The Sana. Ja toinenkin, viittoen.
YleX konsertti saa pikkutyypit villiintymään. Kyllä mä näiden kanssa viihdyn lauantai-illan, vaikka isi onkin taas keikalla.
<3
Täällä mä taas hiljaa istuskelen ja odotan pienten unta saapuvaksi. Voisin tehdä toisinkin eli istua vaikkapa olohuoneen sohvalla ja kuunnella hetkenaikaa vähän äänekkäämpää unentekoa, mutta tänään en vaan halua. Musta tuntuu että meidän kaikkien kolmen on vaan nyt kivempi näin.
Maanantaisin toimitaan aina toisin. Silloin tulee mustat lesket. Tai tuli.
Tänä-aamuna neitokainen päätti herätä jo kuudelta, eikä suostunut enää nukahtamaan vaikka kuinka häntä siliteltiin.
Mulla alkoi eilenillalla ihan outo oksetusaalto joka jatkui pitkälle tähän päivään. Aikainen aamuherääminen ei varmaan ainakaan tilannetta helpottanut. Nyt on onneksi jo vähän skarpimpi olo. Ehdin hetkenaikaa jo miettimään, että ei kai tää vaan ole jo sitä itseään..? Tovin saisi neiti vielä kypsyä. Pari viikkoa vaikkapa? ;)
Nyt nukkuvat. En jaksa vielä nousta täältä lattialta. Se vaatii jo melkeinpä supervoimat.
Uskoisin että syy Piippiksen aamukukkumiseen löytyy edellisen postauksen kohdasta numero 5. Eilen tuli vaan pikkukakka, mutta tänään sain päivällä mehun mukana menemään neitoselle koko satsin duphalacia ja saatiin sitten aikaiseksi huomattavasti mahtavammat tuotokset. Sori vaan tästäkin tiedosta.
Tytön koko olemus muuttui taas normaaliksi omaksi ihanaksi itsekseen. No tietäähän sen nyt jokainen miten ikävältä tuntuu kunnon ns.tukossa. Meille raskautetuille sekin on valitettavan tuttu tunne.
Tässävaiheessa olen päässyt jo sohvalle istumaan vaikkakin ihan mielelläni olisin jäänyt rakkaiden tasaista tuhinaa kuuntelemaan. Uni olisi varmaan tullut omaankin silmään aika nopsaa.
Iltapäivällä kun isi lähti töihin, rakennettiin me kolme maja lastenhuoneeseen.
Se oli kiva maja, mutta sitten taaperojengi päätti tuunata sitä hieman..
Siellä sitten vähän suukoteltiin. Okei,käskystä. Ja kerran.
Pitäkäähän nyt ystävät peukkuja, että me saatais pian koti myydyksi. Alan jo totutella ajatukseen, että uutukainen tuodaan vielä tähän asuntoon vaikka niin kovin mielelläni olisin pessyt hänen vaatteensa uuden kodin kodinhoitohuoneessa ja viikannut nätisti hoitopöydän laatikkoon. Helppoa tämä asunnonmyyminen näinä aikoina ei ole! Vaikka tarjous on tehty, joudutaan odottelemaan että ostaja saa edellisen asuntonsa myydyksi. Tässä voi mennä vielä tovi.
Lohduttavaa on kuitenkin tieto siitä, että ihan varmasti suht pian kuitenkin päästään muuttohommiin ja arki alkaa uudessa ihanassa kodissa, viiden hengen voimin. Ja ihan parhaan tiimin kanssa.
Sitten poksautan kyllä mötikät uudella terassilla! ;) Hyvää jaksaa odottaa.
Kaikkea hyvää viikonloppuunne! :)
Ja ainiin äiti sekä isi, mummi ja pappa, tuhannesti onnenhalauksia 43 vee hääpäivän kunniaksi. Olette mun sankareita tässäkin lajissa <3 Rakkaudessa.
Nyt mä varoitan. Luvassa piiitkä päivitys. Sain varastettua H:n koneen ja palkitsen teidät lukijat eilisen rakentavan keskustelun (kommenttiosiossa) johdosta kirjoittamalla vähän syväluotaavampaa tekstiä meidän elämästä sekä arjesta.
Tänään olen ollut erityisen väsynyt ja ihanaa on se, että H on viettänyt vapaapäivää kotona. Sadepäiväkin vielä. Tuntuu, että lapset sekä äiti hyppii vuoronperään seinille eikä mitään järkevää tekemistä keksi kukaan. Ja sitäpaitsi mulla on ihan kokoajan nälkäkin!
