Poika. Olen niin onnellinen, että mulle ja isille on siunaantunut vuosien varrella myös yksi sellainen, kahden tytsyn kaveriksi.

Eikä mikään sellainen, vaan niin tuhannen ihana poika– sekä sisältä että ulkoa! Huolehtivainen, herkkä mutta silti rohkea.

Hänen tiedonjanonsa on valtaisa. Kokoajan kyselemässä. Useimmiten esittää vielä monta monta lisäkysymystäkin. Opin samalla toki itse myös! Vaikkapa siinä hetkessä, kun istun pelkääjän paikalla ja googlaan pilvilajeja matkalla isomummon luokse Pohjanmaalle. Cumulus, nimbus, stratus..

Hän on suloinen tyyppi joka fanittaa vanhempia serkkupoikiaan, kun taas siskonsa fanittavat häntä suuresti. Kutittelevat. Kikattelevat. Haastavat painiin.

Hän on juurikin se pikkuveli, jonka ansiosta isosisko päätti ottaa jalat allensa ja lähteä kävelemään. Se, joka motivoi Pirpanan puhumaan. Ei mikään turha jätkä.

Hän rakastaa rakennella legoja tuntitolkulla. Sulkea kämmeneensä äidin puhaltamat, ISOT saippuakuplat. Taistella isin kanssa Kapteeni Amerikka-juttuja. Tutkia ötököitä. Tehdä kuperkeikkoja trampalla ja tanssia Robinin Ruisrock keikan tahtiin olohuoneen matolla. Välillä pöydältä hyppien..

..ja ihan vain siksi, koska Robinkin tekee niin.

Hänen vaaleat hiuksensa ovat jatkuvasti hiestä korkkiruuvilla. Kauniinpaa en tiedä. Muutama päivä sitten se yhtäkkiä naureskeli saunassa ja osoitti äidin tissejä:

"Hassut noi!*höröhörö*".

Hän omaa loistavan huumorintajun. Hymyilee herkästi, mutta yhtälailla herkästi myös tirauttaa kyyneleen. Äidinvaistoni väittäisi hyvin onnelliseksi pieneksi pojaksi. Eilen illalla nukkumaan käydessään hän kuiskasi minulle "Äiti mä rakastan sua tooosi paljon". Voi suloinen 4-vuotias, sanat eivät riitä kertomaan sitä, kuinka paljon äiti sinua rakastaa! Pysy aina tuollaisena.

Niinkuin jokaiseen mun lapseeni, myös PikkuW:hen mulla on ihan omanlaisensa side. Melkein itken kun kirjoitan tätä. Mulla on maailman upein poika enkä vaan voisi millään kuvitella elämääni ilman häntä.

Hyvää syntymäpäivää äidin ja isin rakkaalle supersankarille!

<3