213-päivä

Sydän vähän kallellaan

15.21

Maaliskuussa vietämme jälleen kerran meidän perheelle hyvinkin tärkeää juhlapäivää ja tänä vuonna osa meistä Ds-lasten vanhemmista päättikin ottaa vähän järeämmät keinot käyttöön tietoisuuden levittämisessä. 

Oman panokseni tempaukseen hoidin jo hyvissä ajoin - paria kuukautta ennen varsinaista juhlapäivää. 



Elämässä tilanteet muuttuvat, mutta muutama asia omassa maailmassani on sellainen, joka tulee pysymään tiukasti minussa viimeiseen hengenvetooni asti - nimittäin rakkaus omiani kohtaan ja suuren suuri kiitollisuus heistä jokaisesta juuri sellaisena kuin ovat.

Olenhan mä tämän ennenkin sanonut, mutta kun näitä kolmea pientä katson niin koen todella luoneeni jotain taianomaista. Jokaisella heistä on selkeä oma ihana persoonallisuutensa ja antavat toisillensa (meistä vanhemmista nyt puhumattakaan) maailman suurimpia asioita. 

Tatuoinnit oli helppoa ja hyvin luonnollista antaa ikuistaa omalle iholleni. Jokaisen nimi ranteessani.



Nyt käsivarteni sisäpuolta koristaa myös sydän, joka on (Kaija Koon sanoin) vähän kallellaan. Tunne lienee monelle vanhemmalle tuttu, oli kyse sitten erityislapsesta tai ei - kaikki erityisiä omillensa kromosomimäärään katsomatta. Tämän ihanan ajatuksen hieman viistoon tatuoidusta sydämestä sai minun luottotatskaajani ja nyt se sopii kivasti kahden muun kädessä olevan kuvan kanssa synkkaan.

Kauneinta tuossa sydämessä lienee kuitenkin se, että se on muodostunut numeroista 21.3. Idea siitä lähti erään vertaisväkeen kuuluvan henkilön ajatuksista. Niille, jotka eivät vielä tiedä niin pienenä informatiivisena pläjäyksenä kerrottakoon että Downin syndroomassa kromosomiparissa 21 on kahden sijasta kolme kromosomia.


Heitän henkilökohtaisen haasteeni nyt ilmoille tämän tärkeän asian vuoksi. Jos 213-aihe koskettaa sinua tavalla tai toisella, niin mitäpä jos kertoisit tarinasi kuvan kera vaikkapa instagramissa häshtägillä #213tempaus 21.3 mennessä ? Rohkeimmat ehtivät vielä vaikka varaamaan ajan omalle tatuoinnillensa ;) Leivo kakku, teetä t-paita tai neulo vaikkapa värikkäät sukat. Myös minulle voi lähettää sähköpostiin kuvia ja varsinaisena juhlapäivänä tulemme julkaisemaan toivottavasti koskettavan ja ajatuksiaherättelevän kollaasin aiheen tiimoilta ainakin Downiaisten facebookiin, mahdollisesti muuallekin.

Tempaukseen osallistuneiden kesken tulen arpomaan 2 kappaletta suursuosion saanutta Samasta padasta-reseptikirjaa. Sain juuri kuulla, että tuosta kirjasta on 6. painos tulossa, sillä varastot ammottavat tyhjyyttään. Wau! Onnea <3

Onpas jännittävää. Katsotaan mitä saadaan aikaiseksi.

<3

Blogiyhteistyö

Aalloissa siis!

12.28



Tiesittekö, että meritähti pystyy kasvattamaan uuden sakaran menetetyn tilalle? Minä en tiennyt ennen perjantaista visiittiä Helsingin Sea Lifessa. Tuota piipahdusta oli odoteltu meidän kotona jo mooonta pitkää päivää, ja aikamoisella vauhdilla innokas kolmikko kipittikin parkkipaikalta jännittävään merimaailmaan - kun vihdoinkin aika sille saapui. Sea Lifessa on yli 1500 eri meren- sekä järveneläjää, joten ihasteltavaa riitti. 

Meidän kotona Pieni merenneito on tällä hetkellä suurin hittileffa ja siksikin tämä kokemus oli tosi ajankohtainen sekä mielenkiintoinen. Myös "Nemo kala" oli odotettu bongaus!