Onneksemme illasta meno aina rauhoittuu ja nyt on aikaa hengähtää sekä keskittyä kirjoittamiseen, vieläpä mukavalla näppäimistöllä.
Eilinen postaus tosiaan sai kommenttikentässä jonninverran aikaan ihan oikeasti rakentavaa keskustelua ja jopa minäkin, sisupussi, nöyrryin hieman raottamaan silmiäni. Kiitän ihanista tsemppauksista ja myös rehellisistä mielipiteistänne.
Multa on aikaisemminkin kysytty sitä, että miten Pirpanan erityisyys vaikuttaa meidän arkeen ja olenpas siitä joskus tänne kirjoittanutkin. Selvästi tämä aihe kiinnostaa ihmisiä paljon ja myös se, että miten meidän arki poikkeaa normaalista lapsiperhearjesta vai poikkeaako se ollenkaan?
Kyllä se poikkeaa.
Itseppähän tätä halusitte ;)
Listaan nyt tähän muutaman asian, jotka selvästi tekevät meidän arjesta haastavampaa tuon ds-diagnoosin tiimoilta:
1. Ylimääräiset terapiakäynnit (meillä esimerkiksi Fy-Te joka viikko eriaikaan) pakottavat suunnittelemaan aikataulut viikoittain sopiviksi ja H:n vuorotyön vuoksi se on joskus erittäin ärsyttävää ja hankalaa. Todella voimia kuluttavaa pidemmän päälle.
2. Piippis ei sisäistä käskyjä sekä kehotuksia täysin samallatavalla kuin normi kolmevuotias ja tästä syystä mun on todella hankalaa tällähetkellä toimia yksin lasten kanssa esimerkiksi leikkipuistossa kun kumpikin painelee menemään erisuuntaan ja äitiä ei todellakaan kuunnella tippaakaan. Nämä julkisten paikkojen piipahdukset säästetäänkin suosiolla sellaiseen ajankohtaan kun mulla on apukädet mukana eli toisinsanoen joko joku ystävä, perheenjäsen tai H. Tällähetkellä vielä mun iso masuni estää jo pienenkin spurtin taaperoiden perään.
3. Tytön jatkuva hampaiden narskutus. Pieni, mutta vanhempien tietyn mielentilan vallitessa ihan äärimmäisen ärsyttävä tapa, joka ei ole kitkettävissä pois ainakaan käskemällä. Yritetty on. Aika sekä ikä "parantaa" tämän vaivan.
4. Nukahtaminen. Vie normaalia pidemmän aikaa sekä päivällä, että illalla. Tämän kanssa ollaan kyllä jo opittu elämään ja toimimaan. Pikkuveli on jokatapauksessa "pala kakkua" verrattuna siskoonsa näissä nukahtamishommissa. Pirpana on onneksi kyllä rauhallinen ja hiljainen sängyssä, mutta unentulo kestää oman aikansa ja aika usein toisen meistä täytyy olla vieressä nukahtamiseen asti, jottei tyttö herätä velipoikaansa pyörimällä ja hyörimällä sängyssään.
5. Ummetusongelmat. Kiinteiden myötä alkanut, tähän päivään asti kestänyt, tuskallinen vaiva. Microlax-paketti on aina oltava kaapissa ja ilman niitä meidän arki olisi to-del-la vaikeeta. Tänäänkin Mäntsälän piipahdukselta tuli kiire kotiin ja loppumatka ajettiin talla pohjassa tuskaisen tytön nyyhkyttäessa takapenkillä. Oli masu niin kipeänä ja kakkahätä kova. Mustan huumorin ystävänä olemmekin monesti todenneet, että lapsenpäästäjäopiskeliljasta tulikin loppupeleissä tosielämän lapsenkakanpäästäjä.
6. Kommunikaatiovaikeudet. Pieni ei tule kuulluksi eikä ymmärretyksi niinkun normaali 3-vuotias tulee. Ei varsinkaan kotiseinien ulkopuolella. Me vanhemmat kyllä mielestämme osaamme aika taitavasti omaamme tulkita. Piippis on onneksi tosi rauhallinen ja kyllä..superihana neiti, eikä juurikaan onneksi turhaudu vaikka häntä nyt ei aina ihan heti ymmärrettäisikään. Hän on tyytyväinen, kunhan vaan saa yhteyden, kontaktin toiseen ihmiseen.
