Enkeli
17.18
Joulu. Se on aina ollut mulle niin kovin tärkeä ja odotettu.
Minun joulussani annetaan aikaa rakkaimmille. Heille, joiden kanssa tätä arkea yhdessä eteenpäin tarvotaan iloinemme sekä murheinemme. Muistellaan menneitä ja jatketaan yhdessä kiitollisina tulevaan. Jos en konkreettisesti vierelle juuri jouluaattona pääse, muistan sanoin tai teoin. Näin on aina ollut.
Tänä vuonna päätin, että perinteisen joulutähden sijaan kiipeän kuusenlatvaan jotain mulle itselleni symbolisesti merkittävämpää.
Kävelimme lasten kanssa tänään korttelin toiseen päähän mummia sekä pappaa moikkaamaan. Valitsin äitini enkelikokoelman joukosta mielestäni sen kauneimman ja päätin, että hän tulee koristamaan sukutiluksilta hankittua kuustamme jouluaattona. Kuka näistä neljästä kaunokaisesta on "valittu", se selviää myöhemmin..
Minun elämässäni on tällä hetkellä kymmenittäin ihmisiä, joille toivon tulevan vuoden tuovan mukanansa vain sekä ainoastaan pelkää hyvää. Niitä ihmisiä, jotka ovat joutuneet kipunoimaan aivan liikaa. Niitä ihmisiä, jotka todella ansaitsisivat itsellensä paljon enemmän onnea sekä hyvää, kuin mitä kulunut vuosi on heille antanut.
Minä luotan enkeliin. Vuosi 2017 tulee olemaan hyvä mun rakkaimmilleni juurikin meidän kuusenlatvassamme roikkuvan enkelin ansiosta.
Sellainen minipostaus tähän päivään ja nämä jouluiset teemat muuten jatkuvat edelleen lähitulevassa.
Nyt toivottelen mukavaa alkuiltaa kaikille!
0 kommenttia