Niin se kuulkaas taas hurahti 4 viikkoa työharjoittelussa ja huomenna mulla alkaakin sitten nelipäiväinen näyttö. Perhosia vatsassa just sillai sopivasti. 

Viikonloppu sairasteltiin enemmän ja vähemmän eikä loppua pöpön riehumiselle näy vieläkään. Tänä aamuna kuume nousi poitsulle ja pari päivää sitten kuumeili pienin. Nyt mä jännitän normi näyttökutinan lisäksi myös sitä, että pysynkö itse kuumeettomana loppuviikon ajan. Tämä yskä on jotain aivan kamalaa ja se on kaikenlisäksi kestänyt jo viikon verran. Vetäsee olotilankin niin totaalisen klesaksi että kaikki arkiset hulinat tuntuu ylitsepääsemättömän raskailta.

Terveimpänä meidän jengistä on keikkunut  (ylläri ylläri) Piippis, jonka kanssa piipahdin tänään jokavuotisessa hammaslääkärin tarkastuksessa. Sain kuulla siellä vähän huonoja uutisia ja tänään en ole muuta sitten enää mietiskellytkään. 

Piippiksen takahampaassa on kiillevaurio (ei reikä), joka on valitettavasti lohjennut suuremmaksi. Hammaslääkärin mielestä nyt tilanne olisi hyvä korjata, sillä jos kävisi niin huono tuuri että joku pöpö tulehduttaisi hampaan, ei meidän neidille saataisi todennäköisesti herkän yökkimisrefleksin vuoksi mitään päivystyksessä tehtyä.  Hetken aikaa asiaa harkittuani annoin luvan lähetteen kirjoittamiselle. Hampaan korjaus tapahtuisi noin puolen vuoden kuluttua Lastenklinikalla ja nukutuksessa tietenkin. Olen aivan kauhuissani tästä anestesia-ajatuksesta (koska meidän perheestä vaan isäntä on joutunut sen kokemaan) ja harmittaa vietävästi, että yhden kiillevaurion vuoksi joudumme moiseen operaatioon ryhtyä. Mitä jos mun pieni on allerginen jollekin lääkeaineelle? Entä jos tuleekin jotain komplikaatioita? Toisaalta haluan kuitenkin ajatella tässä nyt vain ja ainoastaan Piippiksen parasta ja siksi en uskalla ottaa sitä riskiä, että neitokaisen suuhun tulee joku paise tai muu kipeä juttu. Se on nimittäin se kaikista suurin riski koko tässä jutussa.

Kaikki kokemukset pienten ihmisten nukuttamisesta jakoon pliis! Mä tarvitsen tsemppiä ja kannustusta nyt ihan julmetusti.

Että sellaisia mureheita alkuviikkoon. Toivottavasti loppuviikko hurahtaa mukavammissa merkeissä. Sairastelupostausten lisääntymisestä voi vaan todeta, että syksy on saapunut ja rytinällä. Tätäkö tämä nyt sitten on taas kevääseen asti? Mä. En. Ala. 

Toisaalta jos näistä saikkupäivistä voi jotain hyvää keksiä niin ainakin lasten mielikuvitus pääsee ihan uudella tavalla valloilleen päivittäin. Alla näkyvän taideteoksen ikuistin puhelimellani pari päivää sitten. Kirjoista on moneksi.

 Nyt mä lähden iltahommiin ja pidän itseni pois Googlen ääreltä. En halua nyt vahingossakaan eksyä lukemaan kauhutarinoita epäonnistuneista nukutushammashoidoista.

Kivaa alkanutta viikkoa kaikille! Hyvä tästä tulee.

Se on kuulkaas huikea fiilis, kun alkusyksyn sumuisessa aamussa kehoon ja mieleen leviää sängystä ylösnoustessa kokonaisvaltainen sekä lämpöinen hyvänolontunne - on tosi helppoa herätä ja jatkaa kohti uutta päivää. Vetäistä lämpöinen uusi iso villapaita päälle, pujottaa uudet korvakorut korvaan ja vetäistä saappaat jalkaan. Lähteä ihmisten ilmoille. Kotiintullessa litistyä osaksi ihmishampurilaista. Syleillä ja ottaa vastaan saamasi syleilyt.

Se tunne on sellainen, jota olet jo tovin odotellut alkaneen arjen jälkeen saapuvaksi ja jota luulit ehkä vielä joutuvasi hetken odottelemaankin. 