Silmä tarkkana sai taas olla, että tämä innokas kolmikko saatiin pysymään kasassa, mutta iloksemme tällä kertaa selvittiin ilman jännittäviä katoamisepisodeja. Huomasin jossain vaiheessa, että paikanpäältä olisi saanut rattaatkin ottaa käyttöön, mutta toisaalta tämä oli nyt hyvää treeniä ja ainahan se on parempi että lapset itse kulkevat ja kokevat passiivisen istumisen sijasta.  


Kiva yllätys Sea Lifessa oli se, että lapset pääsivät pitkästä aikaa harrastamaan haliterapiaa. Kaikki kolme kävivät vuorollaan rohkeasti rapua halailemassa. Valitettavasti kuvaaja ei ehtinyt oikein mukaan tähän hetkeen ja siksi kuvat ovat vähän huonolaatuisia.


Nämä merihevostatuoinnit rapu antoi lapsille muistoksi ja kotona ne sitten käsivarteen liimattiin.


Hain näkemistä odotin itse eniten ja sitä sitten tovi ihasteltiinkin, kun kohdalle osuttiin. Hai-altaan läpi kulkeva putki oli aika vaikuttava kokemus. Niin taianomaista ja hypnoottista katseltavaa!


Alla olevassa kuvassa ehdottomasti koko näyttelyn suurin naurattaja. Ihana olento. Näyttää elottomalta mutta ihan elävä tapaus tämä oli!

<3


Saanen esitellä, merimakkara ja meritähti!


Elämysaltaassa on lasten mahdollista päästä silittämään merisiiliä ja meidän neidit päättivätkin lähteä kokeilemaan. Pienin jänisti viimemetreillä, mutta Piippis lähti rohkeasti silittämään tuota omituista otusta. Tiesittekö muuten, että merisiilillä ei ole sydäntä ollenkaan? 


 No sittenpä päästään näihin päivän yllättäjiin eli meduusoihin! Näitä otuksia voisi totta vie katsella tuntitolkulla ja H:n kanssa tuumittiin, että olispas mahtavaa saada kotiin meduusa-akvaario! Niin terapeuttista ja rauhoittavaa katsella vaan, kun nämä lölleröt lilluvat upeassa kuperassa altaassaan ja vaihtavat väriä valojen mukana. Ehdottomasti yksi vaikuttavimmista näyistä paikanpäällä oli tämä!



Merihevosia ipanat olivat myös odottaneet kovasti ja lopulta tuokin odotus palkittiin. Tuntuu aina vaan niin kivalta nähdä lasten ilo näissä hetkissä. Koko perhe nauttii ja vaikutukset näkyvät arjessa pitkään. On yhdessä kiva muistella ja elää näitä hetkiä uudestaan kuvien myötä.


 Sea Lifessa on aika herkullinen myymälä, josta saa ostaa kaikenlaista mukavaa meriteemaan liittyvää. Annoimme lapsille jokaiselle luvan valita jonkun pienen muiston reissusta ja  näin he sitten valitsivat.. 


Piippis halusi ehdottomasti tuon mustekala-avaimenperän, poitsu valkkasi sinisen kimaltelevan kiven ja pienin nappasi leluhyllystä pinkin merihevosen kainaloonsa. Äiti osti Kultasuklaata ja isi tikkarin.


Olipas meillä kiva päivä! Suuren vaikutuksen paikanpäällä teki se, kuinka paljon merien suojeluun oli kiinnitetty huomiota. Lapsille opetetaan hauskojen opetuspisteiden avulla esimerkiksi muovin käytön vähentämisestä ja muovin vaikutuksesta merien tilanteeseen. Ei meidän perheessä näistä asioista olla vielä päästy juttelemaan, mutta perjantaina tuli luontevasti aika sillekin tärkeälle keskustelulle. Meidän pienet pähkäilijät kyllä sisäistivät asian samantien ja nyt heillekin aukeni ihan eri tavalla, miksi muoviroskat pitää laittaa kotona omaan roskikseensa. Keskimmäinen myös muisteli tänään esimerkiksi sitä, kuinka Himoksella Himmi-peikon metsään oli joku heittänyt muoviroskia. Me vanhemmat emme tällaista olisi enää edes muistaneet. 

