Krooninen vauvakuume?!
11.00Krooninen tila on pitkäikäinen tai toistuva, usein hitaasti kehittyvä sairaus, kipu tai muu tila. Erityisesti puhutaan kroonisesta sairaudesta. Kroonisen sairauden vastakohta on akuutti eli äkillinen sairaus, joka kestää vain lyhyen ajan.
Näin kertoo Wikipedia aiheesta "Krooninen tila". En tiedä, kumpi on se oikea termi, kun puhutaan omasta tilastani. Akuutti, vaiko krooninen? Jotain siltä väliltä jokatapauksessa.
Olen useaan otteeseen todennut, että minähän en enää lapsia tähän maailmaan tee! Kolme alle 5-vuotiasta ovat kuin ovatkin väsyttäneet mut aika-ajoin, ja niin täydellisen totaalisesti jo siihen toiseen ääripäähän asti, että ajatus uudesta raskaudesta sekä vauvasta tuntuu täydeltä järjettömyydeltä. Silti, SILTI löydän itseni sillointällöin mietiskelemästä (kaiken tämän hulabaloon keskellä) lasten kasvaessa , että mitäpä jos kuitenkin..?
Uskon näiden ajatusten juontavan juurensa siitä tosiseikasta, että mun kroppani ei tule kestämään enää yht'ainuttakaan odotusaikaa. En kykene enää kasvattamaan vauvaa kohdussani, saatika synnyttämään häntä turvallisesti. Tässävaiheessa onkin siis jo otettava omat resurssit huomioon, eikä muille ajatuksille saa antaa liikaa valtaa . Tämä vauvakuume-ajatus on siis jotain alitajuntaista. Kun en vaan enää pysty, niin sillointällöin erehdyn haaveilemaan saavuttamattomasta. Joskus jopa kadehdin heitä, jotka pystyvät.
Kolme ihanaa lasta on täysi jackpot, eikä mulla oikeasti olisi edes oikeutta valitella tällaista ääneen. Silti kuitenkin niin nyt teen. Joskus tuntuu vaan niin lohduttomalta ajatella, että enää en tule koskaan työntelemään maailman onnellisimpana äitinä lapsivuodeosastolla uutukaistani vauvasängyssään. Nuuhkimaan. Imettämään.
Minun elämässäni nuo ylläolevat asiat on nyt koettu ja nähty, sekä muistoihin talletettu. Niin se vaan on.
Tavallaan se on ajatuksena todella helpottavakin. Kunhan tämä lohduttomuuden tunne ei tule ottamaan liian isoa valtaa mun elämästäni, niin kaikki hyvin.
Mulla on ihana perhe. Olen pienessä ajassa saanut niin paljon, että nämä tällaiset ajatukset lienevät ihan luonnollisiakin. Olisihan tässä vielä 1o vuotta ihan hyvää lisääntymisaikaa! Tavallaan. Mutta sitten kuitenkaan ei ole. 10 vuotta aikaa vaipua lohduttomuuden syövereihin, ou nou! ;)
Tiedän, että maailmassa on paljon äitejä, jotka kamppailevat näiden samojen ajatusten parissa. Olo on onnellinen, kiitollinen mutta samalla haikea. Äitiys! Se ei tottavie ole helppo laji.
Toivon silti, että meidän perheemme tila on nyt pysyvä . Stationaarinen.
Tästä eteenpäin yhtäjaksoinen yöuneni pitenee vuosi vuodelta, ja saamme perheenä nauttia uudenlaisista ihanista asioista. Nyt on vaan niin vallan hyvä! Näin olkoon.
9 kommenttia
Moikka! Tämä ei liity nyt tähän postaukseen, mutta kirjoitan nyt kuitenkin tähän. Mun täytyy kiittää sua siitä, että tämä blogi on ilollaan ja suloisuudellaan vienyt ajatuksia kehitysvammaisista vain positiiviseen suuntaan. Siis minunkin, vaikka en ole heistä koskaan mitään negatiivista ajatellutkaan, silti nykyään sydämeni sulaa entitä nopeammim näille aidoille ja omanlaisille ihmisille. Päätin juuri 10 viikkoisen harjoittelun kehitysvammaisten asumisyksikössä ja uskalsin hakeutua sinne juuri siksi, koska olin saanut kehitysvammaisista niin hyvän kuvan ja haluan kertoa, että sinä olet ollut edistämässä sitä. Asumisyksikkö oli huippu, työntekijät mukavia ja läsnäolevia ja kehitysvammaiset aivan mahtavia. Haikeudella heidät tänään jätin ja niin hekin taisivat haikeudella hyvästellä minut, mutta niin vain tämänkin tyttösen täytyy ammatti opiskella loppuun, ennen oikeaa työntekoa :D Haluan siis sanoa, että miten ikinä tyttäresi kasvaa tai elää tai asuu niin toivon hänen matkalleen näitä harjoittelupaikan työntekijöiden kaltaisia, lämpimiä ihmisiä. Kasvatatte rakkaudella ja suvaitsevaisuudella ja se on hienoa. Tyttärelläsi voi olla edessä vaikka mitä ihanaa, juuri yksi downtyttö muutti aivan omaan kotiinsa ja oli siitä aivan innoissaan. Tiedät varmasti tämän kaiken, mutta halusin kuitenkin kertoa. Kaikkea hyvää teille, hymyä elämään ja ihanaa joulua! :)
VastaaPoistaOlet paras. Kiitos <3 Ihanaa joulua sinulle myös!
VastaaPoistaNäistä ajatuksista ja kommenteista saan voimani kirjoittamiseen, ja osittain myös omaan arkeeni.
VastaaPoistaSamaistun. Vaikka nuorin vasta 2kk. Mutta pelkään milloin tää "vauvautu" häviää. Jääkö nämä lapset kolmeen meilläkin. Luultavasti joo. Mutta vaikeita aikoja on mielentilallisesti edessä jos nyt jo kaipaan sitä odotuksen jännitystä, ensi-imetystä, vauvaonnitteluja....
VastaaPoistaKyllä sinä ehkä vielä pääset nuuhkimaan. Ja ehkä myös työntämään niitä sairaalan kärryjä. Pesemään pyllyä, vaihtamaan vaippaa ja syöttämään sosetta. Siihen menee todennäköisesti muutama vuosikymmen ja se on vähän erilaista vanhemmuutta, ilman katkonaisia yöunia ja jokapäiväistä lelujen sekamelskaa.
VastaaPoistaAnoppini kerran vitsillä tokaisi, että isovanhemmuudessa pääsee kokemaan paljon vanhemmuuden riemuja ja vastuita, mutta että siitä kaikesta pääsee halutessaan hetkeksi eroon.
No joo, ehkä nyt ollaan aika kaukana tulevaisuudessa :D
Tsemppiä kuumeiluihin, ja mukavaa joulunaikaa sinne! :)
VastaaPoistaToivottavasti! :)
VastaaPoistaIhan viisaita ja järjellisiä ajatuksia.
VastaaPoistaLuultavasti kuumeesi on kuitenkin melko maltillista laatua =)
Itselläni ei ole loppunut vieläkään... vanhimmat on täysi-ikäisiä ja nuorinkin jo reilusti ohittanut vauvaiän, ja silti kuume on kova...
Saa nähdä =)
lohdullista kuulla :)
VastaaPoista