Vaikka uutta ajanjaksoamme vähän jännitinkin, on se yllätyksekseni tuonut mukanansa rutkasti hyviä juttuja - tai sitten opin vain tiirailemaan sitä uutta arkea uudenlaisten linssien läpi.
"Mehän pärjätään hienosti, päivä kerrallaan!"

Eskarilaisen yhtäkkiset rakkauspuuskat vanhempia kohtaan ovat saaneet hetkellisesti jopa häkeltymään. Häkeltymään siksi, koska nämä suukottelu/halitteluhetket ovat hyvin merkittävästi lisääntyneet kuluneen kuukauden aikana - ja se on luonnollisesti ihanaa! Esikoinen rutistaa syliinsä entistäkin lujemmin ja kuopus imee itseensä hellyyttä roppakaupalla päivittäin. Koen olevani hyvin hyvin onnekas kaiken tämän rakkauden keskellä!

Myönnettävä se kai on, muutaman tunnin ero päivässä tekee hyvää sekä äiti (isi) -lapsi suhteelle ihan yhtälailla, kuin mitä se tekee parisuhteellekin.



Myös ammatillisessa mielessä tapahtui joskin yllättävä, mutta sitäkin rohkeampi ja jännittävämpi muutos liittyen tulevaan. Päätin uskaltaa hypätä kohti jotain aivan täysin uutta ja klikkasin osaamisalakseni päihde- sekä mielenterveystyön. Pähkäilin kahden vaiheilla hetken aikaa kunnes tajusin että jos en tätä nyt tee, en tule sitä koskaan tekemään. Jos tämä ei tunnu oikealta vuoden päästä, voin syventää opintojani lasten ja nuorten puolelle myöhemminkin.

Voi jestas että odotan tammikuuta saapuvaksi! Maanantaina alkaa viimeinen harjoitteluni kehitysvammaisten päivätoimintayksikössä (myös sitä odotan kovasti), ja sen jälkeen olen perusopinnot handlannut. Aikamoista! Niin ne vaan asiat lutviutuu ja (hyvin yllättävätkin) roolit elämässä lisääntyy. 

Pirpana kipuaa aamutaksiin edelleen tyytyväisenä (puista lusikkaa heilutellen) ja äidin on helppo jättää neiti raudanlujien ammattilaisten haltuun. Viime aikojen uutisia selaillessani olen useasti ääneen todennut, kuinka onnellisia ja kiitollisia voimmekaan olla sympaattisista koulukuskeistamme sekä Piippiksen opettajasta ja avustajista. Olisi maailman kamalinta jättää oma lapsi sellaisen ihmisen haltuun, jonka kanssa omat (ja tietysti lapsen) kemiat eivät pelittäisi ollenkaan. Olen niin surullinen, että osa vertaisvanhemmista joutuu kokemaan täysin vastakkaisia tuntemuksia, kuin mitä me koemme. Jotain on tehtävä asialle.


Ettei nyt menisi liian hempeäksi tämä teksti niin todettava on myös se, että kaiken hyvän ja ihanan keskellä myös kipunoi aika-ajoin - joskus jopa lujasti. Sisarusten välinen kahinointi on selvästi lisääntynyt arjen alkaessa, mutta edelleen koen että elämme sopivassa balanssissa näiden suurten tunteiden keskellä. Kiukutaan ja suukotellaan. Leikitään yhdessä, kikatellaan, paiskotaan ovia ja mökötetään yksinään. Ihanan normaalia!

Masuvaivat häiritsevät edelleen koululaisen arkea aina silloin tällöin ja pidänkin neitokaista matalalla kynnyksellä yhä kotosalla, jos tarvetta siihen tulee - ja nyt kun se vielä on mahdollista. Suuri harppaus ollaan kyllä menty jo eteenpäinkin ja olemme hyvin toiveikkaita sen suhteen, että kaikista hankalin vaihe on nyt selätetty. Tasapaino lääkityksen kanssa alkaa pikkuhiljaa hahmottumaan, jes!

Ja niin, kesän aikana viimeisinkin ipanoista oppi elämään vaipatonta arkea. Se on hieno (eikä todellakaan mikään itsestäänselvä) asia.

Rakkaimmat ihmiset voivat nyt hyvin ja siitä jos mistä tulee olla kiitollinen. Hetkeen en aio valittaa turhista. Kaikki on nyt mallillaan.

Toivottavasti siellä ruudun toisellakin puolella syksy on yllättänyt positiivisilla asioilla ja yllätyksillä! Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

(Kiitos rakas mummi kuvista! )

Edellisessä postauksessa lupasin kirjoitella tuntemuksiani alkaneeseen arkeemme liittyen -  täältäpä niitä nyt sitten satelisi..

