Olipahan kesä! Juuri kun luulin ettei elämä rankemmin voisi koulia, tirvaisi se jälleen suoraan nekkuun palauttaen minut hyvin pieneksi maanpinnalle. Menetimme rakkaan ystävän loppukesän sateen sekä auringon saattelemana syöpätaistelulle. Vietimme viikko sitten hautajaiset, enkä vieläkään ymmärrä miksi niin piti tapahtua?! On vaikea hyväksyä tätä kaikkea. Kaikkea tätä suurta menetystä ja surua. 

Kaiken tämän lisäksi jouduin jättämään paljon tuon jälkeenkin. Tipahdin pisteeseen, jonka tarkoitusperää sekä syvintä olemusta pohdin edelleen. Luulin kaiken olevan pitkästä aikaa balanssissa, mutta vain pienen tovin sain tuosta onnentunteesta nauttia. Surua toisensa jälkeen. Miten tässä nyt taas näin kävi? Jätin paljon taakseni, koska en muutakaan enää voinut.

Vaan palataanpa vielä hetkeksi kesään.

Sinä päivänä kun ystävä lähti, pakkasimme auton ja reissasimme Mäntyharjulle. Olen siellä viettänyt lapsuuteni kauneimmat hetket. Isän kanssa kalastellen. Rakkaiden kanssa saunoen. Lapsuudenystävän sekä serkkujen kanssa teltassa kylki kylkeä vasten tuhisten. Sukulaisten kanssa laulellen. Huussimatkalla peläten. Ristikoita ratkoen - käpyjen rummuttaessa kattoon taivaan myrskytessä. Tulevaa aviopuolisoani pussaillen ja sekä isääni että H:ta komentaen : "Ette todellakaan mene ulos ukkosta uhmaamaan! " . Aamulla silmät auki saatuani kirkkaaseen rantaveteen pulahtaen.

Meni 10 vuotta, kunnes palasin perheeni kanssa rakkaalle metsästysmajalle. Saavuimme paikanpäälle loppukesän illan hämärtyessä. Taivas oli kaunein ikinä. Siellä oli isä ja siellä oli ystävä. Viimeisin saman päivän aikana poisnukkuneena. Kaikki oli niin ilmiselvää.

Siinä hetkessä oli myös niin kovin ristiriitainen olo. Olin onnellinen mutta samalla sydän vereslihalla. Pitkän viikonlopun ajan koin kuitenkin olevani eheämpi kuin vuosiin. Koko kesän töitä tehneenä sain muutaman kallisarvoisen päivän verran olla vain omilleni. Kuuntelin Topi Sorsakoskea - ihan niinkuin 20 vuotta sitten vanhempien kanssa järvenrantakalliolla. Ensimmäisenä aamuna katselin onnellisia rakkaita rannassa. Siellä olin itsekin lapsena onnellisin. Itkin ikävää. Kyseenalaistin elämää. Siihen paikkaan halusin jäädä. Ja sinne edelleen haluaisin hetki toisensa jälkeen palata.

Päätimme että tästedes asetumme viikoksi tuonne kauneimpaan niemennotkoon joka kesä - yhtälailla kun itsekin lapsuudessa rakkaiden kanssa tein. Siellä on onni. Siellä on rauha. Varasimme avainten luovutuksen yhteydessä seuraavan kesän päivämme.

Nyt on alkanut arki. Tosi erilainen kuin vuosi sitten. Perheessämme on kakkonen, kolmonen ja eskarilainen. Ovat niin reippaita. Olen niin ylpeä jokaisesta kolmesta! Saavat kehuja, enkä sitä hetkeäkään kyseenalaista. H tekee suurimman osan työstään edelleen etänä ja minä etsin jälleen kerran paikkaani. En tiedä mistä sen löydän, mutta tiedän että näiden neljän (+kahden karvaisen) luona on mun onneni just nyt.