Huhtikuusta eteen päin Sea Lifessa on mahdollisuus päästä ihastelemaan Merten tähdet-näyttelyä ja jos vaan mahdollista, niin me kyllä käydään se katsomassa kesäisen Lintsi-reissun kylkeen. Uutena tietona meille aikuisille tuli myös se, että merimaailmassa on mahdollista järkätä lasten synttärit. Meillä kun ipanoilla on kesällä kuukauden välein juhlapäivät, on tämä tulevaisuudessa yksi hyvin mahdollinen vaihtoehto kutsujen järjestämiselle.

Edellisestä Sea Life-piipahduksesta on ehtinyt vierähtää jo tovi, joten tämä oli kyllä meille kaikille super kiva kokemus. Lämmin menovinkkisuositus kaikille muillekin siis on tämä!

Talvista alkuviikkoa kaikille. Pysytelkäähän lämpimänä!

Hiihtoloma

Rakas, rakkaampi, "lutikka"

17.13


"Mittä mun lutikka?!"  
 
Tuo lause kajahtaa ulko-ovelta joka päivä, kun neiti tulee eskarista kotiin. Vaaleanpunainen leikkilusikka on tärkein kaikista leluista - jopa Elsa ja Anna jäävät kakkoseksi tässä kilvassa. Usein Piippis istuskelee piiitkiä pätkiä kerrossängyn yläpedissä tai sohvalla, höpöttelee omiansa  ja heiluttelee lusikkaa pienissä kätösissään rivakasti. Ja tosiaan vaikka neiti pelaisikin futista tai jakaisi jonkun muun leikin sisarustensa kanssa, pysyy tuo vaaleanpunainen lusikka hyppysissä siltikin tiukasti.
 


 Ja voi sitä surun päivää, kun tuo lusikka sattuu häviämään hetkeksi jonnekin! Lukuisat kerrat sitä on etsitty koko perheen voimin lähestulkoon paniikinomaisissa tunnelmissa. Ei kelpaa korvikkeet ei. Tässä talossa yritetäänkin nyt tehdä kaikki sen eteen, että tuo Pirpanaisen lutikka ei katoaisi lopullisesti ja tästä syystä sitä ei saa viedä esim. eskariin tai ottaa mukaan kauppareissulle.

Nähtäväksi jää, että kuinka kauan tämä uusin villitys kestää. Nämä kun yleensä tuppaavat olemaan sellaisia ohimeneviä vaiheita..

Heiluu niin rivakasti ettei edes kamera meinannut saada kuvatuksi..

Vähän vielä hiihtolomaviikon kuulumisia. 

Me ollaan kirjaimellisesti lomailtu ihan kaikesta ja otettu levon kannalta. Normaalisti saatan jopa vähän stressata siitä, että loma menee lorvailun merkeissä, mutta nyt on ollut jotenkin super ihanaa ja luonnollista vaan olla. Aamuisin kun H on pompannut herätyskellonsa soidessa pystyyn, olen minä tyytyväisenä kääntänyt kylkeä ja jatkanut suloisia lomaunosiani. Muutamana aamuna ipanatkin ovat nukkuneet kahdeksan paremmalle puolelle. 

Tämän hiihtoloman onnenhippuset löytyvät pienistä hetkistä. Kiireettömistä yhteisistä aamupalatuokioista saman pöydän äärellä, vastaleivottujen teeleipien tuoksusta, lämpimästä kahvista, kaurapuurosta, Sutsisatsaasta, nimpparikakuista, lahjapapereiden rapinoista, liitulakuista, Ariel merenneidosta, jalkapallosta, Rytistä, ulkoilusta, auringosta, lautapeleistä ja isovanhemmista.


Tänään lapset haastoivat mummin sekä papan muistipelissä. Peli päättyi samalla tavalla kuin meidän vanhempien ja ipanoiden väliset skabat - lapset saivat murskavoiton.


Jotta tästä lomasta jäisi lapsille joku kiva uusi muisto, päätimme huomenna lähteä katsastamaan Sea Lifen tunnelmia. Niistä lisää seuraavassa sitten. Lauantai-aamun suunnitelmat tein eilen, kun ostin tuon alla olevan opuksen Prismasta kolmella eurolla. Yhteiset ihanat hetket pöydän ääressä siis jatkukoon..


Minkäslaista lomaa siellä on vietelty?  Aurinkoa ainakin riittää ja sekös ihanaa on! Mahtavaa kulman takana kurkkivaa viikonloppua kaikille!

