Tänään pyörähdettiin Jumbossa H:n, lasten sekä ukin kanssa. Prisman karkkiosastolla pikkutyyppien kanssa muita odotellessani, törmäsin kahteen tuntemattomaan, jotka suloisesti Piippistä jäivät tuijottamaan. Hetkenaikaa siinä yhdessä toisiamme tuijoteltiin, ja uskaltauduin sitten heille sanomaan "Moi". Itseäni hieman vanhempi kaunis nainen tuli luoksemme ja sanoi varovasti, että "mulla on 14-vuotias kotona". Hänellä oli ala-asteikäinen poika mukanaan, ja hän hymyili kauniisti. Piippis oli heti tilanteessa messissä.

Löysimme melkeinpä välittömästi yhteisiä tuttuja (Piippiksen kummitädin), ja juttu alkoi luistaa. Saimme paljon tärkeää infoa esimerkiksi verovähennyksistä, inva-kortista, päivähoitoalennuksista ja sitärataa. Asioista, joiden perehtymiseen meidän kummankaan puhti H:n kanssa ei vielä tässävaiheessa ole riittänyt. Tosi tosi tärkeitä juttuja jokatapauksessa!

Tämä tapaaminen oli aikaisempien kohtaamisien ohella ihan supersupertärkeä. Mä olen niin onnellinen, että muut vanhemmat uskaltavat. Todennäköisesti musta joskus tulee ihan samanlainen.

Tässä tapaamassamme naisessa suloista oli se, että hän oli niin täydellisen ihastunut. Pystyin samaistumaan tunteeseen, sillä aina kun tapaan jossain ds-henkilön, olen sulaa vahaa. Sitä tunnetta ei pysty sanoin kuvailemaan. Tähän erityiselämään on niin juttunut. Siitä ei pääse, eikä halua päästä irti.

Olen niin iloinen, että olen saanut tutustua tähän kaikkeen uuteen ja jännittävään, ja huomaan sen samaisen onnen myös muista vanhemmista. Vaikkapa vain siinä muutaman minuutin pituisessa kohtaamisessa Prisman karkkiosastolla.