterapeuttia. Puheterapeutti kehui kovasti neidin yhteistyökykyä sekä puhumisen taitoja. Pois lähtiessämme huikkasi hän vielä meille, että "Teillä on ihana tyttö!".


Kummankin terapeutin kanssa neiti vietti puolen tunnin ajan kahdenkeskistä aikaa ja sillä välin me vanhemmat käytiin syömässä sekä papereita täyttelemässä (PikkuW ja PikkuH olivat Ukin luona hoidossa). Rinnekodin pihapiirissä sijaitsee nepalilainen ravintola, joka yllätti meidät totaalisesti. Tosi hyvää ja edullista lounasta (tämä vinkkinä muille Rinnekodissa vieraileville)!


Päivän toinen liikutuksen paikka löytyi toimintaterapeutin huoneen odotustilasta, jonne Piippiksen reipas laulu kajahti äidin ja isänkin korviin. Kun huomasin H:n orastavat kyyneleet, pillahdin itsekin onnelliseen itkuun. Nää on kuulkaas herkkiä paikkoja meille kahdelle tunteelliselle!

Se on ihana ja reipas tyttö. En osaa enää pätkääkään huolehtia ja murehtia tulevaa. Piippis tulee satavarppina pärjäämään siinä, missä muutkin meidän murusista.

Poikkeuksellisen hyvä tiistai päivä oli tämä.

Kaupungissa

19.25

Viimeisin postaukseni oli vähän synkähkö sävyltänsä ja sen kirjoitettuani päätinkin, että otan muutaman päivän breikin myös blogijutuista. Nyt mielen vire on jo huomattavasti valoisampi ja näinhän tilanteen tosiaan tiesin etenevänkin.

Viimeisin postaus sai kuitenkin siskoni toimimaan ja kuluneella viikolla puhelimeni näytölle ilmestyi tekstari, jossa mua pyydettiin viikonlopuksi Helsinkiin viettämään aurinkoista päivää ja samoilemaan päämäärättömästi, fiiliksen mukaan. Tajusinkin hyvin pian, että juuri jotain tuon sorttista olen kovasti kaivannut vaikka en varsinaisesti ole sitä lähitulevassa ajatellut toteuttavani. Lauantai oli mulle tosi merkityksellinen myös syystä, että viime aikoina en ole siskoni kanssa juurikaan viettänyt aikaa - kummallakin kun on omat kiireensä sekä hulinansa. Nyt kuitenkin tämäkin tilanne tuli korjattua ja samalla tuli lyötyä lukkoon seuraava liikunnallinen arjen haaste myös.


Hotelli Tornista näkymät olivat sykähdyttävät ja samanlaisia tuntemuksia tarjosivat myös
merenrantamaisemat Löylyn edustalla - samppanjakin lämmitti aurinkoisessa talvisäässä tarponeita ihanasti.

Lauantai päivä koostui siis nauruhepuleista, leppoisasta olemisesta sekä illan päätteeksi vielä vähän samppanjasta ja tapaksista. Matkalla asemalta kotiin kajautimme taksikuskin "iloksi" ilmoille  Mambaa stemmoissa - saimme alennusta eli kannatti.


H vietti lauantai päivää Tuusulan mummulassa lasten kanssa kyläillen ja kaikki oli mennyt oikein kivasti. On mukavaa huomata, että olen vihdoin saavuttanut sen pisteen etten murehdi ja huolehdi jos lapset jäävät jonkun muun hoitoon. Olen aikanaan täällä blogissakin harmitellut sitä, kuinka Piippiksen ollessa ihan vauva hermoilin jos "jouduin" jättämään vauvan vaikkapa ihan vaan isänsä kanssa kaksin. "Koska eihän nyt kukaan muu osaisi hoitaa niin hyvin kuin minä!"

Muiden lasten kohdalla moisesta ei ole tarvinutkaan sitten enää huolehtia ja uskon, että esikoisen diagnoosilla saattoi olla tekemistä asian kanssa. Tai sitten olin vaan vielä itse raakile.

Hyvätkin puolensa siis sillä että lapset kasvavat, koska myös minä saan itse kasvaa siinä sivussa.