Ajatuksia

Ihan pöllö postaus

21.52



Mä en ole koskaan ollut mikään keräilijä-ihminen,mutta kuluneen vuoden aikana heräsin huomaamaan että kotini on alkanut tasaisen varmaan tahtiinsa täyttymään erilaisista pöllö-asioista. On tyynyjä, koruja, pieniä pöllöaiheisia koriste-esineitä. Kuvassa vain osa niistä. 

Tänään mulle tuli sellainen olo, että haluan kirjoittaa jotain vähän erilaista kuin yleensä ja siksipä päätin kertoa teille tästä pöllö-ihastuksestani.

Uudesta Huawei-puhelimestani löytyi valmiiksi näin upea taustakuva. Olin tosi onnellinen.

 Luonto ja kaikki siihen liittyvä on ollut mulle aina hyvin tärkeä osa elämää. Se että saan lapsiani kasvattaa täällä metsän ja pellon reunassa, on suuri onni sekä etuoikeus. Palvon kesää ja kesäöitä siksi, että silloin on mahdollista yön hiljaisuudessa istua omalla terassilla ja kuunnella sekä elää luonnon matkassa mukana. Olen joskus äänittänyt aamuöistä lintujen liverrystä talteenkin, että näin talvisin on helppo palata tarvittaessa hetkeksi maailman ihanimpaan Suomen kesään.

Kuunnellappa ketun suruisia kutsuhuutoja hämärtyvässä illassa. Ihastellappa haltioituneena pellon reunalta kantautuvia taianomaisia sarvipöllön huikkauksia. Arvuutella rakkaan kanssa yöllisestä metsästä kuuluvia kahinoita ja rapinoita. "Nyt on muuten joku tosi iso toi!".

 Nuo muistot ovat viime kesältä, enkä millään malttaisi odottaa jo seuraavaa.. 

Sanotaan että pöllöt symboloivat viisautta,tietoa, harkitsevaisuutta,vapautta ja voimaa. Vapaus on näistä ehkä lähimpänä sitä, mitä itse voisin todeta pöllön minulle symboloivan jos jotain pitäisi sanoa  kauneuden lisäksi. Luin myös jostain, että pöllö on kuulemma erittäin tietoinen siitä, mitä sen ympärillä tapahtuu. Itsehän kuljen "tuntosarvet" pystyssä jatkuvasti ja olen herkkä havainnoimaan asioita. Tämän hyvä ystäväni jo teininä minusta oivalsi. 

Herkkyyden olen kokenut lähinnä vahvuutena, mutta pari päivää sitten tajusin myös sen että elämässäni on muutamia sellaisia hetkiä, joita en haluaisi maustaa tällä bonus-ominaisuudella. Kuluneella viikolla olen joutunut hyväksymään jotain sellaista, mitä en ole halunnut vuosien aikana nähdä tai myöntää itselleni. Sen myöntäminen oli tavallaan helpotus, mutta herkkyyteni vuoksi olen silti ollut tosi yksinäinen tuon asian kanssa. Kun toiset jatkavat elämäänsä niin minä jään miettimään sekä nyyhkimään. Näistä tuntemuksista ehkä kirjoittelen lisää myöhemmin. 



Tiesittekö muuten, että pöllöriipusta kantavalla on kuulemma rohkeus seurata omia vaistojaan? Minä en ennen tätä päivää tiennyt. Täytyypä siis yrittää jatkossa kiinnittää huomiota väittämään - liian usein kun se oma uskallus on vähän hakusessa.

;)


Vuonna 2012, puoli vuotta PikkuW:n syntymän jälkeen, ystäväni teki minulle käsivarren sisäpintaan tämän alla näkyvän pöllötatuoinnin. Tahdoin satumaisen pöllön, joka on sopivasti taianomainen. Toteemipöllö. Onnentuoja. Rakastan sitä paljon. Pienimmäinenkin taitaa muuten rakastaa kun muutama päivä sitten kertoi minulle, että hän haluaa isona pöllötatskan.Ylläri.

 Toivottavasti viime kesäinen huhuilija uskaltautuisi myös näyttäytyä minulle vielä joskus. Sitä toivon sinulta kesä-2018.

Loppuun vielä söpö video. Jos sinä et ole vielä hurahtanut, niin tämän jälkeen olet.


Sopivan kevyttä tekstiä sunnuntai-iltaan. Nyt nukkumaan..

 Ihanaa ja söpöä alkavaa viikkoa kaikille!




