Kaikinpuolin tämä koronavirus harmittaa just tänään isosti. Yksi suurimmista harmituksen aiheista on se, että joudumme päivä päivältä hautaamaan syvemmälle haaveet yhteisestä kesälomareissusta Espanjan aurinkoon. Meillä on majoitus jo varattuna, mutta emme uskalla lentoja varata koska tilanne viruksen leviämisen osalta on nyt se mikä se on. Koko Eurooppa hehkuu tänään punaisena, kun leviämiskarttoja katselee. 

Ajatelkaa, meidän perhe ei ole vielä koskaan tällä kokoonpanolla käynyt ulkomailla!  Kaksin kävimme poitsun syntymän jälkeen viettämässä pidennettyä viikonloppua Dublinissa aikanaan (minä myös Lissabonissa ja H Lontoossa) , mutta lapsista vain Piippis on reissannut ulkomaille - silloinkin mun vatsanpeitteitteni suojassa. 

No kuitenkin. Kotona viettämäni vuodet eivät valtaisasti kasvattaneet matkakassaamme, mutta jonkin verran saimme kuitenkin siirrettyä rahaa säästöön että jonakin päivänä sitten pääsisimme koko porukalla lämpimään. Viime syksynä päätimme että vuosi 2020 olkoon se, jolloin uskaltaudumme koko ryhmä rämän voimin maailmalle. Ja voi että tätä onkin odotettu!

Vaan miksi emme aikaisemmin ole uskaltaneet lähteä? Tähän on vaikuttanut paljon se, että kolmikkomme syntyi jotakuinkin peräkanaa ja kaikki ovat olleet taaperoina melkoisia menijöitä. Piippis on aina rakastanut vettä, mutta itsesuojeluvaisto on puuttunut täysin. Hukkumisonnettomuuden riski on ollut liian vahvasti olemassa ja siitä syystä vilvoittavien vetten äärelle vetäytyminen ei ole ajatuksena tuntunut mielekkäältä. Rentoutumisen sijaan olisimme hyvin todennäköisesti saapuneet entistä väsyneempinä sekä stressaantuneempina takaisin Suomeen loman päätteeksi.

Nyt kuitenkin jokainen kolmesta ipanasta on saanut mukavasti tuntumaa veteen ja uskon että selviäisimmekin jo kivasti rantsussa sekä uima-altaalla. Osaavat kunnioittaa vettä elementtinä ja tiedostavat riskit. Enää Pirpanan diagnoosikaan ei ole "ongelma". Neiti syö jo muutakin kuin Muksun puolukkapuuroa ja suurin osa ravintoloiden menuista tarjoaa aina jotain, mitä mimmi suvaitsee suuhunsa laittaa. Vaipoista on päästy ja ummetuskipuilut eivät ole enää jokaviikkoisia - satunnaisia suruja vain silloin tällöin. Rattaista on päästy ja käsikädessä matka taittuu kesäreissuilla tosi kivasti. Viime kesä sen todisti, nämä pikkuihmiset jaksavat kävellä ihan yhtä pitkiä matkoja kuin me vanhemmatkin, kunhan matkan varrella on vaan riittävästi mielenkiintoista katseltavaa ja maisteltavaa :) 

Olemme H:n kanssa odottaneet kovasti sitä, että pääsisimme näkemään sekä kokemaan lastemme reissuriemun. Ovat aina niin kovin kiitollisia pienistäkin pyrähdyksistä ihan vaan Suomen rajojen sisäpuolellekin, että tuleva lentokonematka varmasti olisi jo itsessään ihan huikea kokemus! Paljon ovat siitä puhuneetkin jo. 

Toisaalta on hyvä, että koulussakin on tästä perheemme virallisesta reissunpilaajasta puhuttu, niin lapsetkin ymmärtävät että kyseessä on oikeasti vakava juttu. Näin ollen heidän on helpompi ymmärtää myös se, miksi suunniteltu lomareissu ei ehkä ihan aikataulussa onnistukaan. 

Vaan silti se harmittaa.  Nyt vaan peukut pystyyn sen puolesta, että koronaepidemiat laantuvat pikku hiljaa ja lentoreitit avautuvat taasen meille arjessa uupuneillekin. 

Tänään tällaisia purnauksia. Haluaisin myös muistuttaa, että edelleen mulla on vapaita lippuja tuohon The peanut butter Falcon-yksityisnäytökseen, joka esitetään 22.3 klo 12.00 elokuvateatteri Orionissa. Laitahan mulle viestiä 47palasta@gmail.com ja nappaa haltuun omat lippusi. 

Ihanaa viikkoa kaikille! Jotakuinkin rankka työputki päättyy huomenna ja sitten vietän loppuviikon ansaittuja vapaita. Parasta!