Eilen suunnittelin leipovani laskiaispullia, mutta lapset yllätyksekseni esittivätkin vienon toivomuksen korvapuusteista - siispä meidän kotona syötiin eilen laskiaispuusteja.

Alkanut viikko tulee olemaan taas sangen terapiantäyteinen ja sama meininki jatkuu muuten vielä seuraavallakin viikolla. Tulemme vierailemaan Rinnekodissa kahteenkin otteeseen ja sen lisäksi kotopuolessa treenaillaan sekä esikoista että keskimmäistä - PikkuW:n puheterapia starttaa. Saas nähdä että kuinka kauan jätkänpätkä tulee treeniä tarvitsemaan? Aika näyttää.
Poitsu syö tällä hetkellä muuten elämänsä ensimmäistä antibioottikuuria, mutta loppusuoralla ollaan jo onneksi. Tähän kuuriin päättyköön meidän kuluneen talven sairasteluputki. Thänks.

Kivaa viikkoa kaikille!

Kipuilua

Alakuloa arjessa

12.15

Monet kotiäidit elävät aikamoisella vuoristoradalla jaksamisensa suhteen - näin myös minä. Kuluneet puoli vuotta on onnekseni menneet kohtalaisen kivasti ja olen tuntenut olevani jopa poikkeuksellisen energinenkin aika-ajoin. Toki arjen askareet uuvuttavat harva se viikko, mutta oma mieliala on pysynyt valoisana siitäkin huolimatta

Tilanteessa on nyt kuitenkin tapahtunut selkeä muutos ja menneen viikon ilon pirskahduksista on tultu parin päivän aikana rytinällä alas. Eilen avasin suuni puolisollekin.

"Nyt en oikein meinaa jaksaa .."

Tuon ääneen sanominenkin helpottaa usein jo kovasti, vaikkakaan tieto ei tullut H:lle tällä kertaa yllätyksenä. Kyllähän tämä nyt on ollut havaittavissa. Lapset kinastelevat, kaikki tiuskivat keskenään ja koko ajan on joku pieni tilanne käynnissä. Se on väsyneelle rankkaa.

Voimat ovat nyt totaalisen kadoksissa ja joudun sängystä noustuani todella patistamaan itseni kotitöiden ja päivän askareiden pariin. Alkuun päästyäni homma toimii automaattisesti - "takaraivosta". Vitamiineista ei ole merkittävää jeesiä tähän vaivaan ja liikuntakaan (joka usein on loistoapu näissä aallonpohjissa) ei jaksa tällä hetkellä kiinnostaa. Joogasta poikkeuksellisesti haaveilen useinkin, mutta yksin en taida uskaltaa. Kaverin kanssa olisi mukavampi, mutta heilläkin on luonnollisesti omat hulinansa.

Tiedän että parhaimmassa tapauksessa jo huominen tuo kadotetun energian sekä ilon takaisin - tieto siitä helpottaa. Kyllä näiden tuntemusten yli taas kahlataan ja kaikesta selvitään. Auringon ja kevään saapumisen myötä viimeistään.

Näissä hetkissä hämmentävää on se, että yleensä tilanteen ollessa päällä kaikki mahdolliset negatiiviset tunteet meinaavat ottaa vallan ja herättävät mokomat öisinkin! Viime yönä heräsin kesken unieni pelkäämään ties ja vaikka mitä ikävää. Koen olevani yksinäisempi kuin koskaan ja tulevaisuus on yksi iso peikko. Todella mieltä ylentävää!

Kirsikkana kakun päällä fiilistä pahentaa ajatukset, joiden mukaan "Mulla ei ole oikeutta tuntea näin. Eikä mulla ole oikeutta myöskään kokea näin voimakkaasti ja olla väsynyt - juurihan yövyin hotellissakin ja sain viettää  ihanaa luksusta arjessa!"

Koen kuitenkin edelleen olevani todella onnekas ja siksi tällainen voimattomuus hämmentää kovasti. Halusin myös kirjoittaa aiheesta tänne bloginkin puollle, koska uskoisin tällaisten tuntemusten olevan monelle vanhemmalle tuttuja aina silloin tällöin.

Siispä laittakaamme toisillemme hyvät vinkit jakoon kommenttikentässä! Mikä avuksi, kun arki tuntuu rankalta?  Kuinka potkia itsensä aamulla reippaana sängystä ylös ja saada päivän askareista kiinni?