7. Viittomat. Aihe, joka saa meidät vanhemmat potemaan huonoa omaatuntoa päivittäin. Meidän pitäisi ahkerammin vaan nyt opiskella, sillä tyttö on todella vastaanottavainen ja taitava oppimaan uusia viittomia jos vaan joku niitä hänelle opettaisi. Piippis käyttää taitavasti tukiviittomia sanojen ohella ja on innostunut niistä.
8. Syöminen. Vaikkakin P on kuluneen vuoden aikana tullut huomattavasti reippaammaksi syöjäksi on hänen ruokalistansa silti vielä kohtalaisen suppea ja rajoitettu. Usein karkeampi ruoka myös jämähtää kurkkuun ja niissä tilanteissa säikähtää sekä tyttö, että vanhemmat isosti. Kaiken neitokainen työntäisi kokonaisena suuhunsa ja näissä tilanteissa tulee aina olla joku aikuinen vahtimassa. PikkuW handlaa nää hommat jo paremmin. Kotona ollaan kyllä jo niin totuttu tähänkin, että automaattisesti joku aina seuraa Pirpanan ruokailua, mutta esimerkiksi tytön ollessa vaikkapa hoidossa, asiasta tulee aina muistuttaa hoitavalle henkilölle.
Lauantaina huomasimme myös isin keikalla, että muumikeksi jäi helpommin kurkkuun kun tyttö kiinnitti huomionsa vaan ympärillä oleviin ihmisiin sekä hulinaan ja näinollen syöminen unohtui--> nielaisi puolikkaan keksin ja säikähti sitä itse kovasti. Ja niin säikähdin minäkin.
9. Itsesuojeluvaisto = Sitä ei ole. Sunnuntaina meidän vesipeto olisi juossut suoraan järveen jos ei isi olisi napannut kädestä kiinni. W oli huomattavasti arempi ja osasi pelätä vähän. Kasteli pitkän tuumimisen jälkeen vasta varpaansa veteen.
Onhan näitä erityisjuttuja siis ihan jokapäiväisessä arjessa, mutta koska Piippis on meidän esikoinen, ollaan jollaintavalla opittu pitämään tuota kaikkea tavallaan osana hänen persoonaansa. Nyt rinnalla kasvava "tavisveikka" kuitenkin on avannut silmät sille, kuinka elämä omalla tavallaan on vähän haastavampaa kera tuon yhden ylimääräisen kromosomin.
Se on silti nyt meidän elämää ja olemme siihen pieneen extraan jo niin tottuneet, etten osaa edes haaveilla muusta. Sitäpaitsi Pirpana on kyllä noin muuten kaikinpuolin todella tyytyväinen ja kiltti lapsi. Hän kiukuttelee erittäin harvoin, toisin kuin esimerkiksi pikkuveljensä.
P on haasteineenkin koko mun suurelle perheelle iso rakkaus ja lahja. Kuluneen kolmen vuoden aikana oon itse oppinut suuresti kunnioittamaan erilaisuutta ja vilpittömästi nautin kohtaamisista esimerkiksi kehitysvammaisten ihmisten kanssa. Viihdyn ja tunnen oloni hassulla tavalla kotoisaksi. On helppoa olla. Tämän huomasin viimeksi tiistaina fyssarin ovella törmätessäni sööttiin kehitysvammaiseen teinipoitsuun, joka iloisesti jo kaukaa huikkasi mulle "Huomenta!" vaikka emme koskaan ennen olleet tavanneetkaan.
Viimeaikoina mulla on ollut äärimmäisen hankalaa saada arkea toimimaan täällä kotona kolmisin lasten kanssa, mutta ei ole vaan tullut mieleenikään tulla asiasta tänne valittelemaan. Itse kun en jaksaisi sellaista tekstiä ainakaan usein lukea. Iso masu vie voimat ja olen aivan valmis jo siihen viimeiseen rutistukseen. Vauva syliin nyt vaan ja äkkiä niin päästään jatkamaan tätä meidän hulina-arkea vähän paremmalla fyysisellä olemuksella ;) Tässäpä kuva tämänhetkisestä olemuksestani.
Tällähetkellä arki ei todella ole pelkkää vaaleanpunaista, mutta en halua antaa negaatioille liikaa valtaa tässä tilanteessa, sillä en koe siitä olevan hyötyä nyt kenellekkään. Ei mulle, vauvalle tai muulle perheelle. Mieluummin otan vaan ihanista jälkeläisistäni söpöjä kuvia ja jään ihastelemaan niitä ennen unen tuloa. Ja näin se nyt vaan on. Sellainen minä olen.
