Mistähän aloittaisin? Lyhyesti ja ytimekkäästi, äiti on lantiostaan siro ja masussa kasvava poika on iso. Tämänhetkinen painoarvio on 3300 g ja syntymäpainoarvio 4000 g (jos laskettuun aikaan odoteltaisiin). Nyt kuitenkin näyttää siltä että jos ei vauva lähde syntymään itsestään niin sitten leikkaus suoritetaan tässä lähiviikkojen aikana päivänä jota en halua paljastaa vielä. Kuitenkin aikaistetusti ja reilusti ennen laskettua-aikaa. Alatiesynnytystä voisi kokeilla mutta lääkäri sanoi olevan todennäköistä, että synnytys lopettaisi etenemisensä siinävaiheessa kun vauva ei pääsisi laskeutumaan lantioon ja näinollen päätettiin sitten pysytellä alkuperäisissä suunnitelmissa. Luotan vaistooni. Vauvallahan on kokoa tosiaan jo ihan kivasti mutta keuhkojen kannalta tietysti parempi jos pysyy vielä masussa. Sanoivat myös että jos mä alan voimaan kertakaikkisen huonosti masun ison koon vuoksi, niin sitten soittoa laitokselle ja katsotaan tilannetta uudestaan. Tapani mukaa kaunistelin kuitenkin tilannetta vaikka olin päättänyt että valitan just yhtä paljon kun täällä kotonakin. Se onkin yllättävän vaikeaa :)
Lääkäri totesi heti mut nähdessään että ei ihmettele hengitysvaikeuksia sillä vauva on tosi edessä ja pötsillä on kokoa kiitettävästi.

Lekurin kanssa keskusteltuamme, lähdettiin kätilön huoneeseen ja hän kertoi meille enemmän tulevasta leikkauksesta ja miten homma sitten etenee jos pääsemme suunniteltuun päivään asti. Sain tukisukat mukaani jo ja ne täytyy sitten tuona kyseisena aamuna vetäistä jalkaan ennen sängystä nousemista. Mielettömän ihana kätilö oli. Mua ei enää pelota. Hän osasi niin ihanasti kertoa mulle kaikki tarvittavat asiat, realistisesti mutta kuitenkin rohkaisevasti.

Aamuisen tutkimuksen jälkeen on supistellut tosi paljon. Kokoajan masu pinkeänä mutta kuuluu asiaan ja osasinkin siihen varautua jo aikaisempien kokemusten perusteella. Lepoa lepoa vain.

Eipä tässä nyt oikeastaan sen kummempaa kerrottavaa ole. Nyt odotellaan jännityksellä että mitä tuleman pitää ja koska vauva sitten ihan oikeasti syntyy. Ainakin 3 päivää sairaala-eloa edessä sitten kun aika koittaa ja en vaan ymmärrä miten mä sen ajan osaan olla ilman tuota mun aurinkoista. Isi saa ajella autolla paljon tuon kolmen päivän aikana. Kuskata tyttöä äidin kainaloon.

Netissä vertaiset jakaa ihastuttavaa kuvaa ja ajattelin nyt laittaa sen tänne myös. En voi muuta kun olla vain ja ainoastaan samaa mieltä kyseisen tekstin kirjoittajan kanssa. Pirpana on syy äidin hymyyn. Jokapäivä.