Kun kotiuduin muutama päivä sitten viimeisestä yövuorosta silmät sumeana, ehdin murehtia pari tuntia kunnes vastaanotin puhelimeeni viestin:"kuulin että olet taas valmis tekemään keikkaa, pääsisitkö iltavuoroon? “. Jouduin siinä kohtaa kieltäytymään mutta tajusin myös että elämä kantaa. Minä kyllä kelpaan. 

Toivon terveitä päiviä teille jokaiselle!  Me olemme piipahtaneet jo korona drive in:ssä ja lapset selvisivät siitä hienosti. W taisteli urheasti koko testin ajan vaikka ikävältä tuntuikin. Pikku H itki ennakkoon, mutta äidin avustuksella saatiin toimenpide hienosti päätökseen. Piippis yökki jo testaajan nähdessään muutamaan otteeseen, mutta itse testauksen aikana ei ilmekään värähtänyt. Lopputulemana - perus kausiflunssa. 

Matkasimme aamulla fudisturnaukseen tänne itään ja olen onnellisempi kuin aikoihin. Kuuntelimme autossa perinteisesti hetken aikaa repeatilla Ellinooraa ja sen jälkeen muita kestosuosikkeja. Eka pelipäivä onnistui upeasti ja pojat nappasivat kolme voittoa kotiin. Hienosti! Nyt nautitaan jälleen kerran syyskuun lämpöisistä päivistä sekä vuokramökistä. Siitä lisää myöhemmin. 

Kuluneella viikolla jouduin perumaan sovitut treffit ystävien kanssa. Priorisoin. Oli pakko vaikka harmittikin suuresti.

Keskimmäinen lapsukaisistamme itki männäviikolla yhtäkkiä yllättäen meille vanhemmille sitä, kun me emme yhdessä perheenä tee kesäreissuja vaikka kaikki muut hänen ystävät perheineen niin tekevät. Se kolahti minuun lujasti. 

Koen huonoa omaatuntoa harva se päivä tästä samaisesta syystä. H onneksi sentään lomailee ja on lasten kanssa kotona. Se on onni.

Olen viimeiset kymmenen kesää viettänyt kotona ja ollut omilleni. Tämä uusi elo kaipaa totuttelua meiltä kaikilta - senhän olen jo monesti täällä blogin puolella todennutkin. Tilanteemme vaatii spontaania heittäytymistä sekä hilppasen mielikuvitusta. Etukäteen ei hirmuisesti voi suunnitella - on elettävä hetkessä.

Piipahdimme kuluneella viikolla päiväreissulla Porvoossa ja sieltä suuntasinkin melkein suoraan taas työmaalle yövuoroon. Vanha kaupunki ei kyllä koskaan petä ja tälläkin kertaa se onnistui tarjoamaan meille paljon uutta. Lapset halusivat osallistua jokilaivaristeilylle ja aikataulujen osuessa kivasti kohdilleen, toteutimme pienten toiveen. Tunti vierähti kivasti auringosta nautiskellen, kaunista Porvoota ihastellen sekä sen historiaa oppien. Syötiin ihanasti ulkosalla joen rannassa sijaitsevassa ravintolassa. Ruoka ei ollut parasta laatuaan, mutta tunnelma sitäkin laadukkaampi. 

Yövuoron jälkeen kasattiin kimpsut sekä kampsut autoon ja starttasimme kruisingit kohti Hankasalmea. Yritin nukkua autossa, mutta eihän siitä sitten loppujenlopuksi mitään tullut. Yllättävän hyvin jaksoin kuitenkin iltaan asti muiden matkassa touhuta. Iltasanomien artikkelin inspiroimana majapaikkamme löytyi Revontuli resort-nimisestä lomakeskuksesta. 36-vuotisen elämäni aikana en ole yhtä puhdasta järveä nähnyt! Vähän eri kaliiberia ovat nämä oman lähiseudun mutalätäköt, jotka melkeinpä kaikki ovat jo uimakelvottomia syystä tai toisesta. On levää ja kolibakteeria.