 

Arki

Talven viheliäisin vaanija

14.32

 Elämme vuoden kriittisintä aikaa. Se vaanii nurkkien takana sekä ovien kahvoissa. Siitä varoitellaan vanhempia aamusella eskarin eteisessä ja sitä kauhunsekaisin tuntein kotona sitten odotellaan saapuvaksi. 

Jossain vaiheessa se tulee kuitenkin!


Itsehän kävin eilen ostamassa lääkekaapin norolääkearsenaalin täyteen ja vaikka se usein turhaa onkin, yritämme tehdä kaikkemme välttyäksemme tältä pöpöltä. Pari viime vuotta olen onnistunut tavoitteessani, mutta nyt on jo huomattavasti vaikeampaa kun esikoinen on aloittanut eskarin. 

Ja vaikka se tauti todennäköisesti meidät tänä vuonna tavoittaakin, saatamme ehkä päästä helpommalla kun koko jengin suolisto on pumpattu täyteen probiootteja.


Me tosiaan saimme varoituksen eskarissa eilen, mutta nyt vaan toivomme että selviämme hiihtoloman yli ilman oksuja. Viime yönä olin jo satavarma että nyt se alkoi, mutta Piippiksen hikinen otsa ja tuskainen olemus johtuikin vain toisenlaisista masuvaivoista ja helpotus tapahtui kun istuskeltiin vessassa tovi. Sen jälkeen nukuttikin hyvin koko sakkia. Mitä nyt vähän nukkumapaikkoja unenpöpperössä vaihdeltiin..

Mistä mun kauhuni tätä kyseistä tautia kohtaan kumpuaa? No menneiden vuosien kokemuksista. Olen tästä muistaakseni aikaisemminkin jo kirjoitellut, mutta uusille lukijoille nämä asiat vielä kerrottakoon. Piippis ei osaa kunnolla oksentaa ja tästä syystä ihan tavallinenkin vatsatauti vetäisee neitokaisen huonoon kuntoon pitkäksi aikaa. Noro on erityisen paha tauti, koska Pirpana kuivuu hyvin herkästi (kun toisesta päästä lentää tavaraa) ja edellisellä kerralla neiti makasi monta päivää patjalla kanttuvei. Kädet levällään lattialla -  tyhjyyteen tuijottaen.  Se oli ihan kamalaa katsottavaa ja jälkeen päin olenkin tuumaillut, että meidän varmaan olisi pitänyt vähän herkemmin lähteä tytön kanssa tiputukseen. Jatkossa olen viisaampi. Onneksi tuolloinkin saimme neidin kyllä kuntoon sinnikkään ja jatkuvan nesteytyksen ansiosta.

Noro 2013
Me muut kyllä selviämme nopeammin näistä taudeista, vaikkakaan eihän se koskaan mitään hauskaa sairastamista ole - varsinkaan kun yleensä me vanhemmat sitten saamme saman taudin lasten kanssa samaan hetkeen! Viimeksi mummi ja pappa pelastivat meidät katastrofilta (ja apua silloin meillä oli vaan yksi vessa!), mutta nyt tilanne on toinen syöpähoitojen vuoksi. 

No mutta, ei tästä nyt liiaksi viitsi stressiä ottaa ja pöpö tulee kun on tullakseen. Jos jotain hyvää siinä on niin se, että usein tämän taudin saapuessa taloon arki pysähtyy muutamaksi päiväksi täysin. Silloin ollaan kaikki saman katon alla ja parannellaan oloa - pikku hiljaa yhdessä toipuen. Ja voi sitä olotilaa sitten, kun tauti todetaan selätetyksi! Silloin jos koska voi tuntea elävänsä. 

Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella on selvitty ilman pöpöjä ja kaikki pääsevät nautiskelemaan hiihtolomapäivistä terveenä!

Mitäs meille muuta? No eipä kummempia. Saimme Rytin eilen luoksemme taas neljäksi viikoksi ja tänä aamuna herättiin kylmiin ja märkiin pusuihin. Teimme piiiitkän lenkin ulkona äsken ja kohta syödään munkkeja. Aika perus meininkiä, mutta tosi ihanaa sellaista. Mulla on koulusta nyt myös viikon loma ja aion nautiskella siitä täysillä. Olen parin viime viikon aikana saanut taas pari tenttiä tehtyä ja koulu etenee tosi kivasti. 

