Niinhän siinä kävi, että vaikka kuinka hehkutin stressitöntä olotilaani sekä lupsakkaasti lutviutuneita jouluaskareita, kasaantuivat kaikki paineet lopulta mun jouluaattooni. Olin vähän turhan optimistinen, sanoisin. Opin, että kolmen pienen lapsen kanssa jouluaatolle ei kannata asettaa liikaa odotuksia, tai pyrkiä toimimaan aikaisemmin tutuksi tulleen kaavan mukaan. Voinkin ihan rehellisesti sanoa, että en itse rentoutunut aattona nyt juurikaan, ja se jäi osittain mieltä vähän kaihertamaankin. Lapset olivat joulupukista sekä lahjoista luonnollisesti kovin onnessaan, ja tuo onni todella pelasti mun päiväni! Ensimmäinen joulu, kun Piippiskin innostui lahjoistaan ja leikki uusilla leluillaan kovasti!

"Tötterö-Myyrä, tötterö-myyrä. Mitä sä puuhaat? Torkutko? Harjaatko hampaat? Keitätkö kahvit? Esiin nyt sieltä jo käy!"

Itse jäin myös kaipaamaan aatto-illalta läheisten kanssa vietettyä aikaa. Tänävuonna tuota aikaa oli poikkeuksellisen vähän.

Onneksi, ONNEKSI tuli joulupäivä, ja pelasti kadonneen joulufiiliksen. Tuo päivä oli heittämällä vuoden paras. Kasailtiin perheen kesken autorataa ja skabaltiin, leikittiin uusilla leluilla, saunottiin ajan kanssa ja syötiin yhdessä (aattona ei ehditty niin tekemään). Kokopäivän joululaulut pauhasivat stereoista, ja tunnelmaa riitti.

Himpunverran mönkään menneen jouluaaton jälkeen fiilis onkin siis muuten ollut hyvä ja rauhallinen. Aaton jälkeen reissattiin myös kumpaistenkin isovanhempien luona, ja otettiin takaisin tuota lyhkäiseksi jäänyttä aikaa läheisten kanssa. Se kun on mulle itselleni joulussa yksi tärkeimmistä asioista.

Jälleen kasvoin ja opin. Liiallinen stressaamattommuus ennen joulua ei myöskään ole välttämättä hyvä asia. Jonkunverran pitää suunnitella, jotta tuo kiireinen päivä onnistuu mahdollisimman helposti. Ja niin, note to self: Joulukuusen voi, ja kannattaakin koristella jo aatonaattona. Kaikkea ei kannata jättää viimetinkaan.

Nyt vietellään välipäiviä arkisissa merkeissä, mutta keskiviikkona heittäydytään taas lomatunnelmiin. Niin kivaa!