Meidän Pikku-Karhu mökki oli sympaattinen ja koko jengiä nukutti siellä ihanasti. Asiakaspalvelu oli todella miellyttävää ja lasi-iglut järvelle päin hurmaavia. Päätimme että palaamme vielä paikanpäälle sellaisen testaamaan. Pieni suloinen hiekkaranta sekä pitkälle jatkuva matala osuus oli suuri plussa lapsiperheelle.

Valitettavasti töiden vuoksi tämäkin reissu jäi vain yhden vuorokauden mittaiseksi, mutta se silti ehti tehdä tehtävänsä ja piristi koko jengiä kovasti. Kotimatkalla piipahdimme vielä pyhiinvaellusreissulla Lahdessa ja Littipatsaskin tuli nyt vihdoin sekä viimein kumarrettua. 

Ja niin, kävimme Revontuli resortissa myös ensimmäistä kertaa koko perheen voimin keilaamassa. Oli aivan mielettömän kivaa! Koko porukka nautti kovasti tästä uudesta yhteisestä aktiviteetista ja keilailun jälkeen maistui hampparit sekä ranut Amerikan stailiin. Bonuksena vielä tuo kiipeilyseinä, jonka pienin valloitti tuosta noin vain. Sai pienen kipinän jopa ja lupasinkin tulevalla viikolla viedä murusen Tammistoon boulderoimaan. 

Onneksi teimme päätöksen lähteä pikavisiitille Keski-Suomeen, koska sunnuntai-aamuna yövuorosta kotiutuessani keskimmäinen ryhtyi oksentamaan. En tiedä mikä tilapäinen suoliston häiriö tällä kertaa oli kyseessä, mutta me muut siltä iloksemme säästyimme. Todennäköisesti H teki virhearvion pari viikkoa pöydällä seisseen kesäkurpitsan suhteen grillatessaan sen lauantai-iltana. Pelkästään miesväki sitä söi ja kumpainenkin puglasi sunnuntaina. Parintunninkestoisen oksentelun jälkeen jätkänpätkä oli täysissä sielun sekä ruuminvoimissa ja ruoka sekä herkut upposi hyvin. Kyse ei siis onneksi ollut matkamuistosta, jonka reissun päältä nappasimme. 

Moi te sinnikkäät, jotka jaksatte edelleen palata näiden mun nykyään niin harvoin postattujen tunnelmafiilistelyiden pariin. Kiitos teille. Sydän tähän. 

Kuis meillä vai hurisee? 

Viimeisimmästä postauksesta on kulunut aikaa ja arki on muuttunut siitä rutkasti. Piippiksen kanssa olin koko kevätlukukauden loppuun kotosalla ja W piipahti kahden viikon ajan koulunpenkillä kavereita moikkaamassa. Pienin nautiskeli äidin ja siskon kanssa viimeisistä virallisista kotoilupäivistään ennen kesälomaa ja syksyllä sitten hänenkin arkensa muuttuu merkittävästi, kun eskari ja sen mukana tuomat haasteet sekä riemut alkavat. Kovasti neiti jo odottaa, niinkun arvata saattaa.

Jaa ettäkä mikä fiilis jäi koronakeväästä? 

Noh, en olisi tosiaan kuuna päivänä uskonut, kuinka rankka se tulisi minulle olemaankaan (näitä tuntemuksiani jo väläyttelinkin edellisessä postauksessa). H teki pääsääntöisesti etätöitä kotosalla, mutta minä hoidin lasten kouluhommat isin istuessa arkipäivät nettipalsuissa ym. Olin viimeisten viikkojen aikana jo tosi naatti kaikesta ja kesäloman alku tuntui aivan lomalta, vaikka itse lasten kirmatessa kesälaitumille palasinkin sorvin ääreen.  Kaikesta huolimatta olen tosi kiitollinen siitä, että sain olla lasteni kanssa kotona vaikkakin se aika-ajoin rankkaa olikin. Kahteen tiiviisti yhdessä vietettyyn kuukauteen sisältyi hurjasti paljon onnellisia ja ikimuistoisia hetkiä. En vaihtaisi tuota kokemusta kovinkaan herkästi pois. Uskon että koko koronaepidemialla oli ihan maailmanlaajuisestikin joku syvällisempi tarkoitus, vaikkakin se paljon ikävää toi tullessaan myös. 

