Heti alkuun haluan kiittää upeasta palautteesta, jota teiltä uusilta ja vanhoilta lukijoilta viimeisimmän postaukseni ansiosta sain. Facebookissa jaot olivat ennätyksellisiä ja voimmekin nyt hyvillä mielin todeta, että onnistuimme täydellisesti yhdessä levittämään tietoutta tärkeänä päivänä. Rutistuksia siis vaan sinne ruudun toiselle puolelle kovasti!

Palailen tänään kuluneen viikon arkisiin kuulumisiin ja aloitan kertomalla vaikka siitä, kuinka "vuoden mutsi" onnistui vaihteeksi tunaroimaan aikataulut täysin. Nolotti. Istuin poitsun kanssa terkkarin puheterapeutin odotushuoneessa.. kaksi tuntia liian myöhään! Olin sekoittanut Piippiksen ja PikkuW:n puheterapian aikataulut ajatuksissani, ja jälleen kerran pääsin pahoittelemaan julkisesti sekoilujani. Keskeytin vieläpä jonkun tärkeän palaverin oveen koputellessani. Tosi kiva.

 Tämä on meille harmillisen tuttua, ja vaikka käytössä on kalenteri johon merkitään kaikki perheen menot, näitä tapahtuu siitäkin huolimatta vähän turhan usein. Olemme kumpikin H:n kanssa samanlaisia lahopäitä. Saimme onneksemme uuden ajan, ja kuukauden päästä kokeillaan sitten uudestaan tätä. Harmittipa muuten vaan pikkujätkän puolesta, sillä hän oli odottanut kovasti että kerrankin HÄN pääsee puheterapiaan, eikä aina vaan tuo isosisko.

Puhetreenit ovat nyt kovasti pinnalla täällä meillä, ja se näkyy esimerkiksi lasten arkisissa puuhasteluissa hyvin selkeästi. Tänään pienin opetti isosiskoansa, mutta muutama päivä sitten nauraa räkätimme kippurassa, kun puheterapeutti Piippis pääsi valloilleen. "Tano II, tano ÄF, tano YY.." ja sitä rataa.. Tuolloin käytössä ei ollut kuvassa näkyvää harjoitteluvempainta.

 Nämä vehkeet ovat olleet meillä käytössä nyt vasta yhden vuorokauden ajan, mutta ihan jatkuvasti tuolla yläilmoissa joku mukuloistamme temppuilee. Eilen illalla kuopus pillahti itkuun kun käsiin alkoi sattumaan, eikä kiipeily enää onnistunutkaan -  intoa totta vie riitti. Lupasin, että aamulla kädet ovat ok ja näinhän se sitten olikin. Meno jatkui entisellään!

Välillä halaillaan ja sitten jatketaan iloista meininkiä. Sisko ja veli kannustavat Piippistä jatkuvasti nousemaan puille ja melkeinpä jo nyt tiedän, että on vain ajan kysmys kun tuo esikoinenkin rohkenee ylös muiden kanssa keikkumaan. Pidän teitä lukijoitakin ehdottomasti ajan tasalla siitä, mihin suuntaan ja kuinka nopeasti Pirpanan kehitys kiipeilyn saralla tulee kulkemaan.

Puolapuiden hommaaminen oli varmasti yksi parhaimmista tähänastisista päätöksistämme siinä, mitä tulee meidän erityislapsemme motoriikan tukemiseen. Mahtavaa seurata vierestä, kuinka kaksi muutakin saavat kokea ihan uudenlaista liikunnan iloa näiden uusien jumppavälineiden ansiosta!

Olen itsekin jo intoutunut kiipeämään useasti korkeuksiin ja huomasin monen muun oivalluksen ohella, että esimerkiksi omaa kotia on tosi hauska tarkastella vähän uudenlaisesta kuvakulmasta ;) Eilen illalla jumpattiin H:n kanssa kumpainenkin vatsalihaksia leuanvetotangossa roikkuen ja uskaltautui allekirjoittanut hetken aikaa jopa temppuilemaan renkaissakin. Niin kivaa!

"Äiti älä vaan putoa!",

huutelivat lapset huolissaan.

Syystäkin. Heh.

