Ympyrä sulkeutuu

11.06


Jokunen lukijoistani ehkä muistaakin tuon ylläolevan päivän mun elämässäni.  Kokemus oli mulle ihana, piristävä ja ikimuistoinen kaikessa täydellisyydessään. Sain kunnian olla se arjen uuvuttama, joka ihan ensimmäisenä Marja Hintikka Livessä yllätettiin. 

En ikuna unohda.

Viikko sitten mulle soitettiin ja tarjottiin mahdollisuutta "tähtibloggaajan" pestiin kuluneiden kausien viimeiseen Marja Hintikka Liven jaksoon 19.12. Lienee sanomattakin selvää että olin tietysti sangen iloinen, otettu ja ehkä jopa vähän hämmentynytkin. Suora lähetys tulee olemaan mulle super jännittävä ja täysin uudenlainen kokemus, eli vatsanpohjasta kutittelee jo nyt aika isosti tuo tuleva koitos. Mutta vaikka jänskättääkin niin tällä kertaa haluan ehdottomasti lähteä mukaan tähän, sillä aivan liian usein olen elämäni varrella katunut sitä kun en vaan ole uskaltanut.. Monta kivaa juttua olen jättänyt tekemättä ja asiaa harmitellut jälkeen päin.

Lähtiessäni pois Kaksplussalta ajattelin, että nämä tällaiset kokemukset saa varmasti toistaiseksi unohtaa. Ei se nyt sitten kuitenkaan ihan niin mennytkään ja tieto siitä saa kovin iloiseksi. Nää on nimittäin juurikin niitä hetkiä, joissa pääsee kertalaakista ja kunnolla haastamaan itsensä. Tällaisia juttuja mä tarvitsen, että opin uskomaan ja luottamaan itseeni. Mulle se ei ole koskaan ollut itsestään selvää. 

Noin. Nyt se on täälläkin paljastettu. Enää ei voi perua. 

Ihanaa päivää kaikille!




You Might Also Like

9 kommenttia

  1. Ihanaa. Mie oon tulossa yleisöön. ��

    VastaaPoista
  2. Mikä sen kerran aiheena on?

    VastaaPoista
  3. Olipa ihana tuo video, ihana perhe teillä! Odotan innolla jaksoa!

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihana tuo video! Olin ihan missannut tämän! Olette kyllä mahtava perhe <3

    Onnea ja tsemppiä live-esiintymiseen, pitääkin laittaa telkkari päälle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Nämä tällaiset viestit saa aina liikuttumaan.. <3

      Poista

Suosituimmat

Facebook