Taiga-tyttö havainnollistaa äidin olotilan mallikkaasti ;)

Meillä keskimmäinen sairastaa nyt ja tänään luvassa onkin lekurissa käynti. Uskoisin, että tämä tilanne on nyt toiminut laukaisevana tekijänä (yleisen väsymyksen ohella) näille mun tuntemuksilleni. Pelko jostain pahasta nostaa päätään (olen ds diagnoosin myötä herkistynyt moiselle) ja huoli oman pienen voinnista tekee olon ahdistuneeksi. Riittäis tää sairastelu jo..

Kundi on ollut nuhainen, yskäinen ja nyt myös kuumeinenkin. Lämpö ei ole noussut kuin korkeimmillaan 37,8 asteeseen, mutta poika on sunnuntaista asti valitellut selkä- jalka- ja kylkikipua. Toivottavasti kyse on vaan normaalista lihassärystä, mutta haluamme sulkea pois mahdollisen virtsatieinfektion ja näin ollen tänään siis suunnataan auton keula kohti Aavaa ja virtsa-/verinäytteenottoa. Toivottavasti syy kipuilulle selviää ja se onkin nyt kaikista tärkeintä mulle tämänhetkisessä mutkittelussa .

Kyllä tää tästä taasen iloksi muuttuu, ihan varmasti :)



Arkea pakoon Krapille

21.55

Vietimme viikonloppuna odotettua parisuhdeaikaa mitä upeimmissa puitteissa Tuusulan Krapin ihastuttavassa miljöössä. Pihapiiri on sekä mulle että H:lle jo lapsuusvuosilta tuttu, sillä lapsuutemme kesien kohokohtiin kuuluivat pyöräreissut vanhempien kanssa Krapin ravintolaan  - itse henkilökohtaisesti muistelen usein sitä ihanaa vanhaa keinua sekä maatilan eläimiä pihapiirissä.

Nyt vuosia näiden muistojen jälkeen nappasimme haltuumme Pakene arkea paketin ja todella karkasimme hetkeksi kaikesta tästä hulinasta, joka monelle lapsiperheelle lienee kovinkin tuttua.


Hotelli Krapi on juuri remontoitu ja uutukaisissa huoneissa tuoksui vielä ihanasti puu. Tuntui siltä, kuin olisimme astuneet uunituoreeseen hotelliin ja tavallaanhan näin siis olikin.
Kiinnitimme H:n kanssa melkein heti hotelliin sisään astuttuamme huomion siihen, että paikanpäällä suosittiin suomalaisia ja etenkin lähialueiden pientuottajien tuotteita. Esimerkkinä mainittakoon nyt vaikkapa tuusulalainen Maku, Laitilan wirvoitusjuomatehdas, Verso design, Real Snacks sekä Konditoria PH7. Tästä luonnollisesti iso plussa koko Krapille. Tämä samainen ilmiö oli havaittavissa tosiaan myös illallisbuffetissa sekä aamupalabuffetissa. Pihapiiristä löytyy jopa oma palvaamo, lihanleikkaamo sekä leipomo.


Hotellihuoneen kauniit yksityiskohdat tekivät myös vaikutuksen ja näkymät ikkunastamme olivat sangen rauhoittavat. Voi kunpa olisimme Irlannin reissulla saaneet nauttia samanmoisista, mutta valitettavasti siellä jouduimme tuijottelemaan naapuritalon seinää.


Ja voi tätä ihanaa erkkeriä! Rakastan erkkereitä!


Aloitimme päivämme Escape Roomissa, jossa yritimme päästä selville Tuusulanjärven suurimmasta mysteeristä..


..siinä kuitenkaan onnistumatta.

Nopeasti hurahtanut tunti oli tosi mielenkiintoinen, mutta haastava. Etukäteen pohdiskelimme, että mitähän tämä tällainen mahtaa meidän parisuhteellemme tehdä, mutta oikein hienosti puhalsimme yhteen hiileen ja edelleen olemme naimisissa. Oikein hyvä kokemus siis oli tämä!

Pakohuoneesta matka jatkui kohti Krapin kartanon herkullista blinipöytää. Kuvat puhukoon puolestaan.


