Istuskelen hiljaisessa talossa, keittiönpöydän äärellä. Tietokoneen vieressä höyryää lämpöinen kahvikuppi - jo aamun toinen. On luottavainen ja rauhallinen olo. Jokainen kolmesta lapsestamme ovat koulutyönsä parissa - pienin oikeastaan siihen viralliseen koulutyöhönsä vasta eskarissa valmistautuen. Pari viikkoa sitten syksyinen nuhanpoikanen hieman sekoitti alkanutta arkea, ja koko jengi vietti ensimmäisen viikon kotosalla - koska korona. Onneksemme testitulokset näyttivät negatiivista ja pääsimme jatkamaan arkeamme normaalisti. 

Syksy on aina itselleni uuden alku, ja siksi sisälläni vallitsee tälläkin hetkellä lämpöinen tunne. Luotto tulevaan on vahva. Loppuvuodesta ei voi tulla muuta kuin rutkasti edellistä vastaavaa parempi. 

Rakastan aamuja! Raikasta aamuilmaa koiran kanssa pellon reunaa tarpoessa. Kastepisaroita ja kahvikupposta. Toiveikkaita, ihan parhaita aamuhetkiä.

Viheliäisimmät kiukuttelut ovat jääneet historiaan ja muksut osaavat jo hienosti hoitaa aamutoimet. Lähtevät mielellään kouluun muutamia poikkeuspäiviä lukuunottamatta. Näistä poikkeuspäivistä mainittakoon vaikka tämänaamuinen, kun Pirpana ei olisi halunnut lähteä kouluun syystä että on puuropäivä. Piippis vihaa puuroa. Oksettaa jo pelkkä ajatuskin!

Ratkaisimme tilanteen niin, että annoimme neidille aimoannoksen lihapullia aamupalaksi. Tyytyväisenä lähti lopulta kouluun vaikka tämä puuroasia mietitytti häntä kovasti jo eilen illalla. Voi kultaa!

Erityislapsielo etenee omalla painollaan yhä edelleen. Kuluneen kesän aikana on muutamaan kertaan etsitty kadonnutta tyttöä, joka kuitenkin aina on palannut omalle kotipihalle ja ilmoittanut käyneensä "pienellä lenkillä". Kovin on omatoiminen tyttö mutta aina aika-ajoin tämä omatoimisuus aiheuttaa meille vanhemmille ylimääräisiä sydämenlyöntejä.  Olemme jopa harkinneet Yepzon-laitteen hankkimistä neitokaiselle -ihan vaan varmuuden vuoksi. 

Kouluun kuskaamme Piippistä tällä hetkellä, kun isin etätyöt sekä äidin satunnaiset työt sen sallivat. Tämä lyhentää kolmasluokkalaisen koulupäivää tunnin verran ja se on vielä tässä kohtaa Pirpanalle merkittävä aika. 

Kaverit ovat astuneet mukaan perheemme arkeen hyvin vahvasti. Varsinkin keskimmäinen viettäisi kaiken vapaa-aikansa vanhempien katseiden  ulottumattomista ja tämäkin on osittain vaatinut varsinkin allekirjoittaneelta hieman totuttelua. Myös pienimmäinen on löytänyt omat sielunkumppaninsa perheen ulkopuolelta ja tästä syystä neiti saikin synttärilahjaksi oman puhelimen. On paljon helpompi päästää tyttö vaikka ihan naapuriinkin leikkimään, kun tietää että tarpeen vaatiessa häneen saa helposti yhteyden. 

Paljon pyrimme kuitenkin viettämään aikaa myös perheen kesken - ihan päivittäin. Myös mummi haetaan usein mukaan päivittäisiin aktiviteetteihin ja olen tosi kiitollinen siitä että äiti asuukin niin lähellä meitä. Isän lähtö tuntuu edelleen ja toistemme tuki on todella tärkeää. 

Kuluneen kesän aikana reissailtiin koronarajoitusten mukaisesti. Piipahdettiin mökillä, Porvoossa, Hankasalmella ja Kotkassa. Kiivettiin perinteisesti lähiharjumme kallioille kilistelemään hääpäivää, ja tällä kertaa otimme myös lapset kaveriksi. Tytöt hihkuivat viltillä ilosta : " Täällä on niin ihanaa!". Ja olihan siellä. Oli lämpöinen viltti, auringonpaiste ja herkkuja rutkasti ympärillä. Harjulta näkyi melkein koulu ja sieltä näkyi myös vanha mummola. Sieltä näkyi kavereiden pihat ja meidän oma kotitalo - näkyi paljon tärkeitä asioita. 

Tällähetkellä koen kiitollisuutta siitä, että osaan pysähtyä nauttimaan pienistä hetkistä elämässäni - tämän suhteen kun olen viime aikoina ollut vähän kykenemätön. Olen opetellut irtautumaan asioista, jotka koen raskaiksi tai liian kuormittaviksi. Keskittymään olennaiseen. Ne tärkeimmät asiat kun ovat loppupeleissä aika yksinkertaisia juttuja.

Irtautumisen lisäksi olen pyrkinyt palauttamaan elämääni asioita, jotka ovat voimaannuttaneet mutta joille en ole löytänyt kuluneen vuoden aikana voimia tai aikaa. Blogi on nyt herätetty ja suunnitelmia sen suhteen on tehty. Tuntuu hyvältä. Ihan super hyvältä!

Tulevan viikon missioni on kirjoitella sähköposteja, soitella pari tärkeää puhelua, jatkaa onnistuneesti pätkäpaastoani sekä 10 000:n askeleen päivätavoitettani, täydentää ipanoiden vaatekaappeja kirppishankinnoilla (kasvavat mokomat!) ja myydä vanhoja pois, pysyä kartalla kolmen lapsukaisen Wilma-viesteistä, osallistua vanhempainiltaan, kannustaa fudispelissä, sopia treffit kavereiden kanssa ja sitä rataa. Paljon on hommaa mutta just nyt en voisi toivoa parempaa.

Eteenpäin - kohti lähestyvää talvea ja uusia seikkailuja sekä haasteita! Olen niin valmis ja luotan siihen, että paljon hyviä juttuja on tulossa - sulle, mulle ja meille kaikille!

Blogi päivittyy tästedes pari kertaa viikossa ja meidän eloa voi edelleen seurata instan puolella tutun agu47pieces - tunnuksen takaa. 

Kiva että olette siellä! <3