Nyt ollaan aika-ajoin tosi kovilla, mutta kaiken hulinan keskellä tulee muistaa, että tämä ei kestä ikuisesti. Ja kaiken tämän hulinan keskellä on niin paljon ihania sekä onnellisia juttuja sekä hetkiä, että ne tulisi yrittää muistaa nähdä, tallettaa muistihin ja kyllä,, myös tänne blogiin kun mulla sellainen nyt kerta on täällä. Märehtiminen ja ikävien asioiden vatvominen ei vaan mun mielestä nyt kannata. Siksi en ihan kaikkea arjen kakkaa tänne halua kirjoitella. Tuosta Piippiksen "vikalistastakin" tuli vähän hölmö olo. Haaste muka,, kun kyse on mun elämäni täydellisimmästä pakkauksesta <3
Kohta saan oman koneen ja sitten tämä bloggaushomma taas helpottaa. Odottakaapas kun kuulette, että mistä ja miten sen saan. Elämässä on paljon vielä hyvyyttä, sen tulen todistamaan.
Tässäpä vielä muutama kuva kuluneelta viikolta.
 |
| W yllätettiin rysän päältä ottamasta itsestään selfieitä. |
 |
| Ja sitten se halusi hengailla housuvaippa päässänsä eilen illalla. |
 |
| Pirpanan synttärijuhlat sujui mukavasti ja loppuillasta mentiin vielä vieraiden kanssa puistoonkin leikkimään. |
 |
| Serkkupoika 2-vee toi ruusun <3 |
Mukavaa alkavaa viikonloppua kaikille!
:)
"Totta on, että teillä on ihanat lapset!! Mutta, mutta.. Muuten täytyy sanoa, että Tää siirappisuus täällä mua hiukan välillä tympii.. "yli-ihanat, murut, kullat" yms yms.. Sitten on kommentit kerta toisensa jälkeen "ihanat lapset sulla" ja sinä myhäilet tyytyväisenä.. Noh, jokainen tietty tavallaan.. Onhan se kadehdittavaakin jos toisten elämä on kultaa ja murua, kun toiset väsyksissään tiuskii lapsilleenkin.. Tämä vain rakentavana palautteena ja asiana, joka montaa varmasti mietityttää, mutta harva viittii "ääneen" sanoa. "
Kiitos. Niin ovatkin erittäin muruja ja kultia edelleen. Ja kyllä, niin myhäilenkin. Hyvin oletettu tämäkin.Väärinkö se on? Ovathan nämä pienet mun tähänastisen elämäni suurimmat saavutukset. Kai heistä saa vähän ylpeä ollakkin? Vai hävetäkkö pitäisi?
Olen ihan vilpittömästi pahoillani väsymyksesi johdosta. Tiedän kyllä, että se on kovin ikävää ja lastenhoito tuntuu usein erittäin rankalta, varsinkin yksinollessa. Itsekkin tiuskin lapsilleni päivittäin ja ihan vaan siksi koska väsyttää. Se kuuluu vanhemmuuteen eikä se nyt niin vaarallista ole vaikka se meistä äideistä vähän pahalta välillä tuntuukin.
On mielenkiintoista ja rohkeaa jopa, että uskallat puhua muidenkin ihmisten puolesta. Varmasti on kanssasi samoin ajattelevia mutta toivon, että he ymmärtävät pysyä jatkossakin pois blogini parista. Suosittelen sinulle mahdollisesti samaa, sillä rakentavana palautteena en nyt osannut tökeröä viestiäsi ottaa. Asiat voi ilmaista kauniimminkin, positiivisemmin, jos niin haluaa.
Aion jatkossa pitäytyä itselleni ominaisessa kirjoitustyylissä. Meidänkin perheelle tapahtuu pieniä ikäviä asioita ihan viikoittain, mutta en saa voimaa itse siitä, että täällä blogissa surkuttelen niistä muille ihmisille. Isoista kriiseistä olen kertonut, sillä ne usein vaikuttaa blogikäyttäytymiseeni myös.
Voima mun arkeeni tulee juurikin siitä, että keskityn illan rauhallisina hetkinä onnellisiin ja kauniisiin asioihin mun elämässäni ja kirjoittelen niistä tänne. Voimaa saan myös lukijoiden ihanista kommenteista ja omakohtaisista tarinoista. Tärkeää on saada jakaa hyvää fiilistä uusille erityislasten vanhemmille, sillä moni sitä todella tarvitsee vauva-arjen alkutaipaleella. Kävijäluvut puhukoon nyt puolestaan ja toivon että joukossa on vielä enimmäkseen niitä lukijoita, jotka ymmärtävät blogini luonnetta sekä sen tarkoitusperän.