Ruokailun jälkeen pienet ruokalevot hotellihuoneessa (kera Voice of Finlandin) , jonka jälkeen lähdimme saunomaan hotellin alakerrassa sijaitseviin saunatiloihin. Siellä meitä odottivat kynttilät sekä ihanaiset hemmottelutuotteet löytytuoksuineen sekä saunahunajineen. Enempää ei liene tarvetta fiilistellä.

Ilta jatkui leppoisissa tunnelmissa ja piipahdimme vielä aulabaarissakin siemailemassa muutamat drinksut.  Skumpat hyppysissämme palasimme omaan huoneeseen ja jatkoimme iltaa lauantai-illan tv-tarjonnan parissa.


Simahdin onnellisena hotellin puhtaisiin lakanoihin jo reilusti ennen puoltayötä ja aamulla heräsimme pirteinä nautiskelemaan aina-niin-odotettua hotelliaamiaista.


Pakoa arkeen-paketti tarjosi meille sunnuntaina myös vapaapääsyn Tuusulan Halosenniemeen ja koska museo aukesi vasta puoliltapäivin, päätimme yhteistuumin tehdä pienen poikkeuksen parisuhdehetkeen ja haimme lapset hoitopaikasta mukaan yhteiseen kulttuurielämykseen.




Ja kyllä muuten kannatti!

"Kivaa oli museossa!", tokaisi tytöistä pienin lähdön hetkellä.



Halosenniemi on rakennuksena aina yhtä vaikuttava näky ja siihen kun vielä lisää paikan upean sijainnin, on tunnelma taattu. Siinä jos missä on taiteilijan ollut helppo toteuttaa luovuuttaan.

Kulunut vuorokausi tuli todella tarpeeseen ja sen olisi jopa suonut kestävän vielä tovin pidempäänkin. 24 h hurahtaa nopsaa, kun on paljon mielekästä puuhaa. Negatiivista sanottavaa on vaikea keksiä, mutta jos jotain on pakko niin kahvikupit aamiaispöydässä voisivat olla himpun verran isompia ;)

Hektisessä arjessa parisuhde on tosi lujilla - päivittäin. Näissä harvinaisissa kaksinkeskisissä hetkissä sen kuitenkin tajuaa, että yhteinen sävel löytyy ja on vahvasti vielä olemassa. Siksi en voi muuta kuin lämpimästi suositella tämän tyyppisiä kokemuksia ihan jokaiselle ruuhkavuosissa tarpoville suhteille.

Paluu arkeen oli hyvin selkeä tänään. Palailen siihen seuraavissa postauksissa ja olen kiitollinen pienestä lepohetkestä. Se tuli tarpeeseen. Kiitämmekin siis lämpimästi Krapia yhteistyöstä.



Ja loppuun vielä pieni maistiainen reissustamme teille kaikille.

Krapin blinit:

7,5 dl maitoa
150g vehnäjauhoja
150g tattarijauhoja
1 tl suolaa
1 rkl hiivaa
2 kananmunaa

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon hiiva ja puolet jauhoista. Anna taikinan hapantua vuorokauden. Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Lisää taikinan joukkoon loput jauhot ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset suolan kanssa vaahdoksi. Lisää valkuaisvaahto taikinan joukkoon. Paista blinit blinipannussa tai lettupannussa voissa rapeaksi.

Tarjoile blinit kuumana simerkiksi mädin, sipulin, smetanan ja voisulan kanssa.



Viikon aurinkoiset

18.54


Tästä valoisasta viikosta on otettu pikkujengin kanssa kaikki irti. Ulkoiltu on todella paljon ja iltaisin uni on tavoittanut pienet (myös isommatkin) nopeasti.

Tässäpä muutama kuva tältä päivältä.

 Pulkkamäestä kotiin tullessamme postilaatikossa odotti sangen liikuttava kirjallinen arvio Rinnekodin psykologilta. Ei liene yllätys, että tämä äiti jälleen kerran tirautti kyyneleen jos toisenkin.
Piippiksen kehitys etenee mukavaa tahtia ja vastaa tällä hetkellä n.3-vuotiaan kehityksellisiä ikäodotuksia. Olin iloinen tästä "tuomiosta", vaikkakaan tässä vaiheessa näillä asioilla ei juuri meille vanhemmille merkitystä ole. Pirpanalle tietysti aina helpompaa, jos kehitys kulkee mahdollisimman korkealla tasolla.