Kovasti olen yrittänyt tässä mietiskellä, että mitähän kivaa sitä lasten kanssa tulevalla viikolla keksisi? Kaikki vinkit ovat tervetulleita siis :)  Kovinkaan kauaksi ei päästä nyt lähtemään, sillä H on töissä normaalisti viikolla. Ulkoilemme toki, mutta jotain muutakin olisi kiva tehdä. 

Huomenna juhlimme keskimmäisen nimppareita ja mikäpä sen parempaa kuin kellahtaa koko jengin voimin sohvan pohjalle katsomaan Putousta, jota meidän ipanat nyt suuresti fanittavat. Alla oleva videoklippi antakoon vähän osviittaa..

Viikonloppuja kaikille! 

<3

P.s Pieni vinkki Keski-Uudenmaan seudulla asuville lukijoille. Jos ostat 60 tai 90 Rela tabua keravalaisesta apteekista, saat Helsinki-Tukholma-Helsinki risteilyn kaupanpäälle. Mekin saatiin ja keväällä lähdemme koko tiimin voimin risteilemään !

Viikonloppu kulttuurin parissa

15.27

Tarkoituksenani ei ollut tänään istahtaa tietokoneen ääreen kirjoittelemaan, mutta eilisen teatterielämyksen jälkimainingeissa kirjoitusinnostus yllätti mut totaalisesti ja täällä sitä nyt taas ollaan! 

Koska kuulun Keski-Uudenmaan bloggaajiin eli Kubloon, sain kunnian päästä eilen ensi-iltaan katsomaan Keski-Uudenmaan teatterin "Exän uus & vanha"- esitystä Keravan Keuda-taloon. Otettiin H:n kanssa parin tunnin breikki arjesta ja olipahan ihan älyttömän hauska sekä viihdyttävä kaksituntinen. 

Esityksen on käsikirjoittanut ja ohjannut "Kumman kaa"-sarjastakin tuttu Minna Koskela eli lienee melkeinpä itsestäänselvyys, että nauraa sai vatsa kippurassa. Jossain vaiheessa siinä hekotellessani mulla valui jotain meikkiä silmään niin, että näin hetkenaikaa kaiken ihan sumeana ja H ihmetteli että mitä teen kun hinkkasin hanakasti oikeaa öögaani. 

Väliajalla otettiin tietysti skumpat ja nautiskeltiin Keuda-talon aulassa iloisesta puheensorinasta ja mahtavasta ensi-ilta tunnelmasta. Esitys kesti väliaika mukaanluettuna n.2 tuntia ja se oli ainakin meidän mielestä todella sopiva aika. Ei liian lyhyt mutta ei myöskään liian pitkä. Tiivis kaksituntinen paketti, jonka aikana sai hihitellä lähestulkoon koko ajan. Siispä skumpan lisäksi myös esityksestä jäi todella hyvä maku suuhun.

Juteltiin tänään H:n kanssa, että kyllä tämä kokemus sytytti taas pienen palon teatteritaidetta kohtaan ja hilppasen verran useammin on kyllä jatkossa raahauduttava näiden elämysten äärelle. Nämä kun nyt vaan tuppaavat olemaan vapaa-ajanviettovaihtoehtoja parhaimmillaan.


"Siinä että nelikymppiset Terhi ja Jari ovat eronneet jo puoli vuotta sitten, ei liene mitään ihmeellistä. Välitkin on saatu kutakuinkin kuntoon,vaikka halu välien kunnossapitoon kummallakin omansa. Terhi kokkaa vielä Jarin herkkuja keittiössään,vaikka Jari on tuomassa kyläilemään uuden tyttöystävänsä... Kutkuttavassa tilanteessa soppaa hämmentää Hille, Terhin ystävätär, jolla hänelläkin on sanottavansa Jarille. Kuka määrittää kaapin paikan, kuka hoitaa kenenkin lapsia, kenen luulot otetaan pois ja kuka kilpailee kenenkin kanssa? Yhtä kaikki, "ihminen on aina enemmän tai vähemmän sekaisin".

 Rooleissa nähdään hurmaava Anu Sinisalo, hulvattoman hauska Leena Uotila, ihana Inka Kallen, toinen hulvaton eli Anna-Leena Sipilä sekä omassa roolissansa juuri oikea Seppo Halttunen.

