Laila

23.53

Pirpanan oikea nimi. "Alkuperältään se on muunnelma arabiankielisestä sanasta, joka merkitsee yötä." Sattumaako? Ei ole. Olen tässä aina sillointällöin leikitellyt ajatuksella että se oli juuri tuo kätilön mainitsema tähti (josta ihan ensimmäisissä päivityksissä kerroin), jonka mukana Piippis ystävineen teki matkaa omiensa luokse, ja joka saavutti Haikaranpesän lennättäen tytön meidän syliimme toukokuisena yönä vuonna 2011. Tuntuu hyvältä ajatella niin. On tärkeää että vauva syntyi yöllä. Meillä oli aikaa olla ihan hiljaa vain, katsella ja tutustua rauhassa.. Kaikella on tarkoituksensa. Se on ihan mahtavaa.

Tosi herkkis olo.  Itkin tänään kun kuulin Jope Ruonansuun (?!) kappaleen. Olenkohan vanhaksi tulossa vai johtuuko ihan vaan hormoneista tämäkin?

Pirpana söi muuten äsken 2 lautasellista puuroa ja nyt nukkuu kun tukki! Toivotaan että nukkuu yön yhtä sikeästi aamuun asti. Oon tosi ylpeä mun tytöstä. Posket pyöristyy ihan silmissä :) Puuro on suurin herkku tällähetkellä. En meinannut äskenkään pysyä tahdissa mukana kun aina oli suu valmiina jo auki kun olin syöttämässä uutta lusikallista. Pikkuinen on oppinut!

Huomenna piipahdetaan terkkarissa tapaamassa uudestaan tuota samaista henkilöä jonka luona käytiin perjantaina. Viedään vähän Pirpanan papereita ja siinä samalla varmaan rupatellaan vielä hetki. 

Hyvä olo!







Hassuttelija. Meidän rakas.

"Toinen toistaan huonompi ihminen
Kaipaa rakkautta kuitenkin
Silloin särkynyt sielumme syntinen
Löytää toisestansa enkelin
Sä tulit suruinesi savuiseen kuppilaan
Miltei kyyneleitä silmissäs näin
Jäimme yhdessä huoliamme hukuttamaan
Joku katsoi meitä ylhäältäpäin


Ollaanko enkeleitä toisillemme
Siipiesi suojaan saanko painaa pään
Jos oomme enkeleitä toisillemme
Saamme rakkautemme kestämään

Ollaanko enkeleitä toisillemme
Kai sinut ikuisesti pitää saan
Jos oomme enkeleitä toisillemme
Emme muuta enää kaipaisikaan

Vaikka sinut syliini painaisin
Voin olla kaukana jossakin
Mutta palaan varmasti rakkahin
Vaivuin hetkeksi muistoihin
Minä kerran sinua jos loukkasin
Tyhmyyttäni sinut melkein menetin
Sitä anteeksi pyytää nyt tahtoisin
Sulta rakkaani viimeinkin."


Ollaanko enkeleitä toisillemme-
Jope Ruonansuu :)

You Might Also Like

2 kommenttia

Suosituimmat

Facebook