Ja hei, kohta on taas synnytyksen aika. Ehkä se tuo mukanaan jännitystä meidän perheen tarinaan, niinkun aikaisemminkin on tuonut ;)
Ei kai minun siirappiset päivitykseni voi olla muilta pois? Internet on täynnä negatiivista matskua sitä kaipaaville.
Se siitä. Rauhaa ja rakkautta.
Räpsin tänään kuvia mun omista yökkärisankareista.
Aika ihania mun mielestä..
Ajatella, alle kuukausi ja mulla on uutukainenkin jo sylissä.. Sitten onkin söpöjä melkeinpä yliannostuksen verran meidän perheessä ;)
Arvonta suoritettu ja onni suosi tälläkertaa henkilöä, jonka nimi on..
:)
Onnea Paula! Saat valita haluatko cd-levyn vai vinyylin. Laitatko osoitteesi ja toivomuksesi mun sähköpostiin vaikkapa?
Kiitos ihanista vastauksista. Vastaajien kesken mahdollisesti luvassa vielä lisä-arvontaa tulevan viikon aikana. Niin kivoja vastauksia sain! :)
Ihanan alkavan kesäisen viikonlopun kunniaksi ajattelin järjestää poikkeuksellisesti pikku arvonnan täällä blogissa :) En muuten koskaan aikaisemmin ole moista vielä tehnytkään!
Arvontaan voi osallistua jättämällä vaikkapa jonkun kivan kommentin kommenttikenttään. Minua myös kovasti kiinnostaisi kuulla, mitä kautta olet eksynyt blogini pariin ensimmäisen kerran ja koska? Palkintona voittajalle lähtee..
ylläripylläri..Snipe Drive-Headfirst vinyyli! :)
Arvonnan suoritan sunnuntai-iltana.
Mutta nyt jatkan 3-vee synttärikemujen järkkäämistä. Tänään luvassa hulinaa ja juhlahumua pikku murun kunniaksi! Huomenna Tanhari-päivä ja isin keikka meidän etupihalla..;)
Iiiihanasta, aurinkoista viikonloppua!!
Ihan alkuun haluan tähän laittaa pikku videoklipin (toivottavasti se näkyy kunnolla) meidän kolmevuotiaan uudesta arkirutiinista. Jokakerta autolta kotiovelle käveltäessä on toimittava jotakuinkin näin. Ymmärrätte varmaan mitä tarkoitan ;)
Varsinainen synttäripäivä hurahti tänään leppoisissa tunnelmissa perheen kesken. Perjantaina luvassa onkin sitten vähän isommat kemut pienemmälle väelle, mummeille ja kummeille. Kakut laitettiin tilaukseen tänään. Meinattiinpas unohtaa, mutta onneksi vielä ehdittiin kuitenkin.
Mummi sekä pappa kävivät piipahtamassa ja tuomassa oman lahjansa synttärisankarille. Nyt meidän kotona onkin sitten kaksi mammaa ;) Myös velipoikaa nämä kärryt jaksoivat kiinnostaa ja jonkunaikaa niistä jouduttiin vähän taistelemaankin. Veikan kiinnostus kuitenkin lopahti illan tultua ja pikkumama pääsi kunnolla tutustumaan uusiin nukenvaunuihinsa.
Naapurin ihana neito M kävi myös tuomassa Pirpanalle itse poimimiaan kukkasia ja tuolla ne nyt kaunistavat meidän keittiön pöytää.
Minun pikkutyttöstä on tänään muistettu paljon ja sepäs liikuttaa mua syvästi.
Haluan äitinä vilpittömästi kiittää jokaista onnentoivottajaa ! <3 pusuja ja halauksia myös tietenkin kolmevuotiaalta synttärisankarilta.
Monet kyyneleet olen saanut tirauttaa ihmisten kauniiden sanojen ansiosta.
Kiitos.
Esikoiseni. Hassu ja suloinen tyttäreni sekä varvasjoogan hallitseva epävirallinen maailmanmestari, täyttää tänään 3-vuotta <3 Syntyessään monta maailmaa hän mullisti ja silmämme avasi jollekkin aivan uudelle, odottamattomalle ja kauniille. Tarkoitetulle.
Meidän pieni, suuri ihminen.
Nukke(pupun)koti oli iloisista iloisin lahja aamulla ja äidin sydän suli siinä vieressä katsellessa kun toinen oli onnesta soikeana.