Haluan lämpimästi suositella tätä esitystä kaikille lähistöllä asuville lukijoille. Antakaamme yhdessä tukemme paikalliselle kulttuurille! Tätä esitystä voi käydä katsomassa 11.2 - 18.3 välisenä aikana ja lippuja saa lippu.fi palvelusta. 

Olin muuten aika ihastunut kun kuulin, että 20 vee juhlavuotensa kunniaksi KUT tarjoaa kaikille 1998 vuonna syntyneille ilmaiset teatterielämykset tänä vuonna. Tempauksen tavoitteena on kasvattaa muun muassa uutta teatterikävijäsukupolvea Keski-Uudellemaalle. Tämähän on ihan loistavaa! Vinkkailkaahan nuoremmillenne :) 

Eilen illalla kotiin palatessamme sohvalla mummin kainalossa istui kolme suloista pientä. Pesimme hampaat ja kömmimme yhdessä unta odottelemaan - sitä ei tosin kauaa tarvinnut odotella. Tämä on poikkeuksellinen viikonloppu, sillä pääsemme myös tänään H:n kanssa ulkoilemaan. Lähdemme kuuntelemaan H:n veljen keikkaa ja mikäpä on parempi tapa aloitella iltaa kun kellahtaa tatuoijanpenkkiin lepäilemään. Mun ihooni piirrustetaan jotain todella tärkeää ja siitä tulen kirjoittelemaan myöhemmin ihan oman postauksensa. Jännittää!

Ihanaa viikonloppua! Nauttikaamme kulttuurista!


 

Arki

Hohtogolfaamassa mini-ihmisten kanssa

16.41



Kuluneella viikolla päätin järkätä ipanoiden arkeen jotain vähän normaalista poikkeavaa toimintaa, sillä "mullaeioomitääntekemistä!"-huudot alkoivat kiristää iltojen ilmapiiriä ja jostain syystä allekirjoittanuttakin ahdisti nököttää vaan kotosalla. Googlasin tovin jonka jälkeen päätimme yhteistuumin, että lähdemme testaamaan Hohtogolfia Flamingoon Vantaalle. Lapset eivät vielä koskaan ole päässeet minigolfia testaamaan ja on meillä aikuisillakin hurahtanut edellisestä kerrasta jo vähän turhan pitkä aika.
Yritin räpsiä kuviakin muistoksi tuosta reissusta, mutta surkeista surkein Nikon ei oikein suostunut hämyisessä neonvalossa otoksia kunnolla ottamaan. Toivottavasti jotain selkoa tunnelmasta kuitenkin saa, vaikka kuvat vähän sumeita ovatkin. 



"Vapaudenpatsas!",

 huudahtivat ipanat onnessaan kun sisään pelihalliin astuimme.


 Tuo neonvalojen säihke ja äänitehosteet salissa tekivät kyllä oman ainutlaatuisen tunnelmansa pelaamiseen ja hetkeksi saatoin palata jopa omiin 90-luvun lapsuusmuistoihin - Planet Fun Funin jännittävään ympäristöön. 

Kuinka moni muistaa?


Suositusikäraja hohtogolfissa on 7 vuotta, mutta meillä homma toimi kyllä tosi hienosti "alaikäisyydestä"  huolimatta! 5 vee oli aivan onnessaan kun sai isin kanssa kisata ja tytötkin pysyivät kivasti mukana pelissä. Toki me pelattiin omilla säännöillä, mutta tärkeintä tässä reissussa oli nyt tekemisen meininki - ei niinkään oikeaoppinen peli. 

Tuo ylhäällä näkyvä kauhu-rata me kuitenkin ohitettiin työntekijän suosituksesta. Se on kuulemma niin pelottava, että saattaa kauhistuttaa pienempiä pelaajia. Itse pääsin kuitenkin kurkkaamaan kummituksia. Seuraavassa kerronkin syyn siihen, miksi jouduin tuossa tilassa pyörähtämään.


Kuluneiden vuosien aikana kynnys tehdä lasten kanssa tällaisia reissuja on ollut meille korkea Piippiksen karkailualttiuden vuoksi. Pikku hiljaa lasten varttuessa olemme kuitenkin pyrkineet uskaltautumaan aktiviteettien pariin ihmisten ilmoille, sillä jossain vaiheessa tämä tulee kuitenkin oppia -  meidän kaikkien.  