Tässäpä muutama lainaus yhteenvedosta:

"Piippis on tutkimustilanteessa tarkkaavainen, hyväntuulinen ja innostunut, jää myös kahden kesken helposti ja mielellään. Isän kanssa käytyä keskustelua Piippis kuuntelee keskittyeesti, kommentoi välillä ja jaksaa harvinaisen hyvin odottaa omaa vuoroaan. Työskentely on sujuvaa: Piippis kuuntelee ohjeet tarkkaan ja yrittää parhaansa, ilmaisten kuitenkin myös, kun ei jaksa tai osaa."

"Kielelliset taidot ovat ei-kielellisiä, hahmottamisen taitoja parempia."

"Leikki on monipuolista, juonellista ja mielikuvituksellista."

"Downin syndroomassa usein kielellisen kehityksen profiili asettuu siten, että ymmärtäminen on omaa tuottamista vahvempaa, mikä helposti aiheuttaa lapselle turhautumista. Piippiksen kielellinen tuottaminen on kuitenkin erityisen vahvaa, jopa hiukan vahvempaa kuin yleinen kognitiivinen päättelykyky ja ymmärtäminen."

"Piippiksen vahva keskittymiskyky, avoimuus, rauhallisuus ja yleinen kiinnostus ja motivaatio tehtävätyöskentelyyn ja uusia asioita kohtaan on merkittävä tuki hänen kaikelle oppimiselleen"

Näillä eväillä on hyvä aloitella syksyllä eskaritaival. Hui!


Meille hän on viiden tähden tyyppi kaikessa suloisuudessaan, juuri tuollaisena.

<3

Viikonloppu häämöttää edessä ja meillä on H:n kanssa tiedossa poikkeuksellista luksusta kaksinkesken. Siitä kuulette pian lisää. 

Odotan kovasti.

Ystävänpäivän auringossa

13.25

Aamu aloiteltiin poikkeuksellisesti pienen herkkuhetken merkeissä. Isi oli ostanut meille eilen yllärisuklaata.

 Mulla yö meni kuopuksen vierellä ämpärin kanssa passissa, kun jo toista yötä putkeen valitteli kipeää vatsaa ja nieleskeli todella rivakasti. Välillä yökki unen seasta eli selvästi olo oli tosi kehno. Nyt sitten vaan ihmetellään, että mitähän mahtaa tämäkin olla kun päivisin neiti on oma itsensä ja ruokakin maistuu.

Kurkku kipeä? Refluksia? Joku pöpö kenties? Nyt ei auta kuin odotella saapuvaa yötä ja sitä, että mihin suuntaan tilanne tästä etenee..



 Puheterapian jälkeen kiiruhdettiin välittömästi ulkoilmaan ja päätimme kävellä lähikauppaan hoitamaan samalla päivän ostokset. Auringonsäteet hellivät pieniä poskia ja lapsetkin ääneen ihastelivat "kivaa ilmaa".



Lisääntyvä valo palauttaa taasen innostuksen valokuvaamistakin kohtaan ja toivottavasti täällä blogissa saadaan jatkossa nautiskella vähän paremmista otoksista, kuin mitä viime aikoina on ollut.



Tämän suloisen hymyn myötä haluan toivottaa teille lukijoille oikein aurinkoista ja ihanaa ystävänpäivää! Halauksia!

<3



Pienet reissukaverit

20.46

Lupasin Facebookissa tänään, että postailen kuluneen viikon kuulumisia tänne blogiin ja nyt ajattelinkin aloittaa kertomalla, että kuinka meidän viikon takainen Pohjanmaan reissu sujuikaan?

Matkasimme Kauhavalle kahdessa osassa ja yövyimme Ikaalisten tuntumassa Jämijärvellä. Kävimme kaupasta hakemassa ison kassillisen herkkuja ja kohdallemme osunutta Kotipizzaakaan emme onnistuneet ohittamaan, vaan nappasimme sieltä pizzat mukaan hotellille.

