Tänäkin vuonna mummola on kaunis..

Äitiys on muuttanut joulujeni luonnetta. Nyt on tullut minun aikani järjestää joulu kotiin – tai niin ajattelin ainakin vielä viime vuonna. Aloitin joulumenun suunnittelun jo viikkoja ennen ja päätin ensimmäistä kertaa elämässäni tehdä kaiken ruokapöytään itse. Virhe.

Halusin myös, että perinteitä kunnioittaen koko mun iso perheeni (vanhemmat sekä sisarukset ipanoineen) kokoontuvat illalla tänne meidän kotiin, sillä aikaisempina vuosinakin niin on tehty (siskoni asutti tätä taloa aikanaan tyttöjensä kanssa). Virhe.

Heti aattoaamuna huomasin, että homma lähti "lapasesta". Stressasin siivoamisesta ja siitä, että lapset sotkivat sitä mukaa kun itse sain paikat järjestykseen. Saunassa käväisin vain kääntymässä, sillä mulla oli jo kova kiire keittiöön viimeistelemään ruokajuttuja. Aikataulut "pissivät" pahasti ja kohtahan vieraatkin jo saapuisivat! Vaikka kukaan mun perheenjäsenistä ei todellakaan antanut aihetta ylimääräiseen stressaamiseen, tein sitä silti. Siskoni sekä vanhempani lupasivat tuoda mukanansa tarjottavaa ja kaikki oli oikeasti ihan mallillaan. Väsymystilani siinä elämänvaiheessa kolmen alle 5-vuotiaan äitinä oli vaan niin massiivinen ja kokonaisvaltainen, että ymmärsin hyvin nopeasti haukanneeni liian ison palan kakkua. Siskoni sanoi, että stressini näkyi metrien päähän jo heidän saapuessaan. Ja jos isosisko tuollaista sanoo pikkusiskollensa, niin tietäähän sen mitä siinä käy? Sanaharkka, joka on parasta laatuaan pilaamaan joulufiilikset. Heh.

Kirsikkana jouluisen unelmatorttumme päällä oli vielä se, että tilattu pukkimme saapui paikanpäälle muutaman glögin liikaa nauttineena. Siinä vaiheessa oli mun iltani hyvin pitkälti "juhlittu" ja illalla kaaduin surullisena, väsyneenä sekä pettyneenä sänkyyn. Lapset eivät tilannetta huomanneet vaan hekumoivat onnellisena lahjojensa parissa – niin kuin nyt olettaa saattaa. Reagoin itse vain todella isosti ja nyt vuosi kaiken jälkeen, tämä homma jo lähinnä naurattaa. Onneksi joulupäivä toi kadotetun fiiliksen takaisin ja sehän se tuppaa yleensä olemaankin kaikista rauhallisin sekä rentouttavin päivä koko joulussa.

No, virheistä oppii sekä viisastuu ja tänä vuonna homma toimii jouluna eri tavalla. Ainoa etukäteen suunniteltu asia on se, että lasten toiset isovanhemmat saapuvat meille joulun viettoon ja tuovat kinkun sekä kalat tullessansa. Enempää en suostu sopimaan. Eiköhän sieltä kaupasta ensi viikolla löydy ruokapöytään sapuskaa, kun H:n kanssa kaksin loput jouluruoat ryntäämme hakemaan.

Tänä jouluna mennään siis lasten ehdoilla ja esimerkiksi lahjojen kanssa pieniä hermoja ei kiristellä liian pitkälle tyyliin, "Ensin syödään jouluateria ja sitten jaamme lahjat". Täytyyhän niillä lahjoilla ehtiä jouluna leikkiäkin! Ja jos se joulusauna tuntuu täysin mahdottomalta ajatukselta, niin ei sinne aattoaamuna tarvitse mennä. Joulupäivänä ehtii vallan hyvin myös. Miksi kaikki perinteet pitäisi saada mahtumaan yhteen päivään kun seuraaville ei ole luvassa sitten yhtikäs mitään?

Joulupukki on nyt ainoa asia, joka aiheuttaa meille vanhemmille jonkin sortin päänvaivaa. Keskimmäinen ipanoistamme kun on sitä mieltä, että pukin pitää ehdottomasti tulla ja pienin huutaa kauhuissaan että "EI PUKKI TUU!". Ehkä lahjomme poitsun vähän etukäteen ja sovimme, että josko se pukki nyt kuitenkin tulisi vasta ensi vuonna? Tai sitten se pukki voisi vaan varovasti kurkistaa ikkunasta ja jättää lahjat pihalle? Joulun jälkeen sitten selviää täällä blogissakin, että miten tilanteen ratkaisimme.