Siihen nähden, että jo esikoisen ensimmäisen koulupäivän jälkeen Wilma täyttyi täi- sekä ampiaisvaroituksista ja eskarilaisen viesteihin putkahti vatsatautivaara (sekä ohjeet sen välttämiselle), on olotilani yllättävänkin "Zen". Piippiksen aamun taksikyydit toimivat loistavasti ja tyttö kiipeää joka aamu iloisena sekä reippaana tutun kuskin kyytiin. Kotiinpaluu taksilla onkin jo neidille tuttua puuhaa ja totuttelemista on enää ainoastaan äidillä siihen, ettei liian aikaisin ryntää etupihalle odottelemaan autoa. Ne minuutit kun usein tuntuvat niin kamalan pitkiltä..

Aakkoslaulua kovasti kotona laulellaan ja se on tartutettu myös tiukasti kahteen pienempään sisarukseen. Koulussa on kuulemma kivoja kavereita ja joka päivä siellä tarjoillaan "muussia". Saman vastauksen antoi eskarilainen viime vuonna kun asiaa tiedusteltiin. No okei, silloin tällöin saattoi olla kalakeittoa ;) Humoristi Piippis.

W:n odotettu eskari starttasi tänään ja kaikki oli hurahtanut oikein hienosti. Iloinen jätkä kertoi saaneensa jo kavereita ja kovin kivaa oli ollut ensimmäisenä päivänä. Futista oli pelattu ja kortteja askarreltu. Paljon kuulemma pestiin käsiä mutta se ei haittaa - valistin kyllä heti sen olevan tosi tärkeä asia.

 Hymy oli korvissa kun poitsu tepasteli isin kanssa kotiin iltapäivällä. Tuntuupa vaan kuulkaas niin hyvältä! Aika paljon olen ressannu etukäteen taas..

 Nämä kaksi ihmistä pärjäävät epäilemättä hienosti koulutaipaleella ja ehkä juuri siitä syystä mun olotilani onkin vihdoin ja viimein niin rauhallinen. Täit yritetään pitää loitolla meidän jengistä pajunkuorishampoon avulla (tässä olisikin loistava blogiyhteistyötuote kun on niin tuhottoman tyyris! Heh) ja ampiaisetkin alkavat pikkuhiljaa rauhoittumaan. Vatsataudilta tuskin vältymme, mutta murehditaan sitä sitten kun aika koittaa.

 Pienin saa nyt vuoroviikoin nautiskella aamupäivisin isin kanssa kaksinkeskeisestä laatuajasta ja vuoroviikoin vastaavasti mummin sekä papan seurasta. Mulla on paljon etäpäiviä koulusta ja sekin helpottaa ihan hirmuisesti meidän arkea nyt tässä hetkessä. Voinkin vain ja ainoastaan lämpimästi suositella aikuisopiskelua kaikille siitä kiinnostuneille. Opettajat joustavat ja ymmärtävät hienosti eri elämäntilanteita  - se on ihan mahtavaa!

Opiskeluiden suhteen olen tehnyt suht isojakin päätöksiä. Päätin nimittäin viime yönä sängyssä pyöriessä ja hyöriessä, että valitsen osaamisalakseni parin viikon päästä lapset ja nuoret. Miksi? Koska haluan lähteä tavoittelemaan unelmiani ja uskoa siihen, että pääsen vielä jonakin päivänä lapsivuodeosastolle, lastenosastolle tai vaikkapa lastensuojelun puolelle töihin.  Päiväkodin tätiä minusta tuskin tulee, mutta katsotaan nyt mitä tuleva ihan oikeasti tuo tullessaan.. 

Olen päässyt suht kunnialla tähän pisteeseen elämässäni. Mulla on kolme maailman suloisinta lasta (kaksi koululaista muka jo?!), karvainen kummilapsi Ryti, kiltti ja ihana mies, rutkasti läheisiä ihmisiä ja ystäviä sekä oma koti. Miksi en muka voisi saavuttaa vielä tuota yhtä haavetta ammatinvalintani suhteen? 

Uusi arki verottaa nyt vähän mun yöunista, mutta eiköhän tämä rytmi tästä pikku hiljaa tasaannu kun kesä vaihtuu kunnolla syksyn harmauteen. Jotain hyvää siinäkin.

Ihanaa viikkoa kaikille! Toivottavasti siellä myös on arki lähtenyt kivasti soljumaan eteen päin..