Illalla todennäköisesti vielä vähän lisää tästä onnenpäivästä.
Onnea rakas tyttö.
Tänään on tavattu serkkupoikia ja -tyttöjä. Sitä kaikista pienintä tyttöstä myös <3 Uskomatonta, että mun masussa on jotain samanmoista..
Käytiin katsomassa kanoja myös toisten serkkujen luona ja sitä nyt sitten on kovasti täällä kotona muisteltu :)
Ajatella. Kolme vuotta sitten olin jo kätilöopistolla odottelemassa vähän napakampia supistuksia ja antibioottitipassa. Pirpanainen oli yöllä potkaissut lapsivedet meidän sänkyyn ja uusi sivu mun elämässäni oli kääntymässä. Onnellinen ja erityinen elämä oli alkamassa. Mitään en antaisi pois. En menneistä muistoista enkä nykyisestä olevasta.
Olenpahan yksi tuhannen onnekas äiti.
Olen varsinainen lahopää. Tänään kylläkin onnekas sellainen, nimittäin huomasin aivan vahingossa lapsille ruokaa laittaessani, että mulla on tunnin päästä neuvola. Sanoin vielä H:lle siinä samalla : "mä nyt vielä varmistan että se neuvola oli varmasti keskiviikkona". Ei sitten ollut.
Onni onnettomuudessa, mä ehdin paikalle ajoissa ja pääsin purkamaan tuntojani raskauteen liittyvissä asioissa.
Valitettavasti mitään apua en vaivoihini saanut. Verenpaineet oli hyvät, pulssi vähän korkea mutta niinhän se on nyt ollut tässä jo pidemmän aikaa, ei sokeria eikä proteinia pississä. Paperilla kaikki näyttää siis hyvältä, mutta mun olo on silti kurja. En jaksa suihkussa tosiaan seistä 5min kauempaa sillä henkeä alkaa ahdistamaan muuten liikaa ja lihakset menee aivan veltoksi. Aamut on kaikista kurjinta aikaa. Lasten kanssa oleminen yksinään on pääsääntöisesti jo hurjan rankkaa fyysisesti, mutta onneksi mulla on äiti lähellä. Kaikista huonoimpina päivinä hän rientää apuun ja se on iiiso etuoikeus se.
Sf-mitta kulkee aivan keskikäyrällä ja oli nyt tosiaan sen 29 cm raskausviikolla 33. Painoa on tullut 600g viikossa, mutta näillä viikoilla painopyrähdys on tapahtunut joka raskaudessa. Luotan että satagrammaisten kertyminen rauhoittuu tulevina viikkoina ;)
Ei tässä nyt auta kun vaan jaksaa ja ottaa mahdollisimman iisisti. Toiset jäävät saikulle tässävaiheessa, mutta mulle paluu töihin olisi tällähetkellä helpompaa kun näiden taaperoisten perässä juokseminen, heh.
Aika yksin näiden vaivojen kanssa kyllä on. Vaikka kuinka yrittää ammatti-ihmisille selittää miten pelottavalta tuntuu olla fyysisesti näin heikossa kunnossa niin silti tuntuu ettei tarpeeksi selkeästi saa asiaa selitetyksi. Ja onhan se niin, etteivät he voi asialle oikein mitään tehdä, mutta silti..Toivotaan nyt ettei kyse ole mistään vakavasta. Ei mulla näin rankkaa oikein koskaan ole ollutkaan loppuvaiheessa .. Luulen että kolme raskautta neljän vuoden sisään alkaa nyt vaan vaatimaan veronsa mun kropasta. Ja äidin pienestä koosta tuskin on apua tilanteessa.
Noh, näillä mennään. Palkintoa odotellessa. Se on varmasti tosi ihana.
Ainiin se mun pitikin vielä kertoa, että terkkari epäili vauvan kääntyneen perätilaan ainakin toistaiseksi. Sydänäänet kuuluivat niin ylhäältä. Jännä nähdä miltä synnytystapa-arviossa sitten näyttää.
Tämä ilta on kaikesta huolimatta mennyt tosi kivasti kolmistaan lapsosten kanssa.
Lähinnä näissä merkeissä:
Oi ja voi. I'm in lööv.
On taas se aika vuodesta, kun sitä syventyy mietiskelemään omaa äitiyttään ja äitiyttä noin muutenkin. Kuvassa oma äitini muutama vuosi(kymmen) takaperin. Yhtä kaunis hän on edelleen mutta tämän kuvan uskalsin laittaa ilman lupaa ;)
Ihanaa äitienpäivää sinulle äiti, mummi. Rakas, rakas, rakas.
