Oi rakas blogini mun, kunpa tämä uusi vuosi toisi mulle aikaa keskittyä kunnolla kirjoittamiseen ja ajatusteni purkamiseen. Niin kovin tärkeää on se mulle. Viimeaikoina kirjoittelu on jäänyt aika pintapuoliseksi, mutta sen pistän ihan vain ja ainoastaan väsymyksen piikkiin. 

No jokatapauksessa, nyt on kuitenkin aihetta nostaa kädet ilmaan ja huutaa JEE! Kolmas ilta unikoulua edessä ja pikkuW nukahti itsekseen vartissa yöunille. Tämä kävikin helposti vaikken olisi ikuna uskonut. Juotetaan iltavellit/-maidot lapsille olkkarissa, sen jälkeen pestään hampaat ja sitten viedään lapset rauhassa omiin sänkyihinsä. Ainoastaan ensimmäisenä iltana poika huusi. Ja silloin muuten huusikin tunnin sekä vartin verran. Koko yön nukkui sen jälkeen ja nyt ollaan saatukin sitten nauttia kokonaisista yöunosista! Us-ko-ma-ton-ta. Pahimman skeptikonkin siis kannattaa kokeilla unikoulua. Se nimittäin saattaa helposti toimiakkin. Minuapas nyt ihan harmittaa, ettei aikaisemmin jo ryhdytty moiseen.

Tuosta iltavellihetkestä on tullut lapsille ihan päivän kohokohta. Kumpainenkin nappaa pullot äidiltä/isiltä empimättä ja kipittää samantien sohvalle nautiskelemaan iltahörpyt. Tärkeä toimitus.

PikkuW:stä on tullut kovasti läheisyydenkipeä. Tänäänkin hyppäsi äidin viereen sohvalle, otti kädestä kiinni ja istui hiljaa tapittaen telkkaria. Näistä puuskista olemme saaneet nautiskella enenevässä määrin viimeaikoina.

Todettiin tänään, että Piippis on meidän perheen pusuttelija ja W halittelija. Ei meillä siis kovin huonosti tällähetkellä mene.

Onnenpekkoja olemme.