Valitettavasti me ei tästä(kään) reissusta säikähtämättä selviydytty.  Peli sujui tosi kivasti ja olimme koko ajan H:n kanssa kartalla siitä, missä Piippis oli ja mitä hän teki. Muutaman kerran mokoma meinasi laajentaa reviiriänsä, mutta tiukasti komennettuamme palasi takaisin pelaamishommiin. Siinä vaiheessa kun pojat kisasivat viimeistä reikää, olimme kaikki ihmettelemässä sitä miten laite imaisee pallot hetkessä uumeniinsa. Piippis istui tässä vaiheessa jo viereisessä pöydässä, jonne olimme jättäneet myös vaatteemme. Jotain siinä sitten tapahtui niin, että muutamaksi hetkeksi kummankin (sekä minun että H:n) huomio herpaantui. Ja niin kuin arvata saattaa, juuri tuossa hetkessä neiti oli kadonnut omille teilleen.

Menin aivan paniikkiin ja kun tyttöä ei näkynyt salissa, päätin kielloista huolimatta avata pöydän vieressä olevan oven, koska olin aivan varma että neiti on sinne mennyt. Ja kuinka ollakkaan, löysin itseni kammottavien kummitusten ja huutojen keskeltä. Huusin Piippistä ja huutooni kuului jostain kaukaa vastaus : "Mitäää?!". "Missä sä olet?!", huusin takaisin ja kaukaisuudesta kuului topakka "Täällä!"-vastaus. 

Tajusin tuossa hetkessä, että tyttö ei ollut kauhuradalla (onneksi) ja lähdin pois huoneesta. Tässä vaiheessa kivi tipahtikin sydämeltäni, kun ihana työntekijä huikkasi meille että "Täällä hän on!". Neitokainen oli mennyt pelikoneen taakse piiloon ja odotteli siellä ihmeissään, kun kukaan ei heti tullutkaan hakemaan pois. 

Onni onnettomuudessa, tyttö vastasi huutoomme ja oli pysynyt Hohtogolfin tiloissa. Salista ei ihan helposti kyllä pääse Flamingon puolelle livahtamaankaan ja siitä olen hyvin iloinen. 


Vaikka tämä koko katoaminen kesti vain minuutin verran, se tuntui oikeasti tunnilta. Se sai meidät vanhemmat myös miettimään, miten jatkossa kannattaa toimia kun lähdemme koko perheen voimin viettämään näitä lapsiperheaktiviteetteja. Tämä kun voi tapahtua ihan missä vain. Muumimaailmassa aikanaan lasten selkään laitettiin tarrat, joihin kirjoitettiin vanhempien nimet ja puhelinnumerot. Näin taidamme itsekin toimia jatkossa - oli paikka mikä hyvänsä.


Loppu hyvin, kaikki hyvin. Pienestä katoamisepisodista huolimatta reissusta jäi kivat muistot ja varmasti palaamme takaisin pelailemaan jossain vaiheessa. Hohtogolfin vieressä oli myös pelihalli, jossa tytöt pääsivät lähdön hetkellä vielä kiipeilemään kiipeilyseinälle. Ylemmässä kuvassa Piippis etenee tohinalla kuin vanha tekijä. Pienempää vähän jänskätti.


 Tässäpä vielä tunnelmia pelipaikalta (surkealaatuinen sellainen tosin). Nuo äänitehosteet tiloissa olivat kyllä huikeat! Lapsille on muuten sitten tarjolla Peltoreita tarvittaessa, mutta meidän kolmikko ei niitä halunnut - yllättävää kyllä! Edes porukan ääniyliherkkis ei hämmentynyt uusista äänimaailmoista.

Jos pienempien lasten kanssa halajaa pelailemaan, voin suositella näitä arkisia iltapäiviä/alkuiltoja lämpimästi. Saimme rauhassa pelailla eikä tarvinnut nolostella huudellessa omaansa pois piilostansa. Kahdeksan jälkeen ikäraja nousee kahdeksaantoista.


Ja niinhän siinä sitten kävi että koska Jumbossa oltiin, niin myös sushia oli pakko saada. Tällä kertaa rullien muodossa. 


Vaikka "mulla ei oo mitään tekemistä"-lausahdus on kuulemma monen asiantuntijan mukaan hyvä merkki lapsessa, on tällainen yhteinen puuhastelu uusien juttujen parissa aivan ihanaa aina silloin tällöin! 

Mitähän sitä seuraavaksi keksisi? 

Suosituimmat

Facebook