Mustissa sukissa?

22.48

Mun on jo pitkään pitänyt kirjoitella tästä aiheesta ja yritänpäs nyt suht selväsanaisesti kirjoitella ajatuksiani ylös täällä bloginkin puolella.

Kahden taaperon äitinä törmään usein vähän hölmöönkin tunteeseen seuratessani sivusta muita äitejä lastensa kanssa. Tämä tunne ilmestyy kehiin silloin, kun näen äidin jolla on vain yksi lapsi tai vastaavasti äidin, jolla on kaksi lasta yli kolmen vuoden ikäerolla. Siis äidin, jolla homma toimii sutjakasti ja ilman meidän perheelle tyypillistä sekoilua sekä päätöntä palloilua. Myönnän kadehtivanikin hieman.

Keskiviikkona oltiin pulkkamäessä mun kahden kaverin ja heidän lastensa kanssa. Kummallakin heillä on kaksi lasta ja ikäeroa lasten välillä enemmän kuin kolme vuotta. Kummallakin nyt siis ihan pienet vauvat vaunuissa nukkumassa. Heillä homma toimii hienosti ja minuu jäi vallan ihan harmittamaankin kun en suoraansanottuna juurikaan ehtinyt edes juttelemaan mitään kun piti jommankumman taaperon perässä juosta jatkuvasti. Jos muutaman kerran vähän yritin niin oli W jo säntäämässä jyrkkää pulkkamäkeä alas vailla minkäännäköistä itsesuojeluvaistoa.  Onnekseni nuo ihanaiset toverit ehtivät kahden lapsensa lisäksi (?!) ottaa vuorotellen toisen myös mun omistani haltuun ja Pirpanalla oli kokoajan pulkkakaveri mukana mäessä. Hän kun tykkää kovasti pulkkailusta ja kovasta vauhdista. PikkuW keskittyi lähinnä päiväkotilaisten Stigojen alle ryntäilemiseen ja näinollen piti äidin vauhdissa. 

Noh, nyt joku saattaa ajatella että itseppähän olen itseni tähän tilanteeseen ajanut ja näinhän se tavallaan on. Pirpanan diagnoosin kuultuamme, ei mennyt montaakaan viikkoa kun yhdessä päätettiin, että tehdään toinen lapsi melko pian. Ja niin se sitten melko pian tehtiinkin. Vaikka elämmekin nyt aikamoisen hulinan ja kaaoksen keskellä, päivääkään en ole kuitenkaan tosissani katunut sitä, että päätettiin tehdä lapset pienellä ikäerolla. Pirpana on oppinut niin paljon pikkuveljeltänsä ja muutenkin ovat toisillensa kultaakin kalliimpia. 

Ilman esikoisen diagnoosia tilanne olisi nyt todennäköisemmin se, että tällähetkellä numero kakkonen paisuttaisi äidin masua. Onneksi nyt kuitenkaan näin ei ole ja niinä hetkinä kun tilanne meinaa räjähtää käsiin vaikkapa pulkkamäessä, tai puistossa, kotona, kaupassa tai kylässä, hoen päässäni jo tutuksi tullutta mantraa siitä, kuinka lapset ihan oikeasti kasvaa aika nopeasti ja jonain päivänä tiedän ikävöiväni tätä aikaa kovasti. Niin tuhottoman paljon kauniita ja onnellisia hetkiä me elämme näiden taaperoiden kanssa joka päivä. Ja elämme myös niitä ei niin onnellisia hetkiä siinä sivussa. Sitähän tää elämä lasten kanssa on. Oli niitä sitten 1 2 tai 3. 

Kyllä meillä jonainpäivänä on H:n kanssa taas aikaa lorvia.

Nyt on tosi hyvä fiilis muutenkin. Voin senverran jo raottaa verhoa, että ollaan siis saatu asuntoasioihin joku järki ja isompi koti alkaa häämöttää jo mukavankin lähellä tulevaisuudessa. Meillä siis on jo uusi koti odottamassa ja siihen tarvittava pääomakin on saatu. Nyt täytyy saada tämä nykyinen rakas kotipesä myydyksi ja hyvässä lykyssä asutamme omakotitaloa ennen vauvan syntymää. Kerron tästä lisää kun nimet on paperissa ja kaikki virallista. Vahvasti epävirallista kuitenkin jo :) En keksi mitään, mikä voisi pilata nämä suunnitelmat. Paitsi tietysti se, ettei saada tätä kotia myydyksi ja siihen en usko. 

Tästä kaikesta iloisesta saan kiittää mulle erittäin rakasta ihmistä, joka teki tämän mahdolliseksi. Siskot on huikeita.