Lapset olivat aivan innoissaan siitä, että yövyttiin muualla ja juoksivat paikanpäälle saavuttuamme suht isoa hotellihuonetta (2h+k) ees taas riemusta kiljuen. Reissufiilis tarttui viimeistään tuossa vaiheessa meihin vanhempiinkin, vaikka teimmekin matkaa kohti rakkaan henkilön saattojuhlaa.

Tässä rehellinen totuus meidän perjantai-iltamme menusta tien päällä.


Kynttilät luovat tunnelmaa. Aina. Tuon venetsialaisen ostin Ikaalisten paikallisesta ostoskeskuksesta.


Hauskat kotivideot ja Voice of Finland jaksoivat kiinnostaa erityisen pitkään, kun niitä sai hotellin levitettävältä vuoteelta käsin katsoa. Illalla nukahdettiinkin sitten koko viisipäinen jengi tuohon samaan petiin - tärkeitä hetkiä.

Suloisista unikavereista huolimatta nukuin huonosti ja heräilin vähän väliä. Jännitin seuraavan päivän koitosta ja olin tosi levoton kaikin puolin. Aamulla pompattiin jo seiskalta pystyn ja ysin pintaan matkanteko jatkui kohti Pohjanmaata.


Hautajaiset sujuivat olosuhteisiin nähden hyvin ja lapset osasivat käyttäytyä oikein hienosti. Kirkossa Järnefeltin kehtolaulu viululla soitettuna sai äidin kyynelkanavat aukeamaan totaalisesti ja annoin surun kunnolla purkautua. Hetken päästä meidän penkkirivistöllä äänekkäästi itki mun lisäkseni kolme muutakin. Äidin suru tarttui pieniin välittömästi ja siinä vaiheessa ymmärsin, että jatkossa kannattaa vaan hiljalleen niiskuttaa nenäliinaan jotta saan olla kirkossa läsnä koko seremonian ajan. Onneksi mun pieneen käsilaukkuuni oli sullottuna puoli pussillista Suffeli naksuja ja niiden avulla saatiinkin (pienokaisten) orastavat itkunpoikaset kirkossa taltutettua.

 Se että lapset reagoivat äidin suruun niin voimakkaasti, oli tosi liikuttavaa. Kaunista.

Viiden jälkeen lähdimme ajelemaan kotia kohti ja ipanat nukahtivatkin lähdön jälkeen välittömästi auton tasaisen rauhalliseen hyrinään. Tampereelle asti nukkuivat  (parisen tuntia) ja herättyään pysähdyimme pissille paikalliselle huoltoasemalle. Matka jatkui iPadin seurassa leppoisasti ja kaikki sujui paremmin kuin mitä uskalsin toivoakaan! Ei hermoja raastavaa kitinää/sisarusten välistä kahinaa,  ei ylimääräisiä oksuja matkan varrella tai syliin kaatuneita mehuja. Meidän reissu onnistui oikein mallikkaasti, vaikka lauantaina istuttiinkin yhteensä 7 tuntia autossa. Hyvä me!

Kulunut viikko on hurahtanut hieman suruisissa tunnelmissa hautajaisten jälkeen, mutta auringon myötä rauha ja valo on tavoittanut meidänkin kotoseinät. Rakastan tätä energistä olotilaa, josta tänään olen saanut nautiskella! Pyykkikone on laulanut, koti on imuroitu perusteellisesti ja lasten patjatkin lähtivät hetken mielijohteesta vaihtoon. Kevät tulee kohisten, se on ihan parasta!

Huomenna on ystävänpäiväkin. Muistan yhden sellaisen neljän vuoden takaa, kun makasimme koko jengi (kuopusta lukuunottamatta) noroviruksen kourissa vanhassa kodissamme. Mun vanhemmat saapuivat meitä silloin hoivaamaan ja se jos mikä oli rakkautta - tosiystävyyttä. Tuo ystävänpäivä on jäänyt surkuhupaisalla tavalla mieleen.

Toivottavasti huomenna saamme kuitenkin viettää norotonta ystävänpäivää ulkosalla pulkkamäessä ja nautiskella luvatusta auringonpaisteesta.

Oikein ihanaa saapuvaa ystävänpäivää kaikille!

Tämä viikko tuo tullessaan paljon kivoja juttuja ja niistä lisää vähän myöhemmin ;)






Suosituimmat

Facebook