No mutta, nyt on kesä alkanut meidän perheessä ja aurinkokin jaksanut helliä suloisesti. Pirpanan syntymäpäiviä vietettiin toukokuun lopulla ja meidän rakas aurinkoisemme nautti olostansa täysin siemauksin. Kaikista läheisimmät piipahtivat takapihan terassilla juomassa kahvit sekä syömässä kakut, ja näin päätimme nyt tänä kesänä toimia jokaisen ipanan syntskien kohdalla muutoinkin. Koronavirus kun ei muuten ole vielä laantunut, ja se meidän jokaisen tulisi vielä tässäkohtaa muistaa (myönnän kyllä, että itsekin olen höllännyt omia henk.koht rajoituksiani jo aika paljon). 

Tulevana lauantaina juhlistamme eskarilaisen syntskiä  ja nyt lienee hyvä hetki heittää vieno toivomus yläilmoihin, josko ennustetut sateet väistyisivät siihen mennessä ja äiti luonto soisi meille kivat puutarhatramppakemut. 

Jaa että mitäpä muuta meidän kesään sitten kuuluu?

- Ensimmäisen punkin väänsimme irti keskimmäisen rintakehästä viikko taaksepäin. Oli mokoma juuri päässyt kaivautumaan ihon uumeniin! 

- Äitienpäivälahjaksi saadussa kasvihuoneessani tomaatit, mansikat, yrtit ja kurkku kasvaa sekä vahvistuu. Olen sangen ylpeä heistä.

-Jättitrampalla käy vilske - yläpuolella hyppivät lapsukaiset(omat ja naapuruston) ja alapuolella viipeltää siilikaksikko, joista toinen mitä ilmeisemmin on tehnyt pesän pihamme perällä rehottavaan pusikkoon. 

- Kettu vierailee tiluksillamme myös päivittäin ja naapurin poika olikin muutama aamu taaksepäin nähnyt hänet juomassa linnuille laittamastani vesiastiasta. Rohkea mimmi (oletan että tyttö, koska näin hänen kyykkivän hyvin naisellisesti keittiön ikkunan läheisyydessä olevaan hiekkarinteeseen)!

- H lomailee ja viettää iloisia kesäpäiviä lasten kanssa sillä aikaa, kun minä hoidan vähän vanhempia lapsukaisia töissä. Aika-ajoin harmittaa, että tänä kesänä ei ole omien ipanoiden kanssa yhteistä kesälomaviikko(kaan) mutta onneksi heillä nyt kuitenkin on isi läsnä kotona (heinäkuun ja etänä sen jälkeenkin). Kovasti mökille halajaisivat, mutta mun on hankalaa lähteä vuokramökkejä varailemaan sillä en tiedä vuorojani kun muutaman viikon eteenpäin. Onhan tässä nyt vielä kuitenkin kesää jäljellä ja ehkäpä me vielä jotain kivaa päästään yhdessä tekemään. Suunnitelmia on työntäyteisestä kesästä huolimatta. Vaikkakin uusi tilanne vaatii nyt sopeutumista koko perheeltä, olemme silti jokainen kiitollisia siitä että äiti saa käydä töissä ja että vielä kaiken lisäksi sellaisessa työpaikassa jossa viihtyy ja jonka pariin on aina kiva palata. On myös tosi antoisaa puuhastella kesäisiä juttuja töiden puitteissa. Minusta kun ei olisi tasaisen tappavaan toimistotyöhön ollenkaan. 

- Kesäfiilis on läsnä. Kesä on aina kesä, viettää sitä sitten kotona tai töissä. Kesä on parasta maailmassa ja sille elän. Elämme siis. Tärkeintä on se, että rinnalla arkea ja vapaapäiviä jakavat terveet ja onnelliset lapset. Olen tänään taas tätäkin seikkaa paljon pohdiskellut. 



Ja että miksikö olen pohdiskellut? 

