Jalkapallo tuli taloon

18.01

Eilen se tapahtui sitten - minusta tuli kertaheitolla futismutsi. 

Viimeisen puolen vuoden sisään 5-vuotiaamme jalkapalloinnostus on pompsahtanut aikamoisiin sfääreihin ja niinpä kummitäti (myöskin vanha futismimmi) päätti muutama viikko sitten ilmoittaa kundin jalkapallokouluun.

Tällaisia ihania hymyjä sain eilen ikuistettua ennen ensimmäisiin treeneihin lähtöä. Tässä vaiheessa jo sitten itsekin tajusin, että tää ei voi olla mitään muuta kuin hyvä juttu. W on ottanut youtuben kautta haltuunsa erilaiset torjumiset sekä tuuletukset ja näitä kaikkia eilen sitten kentällä erittäin tyylikkäästi toteutettiin.


Yhtäkkiä minä, joka en koskaan ole ymmärtänyt tämän palloilulajin päälle, löysin itseni fiilistelemästä ja kannustamasta omaani kentän laidalta. Välillä ihan kiljahtelin innostuksesta! Kaikkea sitä näkee ja kuuleekin. Nevö say nevö.

Harjoituspeli ratkesi niin, että poitsun jengi voitti 4-2 ja arvatkaapas kuka niistä maaleista potkaisi vastustajan maaliin kolme ;) On ilmiselvää että sekä W ja äiti olivat hyvin iloisia siitä, että uusi harrastus tuntui kivalta ja tuotti tällaisia uusia onnenhetkiä sekä onnistumisen tunteita, mutta kyllä me siinä kotimatkalla sitten juteltiin myös siitä, että aina ei voi voittaa eikä se jalkapallossa tärkeintä olekaan. Hyvin tuo viisivuotias tuntui asian sisäistävän. Ja päästi tää meidän maalitykki yhden kerran pallon itsekin verkkoon ollessaan maalivahtina. Balanssia balanssia, heh.


"Enää kolme päivää ja sitten kaksi päivää ja sitten mä pääsen taas pelaamaan!"

Niin. Iloista on nyt se että innostus uutta harrastusta kohtaan jäi ja homma jatkuu. Hurahdin siis itsekin heti kun huomasin pallottelun positiiviset vaikutukset pojassani. Ainoa harmillinen asia tässä W:n mielestä oli se, että naapurin kaveri on eri ryhmässä kuin hän. Onneksi pojat saavat kotipihalla pelailla vielä useasti tulevan kesän aikana.

Aika hassua. Ensimmäinen meidän lapsistamme on nyt aloittanut ihan oikean harrastuksen. Poika kulkee isänsä jalanjäljissä, mutta kuopusta tämä fudisjuttu ei oikein innostanut(tarjosimme hänellekin mahdollisuuden jalkapallokouluun).  Neidit haluavat balettiin, mutta valitettavasti tälle keväälle en enää löytänyt sellaisia ryhmiä, jonne olisin voinut neitokaiset "tyrkätä". Syksyllä sitten. Toivottavasti myös Piippikselle on tilaa näissä "tavis"-ryhmissä - siskon läsnäolo antaisi varmasti erityislapselle tukea myös uuden harrastuksen aloituksessa.

Olemme jo tovin jutelleet H:n kanssa siitä, että tässä meidän jengissä lapset tullaan viemään harrastuksiin heidän omasta tahdostaan. Emme siis halua tuputtaa mitään lajia ipanoille, vaan oivallus harrastuksen aloittamisesta täytyy tulla lapsen omasta päästä.. Jalkapalloilun kohdalla oli kyllä ilmiselvää, että tämä on "the juttu". Kummitäti ja -setäkin olivat paikanpäällä muuten jäbää kannustamassa. Kiitos seurasta rakkaille!

Sellainen minipostaus tähän päivään. Minuu vähän kauhistuttaa kun edessä on vielä viiden päivän työputki ennen vappua ja tietokoneen valo häikäisee pelottavan ikävästi silmiin. Kun nyt ei vaan alkaisi taas se kolmen päivän pituinen päänsärky, niin kuin kuukausi sitten oli.. Voihan naiseus! 

Keväistä viikkoa kaikille!




You Might Also Like

0 kommenttia

Suosituimmat

Facebook