Tähän loppuun haluan vielä mainita, että rakastan perinteitä suunnattomasti ja ne totta vie kuuluvat mun unelmieni jouluun. Elämäntilanteet muuttuvat ja kaikista helpointa on, kun niiden mukaan myös elellään. Tiedän, että tulee vielä mun aikani herätä aamulla aikaisin joulukirkkoon. Nyt en siihen pysty enkä kykene. Aion tehdä parhaani siinä, että myös meidän lapsemme saavat nauttia jouluperinteistä, mutta ovat nyt vielä niin pieniä, että liiallinen "hifistely" jääköön tuleviin vuosiin. Nautitaan niistä perinteistä sitten, kun meillä oikeasti on sellaiseen aikaa ja voimia. Nyt otetaan rennosti ja vältetään etukäteen tehtyjä suunnitelmia sekä aikatauluja...

Lisää kuvateksti

... ja kuunnellaan TIETYSTI Jartsaa!

Joulu. Se on aina ollut mulle niin kovin tärkeä ja odotettu. 

Minun joulussani annetaan aikaa rakkaimmille. Heille, joiden kanssa tätä arkea yhdessä eteenpäin tarvotaan iloinemme sekä murheinemme. Muistellaan menneitä ja jatketaan yhdessä kiitollisina tulevaan. Jos en konkreettisesti vierelle juuri jouluaattona pääse, muistan sanoin tai teoin. Näin on aina ollut. 

Tänä vuonna päätin, että perinteisen joulutähden sijaan kiipeän kuusenlatvaan jotain mulle itselleni symbolisesti merkittävämpää.

Kävelimme lasten kanssa tänään korttelin toiseen päähän mummia sekä pappaa moikkaamaan. Valitsin äitini enkelikokoelman joukosta mielestäni sen kauneimman ja päätin, että hän tulee koristamaan sukutiluksilta hankittua kuustamme jouluaattona. Kuka näistä neljästä kaunokaisesta on "valittu", se selviää myöhemmin..

Minun elämässäni on tällä hetkellä kymmenittäin ihmisiä, joille toivon tulevan vuoden tuovan mukanansa vain sekä ainoastaan pelkää hyvää. Niitä ihmisiä, jotka ovat joutuneet kipunoimaan aivan liikaa. Niitä ihmisiä, jotka todella ansaitsisivat itsellensä paljon enemmän onnea sekä hyvää, kuin mitä kulunut vuosi on heille antanut. 

Minä luotan enkeliin. Vuosi 2017 tulee olemaan hyvä mun rakkaimmilleni juurikin meidän kuusenlatvassamme roikkuvan enkelin ansiosta. 

Sellainen minipostaus tähän päivään ja nämä jouluiset teemat muuten jatkuvat edelleen lähitulevassa.

Nyt toivottelen mukavaa alkuiltaa kaikille!

PikkuH on tosiaan ollut meidän lapsukaisista ainoa, joka tuttia on ylipäätänsä suostunut syömään ja kaiken maailman kauhuscenarioita olemmekin tässä parin vuoden aikana ehtineet maalailemaan, kun tuota edessä häämöttävää vieroitusprosessia olemme miettineet.

Jälleen kerran saimmekin siis yllättyä positiivisesti, sillä tämähän sujui kuin tanssi! Hyvä PikkuH! Hyvä me! Kivaa kun joskus joku asia onnistuu näin näppärästi ja vieläpä lapsentahtisesti.

Great success!

 Lapset ovat loistavia keksimään ajanvietettä – jopa saikkupäivinänsä.

Terkkuja sairastuvalta! Saimme maanantaina kuulla, että olemme altistuneet enterorokolle ja osasimmekin siis odottaa taudin rantautumista. Niinpä sitten keskiviikkona PikkuW nostatti ensimmäisenä kuumeen ja vasta tänään oli seuraavan potilaan vuoro. Piippis makoilee nyt tuossa mun vieressäni aivan kipeänä ja odotellaan buranan vaikutusta alkavaksi. Aina yhtä kurjaa katsoa vierestä vaikka reippaita sairastajia ovatkin.

Todella hämmentävä tauti on tämä. Meillä pöpö etenee näköjään seuraavanlaisesti: Yhtäkkiä korkealle pompsahtava kuumepiikki-->kipua suussa ja nielussa-->päänsärky-->rokkonäppylät. PikkuW:llä edelleen käsissä ja jalkapohjassa näppyjä mutta enää eivät kutise. Pe-la välinen yö meni itkiessä sekä kutinaa valitellessa.

Pikaruokaa naamariin ja pipareiden paistoon! Huomenna vielä koristellaan tämän illan tuotokset.