No siksi, että Pirpanan veriarvoissa leukosyytit olivat taas hieman alakanttiin. Aikanaan kun näin oli, itkin silmät päästäni. Pelkäsin pahinta ja olin satavarma että jotakin pahaa on tapahtumassa. Todellisuus on kuitenkin onneksemme toinen. Extrakromosomin omaavilla ihanuuksilla on "tyyppivikana" tämä leukkareiden alhaisuus. Jos oikein olen ymmärtänyt, niin siihen perustuu myös downareitten infektioyliherkkyys. Tyttö on terve kuin pukki, mutta valkosoluja hieman nihkeämmin kuin meillä muilla. Tähän ei meidän maailmamme kuitenkaan tänään - eikä huomennakaan kaadu. 

No kuis se oma olotila tänään noin muuten?

Koronakevään suurin plussa lienee se, että pääsin lasten kouluhulinoista huolimatta työstämään ensimmäistä kertaa läpi isän kuoleman ja kaiken tuskan siihen liittyen. Kun isä kuoli, alkoi mulla parin päivän päästä siitä työsoppari lastensuojelun saralle. Olin niin onnellinen uudesta leipätyöstäni, että työnsin surut syrjään enkä oikein uskaltanut heti uuden pestin alussa sairaslomaa isän kuoleman vuoksi ottaa.  Hammasta purren taistelin. Ymmärtävien ja kaikinpuolin ihanien työkavereiden ansiosta selvisin jotenkin, vaikka välillä kyyneleet ryöpsähtivätkin kesken palaverin ym. Loppukeväästä sen kuitenkin  tajusin - olin itkenyt koko poikkeustilan ajan jokaikinen päivä isän kaipuuta. Olin todenteolla tehnyt sitä surutyötä, jonka jokaisen meistä tulisi vaan jossain vaiheessa tehdä. Ei ole päivääkään, ettenkö isää ajattelisi tai kyyneleitä vuodattaisi, mutta joltain osin olo on nyt jo levollisempi. Isän haudalla on hyvä olla. Isä on tässä näin. Vieressä ihan koko ajan. 

Olen kiitollinen että äiti asuu lähellä. Tarvitsen äitiäni ja hän tarvitsee meitä. Kun minä olen töissä, muut perhe antaa tukensa äidille tarvittaessa.

Nyt on aika huutaa lapset orastavan vesisateen alta sisätiloihin ja ryhtyä iltatoimiin. Kylläpä tuntuu kivalta kirjoitella. Taidan nykyään joka postauksen perään todeta tämän saman, mutta se on taivahan tosi. Olisi hirveästi asiaa edelleen. Paljon sydämellä. Toivottavasti palaan pian. Ehkä seuraavan yövuoron aikana.. :)

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ja kiva kun jaksoit vielä lukea!

Koronaviruksesta pauhataan nyt kaikkialla. Harva on voinut välttyä viime viikkojen uutisoinnilta sekä mediavouhotukselta. 

En todellakaan väheksy tuota käsienpesun korostamista. Tällaisena aikana siitä on todella hyvä puhua ja vaikka en itse omaa sairastumistani pelkää, pelkään läheisteni puolesta. Niiden rakkaiden, joiden vastustuskyky ei ole meidän perusterveiden kanssa samaa kaliiberia. Myös esimerkiksi vertaisperheissä on paljon lapsukaisia, joilla liitännäislistassa on useampiakin sairauksia. Heille koronavirus voi olla hurjan paljon haastavampi ja totta vie - ei toivottu vieras! Siispä pestään oikeasti niitä käsiä. Omat lapset ovat jo tosi hienosti tämän rutiinin sisäistäneet ja aina kun tullaan kotiin (ihan mistä vaan) , juoksevat he ensimmäisenä käsienpesuhommiin. 

Olipahan muuten elämäni lentomatka Madeiralle! Suurimman osan matkasta vietin vessajonossa kun koko ajan sai rampata pissalla. 