Kivaa viikonloppua!
:)


You Might Also Like

6 kommenttia

  1. Tuttuja ajatuksia :) Mut voin todellakin lohduttaa, et aika menee todella äkkiä, halusi sitä tai ei.. meillä siis neljä lasta lyhyillä ikäeroilla! Muistan ajan kun vanhin oli 2,5v ja meillä oli jo kolme lasta, kaiken lisäksi tämä kolmonen syntyi keskosena ja häntä isompi oli juuri vuoden täyttänyt, ryömivä (karsastuksesta johtuen kehitys oli hitaampaa) "vauva". Nyt nuo lapsemme täyttävät tänä vuonna 7v,6v,5v ja 3v ja tuntuu jopa haikealta kun mietin noita aikoja... miten äkkiä lapset ovatkaan kasvaneet ja miten isoja ovatkaan jo. Ja vauvakuumetta pukkaa kovasti ;)
    Ei sillä, pieniähän nuo kaikki siltikin ovat, edelleen. Ja työtä riittää.. mut päivääkään en antaisi pois, kaikki neljä niin äärettömän rakkaita <3
    Mutta siis, ymmärrän tuntemuksesi ja itsekkin olen välillä kateellisenakin katsonut yhden/kahden lapsen vanhempia, miten helppoa heillä onkaan.... Mutta itse olen tämän tien valinnut ja olen näin onnellinen :)
    Ja onnea teille talokauppoihin, toivottavasti teillä menee kaikki mukavasti ja pääsette uuteen kotiin ennen vauvan syntymää <3 Ja onnea myös tyttölupauksesta, ihana jos Piippis ja Pirpana saavat pikkusiskon <3

    VastaaPoista
  2. meillä on neljä vuotta ikä eroa,mutta meidän pojat on aina olleet tosi kovia tappelemaan ja nujakoimaan,mua aina hävetti kun mentiin ravintolaan alkoi tökkiminen ja potkiminen pöydän alta ja karmea huuto,automatkat on ana olleet karmeita kun tappelevat aina..nyt on alkanut helpottaa kun ovat 15 ja 11,toki osaavat ärsyttää toisiaan vieläkin ja saavat helposti riidan aikaiseksi..tsemppiä sulle!omat kullat on kuitenkin ihania ja kasvavat silmissä!

    VastaaPoista
  3. Pieni ikäero lapsilla on ihana! Teillä toki extraa Pirpanan erityisyyden vuoksi, mutta kehityksen kannalta pienestä ikäerosta sisarusten kanssa on todella paljon hyötyä. Parasta pienessä ikäerossa on se, että lapsilla on aina se paras kaveri mukana, ainakin kun silloin, kun ovat samaa sukupuolta. Ainoana (tai yli 3v. ikäerolla kasvaneet) lapsena oleva tarvitsee aikuista leikittämiseen ja ohjelman järjestämiseen paljon, toisin kuin lapsi, jolla on sisarus seurana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu paljon lapsen luonteesta. Meillä 4-vuotias perheen ainokainen leikkii paljonkin yksinään ja usein käskee vanhempia pois "häiritsemästä", jos menee kyselemään, mitä Pikkumies touhuaa. :) Toki sisarruksesta olisi varmasti seuraa, mutta ei asiat ole aina niin mustavalkoisia.

      Poista
    2. Eivät mitkään asiat ole mustavalkoisia :) Ja totta kai sisarusten välillä on nahistelua ja työtä tuottavia tilanteita, mutta lapsen (ja myös vanhempien hermojen :D ) kannalta kasvattavia. Ja kyllä lapset leikkivät omia leikkejään, vaikka sisaruksia onkin, ainakin meillä. Mutta pääasiassa leikit ovat yhteisiä. Mutta eipä meillä lapsia lähtökohtaisesti ole "hankittu" toistensa viihdykkeiksi, vaan vanhempien toiveista saada lapsi ja sitten vielä toinen <3

      Poista
  4. Mä olen ite vanhempi sisarus ja onneksi mulla ja mun veljellä on vaan 3v ikäeroo:) tuokin on aika paljon, mutta aina oli leikkikaveri kasvaessa ja nytkin on seuraa, vaikka jo 18 olen.
    Ystävälläni on 2 vuotta nuorempi sisko, 5 vuotta vanhempi veli ja 7 vuotta vanhempi sisko ja kyllä ne välit vaan on parhaat siihen pikkusiskoon:)
    Joten meille lapsille tuo pieni ikäero on aivan ihana, varsinkin ennen ja jälkeen murrosiän ;)

    VastaaPoista

Suosituimmat

Facebook