Rakas, rakkaampi, "lutikka"

17.13


"Mittä mun lutikka?!"  
 
Tuo lause kajahtaa ulko-ovelta joka päivä, kun neiti tulee eskarista kotiin. Vaaleanpunainen leikkilusikka on tärkein kaikista leluista - jopa Elsa ja Anna jäävät kakkoseksi tässä kilvassa. Usein Piippis istuskelee piiitkiä pätkiä kerrossängyn yläpedissä tai sohvalla, höpöttelee omiansa  ja heiluttelee lusikkaa pienissä kätösissään rivakasti. Ja tosiaan vaikka neiti pelaisikin futista tai jakaisi jonkun muun leikin sisarustensa kanssa, pysyy tuo vaaleanpunainen lusikka hyppysissä siltikin tiukasti.
 


 Ja voi sitä surun päivää, kun tuo lusikka sattuu häviämään hetkeksi jonnekin! Lukuisat kerrat sitä on etsitty koko perheen voimin lähestulkoon paniikinomaisissa tunnelmissa. Ei kelpaa korvikkeet ei. Tässä talossa yritetäänkin nyt tehdä kaikki sen eteen, että tuo Pirpanaisen lutikka ei katoaisi lopullisesti ja tästä syystä sitä ei saa viedä esim. eskariin tai ottaa mukaan kauppareissulle.

Nähtäväksi jää, että kuinka kauan tämä uusin villitys kestää. Nämä kun yleensä tuppaavat olemaan sellaisia ohimeneviä vaiheita..

Heiluu niin rivakasti ettei edes kamera meinannut saada kuvatuksi..

Vähän vielä hiihtolomaviikon kuulumisia. 

Me ollaan kirjaimellisesti lomailtu ihan kaikesta ja otettu levon kannalta. Normaalisti saatan jopa vähän stressata siitä, että loma menee lorvailun merkeissä, mutta nyt on ollut jotenkin super ihanaa ja luonnollista vaan olla. Aamuisin kun H on pompannut herätyskellonsa soidessa pystyyn, olen minä tyytyväisenä kääntänyt kylkeä ja jatkanut suloisia lomaunosiani. Muutamana aamuna ipanatkin ovat nukkuneet kahdeksan paremmalle puolelle. 

Tämän hiihtoloman onnenhippuset löytyvät pienistä hetkistä. Kiireettömistä yhteisistä aamupalatuokioista saman pöydän äärellä, vastaleivottujen teeleipien tuoksusta, lämpimästä kahvista, kaurapuurosta, Sutsisatsaasta, nimpparikakuista, lahjapapereiden rapinoista, liitulakuista, Ariel merenneidosta, jalkapallosta, Rytistä, ulkoilusta, auringosta, lautapeleistä ja isovanhemmista.


Tänään lapset haastoivat mummin sekä papan muistipelissä. Peli päättyi samalla tavalla kuin meidän vanhempien ja ipanoiden väliset skabat - lapset saivat murskavoiton.


Jotta tästä lomasta jäisi lapsille joku kiva uusi muisto, päätimme huomenna lähteä katsastamaan Sea Lifen tunnelmia. Niistä lisää seuraavassa sitten. Lauantai-aamun suunnitelmat tein eilen, kun ostin tuon alla olevan opuksen Prismasta kolmella eurolla. Yhteiset ihanat hetket pöydän ääressä siis jatkukoon..


Minkäslaista lomaa siellä on vietelty?  Aurinkoa ainakin riittää ja sekös ihanaa on! Mahtavaa kulman takana kurkkivaa viikonloppua kaikille!

You Might Also Like

2 kommenttia

  1. Sea Life on tosi kiva idea, Vilho tykkä myös paljon ! �� Meidän loma on ollut myös rento ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ja tämän viikon siellä on vielä joku "Jurassic seas" näyttely joka varmasti on meidän kundin mielestä aika kova juttu :D Kiva kuulla että teilläkin on ollut mukava loma, onneksi sitä on vielä vähän jäljellä <3

      Poista

Suosituimmat

Facebook