 H:n viimeisellä lomaviikolla päätimme ihan ex tempore etsiä vuokra-asuntoauton käyttöömme, ja lähteä kruisailemaan kohti Nådens dalia - perinteitä vaalien. Työvuoroni vuoksi pääsimme reissunpäälle vasta iltasella, mutta eipä se kesälomalla niin nökönuukaa ole ja lapset varsinkin nauttivat suunnattomasti pimenevästä illasta tien päällä. 

Rescue-vahvistuksemme Salli oli ollut matkan alkaessa meillä vasta viikon verran ja täytyy myöntää, että alkuun kahden koiran sekä kolmen lapsen kanssa matkustaminen jännitti aikasta isosti allekirjoittanutta, sekä hänen siippaansa. 

Kaikki sujui lopulta kuitenkin ihan super kivasti, ja koiratkin nauttivat silminnähden tiiviistä yhdessäolosta sekä vaihtuvista maisemista kera merituulen. Aika-ajoin oli hieman vaikeaa pitää haukkuja ohjaamon ulkopuolella, mutta pitkän matkan ajossa rauhoittuivat kuitenkin nopeasti unosillensa.

Ensimmäiseksi yöksi ajelimme hetken mielijohteesta Tammisaareen, ja parkkeerasimme auton ilmaiseen puskaparkkiin meren rantaan. Lapset uinahtivat välittömästi omaan viihtyisään pesäänsä, ja aika pian uni tavoitti myös meidät parvella katonrajassa kiikkuvat vanhemmat. 

Niin jännittävää!

 Jossain vaiheessa yötä oli pienin päässyt kiipeämään tikkaita pitkin meidän väliin, mutta onneksi mitään vahinkoa ei tuossa hetkessä kuitenkaan päässyt tapahtumaan. 

 Illalla pimeässä parkkiin pysähtyessämme emme juurikaan tienneet, minkälaisissa maisemissa ensimmäisen yömme vietämmekään. Aamulla näkymä ikkunasta oli enemmän kuin positiivinen.

Herättyämme söimme merelliset karavaanariaamiaiset reissuautossamme, pissatimme koirat ja jatkoimme road trippiämme kohti Fiskaria. Olen itse aina halunnut käydä tuossa kyseisessä paikassa - siispä nyt hetki oli oikea. Voi mikä suloinen ilmestys tuo kylänen olikaan! Suosittelen lämpimästi ihan kaikille! Oli puistoja, ravintoloita ja paljon kaunista katseltavaa ympärillä. Iso bonus koiraystävällisistä kahviloista! Ottimme itsekin hurtat mukaan ihastelemaan ruukin lähimaastoja ja piipahdimme yhdessä myös lounaalla aurinkoisella terassilla. Hienosti osasivat käyttäytyä, nuo meidän karvaisetkin muruset.

Fiskarista olikin aika lähteä köröttelemään kohti aina-niin-aurinkoista (ja sehän muuten monen vuoden kokemuksella ihan oikeasti on) Naantalia. Olin jo edellisenä iltana varannut asuntoautopaikan Naantali Campingistä ja meillä kävi kyllä aivan mahtava tuuri, sillä tuo valitsemani parkkiruutu numero 48 (47 oli jo varattu) sijaitsi suoraan merinäköalapaikalla. 

Kotimatkalla piipahdimme Kasvihuoneilmiössä Vanhan Turuntien varrella, ja saimme siellä kulumaan vartin jos toisenkin. 

"Minä olen kuningas!", huudahti hänen korkeutensa löytäessään valtaistuimen myymälän perältä.  

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! 

Hei sinä kaunis tyttäreni.

Sinun syntymästäsi alkoi uusi alku ja uusi kesä, 8 vuotta sitten. Tuosta aurinkoisesta sekä ihmeellisestä aamusta asti olemme saaneet viettää kesiemme alkajaisia joka vuosi juurikin tänä päivänä - 21. toukokuuta. Sinä toit mukanasi auringon ja lämmön. Sinä olet valo, rakkaus, hellyys ja sulo. Myös koomikoista taitavin - kaikki tuo hyvä samassa paketissa.