<3
Myös lasten Mummu Tuusulassa ansaitsee erityiset onnentoivotukset. Äitihahmoja mun pienille olette siinä missä minäkin.
En ole elämässäni juurikaan mitään mullistavaa saanut aikaiseksi.. paitsi nämä kaksi (vai voiko jo sanoa kolme) pientä ihmislasta, jotka minut äidiksi tekivät. Se onkin sitten jo ihan hirveän paljon se. Ja tuskin mitään yhtä mullistavaa enää elämässäni tulen aikaiseksi saamaankaan.
Olen viimeisen kolmen vuoden aikana heittäytynyt äitiyteen "ihan kybällä". Olen antanut itselleni luvan olla täysin jonkun toisen. En ole juurikaan murehtinut sitä, miltä näytän tai mitä menetän kun en ota itselleni tiettyä tuntimäärää viikossa. Aika juoksee muutenkin liian nopeasti. Toki on tärkeää muistaa, että itselleenkin tulee elää sekä olla ja sitä olen kyllä tehnytkin aina sillointällöin. Parisuhde varsinkin kun kaipaa sitä kaksinkeskeistä aikaa ja sitä ollaan H:n kanssa otettu. Kiitosta vaan heille, ketkä ovat sen tehneet mahdolliseksi aina tarvittaessa.
Tulee aika jolloin kyynel silmässä muistelen näitä vuosia. Äitiys minussa on ja pysyy, mutta muuttaa muotoaan lasten kasvun myötä. Yritän nauttia nyt joka hetkestä ja painaa tapahtumat muistini syövereihin. Nämä ovat timanttisia vuosia. Tälläkinhetkellä pysäyttäisin satavarmasti ajankulun hetkeksi jos vain voisin. Lapset kasvavat liian nopeasti.
Äitiys on koulinut musta ihmisen, josta olen edes hieman ylpeä ja johon olen tyytyväinen. Olen oppinut ottamaan vastuuta ja rakastamaan sydämeni pohjasta.
Pakko silti myöntää, että äitiys on tuonut otsalleni muutaman huolirypyn lisää ja aika usein väsyttää tosi paljon
;)
Äitiyteni kunniaksi sain aamulla suukkoja ja aamupalaa sänkyyn. Sain myös Eino Leinon runoja!
Sen lisäksi..
..ihmeteltiin siiliä ikkunasta sekä käytiin isovanhemmilla kylässä.
Eipä tänään kummempia. Mukava kolmas äitienpäivä minulla on ollut! <3
Ihanaa äitienpäivän iltaa kaikille mamskuille!!
Anteeksi vielä tylsistä kännykkäpäivityksistä ja toivotaan että pian saan koneen jostain käyttööni ja saan palautettua vanhan ulkoasun blogiin.
"Ken yhtä ihmistä rakastaa,
hän kaikkia rakastaapi.
Ken kerran itsensä unhottaa,
hän unten onnen saapi.
Ken kerran itse on onnellinen,
hän tahtois onnehen jokaisen
ja antaa ja antaa ja antaa vain
poven paisua riemua ain."
-Eino Leino (Säe teoksesta "Aurinkolaulu")
Pisarat ikkunassa olivat tänään pienen miehen suuri ihmetyksen aihe. Tunnelma aamusella oli äidinkin mielestä huumaava. Sade ropisi kattoon ihanasti ja ulkona oli sopivasti synkkää. Laitoin keltaisen kukkakynttilän keittiön pöydälle palamaan ja siinä sitten syötiin kolmistaan (vai nelisteen?) rauhassa aamupalaa ja katsottiin samalla ikkunasta kun lapset kiirehti kouluun ja aikuiset töihin. Meillä ei ollut kiire mihinkään.
Rakastan niin näitä ikimuistoisia sekä onnentäyteisiä hetkiä, mun huippuipanoiden seurassa.
Näissä hetkissä jään usein vain tuijottamaan pieniä ihmisiäni ja yritän todistella itselleni, että ovat todella mun tekeleitä, minusta tulleet.
Elämä on välillä vaan niin käsittämätöntä.
Tuokin tuossa. Mokoma masumöyrijä.
Minkäköhänlainen uskomaton sinä mahdat olla?
