Piippiksen ds-diagnoosi ei toistaiseksi ole vaikeuttanut meidän arkeamme kovinkaan merkittävästi(jos karkailua ei lasketa), ja olemme olleet syvästi kiitollisia siitä. Toisinkin kun valitettavasti voisi olla. Piippiksellä ei ole liitännäis-sairauksia, ja kehityskin on ollut tähänasti oikein hyvää mm. motoriikan, sekä kommunikaation saralla.

Nyt kuvioihin on astunut kuitenkin pieni arjen probleema, ja olemme kuumeisesti yrittäneet keksiä apukeinoja tuon ongelmakohdan taltuttamiseksi. Neiti nimittäin syö sormiansa. Tai ei varsinaisesti syö, mutta tekee sellaista, että kummankin käden etusormella koskettaa kieltänsä vuoronperään. Kuulostaa hassulta, ja hassuahan se vähän onkin. Tämä on sellainen päähänpinttymä, jota toistaa repeatilla esimerkiksi Risto Räppääjää katsoessaan. Varsinainen ongelmakohta ei kuitenkaan ole tuo toiminta, mutta hankaluudet astuvat kuvioihin mukaan siinävaiheessa, kun neiti vahingossa haukkaa etusormesta. Ja se tapahtuu liian usein. Itku on jokakerta sydäntäsärkevä, mutta siltikään tyttö ei lopeta tuota toimintaa, vaan homma jatkuu pahimman säryn lakatessa.

Eilen huomasin, että oikean käden etusormi oli ihan punainen ja täynnä pieniä haavoja. Säikähdin, sillä se sormi oli oikeasti aika pahannäköinen! Päätettiin kokeilla, josko laastari auttaisi tilanteessa. Auttoi hetkellisesti, mutta tyttö osasi sitten kuitenkin irroittaa laastarin aika nopeasti sormesta, ja sormi löysi tiensä jälleen suuhun. Mietin, että mitähän tässä nyt keksisin. Laastarin ollessa sormessa, tämä toiminta loppui kokonaan. 

Sittenpä sen keksin! Saatiin sekä grillikemuissa, että Blogipolun lanseerauskekkereissä Teippitarhalta (KLIK) ihania värikkäitä teippejä, ja olin jo pitkään yrittänyt tuumailla, että mitä noista teipeistä loihtisin. Muutamaan synttärikorttiin olen koristukset niistä askarrellut, mutta eipä aikaisemmin ollut käynyt mielessä, että näistähän saa pikkutytölle söpön laastarin sormeen. 

Ja niin vaan kävi, että teipit ovat pysyneet sormissa,  vaikka toiseen laitoin oikean laastarin alle koska haavoja oli niin paljon. 

Pikkuneiti vähän häkeltyneenä, mutta silti kovin onnellisena esitteli noita pinkkejä koristuksiaan jokaiselle perheenjäsenelle, ja sormien imuttelu loppui kuin seinään. 

Nyt on jännä nähdä, että oliko tämä jo jonkinaikaa kestänyt toiminta näin helposti oikeasti lopetettavissa? 

Mielikuvitusmaailma tällä meidän neitokaisella lentelee ihan omissa sfääreissään, mutta myös meidän vanhempien mielikuvitus on ottanut uutta tuulta purjeisiin hänen kanssaan elellessä. Bonus. 

Kivaa alkavaa viikkoa! Huomenna on jännä päivä. Kerron lisää siitä myöhemmin.