Kesän alku tarkoittaa meidän perheelle sitä, että edessä on rutkasti yhteisiä kultaakin kalliimpia, kiireettömiä hetkiä. Viritämme viirit takapihan puihin ja nautimme kirsikankukkien kauneudesta. Sinä taasen nautit eniten sisarustesi kanssa ulkoleikeistä, uimisesta, yhteisistä lomareissuista ja kesän herkuista. Olet jo nyt herkutellut kesän ensimmäiset herneesi, ja portugalin versiot maistuivat suussasi aivan yhtä makoisilta kuin suomalaisetkin. Sinä jos kuka osaat herkuttelun jalon taidon. Laitat silmäsi kiinni ja suljet korvasi kaikelta ulkopuoliselta. Et kuule etkä näe - keskityt vain olennaiseen.

Tällä hetkellä rakastat herneiden lisäksi nugetteja ja kalapuikkoja. Vuosi sitten et suostunut maistamaankaan ja yökkäsit jo pelkästään sellaisia nähdessäsikin (koska aistiyliherkkyys). Olet siis harpannut ison askeleen eteenpäin ja uskallat yhä rohkeammin maistella uusia makuja. Karkkia et syö(ja tämähän ei ole huono asia ollenkaan), mutta Oreo-keksit ja Pätkis suklaa ovat parasta maailmassasi. Chili con carne, lasagne ja papan (raketti)spagetti bolognese ovat ruokien parhaimmistoa, jos sinulta kysytään.

Sinä tykkäät edelleen lukea kirjoja. Tykkäät tanssia yksin nurmikolla ja usein sulostutat ihmisiä performansseillasi myös pikkuveljen futis-matseissa. Et edelleenkään jaksa välittää siitä mitä muut sinusta ajattelevat, ja se onkin yksi ihailtavimmista piirteistä sinussa. Jos kaikki maailman ihmiset ottaisivat asenteestasi oppia, saisimme toisiltamme niin paljon enemmän ja maailma olisi paljon viihdyttävämpi sekä onnellisempi paikka elää!

Et vielä tiedä, mutta tänään lahjapaketistasi löytyy Yksin kotona- DVD boksi. Tulet rakastamaan tuota lahjaa - siitä me vanhemmat olemme varmoja. Olemme kaksi kertaa lukeneet sinulle tekstityksen ja nykyään tulkkaat itse elokuvan englanninkielistä tekstiä. Muistat hämmentävän hyvin repliikit. Olet niin tuhannen taitava tyttö!

Vaikka syntymäpäiväjuhlasi peruuntuivat vatsataudin vuoksi (voisin kirjoittaa harmituksestani kilometrin pituisen tekstin mutta jätän sen tänään kuitenkin tekemättä) , sinä et ollut moksiskaan. Asenteesi helpotti äidin ja isän surullista olotilaa suuresti.

Ja senhän sinä myös hyvin osaat. Lohduttaa.

Koulussa olet reipas ja rohkea ekaluokkalainen. Osaat aakkoset ja jaat tietotaitosi laulun muodossa päivittäin kanssamme. Aamulla juokset opettajasi sekä ohjaajiesi  (ja muidenkin ohjaajien) syleilyyn ja olet selvästi tärkeä ihminen myös heille. Naapuriluokan tyttö suukottaa sinua poskelle ja luokkakaverit huikkaavat heipat iloisesti. Autossa laulu raikaa ja kädet viuhuvat - elät elämäsi parhaimpia hetkiä. Niin sinä melkein aina teet.

Leppäkertut ja muurahaiset kuuluvat ötökkämaailman kiinnostavimpiin lajeihin ja saatat käyttää tunnin ihan vaan siihen, että etsit pihapiirimme omia yksilöitä.  Joskus otat "hatkat", mutta onneksi uskaltaudut livahtamaan piiloon ainoastaan taloamme vastapäätä sijaitsevan sähkökaapin taakse. Sieltä hihitellen kurkit, josko joku jossain vaiheessa tulisi sinua etsimään.

Hiuksesi kurkottavat jo alaselkää ja kun hypit sisarustesi kanssa trampoliinilla, leviävät ne halkaisijaltaan metrin mittaan. Joka suuntaan.