<3
Löysin Piippikselle paidan ale-rekistä. Voiskos osuvampaa tekstiä tälle neitokaiselle ollakkaan? Ja vaikkakin meillä kovasti harjoitellaan nyt sitä kolmen vuoden uhmaa, on tyttö pääsääntöisesti se kaikista iloisin tyyppi meidän perheessä edelleen.. ;)
Tuskainen fiilis. Tänä-aamuna ajattelin, että mitenköhän tästäkin päivästä taas selviän lapsosten kanssa?! Hengittäminen tuntui, ja tuntuu edelleen vaikealta, kaikki lihakset kokoajan maitohapoilla ja nukkuminen ei onnistu. Vielä tässä kuitenkin olisi viikkoja tarvottavana! No, näistä tuskailuista huolimatta mä olen tosi onnellinen kaikesta tästä ja odotan ihan mahdottomasti sitä päivää, kun saadaan tavata meidän tytär numero kaksi. Piippiksen ja W:n pikkusisko <3
Onnekseni mummi ja pappa piipahti kylässä tänään ja mummin taikakädet sai taas ihmeitä aikaan meidän sotkuisessa kodissa! Pappa piti seuraa lapsille ja mä sain ottaa hetken suht iisisti. Onneksi mulla on olemassa tuo pelastuspartio! Tunninkin pituinen vierailu saa meikäläisessä ihmeitä aikaiseksi ja katkaisee normaalin, tylsän aamupäivän mukavasti.
Nyt nämä fyysiset ongelmatekijät meinaa ihan tosissaan tehdä arjesta hankalaa :/
Laitanpa tähän loppuun vielä pikku kevennykseksi kuvan Pirpanaisesta, joka on nykyään aika vekkuli tyyppi. Silloin kun autolta pitäisi kävellä kotiin, neitonen piiloutuu mieluummin naapurin auton taakse hölmöilemään, kun tottelee äitiä ja isiä eli kävelee nätisti kotiovelle.
Siellä auton takana sitten hihittelee ja hassuttelee niin kauan, että jompikumpi meistä joutuu hakemaan.
Asiasta kymmenenteen, joko olet ostanut oman Snipe Drive albumisi? ;) nyt sitä saa myös vinyylinä. Minuu ihan oikeasti kiinnostaisi kovasti tietää onko kukaan lukijoista innostunut Headfirstistä? Kertokaa minulle :)
Eipä tänään muuta. Menen sänkyyn ja yritän saada unenpäästä kiinni. Masu jo valmiiksi kipeänä :/ Anteeksi valitus.
Niin, se on hurahtanut sadetta pidellessä, masua kasvatellessa ja kotielosta nautiskellessa. Päikkäreiden jälkeen uskaltauduttiin uloskin, kun sade oli hetkeksi lakannut. Viima oli kylmä, ja ulkoilutuokion jälkeen maistui ihanasti lämmin puuro ja ennenkaikkea lämmin kylpy. Menin itse suihkuun ja otin taaperot kylppäriin viereeni kylpyammeeseen. Siellä viihdyttiin ainakin kolme varttia. Ihanaa kun ei ole kiire minnekkään ja saadaan olla vaan!
Itsetekemät perunasalaatti, parsa-parmankinkku-parmesangratiini sekä lihapullat täyttivät masun ihanasti ennen päikkäreitä ja olin onnellinen kun pitkästäaikaa sain jotain spessuu aikaiseksi. Pirpanainenkin intoutui itse syömään päivällistä ja hienosti neiti jo suoriutuu tuosta tehtävästä. Pikkuhiljaa me opitaan nää jutut. Nyt olisi tietysti sopiva sauma, kun kolkkikolmonen kohta näkee päivänvalon ja taas on yksinautettava lisää meidän kokoonpanossa.
Kolkkikolmosesta puheenollen, hän on aikamoinen möyrijä tätänykyä. Äiskän masu muljuu ihan miten sattuu ja ihan kokoajan. Vatsanahka-parka kovilla taasen :) no, on se ennenkin tämän "rääkin" kestänyt. Tänäaamuna jouduin nappaamaan yhden Panadolin kahden kivuliaan supparin vuoksi. Ne tuntuivat nivusissa sekä alaselässä asti ja hetkeksi jouduin jo vähän pelästymään. Onneksi jäivät vain muutamaan kahteen kertaan. Toivottavasti hetkeen niitä ei lisää tulekaan. Vielä ei oo aika tyttöseni!
Miltähän nämä mun kännykkäpäivitykset mahtaa nyt näyttää koneelta katsottuna? Parempaan en toistaiseksi pysty kun se mun tietokoneeni on edelleen valitettavasti rikki.
Jee, kohta on taas viikonloppu. Paljon kivoja juttuja tiedossa!