Kaikenlaisia postauksia sitä tulee rustailtua, mutta kyllä tämä on varmaan yksi niistä omituisimmista..

Päätin nyt kuitenkin ensimmäisen adventin kunniaksi paljastaa teille meidän perheen pienenpienen salaisuuden. Meillä on elokuusta asti pörränyt kärpänen täällä sisätiloissa ja muutama päivä taaksepäin hermostuin tuohon surisijaan hetkellisesti – julistamalla tietysti isoon ääneen tuomiopäivän koittaneen. 

"Ei sitä saa tappaa, se on meidän joulukärpänen!",

huudahti keskimmäinen huolestuneena.

Nyt meillä on sitten kaiken muun joulukrääsän lisäksi myös oma joulukärpänenkin talossa. Poika tuntee äitinsä ja osasi jälleen kerran vetäistä oikeasta narusta. Ja sitäpaitsi niin hassulta kuin se tuntuukin, on tuosta kärpäsestä tullut jännä pieni piristys arjessa. Aamulla yhdessä sitä etsitään ja mikä riemu tänäänkin syttyi, kun hän etsintöjen jälkeen päätti ilmestyä piilostaan takaisin olohuoneeseen lentelemään.

 Juuri nyt hän viettää iisiä sunnuntai iltaa joulutähdellä.

Uusi viikko meille mökkihöperöille ja jänniä juttuja luvassa. Haluaisin tähän loppuun vielä huudella Lego-arvonnan voittajia ja pyytää seuraavia henkilöitä ottamaan yhteyttä mun sähköpostiini(47palasta@gmail.com). HEINI sekä KATJA KANERVA, olette vielä kadoksissa! Kaksplussalta pois muuttaminen sai aikaan sen, että en näe osallistujien sähköpostiosoitteita. Sekös taasen isosti harmitti. Toivottavasti saan kaksi palkintoa toimitettua uusille omistajilleen. Yhden voittajan olen jo tavoittanut. 

Kivaa alkavaa viikkoa kaikille ja parahinta ensimmäistä adventtia. 

Uskaltauduin jälleen palaamaan kotiin tuon parin päivän takaisen tapaturman jälkeen! Niinkun muutama ehkä onkin fb:stä huomannut, oltiin mummin ja papan luona hoidossa yksi yö (turvallisuus sekä mukavuussyistä). Onpahan ollut kipeä varvas. Pieni mutta sanonko miten tyhmä vaiva. Joka kerta kun erehdyn kävelemään vähän pidempiä matkoja, haava aukeaa ja taas veri vuotaa. No, nyt täytyy yrittää ottaa iisisti. Onneksi Pirpana rakas oli väsynyt ja nukahti ajoissa sekä helposti. 

Mulla on tänään ollut taas vähän apeitakin ajatuksia. Ikävöin ystäviäni ja harmittaa että en ole oikein aktiivisesti jaksanut pitää yhteyttä edes niihin läheisimpiin. Odotan vaan täysillä pojan ulos putkahdusta eikä mielessä nyt jaksa muut asiat pyöriä. Kömpelyys ja iso maha saavat aikaan sen etten oikein viihdy kahviloissa tai vastaavissa tällähetkellä mutta tilanne korjaantuu varmasti syksyn saapuessa. Olen myös mietiskellyt paljon sitä että kuinkakohan moni mun ystävistä lueskelee tätä blogia? Terveisiä! Olette ajatuksissa <3

Äh ja sitten se sektio! Jokayö mielessä. Pelottaa tuo uusi tuntematon. Ei auta.

Luksusta luvassa myös vartin päästä kun saan ihan rauhassa makoilla sohvalla, parannella varvasväliäni ja katsoa "Little miss sunshine"-leffan jonka töllö tarjoaa torstai-illan ratoksi. Oma aurinkoinen niin suloisesti omassa huoneessansa tuhisee. Voi rakkautta!

Huomenna on Pirpanan juhlapäivä uudessa kodissa ja äitiä jännittää ainakin jo kovasti. Jännittää tietysti juhlat mutta myös ensimmäinen yö Järvenpäässä. Hommia riittää edelleen mutta kyllä sitä kodiksi kehtaa helposti jo kutsua.