 Ikävöit isovanhempiasi usein (vaikka paljon näettekin) ja aina silloin tällöin iltaisin iskee suuri suru, koska isomummo ja Taiga ovat jo siellä taivaassa. Olet tunteellinen

"Minä olen rakastunut sinuun",
 muistat ilmoittaa äidillesi päivittäin.

 Niin minäkin sinuun.
Jokaista solutumakettani myöden.

Kultani mun. Sinä olet täydellisyys tiivistettynä ihanimpaan minipakettiin. Olen kiitollinen siitä, että saan olla lähelläsi joka päivä. Nauttia laatuseurastasi ja hersyvästä kikatuksestasi.



Niin..

 ..sellainen olet sinä, sinä suloinen kahdeksanvuotias. Eilen kysyit isältäsi : "Onko minulla varmasti syntymäpäivä huomenna?" .

On sinulla rakas. Tänään on sinun päiväsi.

Onnea Piippis- kesän tuoja.

Tuleva ekaluokkalainen piipahti tänään terkkarissa perinteisessä kouluuntulotarkastuksessa ja samalla neitokaiseen tuikattiin kaksi rokotustakin. Päädyimme H:n kanssa siihen lopputulemaan (hetken aikaa pohdiskeltuamme), että tässä vaiheessa on varmasti ihan oikea ajankohta ottaa tuo vesirokkorokote - kun tähän asti olemme taudilta välttyneet. Myös MPR uusittiin. 

Piippis kasvaa tasaisesti omalla käyrällään ja muutenkin on sopusuhtainen neiti. Reippaasti pimu vastaanotti nuo kaksi rokotusta ja nyt sitten vaan toivotaankin, että säästymme ikävimmiltä oireiluilta. 

Aikaisemmat kuulotutkimukset eivät ole onnistuneet (johtuen mm. ahtaista korvakäytävistä), mutta nyt kun neiti on jo "iso tyttö" niin tänään saimme ylpeinä todistaa jotakin historiallista.  Näin hienosti tutkimus sujui! Tässäpä äiskälle hyvänmielenvideo vailla vertaa:

Pieni kätönen nousi super reippaasti joka kerta (suloisten hymyjen säestämänä) kun luureista kuului piippaus, ja tyttösen kuulo todettiin oikein hyväksi. Kiitoksena mallikkaasta käyttäytymisestä, sai neitokainen valita itsellensä jonkun pienen yllärin kaupasta - kotona sitten herkuteltiin Kismetillä. Myös kirjastossa käytiin(mikä on aina super kiva juttu) ja sieltä matkaan tarttui uusi Frozen-kirja (Arendelin aave). 

 

Voi herrajestas sentään! Ensi viikolla ensimmäisellä vauvallani alkaa jo koulu ja keskimmäinenkin aloittaa eskarin! Olen kauhuissani (jälleen kerran) mutta nyt tiedän jo kokemuksesta sen, että kaikki kyllä lutviutuu. Kesän aikana kiristynyt napanuora pääsee taas venymään hieman suuntaan jos toiseenkin, ja se varmasti tekee ihan hyvää meille kaikille. Näin haluan uskoa. 

Omien opintojen jatkuminen jännittää paljon. Osa jo tutuksi tulleista luokkakavereista on siirtynyt porukasta oppisopimuslaisten jengiin,ja nyt olen salaa itsekin alkanut siitä haaveilemaan - olisihan se taloudellisesti kannattavampaa. No, katsotaan nyt että mitä tuleva syksy tullessaan tuo. Olen täysin avoin kaikelle uudelle edelleen..

Nyt en kuitenkaan vielä liiaksi jaksa murehtia, vaikka arki kolkutteleekin jo nurkan takana. H aloitti tänään työt mutta me lomaillaan lasten kanssa vielä tovi. 

 

 Tällainen pikkupostaus alkavaan viikkoon! Meillä onkin jälleen juhlaviikko ja varmasti tulen palailemaan siihen perinteisen synttärikirjoituksen muodossa..

<3